Uudet talvivaatteet

25.10.2015

Vihdoin meidänkin lapsilla on talvivaatteet muutaman viikon jahkailun jälkeen. En siis osannut päättää, että minkälaiset me valitaan. Lopulta mä annoin lapsille itselleen pari vaihtoehtoa, joista he saivat valita mieleisensä ihan itse. Mulle oli tärkeää valita sellaiset ulkovaatteet, jotka sen lisäksi että pitävät kuivana ja lämpimänä, ovat myös turvalliset. Molempien ulkovaatteiden vedenpitävyys on saavutettu ilman haitallisia  perfluorattuja yhdisteitä, joita niin monissa vedenpitäviksi käsitellyissä vaatteissa esiintyy.

Tiara valitsi itselleen Molon kauniin kukallisen Pearson-takin. Sen värit sopivat täydellisesti neidin synttärilahjaksi saamaan Gugguun merinovillaiseen pipoon, ja se on musta aivan ihana. Takissa on hyvin taskuja ja lumisuojat sekä hihoissa, että takin alaosassa jottei se nousisi ja jättäisi selkää paljaaksi. Takissa on myös kivasti säätövaraa ja se on todella lämmin. Lämpöä takkiin tuo Thinsulate-kerros.

Zelda taas valitsi sitten Mini Rodinin mintunvihreän Siberia Aop -takin, joka on myös ihana. Mä katselin itse vaaleanpunapilkullista versiota, mutta meidän prinsessa yllättikin valitsemalla vihreää. Mini Rodinin takit ovat vähän tönkömpiä kuin Molon, mutta hyvin hän tuossa näyttää liikkuvan. Takki on ihan superlämmin, ja sisällä on ihana satiinivuori. Hupun karva on irroitettavissa, kuten koko huppukin.

Molemmissa takeissa on myös hyvät heijastimet, ja vedenpitävyys 10 000mm, sekä hengittävyys 8000g/m2/24h. Sama vedenpitävyys löytyy myös housuista, mutta hengittävyysarvo on vähän pienempi. Housuiksi valitsin molemmille Molon Pollux Activet Almost Black -värissä, eli ne ovat tuollaiset tummanharmaat. Housuista löytyy ihanat Molon tunnusmerkit eli isot tähtiheijastimet takaa, ja ne ovat tosi mukavat. Mä otin esikoiselle housuista isomman koon kun takista, koska hänellä on niin pitkät jalat. Takki on koko 104 ja housut siis 110. Ne ovat vyötäröltä tosi löysät vielä, mutta pituus on juuri sopiva että menee toivottavasti kevääseen asti. Ja onneksi on kumpparit joilla saa kiristettyä.

Esikoisella on vielä sopivat viime talven Eccon lämpimät Gore-Texit, sekä Crocsin vaaleanpunaiset saappaat joita kuopus lainasi näihin kuviin. Nuoremmalle neidille pitäisi siis ostaa vielä talvikengät. Saatetaan ehkä kallistua noihin Eccoihin, kun ovat niin hyvät. Varmaankin samantyylisiä saa tänäkin vuonna Eccon liikkeistä. Lisäksi meillä on talvikumpparit molemmilla, jotka ovat tosin nyt päiväkodissa.

Me ollaan kyllä ainakin ensituntumalta tosi tyytyväisiä nyt näihin talvikamppeisiin. Käyttöön tulevat myös viimevuoden Mini Rodini-haalarit, mikäli varavaatteiden tarvetta tulee. Lisäksi meillä on joitakin sellaisia kaupunkitakkeja jotka eivät teknisiltä ominaisuuksiltaan päätä huimaa mutta menevät hyvin kauppareissuilla ja automatkoilla. En malta odottaa että vaatteet pääsevät oikeasti käyttöön ja päästäisiin vaikka pulkkamäkeen, ja eivät malta tytötkään.

Ihanaa sunnuntai-iltaa kaikille <3


27 Responses to “Uudet talvivaatteet”

  1. Noora sanoo:

    Ihana toi Zeldan takki! Ja apua kuin pieni Tipa on, meidän 2,5-vuotias sai talveksi 104cm vaatteet ja on ihan sopivat kun poikanen on aika tarkkaan metrin pituinen. Ja kengät toki kokoa 27-28. 😀 Pikkusiskonsa kasvaa kyllä maltillisemmin.

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Se on kyllä tosi söpö! 😀 Ja haha, meillä taas on toisinpäin että nuorempi kasvaa nopeammin. Mutta Tipa oli syntyessäänkin vain 46cm pitkä (35+6) kun taas Zelda oli 51cm (37+0) 😀

  2. Satu sanoo:

    Meillä myös äidin valitsemana kaunis Mini Rodinin Siberia Aop takki, samaisessa mintunvihreässä värissä. Tytär tykkäsi äidin valinnasta…onneksi, koska 5v on jo hyvin tietoinen vaatevalinnoistaan 🙂 Jännitän vain sitä, miten takki kestää alku vuodesta alkavan eskarin rymyämiset.

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Se on kyllä ihana! 🙂 Toivottavasti kestää hyvin, meillä ainakin viime keväänä kesti vaaleanruskea pandakuosihaalari hyvin päiväkodin rymyämiset 🙂

  3. Nimetön sanoo:

    N. 500 euroa koko setti? Huh huh, mahtaa itkettää jos menee rikki tai lapsi kasvaa liian nopeaa ulos vaatteesta.

    • Iina Hyttinen sanoo:

      No ei itketä, en ostaisi sellaista mihin ei ole varaa. Ainakin edelliset samojen merkkien talvivaatteet ovat kestäneet ehjinä ja uudennäköisinä useamman talven, toivottavasti näin tälläkin kertaa. 🙂

  4. möhö sanoo:

    Housuista löytyy ihanat Molon tunnusmerkit 😀

    • Minnis sanoo:

      Haha mä naurahdin myös tälle :D! Ihanat vaatteet kyllä lapsilla. Tuli ikävä omia lapsuusaikoja kun talvella sitä pysty aina mennä vaan lumihankeen hyppimään ja huolista ei ollut tietoakaan <3! Ja toi tipan takki on kyllä ihana! Voisin itse ottaa samanlaisen 😀

      • Iina Hyttinen sanoo:

        Hahah 😀 Jotenkin sitä on tässä neljän äitiysvuoden aikana niin tottunut tuohon Moloon ettei enää tajua miten hassu se on 😀 Kaikki kyllä hymähtää aina kun sen sanoo ääneen, jos ei ole kyseinen merkki tuttu :DD Mäkin voisin ottaa Tipan takin, tai oikeastaan kumman vaan noista :D!

  5. Nimetön sanoo:

    Kun on neljä kasvavaa lasta, 4v, 3v, 2v pojat ja puolivuotias tyttövauva, ja 2v kasvoi 3veen kiinni, tarvii joka vuosi ostaa vähintään 3 talvivaatesettiä (kun esikoisen entiset menee vain joko 3v tai 2v päälle) parhaimmillaan 4.. Ei siis oo rahaa laittaa tonnia kerralla kamppeisiin, pakko tyytyä vähän halvempiin. Vaikka mielellään parhainta ostaiskin. 😀 😀

    • Iina Hyttinen sanoo:

      No tottakai on tilanne erilainen kun lapsia on enemmän! 🙂 Se on kuitenkin kiva että kestävät vielä seuraavalle käyttäjälle, siinäkin säästää hyvin rahaa 🙂

  6. Nimetön sanoo:

    Onko siellä tosiaan noin lämmin ettei hanskoja tarvitse? Ja aiemmissa kuvissa näyttää että olis tytöillä vaan yhdet housut? Ei siis kritiikkiä ollut tarkoitus olla, kunhan täältä itärajan kylmyydestä kateellisena huutelen 😉 t. mä jäädyn ilman kaksia housuja, hanskoja, paksua takkia ja kaulahuivia 😀

    • Iina Hyttinen sanoo:

      On! 😀 Me otettiin vaan kuvat 10 minuutissa ja vaihdettiin sitten kevyemmät vk-vaatteet päälle, noissa tytöt olisi paistuneet 😀 Nytkin ihanasti aurinko paistaa ja ulkona on melkein 10 astetta lämmintä! Tsemppiä sinne kylmään, toivottavasti saisitte nauttia vielä auringon lämmöstä ennenkuin lumi tulee!

  7. Nelly sanoo:

    Ihanat talvivaatteet molemmilla ❣

  8. Milla sanoo:

    Kirpputorit on hyvä paikka ostaa toppavaatteita esim.
    Ja minusta parivuotiaalle on parempi toppapuku kun housut+takki setti.
    Itse löysin pari haalaria, muistaakseni h&m ja name it niin lastenkirpparilta yhteishintaan 20€.
    Ei kirpassut yhtään lompakkoa 🙂

  9. Iiris sanoo:

    Jep… kateellisena täällä kans kattelen et toisilla on rahaa millä mällätä 😀 ja ei sillä, niin mäkin ostaisin lapsilleni minirodinia ja gugguuta sun muita jos olis varaa. Kävin just eilen netistä vilkaseen tota samanlaista takkia mikä zeldalla on, se on niin ihana! 🙂

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Me ei ostettu viime talvena uusia talvivaatteita ollenkaan, kun samat toissatalven mini rodinit oli vielä sopivat ja hyväkuntoiset niin ajattelin että voin ihan hyvällä tunnolla nyt ostaa uudet kun ei ole pariin vuoteen käytetty talvivaatteisiin juurikaan rahaa. Ja edelleen ne toissatalven rodinit on hyvässä kunnossa, ja melko sopiviakin, että mä oon tyytyväinen ainakin laatuun ja siihen että panostamalla vähän isommin kerralla olen saanut kolme (varmasti useammnkin, seuraavilla käyttäjillä) talvea kestävät vaatteet. 🙂

  10. Näin kaupassa ton kukallisen takin, oli tosi kaunis 🙂 Olisin itsekin kallistunut toppavaatteissa näihin ihan samoihin! 🙂 Mä meinasin ostaa meillä nuoremmalle tän Rodinin vihreä takin, oli aivan ihana! Meillä vaan ehti jo takki tulla, niin en sit viittiny hirveesti hamstrata. Harmitti vähän, kun viime vuonna Rodinin takeissa oli helmassa kiristys ja nyt ei. :/

    Upeet setit anyway <3 🙂

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Se on kyllä tosi ihana! 🙂 Toi on vähän hassua että sitä helmakiristystä ei oo nyt, mutta onneksi on hyvät housut myös jotka nousee korkealle ja pysyy ylhäällä, ja takissa on pitkä helma. Kiitos paljon<3

  11. Susanna sanoo:

    Hei, toivottavasti sallit kommentin. Supertärkeän asian vuoksi tarvitaan allekirjoituksia ja mielellään muutakin kannatusta. http://www.adressit.com/saattohoito_koivikkokodissa_tarvitaan_nyt_ja_tulevaisuudessa

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.