Valmis olohuone

15.01.2016

Vihdoinkin, vih-doin-kin mä voin sanoa että meidän kodissa on yksi huone joka on valmis! Kolmen vuoden jälkeen meidän kodissa on nyt yksi huone joka on oikeasti ihan valmis, sellainen kuin olen aina halunnut sen olevan. Harmoninen, kodikas ja viihtyisä. Ei liian tyhjä, ei liian täysi. Helppo pitää siistinä, ja nopea siivota. Mukava hengailla ja kiva katsella.

Ollaan laitettu olkkaria tosi pikkuhiljaa, vähän kerrallaan niinkuin koko kotia. Välillä on ollut tosi turhauttavaa kun on tuntunut että koti ei tosiaan koskaan ole valmis, mutta nyt alkaa tuntua siltä että täällä on ihan valmista. Lastenhuone ja meidän makuuhuonekin ovat viittä vaille valmiita, ja voin kertoa että kun viimeisen puolen vuoden sisällä ollaan uusittu koko kodin sisustus, on se pahin muuttokuumekin lähtenyt kokonaan pois. Miksi muuttaa pois kivasta asunnosta, kivalta alueelta, kun loppujen lopuksi kyse oli vain siitä että tätä kotia ei ollut sisustettu meidän tarpeisiin sopivaksi. Nyt on.

Me käytiin eilen vapaapäivänä ostamassa olkkariin se viimeinen puuttunut juttu, sohvapöytä. Oltiin katseltu eri vaihtoehtoja ja mietitty ja pohdittu ja jahkailtu jo pari kuukautta, ja viimeinkin me käveltiin Stockmannille mielessämme kaksi vaihtoehtoa. Hayn Hay Tray ja Ferm Livingin L-kokoinen Wire Basket tammipuisella kannella. Lopulta päädyttiin Wire Basketiin, koska Hay Trayssa on teräviä kulmia ja koska sen päällä ei voi pitää jalkoja (tärkeä kriteeri perheen mieshenkilölle). Hakusessa oli siis rento ja turvallinen pöytä, ja tämä Wire Basket nyt osui siihen määritelmään kaikkein parhaiten.

Stockalla arvottiin ensin mustan ja vaaleanharmaan väliltä, mutta sitten kun mustat olivat L-koossa loppu, me päätettiin vain otta se harmaa ja se oli kyllä ihan nappivalinta, vaikka itse sanonkin. Tammipuinen kansi vaaleanharmaan Wire Basketin päällä tuo kivasti lämpöä meidän vaaleaan sisustukseen, ja se sopii myös meidän tammilaminaattisiin lattioihin kauniisti. Korin sisään saa tietenkin myös jemmattua tavaraa, koska se on kori, ja näiden kuvien ottamisen jälkeen mä lisäsinkin sinne sisälle vielä muutaman torkkupeiton jotka ovat nyt kätsästi jemmassa siellä.

Meidän suurin ongelma olkkarin kanssa on ollut sen tyhjyys, sillä kun kesällä karsittiin kaikkea todella ronskilla kädellä, olkkarikin jäi aika tyhjäksi ja kolkoksi. Samaan aikaan ollaan silti nautittu siitä että tilaa on ollut ja on mahtunut tanssimaan tai levittämään kunnon junaradat ja muut vempeleet. Tuo pöytä ei vie liikaa tilaa ja on kevyt ja liikuteltava, ja olkkarissa mahtuu edelleen tekemään mitä vaan.

Ollaan pikkuhiljaa osteltu pieniä sisustusjuttuja olkkariin myös, ja nyt olkkarin pöydältä löytyy musta H&M Homen tarjotin jonka päällä on pieniä tuikkuja. Telkkaritason päällä on Pentikin kynttilälyhty, ByLassenin harmaa Kubus Bowl sekä Annon ihana harmaa maljakko. Sivupöydälle laitettiin lehtikori, sekä äidin kaapin kätköistä bongaamani Iittalan vanhat kynttilänjalat. Lapsille on myös laitettu ikkunan eteen joululahjaksi ostettu Casa Stockmannin punottu kangaskori josta löytyy heidän lempikirjojaan. Bestå on muutenkin täynnä kirjoja ja pelejä lapsille, mutta lempparit on tosiaan nyt kasattu kätevästi tuohon ja sen sisältöä voi aina vähän vaihdella sen mukaan mitkä milloinkin ovat niitä suosikkeja.

Musta-valko-kulta-vaaleanpunainen tuntuu tällä hetkellä täydelliseltä väritykseltä meille, ja näillä mennään varmasti nyt pitkän aikaa.

Yleensä kirjakorin seurana ovat vielä meidän bOblesit, joilla lapset leikkivät joka päivä, ja ne tuovat vielä kivasti lämpöä ja tunnelmaa olkkariin värikkyytensä ansiosta.

Valaistuksena meillä on Muuton musta Leaf lattiavalaisin, ja itseasiassa tänään illalla asennettiin kattoon vielä valkoinen todella vähäeleinen Ikean halogeenilamppu, jossa on siis vain kolme pientä lamppua jotka voi kohdistaa minne haluaa. Se ei suoranaisesti muuta kauheasti olkkarin tunnelmaa valoisaan aikaan, joten ajattelin ttä voin hyvin tehdä tämän postauksen ilmankin sitä kun olin kerran kuvat jo ehtinyt ottaa.

Mitäs tykkäätte? Onko olkkari kodikkaampi kuin aiemmin? Sopiiko Wire Basket teistä pöydäksi?


No Responses to “Valmis olohuone”

  1. JenniV sanoo:

    ihanan näköinen huone! 🙂

  2. Mullakin oli ihan kauhea muuttokuume yhdessä vaiheessa, mutta nyt kun sisustusjutut nytkähtivät taas vähän eteenpäin, niin ei tästä meidän kodista olekaan enää niin kova kiire pois 🙂 Meilläkin just olkkari alkaa olla tällä hetkellä siinä pisteessä missä me haluammekin, mutta luulen että sen sisutus tulee kyllä muuttumaan vielä monta kertaa..

  3. Venla sanoo:

    Ihana pöytä! Kiinnostaisi tietää, kuinka vakaa yhdistelmä tuo on kannen kanssa? Lähteekö helposti pois paikoiltaan? Harkitsen samanlaista, eri värisenä vain.

  4. Laura sanoo:

    Ihanan kodikkaan näköistä :–) Ja toi sohva on ihan täydellinen! Mistä ootte sen löytäny? 🙂

    • Hanna sanoo:

      Hei! Ihastuin myös mattoon ihan älyttömästi!! Mistä mahtaa olla koskaan ennen en ole kommentoinut kenenkään blogia mutta nyt matto vei niin pahasti mukanaan että rohkenin 😉
      ps. Aivan ihana blogi sinulla! Erotut ehdottomasti eduksesi postauksillasi ja tyylilläsi kirjoittaa! Ihanaa kevättä teidän koko perheelle 🙂

  5. Heidi sanoo:

    Mie vähentäisin sisustustyynyjen määrää, kaikki ammattilaiset aina neuvoo että max 3. Muuten näyttää vähän kaoottiselta eikä sohvalle jää tilaa istua tai maata kunnolla 🙂 Tuohon oikeaan reunaan saattaisin laittaa jonku kivan nojatuolin, vaikka semmosen jossa on samanväriset jalat ja käsinojat ku pöydän kansi ja lattia, kangas kermanvaalea 🙂

  6. Minnis sanoo:

    Tosi kivan näköinen! Mulla itelläni matto hakusessa ja teidän matto näyttää upealta, mistä mahtaa olla :D!

  7. Annaby sanoo:

    Kaunista! Pöytä on ihana, teitte oikeen valinnan 🙂 se on ihanaa kun saa huoneen sisustuksen ”valmiiksi” ja kaikki tuntuu löytäneen oman paikkansa

  8. taru sanoo:

    Makee pöytä! Raportoi käyttökokemuksia. Vaikuttaisi hyvältä vaihtikselta meidän lapsi/koiraperheeseen. 🙂

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Voi kiitos paljon!! 🙂 Toi on kyllä tosi kiva! Ainakin toistaiseksi ollut hyvä käytössä, mutta jotain lasinalustoja pitäs varmaan hommata koska en halua pilata tuota ihanaa tammipintaa! 😀 Raportoin lisää kunhan on pidempi kokemus!

  9. Tepa sanoo:

    Huone on todellakin kokenut melkoisen kohennuksen. Ja ihanaa, kun joku tekee sisustuspostauksen tälläisestä ihan tavallisesta (siis ei huonossa mielessä) olohuoneesta, joka on opiskelibudjetillakin mahdollista toteuttaa. On käynyt ärsyttämään sisustuslehtien ja -blogien maailma, missä kaikki on jotain Artekia tai vastaavaa ja ainakin tässä elämäntilanteessa täysin oman budjetin ulottumattomissa. Kiva, kun on saatu edullisesti ihan kivaa. 🙂 Hayt, Ferm Livingit, Muutot, Normann Copenhagenit ja kumppanit tursuava jo korvista ulos. Kaikilla on ihan samanlaista. Muutenkin kaikki on monesti blogeissa niin harkittu ja huoliteltu, teillä näkyy selvästi vivahteikas elämä. Lapsiperheen koti, jossa ei turhia hienostella tai muuta.
    Mun sisko laittoi tuon saman pöydän vessaan, kun ei uudessa kodissa mahtunu makuuhuoneeseen. Sisällä hän pitää wc-papereita ja päällä istuu meikkaamassa. Kätevää. 😀

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Hei pitkästä aikaa sinä Leena-Pinja-Olga-Lilli-Humi-Hömmi-Lappe ja Tepa! Nyt on taas eri nimi ja sähköpostiosoite mutta ip-osoite ja kirjoitustyyli paljastivat! 😀 Hauskaa että tulit takaisin 😀 Kommenttisi oli aika hauska sinällään kun tässä juuri esittelin muiden muassa Muuton, Ferm Livingin ja ByLassenin tuotteita, mutta toki moni juttu meidän olohuoneesta olisi opiskelijabudjetillakin toteutettavissa. Ihanaa illanjatkoa sinne ja terveisiä ”Siskolle”, varmasti toimii Ferm Living hyvin vessassakin!! 🙂

  10. Inga sanoo:

    Oih ihastuin tohon pöytään (= pakko hankkia!) ihan totaalisesti! Tosi tyylikäs ja sopii hyvin teidän olohuoneeseen. 🙂

  11. Laura sanoo:

    Aivan ihanan näköinen olohuone, itse tykkään myös hieman ns. pelkistetymmästä sisustustyylistä niin, ettei ihan joka nurkassa ole tavaraa. Jää enemmän selkeämpää lattiapinta-alaa. 🙂 Muistatko yhtään, mistä tuo matto on? Alan jo tässä itsekin budjetoimaan uuden asunnon sisustusta…

  12. emzi sanoo:

    Ihanalta näyttää 😀

  13. tiuhti sanoo:

    Ihana idea tuop kirjakori! meillä kirjat eksyvät aina olohuoneeseen koska siellähän niitä sohvalle on kivoin lukeakin. Nyt meillekin koria etsimään 🙂

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.