Kesäpäivän asu

13.07.2015

Mustaa, valkoista ja beigeä. Siinä on varmasti mun käytetyin väriyhdistelmä pukeutumisessa, koska se vaan toimii aina. Rakastan kirkkaitakin värejä ja kuvioita, mutta yksinkertainen asu noista kolmesta väristä yhdistettynä on sellainen jonka vedän päälleni kun tuntuu että mikään muu ei näytä hyvältä. Ne on mun turvavärit, ja varmaan aika monen muunkin. Onneksi nykyään on olemassa tällaisia ”luottovaatteita”, jotan hyötyä siitä on ollut että olen tehnyt itselleni listan vaatteista joita oikeasti tarvitsen, ja ostostellut sen mukaan viimeiset pari vuotta, ellei joitakin heräteostoksia ja reissutuliaisia lasketa. On paljon helpompaa kun ei perusarjessa tarvitse yleensä koskaan tuskailla että ”ei ole mitään päällepantavaa”, vaan yleensä löytyy aina edes jotain missä on hyvä olla ja lähteä ovesta ulos.

Trenssitakki on ollut varmaan mun eniten käytetty vaate moneen vuoteen. Se on muuntautumiskykyinen, ja sopii niin arkeen kuin juhlaan ja menee hyvin tosi rennoissakin asuissa sellaisena ryhdistäjänä. Ohut trenssi ei yksinään ole kovin lämmin, joten se on kesätakiksi juuri sopiva. Keväällä ja syksyllä se toimii lämpimien neuleiden kanssa mukavasti.  Mun äidillä oli nuorena, joskus 80-luvulla melkein samanlainen trenssi kuin tämä mun, mutta vaaleanharmaa. Mä aina ihailin sitä äidin nuoruuskuvista teininä, ja toivoin että liehuvat ja ohuet trenssit tulisivat muotiin niiden jäykkien ja kovien kaksirivisten trenssien tilalle. Ihanaa kun toive toteutui, toivottavasti tämä muoti kestää pitkään.

Kesällä on ihanaa käyttää hameita, kun ei tarvitse mitään sukkahousuja sinne alle. Mä en tykkää sukkahousuista yhtään, kun jotenkin ne ei ole koskaan niin kivat. Mustien sukkahousujen kanssa musta hame hukkuu niihin, läpikuultavat mustat ei ole yhtään mun tyyliä ja ihonväriset vielä vähemmän. Kuviosukkahousut oli ihan kivoja joskus nuorempana, mutta nekään eivät enää oikein istu mun tyyliin. Siksi mä kuljenkin talvella suurimmaksi osaksi farkuissa ja muissa housuissa, ja jätän hameet kesään.

Takki H&M / Toppi BikBok / Hame Sheinside* / Kengät Sheinside* / Kello Marc by Marc Jacobs* / Laukku Marc by Marc Jacobs / Kaulakoru Marc by Marc Jacobs / *saatu blogin kautta.

Tämä asu on kuvattu muutama päivä sitten kirjastoreissulla, jolloin näytti että on ihan pilvistä, ja jätin tietenkin arskat kotiin. Yhtäkkiä aurinko sitten ilmestyikin esiin, juuri kun oltiin kuvaamassa, ja siinä sai siristellä silmiä ihan urakalla, siksi ei ole yhtään kuvaa jossa a)katsoisin kameraan tai b)jossa mulla on fiksu ilme.

Beige-musta-valko, hot or not?

 


5 Responses to “Kesäpäivän asu”

  1. Anniina sanoo:

    Hei! 🙂 En oo tilannu kenkiä Sheinsidilta, mikä sinun kengän koko on ja vastaako Sheinsiden koko samaa? 🙂

  2. Annika sanoo:

    Sulla on kyllä ihana tyyli, beige-musta-valko on ehdottomasti hot :–) Mä olen monesti ihastellut sun trenssiäsi, vaikka en kyllä jostain syystä osaisi kuvitella sellaista itseni päälle. Mitä sulla muuten lukee kaulakorusi laatassa? Yritin kovasti tiirailla, mutta en saanut selvää :–D

  3. Riikka sanoo:

    Onko sun vaikea löytää sopivia farkkuja? Sellaisia, jotka ovat tarpeeksi kapeita, mutta pitkiä, kun sulla on niin pitkät jalat? Itse joudun aina kamppailemaan kyseisen ongelman kanssa. Esimerkiksi H&M ei saa tarpeeksi kapeita farkkuja, joissa olisi lahkeenpituus 34. Käytätkö sä farkuissa lahkeenpituutta 32 vai 34? 🙂

  4. Kiva kun oot ruvennu postaa näitä asujuttui useemmin, tykkään :)!

  5. Plups sanoo:

    sulla on kyllä yks parhaimmista perheblogeista joissa lasten kasvot näkyvät! Tykkään, ettet kirjoita tyylillä ”Tänään T oli pahalla päällä ja hajoitti lelujaan, samalla kun Z jätti päiväunet väliin…”. Ei meille lukijoille todellakaan kuulu tyttöjen persooniin liittyvät asiat (kuten olet tainnut itsekin kertoa joskus) ja blogi on hyvä näin.

    Olen poistanut lukulistalta muutamia perheblogeja joissa kerrotaan lapsista AIVAN kaikki. Pidä tämä linja, todella hyvä <3

    Haluaisitko joskus tehdä vaatekollaaseja poikalapsille? 🙂 Vaikka tyylillä "jos pukisin poikalapsen kesäiseen sadesäähän, pukisin hänen päälleen tämän sadetakin, ihanat Plöts- merkin kumisaappaat..."

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.