Helteinen Haltiala

08.08.2015

Me lähdettiin tänään käymään Oton äidin haudalla, ja päätettiin samalla mennä tsekkaamaan Haltialan kotieläintila. Ollaan pitkään haluttu käydä siellä, mutta sinne ei kyllä bussilla olisi ollut mitään järkeä lähteä meiltä kotoa asti, olisi mennyt matkoihin jo niin pitkään. Nyt matka taittui hetkessä, ja sää oli helteisen aurinkoinen ja ihana koko reissun ajan. Haltialan tila on siis ilmainen kotieläintila, jossa on lampaita, possuja, lehmiä, hevosia, kanoja ja muita. Me ei kyllä tänään nähty kuin lampaat, yhden lehmän pylly ja yksi piehtaroiva possu läheltä, muut tyypit huitelivat kauempana laiduntamassa ja kanoja me ei löydetty.

Onneksi lampaissa riitti ihmeteltävää jo ihan tarpeeksi, olin niistä itsekin niin fiiliksissä että olisin voinut viettää koko päivän syöttäen niille ruohoa. Lampaat olivat niin rentoja, hengailivat vaan siinä syömässä ja olivat pehmeitä ja ihania, ai että. Tytöt näkivät nyt ensimmäistä kertaa kotieläimiä näin läheltä, koska aiemmin ollaan käyty katsomassa eläimiä vaan Korkeasaaressa. Paitsi tietenkin muutama viikko sitten mökkireissulla nähtiin lehmiä ihan läheltä, mutta se oli vain hauska sattuma. Haltiala oli kyllä ihanan hyväntuulinen paikka, jossa eläinten lisäksi oli myös kahvila-ravintola, jäätelökioski ja hauska leikkipuisto.

Meidän esikoiselle reissun kohokohta taisi olla viiden euron hintainen poniratsastus, ja oli kyllä mullakin niin ylpeä fiilis katsella kun hän niin hienosti pysyi kyydissä eikä yhtään pelännyt mennä ponin selkään. Nuorempi neideistä on vielä sen verran pieni ettei varmasti olisi pysynyt selässä, joten hän pääsi isin kanssa kahdestaan puistoon sillä aikaa kun Tiara ratsasti ponilla. Tiaran kasvoilta paistoi tyytyväinen ilme, hän oli selkeästi häkeltynyt ja innoissaan samaan aikaan. Tuli ihan oma lapsuus ja ekat poniratsastukset mieleen.

Sattui kyllä niin upea sää ettei mitään järkeä, ja vaikka paikalla oli jo pelkän säänkin puolesta paljon ihmisiä, niin kaikki pääsivät paijailemaan lampaita ihan rauhassa, ja puistossa lapset ehtivät hyvin kokeilla kaikkia vempeleitä. On niin outoa että Haltiala sijaitsee Helsingissä, siellä on kuitenkin niin rauhallista ja peltoa ja niitä kotieläimiä, aivan toinen maailma kuin keskusta tai edes meidän oma asuinalue. Ihanaa että meillä on nyt mahdollisuus käydä tuollaisessakin paikassa, ihan parasta. Mua ei ainakaan haittaisi yhtään käydä useamminkin syöttämässä lampaita, tai muitakaan eläimiä.

Oletteko muuten käyneet Falkullassa? Mietin vaan kun ne ovat Haltialan kanssa molemmat suunnilleen yhtä pitkän matkan päässä meiltä, että onko toinen jotenkin toista isompi tai enemmän eläimiä, vai ovatko aika samanlaisia? Onko sillä väliä kummassa käy vai pääseekö jommassa kummassa kokemaan enemmän kuin toisessa?

Aamulla aloiteltiin tekemään satukirjat, esikoisella on jo kolme aukeamaa valmiina ja huomenna kuulemma tehdään viimeinen, kuopus tyytyi siihen että hänen kirjassaan on yksi aukeama, mutta siitä tuli superhieno. Mun on pakko esitellä meidän satukirjaprojektia heti kun ollaan saatu valmiiksi!

Ihanaa lauantai-iltaa kaikille <3


13 Responses to “Helteinen Haltiala”

  1. Laurahello sanoo:

    Mä kävin tänään kanssa ihan ensimmäistä kertaa Haltialassa ihailemassa eläimiä kaverin kanssa. On ne eläimet vaan niin ihania. Käytiin myös siinä pellolla keräämässä kukkia (: harmi vaan ettei auringonkukat ollu kukassa vielä. Ne ois ollu tosi kauniita, mutta kyllä ruiskukatkin on nättejä. Kiva kodin piristäjä. Auringonkukkien haku reissu voi olla hyvä tekosyy käydä kattomassa eläimiä uudestaan elokuun loppupuolella (:

  2. Ninni sanoo:

    Voi vitsi mikä sattuma mekin nimittäin käytiin tänään lampaita hoitamassa läheisellä lammastilalla.Viimeksi olen ollut siellä kahdeksan vuotta sitten työharjoittelussa. Meillä olisi suunnitelmissa hankkia ensi keväänä muutama lammas,koska ostettiin oma koti järven rannalta,jossa on lähes hehtaarin tontti niin laiduntilaakin löytyy mukavasti.

  3. Ninni sanoo:

    Ite ollaan useasti käyty Haltialassa mutta tällä viikolla käytiin ekan kerran Fallkullassa. Fallkullassa oli enemmän eläimiä, oli vuohia, kaneja, sikoja, ankkoja, kanoja, hevosia, lampaita jne. Siellä oli myös lapsille pienoismaatila ja mukava kahvila. Meidän käynnin aikana oli myös vuohien paimennusta meneillään, joten nähtiin sellaistakin. Suosittelen kyllä käymään sielläkin! Ja tukeehan Fallkulla myös nuoria, esim. Kahvila joka siellä on, on nuorten pyörittämä (ja edullinen) 🙂

  4. Nami sanoo:

    Mä asun itse Malmilla jossa Falkulla sijaitsee ja voin kyllä suositella! Tykkään siitä ehkä enempi kuin Haltialasta. Siellä on enemmän eläimiä ja siellä pääsee kiertelemään sisälle navettaankin. Sieltä löytyy lehmiä, hevosia, lampaita, possuja, kaneja, ankkoja, kanoja, kissoja, koiria ja joskus sattumalta voi olla pikkupossuja ja pieniä tipuvauvoja! Falkulla oli aina yks lempparipaikka missä aina käytiin eläimiä kattomassa ja ruokkimassa 🙂 Ihana paikka ja ihan kun ois maaseudulla! 🙂

  5. Nami sanoo:

    Sen verran lisäystä edelliseen kommenttiini että kesäisin falkullassa järkätään lapsille myös leirejä eläinten parissa! Auton saa myös hyvin parkkiin! 🙂

  6. Noora sanoo:

    Mun oli pakko tulla kommentoimaan vaan että olet suuremmista suurin inspiraatio mun elämässä. Meillä on suunnilleen saman ikäiset lapset ja olen saman ikäinen kun sä. Olen myös naimisissa ja aina ei ole helppoa olla äiti ja samalla opiskella ja vielä pitää huolta parisuhteesta. Mutta aina kun luen sun blogia saan niin paljon positiivista energiaa mun arkeen ja haluan kiittää siitä että sulla on energiaa vielä kirjoittaa blogia joka vaikuttaa näin paljon muiden elämään. Ainakin mun. Kiitos Iina <3

  7. Ella sanoo:

    Ne kanat, possut yms, oli tuossa leikkipuiston takana olevissa punaisissa karsinoissa 🙂
    Keräsittekö matkan varrella herneitä? 🙂

  8. Susanne sanoo:

    Ajattelin jo ennen kuin ehdin lukea postauksen loppuun, että pitää kysyä oletteko käyneet ikinä Falkullassa. Se on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka, itselläni monet parhaimmista lapsuusmuistoista liittyy juuri Falkullaan kun asuttiin ihan naapurissa ja pääsi usein käymään eläimiä katsomassa. 🙂

  9. Reetta sanoo:

    Komppaan Namia! Falkullan navetta on ihana, kannattaa käydä 🙂

  10. Mipsi sanoo:

    Kannattaa todellakin käydä vielä falkullassa! Todella ihana paikka kaikkine eläimineen. Falkulla on kesät talvet auki ja kesäisin eläimet on osittain ulkona ja osittain sisällä, kun taas talvella kaikki ovat sisällä. Falkullassa on myös päiviä jolloin pääsee ratsastamaan, mutta tietääkseni nämä päivät on vain silloin kun sielläon muuta ”tapahtumaa”. Kesäsin falkullassa järjestetään lasten kesäleirejä, joilla hoidetaan navettaa, ruokitaan eläimiä ja leikitään ja askarrellaan. Itse olin noin 9 vuotiaana tämmöisellä leirillä ja pidin siitä kovasti. Sattuipa silloin niin hyvin että pienet ankat kuoriutui ja päästiiin sitten pihalle leikkimään vauva-ankan kanssa. Falkullassa on myls pieni leikkipaikka ulkona lapsille joka esittää pientä maatilaa ja sisällä voi kiivetä ison puuhevosen selkään. Talvella falkullassa on yleensä järjestetty ”tapahtumapäivä”, jossa on mm. jouluista askartelua. Olen itsekin pienempänä (ja isompana ;)) käynyt siellä askartelemassa ja tosi kivaa on ollut. Suosittelen lämpimästi!!!

  11. Johanna sanoo:

    Mä olen asunut Haltialan vieressä lapsena 13v ja sinne oli aivan ihana pyöräillä ja matkalla pysähdyttiin keräämään herneitä ja auringonkukkia 🙂 nyt asun oman perheeni kanssa lähellä falkullaa niin lasten kanssa ollaan käyty siellä. Suunniteltiin juuri ensi viikolle taas käyntiä kun töistä vapaata! Ihanaa kun vielä on aurinkoista ♡♡

  12. Nimetön sanoo:

    Fallkulla on ihana 🙂 siellä on hyvä fiilis ja nyt siellä on nähtävillä esim ankan poikasia jotka sulattaa kyllä sydämen <3

  13. Nimetön sanoo:

    Me käydään usein Haltialassa ja Fallkullassa, tässä ihan lähellä kun asutaan. Haltialassa hernepellolla vierähtää useampikin tovi, jonka jälkeen leikkimään ja eläimiä kattelemaan. Keväällä haltialassa pääsee navettaan kattomaan pieniä karitsoja, mikä on meijän poikien ihan lemppari juttu!

    Fallkulla on nuorisotalo, missä nuoret pääsee tekemään navettatöitä ja hoitamaan eläimiä. Kävin ala-asteella useamman kerran viikossa ja myöhemmin olinkin siellä hetken töissä. Tosi mukava paikka lapsiperheille retkikohteeksi ja isommille mukava harrastus 🙂

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.