Kannustusta hyvinvointiin

09.12.2015

Olen mukana Indiedaysin ja OPn Syke -pilotissa, jonka myötä pääsin uuden OP Syke -vakuutuksen pilottivaiheeseen mukaan. Kyseessä on aivan uudenlainen vakuutuskonsepti, joka haastaa jokaisen huolehtimaan omasta hyvinvoinnistaan, ja myös palkitsee siitä. Syke on eräänlainen potku pyllylle, joka kannustaa voimaan paremmin ja jossa yhdistyvät suomalaisten startup-yritysten hyvinvointiosaaminen, ja OPn tahtotila huolehtia asiakkaidensa hyvinvoinnista.

OP Syke vakuutus koostuu neljästä erilaisesta hyvinvointihaasteesta, joista jokainen voi valita itselleen sopivan. Valittavana on aktiivisuutta seuraava Fjuul, joka antaa Fjuul -pisteitä,treenin intensiteettiä seuraava PulseOn joka palkitsee riittävästä treenaamisesta, ruokavalion parannukseen tarkoitettu MealLogger joka palkitsee riittävästä vihannesten ja hedelmien syönnistä, sekä Laturi, joka mittaa jaksamista ja hyvinvointia ja joka palkitsee, kun parantaa tulosta energiatesteissä lähtötasosta.

Kun onnistuu hyvinvointihaasteen tavoitteissa, saa alennusta vakuutusmaksusta. Aika kätevää! Mutta millaisesta vakuutuksesta sitten on kysymys?  OPn syke -pilotin ideana on kannustaa voimaan paremmin, ja antaa pilotin ajaksi Omasairaalaturva, joka on huomattavasti normaalia tapaturmavakuutusta laajempi. Omasairaalaturvassa ei ole omavastuuta, eikä korvattavilla hoitokustannuksilla ole ylärajaa. Vakuutuksen ottajalta ei myöskään tarvita minkäänlaista selvitystä terveydentilasta.

Jos pilotin aikana loukkaantuu, voi soittaa OPn terveys -palveluun, jossa varmistetaan että vamma kuuluu vakuutuksen piiriin ja varataan tutkimusaika. Puhelun jälkeen voi sitten mennä tutkituttamaan itsensä Helsingissä sijaitsevaan Omasairaalaan, jossa muuten tutkitaan myös pienemmät venähdykset ja revähdykset vakuutuksen piikkiin, toisin kuin yleensä tapaturmavakuutuksissa. Lääkärissäkäyntiin ei tarvita ollenkaan rahaa, vaan hoidon kustannukset laskutetaan suoraan vakuutusyhtiöltä, näin ollen asiakas säästyy siis myös korvaushakemuksen täyttämiseltä. OP Sykkeen vakuutusehdot mahtuvat älypuhelimen ruudulle, kun ne yleensä vievät useamman pienitekstisen paperiarkin ja se maksaa vain 15 euroa kuukaudessa.

Itse valitsin hyvinvointihaasteekseni Laturin, jonka ideana on siis käydä kolme kertaa energiatesteissä pilotin aikana, ja pyrkiä parantamaan energisyyttä lähtötasosta. Tämä kiinnosti mua erityisen paljon siksi, että arkiaktiivisuus ja jaksaminen hektisessä lapsiperhearjessa ovat mun elämässä pinnalla. Olisi mahtavaa pystyä jaksamaan paremmin ja saada työkaluja arjessa jaksamiseen. Energiatesteissä saa kuulla oman energiaindeksinsä, eli tuntimäärän jonka ajan jaksaa vuorokaudessa tehdä töitä, harrastaa ja nauttia vapaa-ajasta. Keskimääräinen tulos on n. kahdeksan tuntia, työpäivän verran, ja maksimitulos on 16 tuntia eli koko hereilläoloaika.

Mä en ole vielä käynyt testissä, mutta odotan sitä innolla. Mua kiinnostaa kovasti tietää kuinka monta tuntia vuorokaudesta mä jaksan olla tehokas ja pystyn nauttimaan täysillä kaikesta mitä teen. Olen myös innoissani siitä että Laturin myötä voisin saada motivaatiota parantaa energiatasoani, ja jaksamiseni arjessa kasvaisi. Työssäkäyvillä pienten lasten äideillä on paljon lautasellaan, ja jos ei pidä itsestään riittävästi huolta voi helposti palaa loppuun. Se on viimeinen asia mitä mä haluan! Siksi olen tosi iloinen että pääsin mukaan OPn Syke -pilottiin, ja puolen vuoden ajan voin mitata jaksamistani ja edistymistäni tämän myötä. Pilotti kestää toukokuun loppuun asti, ja kunhan olen käynyt testeissä ja seurannut edistymistäni, tulen kertomaan teille haasteesta lisää.

Miltä teistä kuulostavat nämä hyvinvointihaasteet? Voisiko kattava vakuutusturva ja jokin näistä kannustavista haasteista auttaa teitä tavoittelemaan parempaa oloa ja jaksamista arjessa? Lähtekää ihmeessä mukaan itsellenne sopivimpaan haasteeseen ja käykää lukemassa lisää TÄÄLLÄ!





4 Responses to “Kannustusta hyvinvointiin”

  1. Sanna sanoo:

    Okei pakko kysyä, mistä toi sun ihana tuplatupsupipo? <3

  2. Nea sanoo:

    Taas niin ihanat tytöt ja niin ihana sinä! Onnellisen näköisiä punposkia <3

  3. Heidi sanoo:

    Mistä oot tuon ihanan takin ostanu? Oon ehtiny vaikka mistä just tommosta missä on nahkahihat mutta ei vaan tunnu löytyvän 🙁

  4. Maiju sanoo:

    Kuulostaapas fiksulta jutulta, mielenkiinnolta jään seurailemaan. Ja miksei vois itsekin tuohon lähteä, kun oon OP:n asiakas! 🙂

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.