Onni on tämä hetki

16.01.2016

Ollaan vietetty pitkää viikonloppuvapaata yhdessä koko perhe, ennenkuin ensi viikolla alkaa taas oikea arki ja seuraavan kerran lomaillaankin sitten vasta pääsiäisenä. On ollut ihanaa vaan nukkua aamulla pitkään, hengata yökkäreissä puoleen päivään ja lähteä pulkkamäkeen silloin kun siltä tuntuu. Ollaan syöty aamupalaa pitkän kaavan mukaan ja Otto on innostunut kokkaamaan  perheelleen vaikka mitä herkkuja. Hauskaa oli myös lähteä keskellä päivää kahville, ja saada hyvä spotti Stockmannin Espressohousesta, eikä jouduttu edes jonottamaan yhtään. Arkivapaiden loistavia etuja viikonloppuihin nähden!

Otto on tehnyt niin maailman herkullisinta tomaattikeittoa kuin kananmunaleipiä ja pannukakkuakin. Ja on muuten ollut hyvää kaikki! Keskiviikkoiltana oltiin lasten tanssitunnilla ja odoteltiin kahdestaan heitä Oton kanssa siellä sen 45 minuuttia mitä tanssitunti kesti. Istuttiin siinä kainalokkain ja katsottiin kokkausvideoita Oton puhelimella ja kuola valui molemmilla ja suunniteltiin mitä kaikkea kokataan seuraavaksi. Sillä hetkellä tuntui että onni oli juuri siinä hetkessä, ja oikeastaan siltä on tuntunut näinä kaikkina päivinä mitä ollaan yhdessä vietetty. Kuinka onnekas sitä onkaan että kaikki on hyvin, ja on oma kulta jonka kanssa katsella vaikka niitä kokkausvideoita. Otto on mun paras ystävä siinä missä aviomieskin.

Niinkuin keskiviikkona postasin Instagramiinkin, nuo kolme ovat vaan niin hurjan rakkaita että tuntuu kuin sydän halkeaisi, mutta ei onneksi. Ei ole maailmassa mitään parempaa kuin olla yhdessä koko perhe ja tehdä kaikkea pönttöä mitä me nyt yleensä tehdään. Luetaan kirjoja, riehutaan pulkkamäessä, kokataan, shoppaillaan, rakennetaan legoilla, tehdään temppuratoja kotiin, tanssitaan, hasutellaan ja katsotaan leffoja.

Ei ole myöskään parempaa kuin hihitellä Oton kanssa lasten leikeille,esimerkiksi sille kun he leikkivät Frozenia melkein joka päivä. Toinen menee aina lastenhuoneeseen Elsa-mekko päällä, ja toinen on sitten lettipäinen Anna. ”Elsa” laittaa lastenoven kiinni, ja ”Anna” koputtaa oveen, sitten he leikkivät sitä ”Lumiukko tehtäisiinkös?” -kohtausta Frozenista aina uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. niin höpöjä en kestä! Molemmat osaavat laulun kaikki sanat ulkoa, ja vuorosanat myös. Frozen-elokuva on katsottu myös tämän viikonlopun aikana, kuinkas muutenkaan! Mä osaan jo kaikki laulut kolmella kielellä, siitä voitte päätellä moneenko kertaan elokuvaa on tullut katsottua, hah!

Esikoinen muuten laukaisi hienosti kahvilareissulla, että ”Villakoirat on tehty lampaista, koska lampaista tulee villaa”. Että niin kerta! Joo-o, huomenna on sitten lasten kaverin synttärit ja naamiaiset joihin suunnataan iltapäivällä. Tulee varmasti mukava sunnuntai, hieno päätös tälle muutenkin mukavalle viikolle.

Ihanaa lauantai-iltaa kaikille <3


No Responses to “Onni on tämä hetki”

  1. Tiina sanoo:

    Mieleen pälkähti sellainen kysymys, että mitä kieltä puhutte kun ootte kaikki esim just tuossa ruokapöydän ääressä? 😀 Muistan vaan kun oot joskus maininnut että Otto puhuu lapsille ruotsia.

    • Iina Hyttinen sanoo:

      No meillä Otto puhuu aina ruotsia, ja mä suomea, siis silloin kun lapset on paikalla/hereillä. Eli Otto puhuu myös mulle ruotsiksi ja mä puhun Otolle suomeksi. Ja lapset sitten puhuu mitä milloinkin, ja usein puhuvat myös mulle ruotsia/otolle suomea. Esikoinen puhuu ehkä enemmän ruotsiksi ja kuopus suomeksi vielä 😀

      • Tiina sanoo:

        Okei, eli sä ymmärrät ja osaat myös puhua ruotsia. 😀 Tuo kaksikielisyys on kyllä todellinen rikkaus! Ja hei kiitos parhaasta blogista, täällä on seurattu jo Tiaran odotuksesta lähtien. 🙂

  2. Venla sanoo:

    Ihana hyvänmielen postaus! Zeldakin on siis aloittanut tanssin? <3

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Voi kiitoksia <3 On aloittanut ja sujui niin ihanasti! Mun on pitänyt postata aiheesta mutta en ole saanut vielä otettua postaukseen sopivia kuvia kun neiti sotki tanssitrikoonsa heti samana päivänä ja halusin kuvata hänet niissä :DD Mutta ensi viikolla tulossa juttua siitä!

  3. emmi sanoo:

    Mistä toi hedelmäkori mahtaa olla? 🙂

  4. Satu sanoo:

    Kyllä, yhteinen vapaa-aika koko perheen kesken on kyllä sitä milloin tuntee olevansa onnellisimmillaan.
    🙂

  5. H sanoo:

    Olin poikaystäväni kanssa eilen ikeassa ja satuin näkemään teidät siellä. Oli niin silmin havaittavaa miten iso rakkaus ja välittäminen teidän poppoon välillä vallitsee.
    Ihanaa talven jatkoa teille ☺️
    niin ja ps. Zelda oli ehkä maailman söpöin kurkkiessaan ison karvahupun alta 😀

  6. Ootte kyllä niin ihania koko perhe! Sun blogi on oikea hyvän mielen blogi. Kiitos siitä! 🙂

  7. Voi miten ihana hyvänmielen postaus! <3 Rakkautta ja aurinkoo teille!

  8. sini sanoo:

    Oon aikasemmin kommentoinut sulle miten ihana äiti oot ja toivon että jonain päivänä musta tulee samanlainen äiti kuin sinusta. No nyt kesällä musta tulee äiti ja mä toivon että äitinä olen yhtä läsnäoleva ja rakastava äiti kun sä. Se minkälaisia vanhempia ootte Oton kanssa, antaa se teidän lapsille aivan parhaat muistot lapsuudesta ja mä uskon että he tulevat olemaan niistä aina tosi kiitollisia! Ootte te vaan niin ihana perhe! 🙂 kaikkea hyvää teille!

  9. Paula sanoo:

    Mäkin ihailen sua äitinä ihan todella paljon. Juuri toi että tunnut olevan niin hyvin läsnä, on se johon haluaisin itekin sitten joskus pystyä. Mä haluan osata leikkiä ja hassutella lasten kanssa ja katsoa frozenin (tai mikä ikinä sitten onkaan se the leffa) 10 kertaa loman aikana. Ihan parasta!

  10. Sanni sanoo:

    Oli taas niin piristävä hyvänmielen postaus, että kiitos! 🙂 Tykkään sun blogista, koska sun teksteistä välittyy aito onni ja positiivisuus. Onneen ei aina tarvita hulppeita puitteita, kallista materiaa tai jatkuvaa menemistä, vaan ne arjen pienet hetket läheisten kanssa ovat tärkeimpiä! Jatka samaan malliin, kaikkea hyvää teidän perheelle 🙂

  11. Amsu sanoo:

    Olisko siitä tomaattikeitosta mahdollista saada reseptiä blogiin? Niin pitkään on ollut hyvä tomaattikeiton ohje hakusessa! 😀 Ja muutenkin toivoisin taas ruokaohjeita blogiin, ne viikon arkiruuat oli aivan ihania!

  12. mismiss sanoo:

    Voi miten ihana tuo toka-alin kuva Zeldasta 🙂

  13. mirka sanoo:

    Mäkin toivoisin tomaattikeitto-ohjetta! 🙂

  14. Nimetön sanoo:

    Nauttikaa, onni voi kadota niin kuin minulle kävi, avio syyttää minua vain meidän elämästä vaikka molemmat teki virheitä

  15. Sofia sanoo:

    Ihanan positiivinen teksti!

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.