11+2 kertaa miksi?

10.06.2015

Koska meidän lapsilla on todellinen miksi-vaihe meneillään molemmilla, tai no isompi vastaa miksi-kysymysten vastauksiinkin tiukoilla lisäkysymyksillä mutta kuitenkin, mä ajattelin teemaan sopivasti ihmetellä itsekin ja ihan julkisesti. Tänään luvassa siis 11 miksi-kysymystä minulta, ja lisäbonuksena lasten tämän viikon ihmettelyn aiheita.

Miksi suihkussa jättimäisen suihkugeelikuplan tekeminen on vieläkin yhtä hauskaa kuin 15 vuotta sitten?

Miksi eri merkkien jyväruisleivät on aina niin tuhottoman pieniä että ne jäävät jumiin leivänpaahtimeen, eikö niistä voi tehdä samankokoisia kuin normiruisleivistä?

Miksi kauhuleffat on aina niin ennalta-arvattavan huonoja, eikä yhtään pelottavia?

Miksi aina unohdan ettei kannata laittaa kaulakorua kun föönaa hiuksia, koska se polttaa kaulaa föönatessa?

Miksi Game of Thrones ei voi jatkua nonstop uusilla jaksoilla hamaan tulevaisuuteen asti? Okei tiedän kyllä, mutta silti.

Miksi lapset muistavat aina vasta hississä kaksi minuuttia ennen bussin lähtöä että haluavatkin sen keltaisen littlest petshopin violetin sijaan mukaan tarhaan, tai aurinkolasit, tai jotain?

Miksi olen tajunnut vasta nyt miten hyvä vaniljapullat on?

Miksi parhaimpia kirjoja ei voi unohtaa ja lukea uudestaan ensimmäistä kertaa?

Miksi tortillasipsipussiin pitää valmistuvaiheessa eksyä yksinäinen sour cream & onion -sipsi joka aiheuttaa järjettömän himon niitä kohtaan eikä tee mieli enää tortillasipsejä?

Miksi en koskaan muista lakata kynsiä?

Miksi töissä on niin helppo juoda vettä tarpeeksi, mutta kotona se unohtuu liian usein?

Tiara: ”Miksi kissan höyhenistä tulee äidille allergia?”

Zelda: ”Mihki minä owen iso tyttö?”

Kaikenlaista sitä tuleekin pyöriteltyä pienessä päässä, ja vähän isommassakin. Mitä te ihmettelette? Miksi?


12 Responses to “11+2 kertaa miksi?”

  1. Siili82 sanoo:

    Poikani (7 v) tämänpäiväisistä mikseistä jäi mieleeni tämä: ”miksi joillain koirilla on kippurahännät?”

  2. Sara sanoo:

    Mulla on aina vesipullo jääkaapissa kotona, siitä tulee automattisesti hörpittyä. Jos ei oo niin veden juominen jää aina ihan olemattomaksi. 🙂 suosittelen!

  3. VeeraM sanoo:

    Ehdottomasti sama mieltä Game of Thrones- kohdasta!!

  4. roosa sanoo:

    Joku myyntikikka toi sipsijuttu? Asiakkaan pakko hakea toinen pussi? 😀 Ihana Zelda <3

  5. Milla sanoo:

    Ihana postaus, miksi-kysymyksiä tulee itselläkin mietittyä välillä. 🙂 Ei tule tosin just nyt mieleen, et mitä sitä on ihmetellyt viimeksi.. 😀

  6. Emmye sanoo:

    Hyviä pohdintoja! Tuo viimeinen kuva on niin ihana!!! <3 Ja tyttöjen kysymykset oli ihan parhaat!!! Voin sanoa, että kysymykset ei ainakaan tule helpottumaan matkan varrella. Meillä ei myöskään koskaan ole riittänyt vastaukseksi mikään koska se vaan on nyt niin. Kysymyksiä tulee niin kauan, että asia on tytölle selvä. 🙂

    • Iina Hyttinen sanoo:

      VOi kiitoksia hurjasti <3 🙂 Ja joo, mä en edes yritä tarjotakaan mitään ''koska se vaan on niin'' -vastauksia, ei se tiedonjano niistä helpotu! 😀 Uskon että kysymykset vaan vaikeutuvat, vaikka nautin kyllä siitä myös :D!

  7. emzi sanoo:

    toi veden juominen/muistaminen on ikuinen ongelma!

  8. Inga sanoo:

    Miksi vettä rupeaa satamaan aina juuri sillä sekunnilla kun on kiire johonkin ja joudut kävelemään? 😀
    Tätä mietin tänään ja aika monen monta kertaa kuluneen viikon aikana 😀

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.