Palautuminen neljännen raskauden ja synnytyksen jälkeen

14.10.2021

Palautuminen. En voi väittää etteikö kehon palautuminen olisi jännittänyt näin neljännellä kerralla ehkä enemmän kuin koskaan ennen. Lähinnä siksi, että mulla on ollut aiempien raskauksien ja synnytysten jälkeen palautuminen kerta kerralta vaikeampaa. Toisaalta, en ole osannut sanoa mitään yksittäistä syytä mistä se on johtunut. Siihen oli voinut vaikuttaa raskausaika, synnytyksen kulku, vauvan koko ja miksei myös mun ikäkin.

Viimeksi ajattelin että haastavamman palautumisen syynä oli nimenomaan ikä, tai se, että olin jo synnyttänyt kolmesti aiemmin. Olin viimeksi jo neljä vuotta vanhempi kuin ekassa raskaudessa ja ajattelin, että pakkohan sen on jotenkin jo vaikuttaa. Viimeksi mulla oli paljon liitoskipuja lonkissa ja lantiolla vielä viikkoja synnytyksen jälkeen, tuntui, että kaikki lantion luut ja sisäelimet mahassa olivat väärillä paikoilla. Myös raskausarpia tuli kolmannessa raskaudessa eniten kaikista raskauksista, mutta silti tosi maltillisesti.

 

Lähdin siis tähän neljänteen raskauteen vähän pelonsekaisin fiiliksin palautumisen osalta. Kyllä siihen vaikutti sekin, kun olen kuullut puhuttavan, kuinka kohdun laskeumat ja muut vakavammat ongelmat tulevat yleensä vasta useamman synnytyksen jälkeen. Olisiko mahdollista käydä tuo ihan valtava mullistus keholle läpi vielä kerran ilman sen suurempia vahinkoja, kestäisikö mun kroppa sen vielä? Pelkäsin, että ponnistan synnytyksessä mun kohdun ulos kropasta samalla. Tosi rationaalinen pelko – I know. Mutta kaikkea sitä tulee mietittyä. 

Raskausaika sujui vaikean alun jälkeen kuin unelma, ja sekin osaltaan lisäsi vähän jännitystä. Voisiko vielä palautuminenkin sujua yhtä hyvin, kun raskausaikakin on sujunut? Toisaalta, pystyin liikkumaan ja kävelemään hyvin läpi koko raskauden, joten fyysisesti olin palautumista ajatellen parhaassa kunnossa ikinä. Aiemmissa raskauksissa mun piti levätä koko loppuraskaus, mikä tietysti heikensi fyysistä kuntoa. Harjoitin myös tälläkin kertaa lantionpohjan lihaksia aktiivisesti koko raskauden ajan, kuten olen tehnyt joka raskaudessa – sitä sentään pystyi tekemään vuodelevossakin, hah. 

Synnytys käynnistyi yllättäen kuukauden etuajassa ja tiedän, että se helpotti tätä palautumista tällä kertaa. Kun vauva oli kilon pienempi kuin viimeksi, mulla ei ole ollut yhtään kipuja lantion tai lonkkien alueella, vaan kaikki on palautunut paikoilleen täysin kivuttomasti. Paitsi no jälkisupistukset toki olivat kivuliaita, mutta liitoskipuja ei ole ollut lainkaan. Se on tehnyt palautumisesta paljon mukavampaa ja helpompaa, kun olen uskaltanut esimerkiksi lenkkeillä jo melko nopeasti synnytyksen jälkeen. Juoksemaan en tietty vielä ole alkanut, mutta jaksan jo useamman kilometrin reippaita kävelylenkkejä aivan helposti. 

En saanut synnytyksessä yhtään tikkejä tai repeämiä, joten niiden osalta en myöskään kärsinyt kivuista tai vaivoista. Olen ollut tosi onnekas siitä, että ainoastaan ekassa synnytyksessä sain kolme tikkiä (joista kaksi ylimääräisen väliseinän leikkaamisesta synnytyksen aikana johtuen ja yksi pieneen nirhaumaan), ja sen jälkeen en koskaan ole saanut tikkejä tai repeämiä. Se todella helpottaa toipumista, kun ei tarvitse kärsiä kivuista niiden osalta. Mulla on selkeästi joustava kudostyyppi, joka suojaa repeämiltä ja saan olla siitä tosi kiitollinen. 

Mulla oli tämän synnytyksen jälkeen niin hyvä olo, että tuntui kuin olisin voinut lähteä vaikka heti kauppaan tai vaikka lenkille. Kun sitten viisi päivää myöhemmin lähdin ekalle lenkille, se tuntui niin ihanalta! Kuopus oli meidän eka kesävauva, eikä koskaan aiemmin olla voitu lähteä niin aikaisin ulkoilemaan kunnolla. Se oli niin virkistävää ja ihanaa. Kolmannen synnytyksen jälkeen taas mulla oli vielä kolmen viikonkin jälkeen pelkästään kauppareissulla sellainen olo, että lonkkaluut vaan lonksuu ja tuli niitä liitoskipuja. Joten se mun uskomus ei sitten lainkaan pitänyt paikkaansa, että ikä hankaloitti mun palautumista viimeksi, koska tämä neljäs palautuminen viisi vuotta myöhemmin on sujunut niin paljon mukavammin. 

Kerkesin saada raskauden aikana 11 raskauskiloa ja kuuden viikon kohdalla synnytyksen jälkeen käydessäni neuvolassa puntarilla niistä oli jäljellä neljä. Nyt en tiedä montako kiloa vielä on, eikä sillä ole mitään väliäkään. Sen tiedän, että mun imetysboobsit painaa ainakin kilon per hinkki silloin kun ovat täynnä maitoa, että jo pelkästään niiden osalta mulla varmasti pysyy pari raskauskiloa sinne asti, että imetys päättyy. Ja saa pysyäkin. Käyn vaa’alla todella harvoin (raskausaikana ja synnytyksen jälkeen toki pakko käydä neuvolassa), eikä meillä ole sellaista edes kotona, koska kiloja enemmän mulle merkitsee oma fiilis.

Olen keskittynyt lantionpohjan lihasten harjoituksiin ja coren kuntouttamiseen. Mitään valtavia treenejä en ole tehnyt, mutta olen yrittänyt pitää keskivartalon hyvin hallinnassa kävelyllä ja muutenkin. Viimeksi mulle jäi pieni erkauma vatsalihaksiin raskauden jälkeen ja jännityksellä seuraan, että jääkö se tälläkin kertaa. Mulla on neuvolalääkärin jälkitarkastus vasta parin viikon kuluttua, jossa toivottavasti tsekataan mahdollinen erkaumakin. Jos ei, niin sitten pitää suunnata vielä äitiysfyssarille varmuuden vuoksi.

Tässä ylläolevassa kuvassa ei ole editoitu värejä tai kontrasteja tms. vaan täysin raakaversio. 

Odotan jo todella kovasti, että pääsen jatkamaan mun rakasta juoksuharrastusta. Fyysisesti olo on sellainen, että voisin jo juosta, mutta en uskalla kyllä sitä aloittaa ennen kuin on lääkärin lupa, joten odottelen vielä. Uskon, että myös mun säännöllinen juoksuharrastus ennen raskautta vaikutti siihen, että olen ollut fyysisesti niin paljon paremmassa kunnossa kaikin puolin.

Ajattelin ennen neljättä raskautta, että fysiikan puolesta neljäs raskaus on kyllä ihan viimeinen, koska en uskaltaisi ottaa enempää riskejä kropan voinnin takia. Ja nyt taas kun tämä palautuminen meni näin hienosti, niin tuntuu, että ainakin oman voinnin puolesta uskaltaisin helposti olla raskaana ja synnyttää vielä. Mutta toki on ne muut elämän realiteetit mitä pitää myös huomioida kun lapsilukua miettii, hah.

Laitan IG Storyyn kysymysboxin, jossa saa kysyä vielä synnytyksestä ja palautumisesta, niin laittakaa ihmeessä siellä kysymyksiä jos tulee jotain mieleen! Ja laitan storyyn myös kuvia tästä palautumisen varrelta lisää. Nämä postauksen kuvat on otettu tällä viikolla.


Marraskuun jumppahaaste

16.11.2020

Haastoin itseni marraskuun ajaksi jumppahaasteeseen, sillä kaipasin lisää motivaatiota treenaamiseen. Jumppahaasteeni menee yksinkertaisuudessaan niin, että mun tulee jumpata (ts. liikkua) joka päivä marraskuussa vähintään 15 minuutin ajan. Sillä ei ole mitään väliä mitä se liikunta on, se voi olla lenkki, tanssia, venyttelyä, joogaa, kehonpainotreeniä tai vaikka intensiivistä haravoimista. Kunhan liikun joka päivä vähintään 15 min extraa normaalin arjen hyötyliikunnan lisäksi, olen onnistunut haasteessani.

Lokakuussa huomasin, että lenkkeilymotivaationi laski. Koskaan ei tuntunut olevan sopivaa hetkeä lähteä lenkille. Ja en kertakaikkiaan aio nyt suostua tähän, että lopetan liikunnan talven myötä motivaation puutteen vuoksi, kuten minulle kävi monena vuonna. Selvisin viime talvestakin lenkkeillen läpi talven ja tulen onnistumaan siinä tänäkin vuonna, se on vissi. Mutta jotain piti keksiä, jotta saan itseni sohvalta ylös. Ihana kollegani Mona Visuri keksi marraskuun lenkkihaasteen Instassa ja siitä inspiroituneena päätin itse vaihtaa sen omalla kohdallani jumppahaasteeksi. Koska tällä hetkellä mulla ne on juuri ne lenkit, jotka eniten takkuaa, päätin että voin jumpata ihan miten haluan, koska tärkeintä on se, että LIIKKUU, ei se miten liikkuu.

Minulla edelleenkin välillä stressaa se kesällä kesken lenkin iskenyt migreeni takaraivossa, vaikka hetkellisesti tuntui, että pääsin siitä jo yli. Yritän aina miettiä milloin on hyvä aika lähteä lenkille, jotta migreenin riski olisi mahdollisimman pieni. Esimerkiksi hormonaaliset vaihtelut lisäävät itselläni migreeniriskiä. Se tekee joskus lenkille pääsemisestä hankalaa, koska sekä aikataulut että olosuhteet voivat rajoittaa mun lenkkimahiksia.

En uskalla lähteä lenkille jos on PMS, menkat tai ovulaatio (heh, aika monta päivää kuukaudesta menee siis jo tässä). En myöskään lähde lenkille jos aurinko paistaa liian kirkkaasti tai jos mulla on yhtään pää kipeä. Mulle tulee harvoin migreeni, mutta silloin kun se tulee, on yleensä joku näistä tekijöistä ainakin osaksi taustalla. Ja antakaas kun selitän. Ymmärrän, että se migreeni voi hyvin iskeä noina päivinä myös kotona tai kaupassa tai missä tahansa, en välttele kaikkea. Mutta jostain syystä vaan se, että olen yksin kaukana kotoa jalkaisin migreenin iskiessä ja menetän näkökyvyn, on ajatuksena se kaikkein pelottavin. Olen kokenut sen kahdesti, enkä haluaisi kokea enää kertaakaan.

En voi olla kokonaan liikkumatta kuitenkaan noin monena päivänä kuukaudesta, mikäli haluan voida hyvin. Siksi olen keksinyt niille päiville muuta, kuten tämän jumppahaasteen. Voin aivan hyvin tanssia itseni hikiseksi olkkarissa, se on yhtä hyvää liikuntaa kuin lenkki. Tai tehdä YouTubesta kunnon kehonpainotreenin. Ja niitä kaikkia olenkin tässä viime aikoina tehnyt innoissani. Ja lopputuloksena se, että olen liikkunut vähintään saman verran tai jopa enemmän kuin ennen, koska liikun nyt joka päivä. Usein vartti venyy puoleksi tunniksi, ja jos joka päivä liikkuu vähintään sen vartin, ne pelkät vartit on jo viikossa 2h15min. Vertauksena kolme puolen tunnin juoksulenkkiä on ”vain” 1,5h.

Mun täytyy käsitellä näitä migreeniin liittyviä pelkoja ja ajatuksia rauhassa ja päästä niistä myös yli. Tiedän sen. Migreeni on kulkenut mun kanssa vuosikaudet ja vaikuttanut monella tavalla mun elämään. Se ei ole aina helppoa. Vaikka migreeni on yleinen sairaus, eikä se ole vaarallinen, se on silti ollut monella tapaa mulle pelottava asia läpi elämän. Välillä se vaikuttaa enemmän ja välillä vähemmän. Joku lenkkimotiin vaikuttaminen on loppupeleissä aika pientä.  Olen tosi onnekas, kun olen päässyt migreenin kanssa tosi helpolla verrattuna moneen muuhun, joilla se vaikuttaa vielä enemmän arkeen.

Olen ylpeä siitä, että en jämähtänyt sohvalle kuten niin monta kertaa ennen motivaatipulan iskiessä, vaan keksin ratkaisun. Aion jatkaa jumppahaastetta ainakin tämän kuun loppuun asti, mutta miksei ei siitä eteenpäinkin? Siitä tulee niin hyvä fiilis kun liikkuu ja se antaa paljon lisää energiaa pimeän talven keskellä!