Postaus on osa meidän perhebloggaajien vireille laittamaa #vanhemmatrasismiavastaan -kampanjaa.

Viimeinen vuosi maailmalla ei ole ollut helppo. Aiemmat terrori-iskut ympäri maailman, sekä tämän viikon Belgian terrori-iskut ovat jättäneet pysyvät jäljet meihin kaikkiin. Silti uskallan väittää että suomalaisten lintukoto on yhä edelleen aika lintukoto, me ei olla kansana koettu aitoa hätää sitten talvisodan. Meillä on täällä kaikki niin hyvin että osa kansasta on lakannut ymmärtämästä, mitä se oikeasti tarkoittaa kun on hätä.

Lintukodossa kovinta mekkalaa itsestään pitävät tällä hetkellä ”maahanmuuttokriitikot”, joiden tehtävänä on tuoda esiin kaikki se paha mitä maahanmuuttajat ehkä tuovat mukanaan, naisten alistamista, pommi-iskuja ja joukkoraiskauksia. Miten maahanmuuttajat vievät koko Suomen voimavarat ja omalle kansalle ei jää mitään.  Osa ”maahanmuuttokriitikoista” muistaa kirjoituksissaan kuitenkin myös meitä #suvakkihuoria jotka pitäisi raiskata ja pommittaa maan tasalle. Näettekö ristiriidan? Jep, niin mäkin.

Mä olen pienestä asti tuntenut sekä maahanmuuttajia/maahanmuuttajataustaisia että pakolaisia ja olen myös asunut alueella jossa monia erilaisia taustoja omaavia asukkaita asui iloisesti sekaisin. Joka päivä kuljen julkisilla useaan kertaan ja aina myös tuon entisen asuinalueeni läpi, ja arvatkaa mitä: koskaan niiden matkojen aikana ei ole suomalainen auttanut mua bussissa lasten kanssa. Koskaan ei ole suomalainen avannut suutaan kun bussikuski on jättänyt mut ja rattaat ovenväliin. Mutta somali on. Kurdi on. He ovat auttaneet tyttäreni alas bussinpenkiltä turvallisesti pyytämättä, he ovat karjaisseet bussikuskille että avaa ovi heti, välissä on matkustaja, he ovat jutelleet mukavia mulle ja lapsille. Mä toivon että he tekevät niin jatkossakin.

Pelkään että eivät. Pelkään että Suomessa tällä hetkellä kukkiva rasismi pelästyttää heidät kaikki omiin oloihinsa ja vaikeuttaa integroitumista yhteiskuntaan.

Paha ei koskaan synnytä hyvää. Rasismi ei koskaan synnytä hyvää eikä auta meistä ketään. Maahanmuuttokriittisyys ei ole mikään hieno ajatus, se on vain muka vähän vähemmän ruma nimi rasismille. Kukaan ei kiellä sitä etteikö Suomeen tulevien ihmisten taustoja pitäisi tarkastaa ja mahdollisimman hyvin pitää huolta että tänne ei tule terroristeja naamioituneina pakolaisten vaatteisiin. Uskon että suurin osa kansasta on yhtä mieltä siitä että hädässä olevia pitää auttaa, ja että samalla meitä kaikkia suojella terrorismilta ja rikoksilta. Se on vaan harmillista että ainoastaan ääripäät pitävät toisistaan mekkalaa ja ne kuuluisat tolkun ihmiset ovat hiljaa. Se kannustaa rasismiin ja saa sen vaikuttamaan yleisemmältä ja hyväksytymmältä kuin se onkaan.

Kaikkia ihmisiä ei voi leimata yksittäisten ihmisten tekojen perusteella. Kun valkonen Anders Behring Breivik teki terrori-iskun, se oli surullinen yksittäistapaus, päästään vialla olleen miehen tekosia. Kun valkoinen Pekka Erik Auvinen surmasi koululaisia, se oli vain surullinen yksittäistapaus. Ei niiden takia leimattu kaikkia valkoisia. Miksi siis nytkään pitäisi leimata kaikkia ei valkoisia, tai kaikkia tiettyyn uskontoon kuuluvia vain siksi että hullujen vähemmistö lietsoo vihaa ja pahuutta ympärilleen.

Se mikä mulla saa kiehumaan on kun verrataan Suomen vanhusten tilannetta turvapaikanhakijoiden auttamiseen, “autetaan ensin omia ja sitten vasta muita”. Ihan kuin ne sulkisivat toisensa pois kokonaan, mikä ei missään nimessä pidä paikkaansa. Kuvottavinta on se kun nämä kannanotot tulevat ihmisiltä jotka eivät kuitenkaan tee mitään auttaakseen , eivät auttaakseen vanhuksia tai köyhiä lapsiperheitä, eivätkä auttaakseen turvapaikanhakijoita. Vasta kun tekee itse kaiken voitavansa eikä vaan istu puhelin kourassa arvostelemassa, voi alkaa esittää mielipiteitä siitä ketä pitäisi auttaa ja miten. Ja kyllä, mä väitän tekeväni niin paljon kuin mahdollista omilla resursseillani tällä hetkellä on. Mä pyrin eri tavoin auttamaan niin vanhuksia, turvapaikanhakijoita, pientä kummilastani Afrikassa ja Saimaan norppia joille lahjoitan myös kuukausittain, jotta uhanalaiset norpat voivat lisääntyä ja kasvattaa poikasiaan apukinoksissa. Mä tuon näitä asioita esille blogissani, ja yritän levittää positiivista ilmapiiriä, suvaitsevaisuutta ja tasa-arvoa niin laajalle kuin pystyn. Äitinä pidän huolen siitä, että omat lapseni arvostavat kaikkia ihmisiä ulkonäöstä, taustasta, nimestä, iästä ja kaikesta muusta riippumatta. Näitä asioita en tuo esille kiillottaakseni omaa sädekehääni, vaan siksi että joku muuten tulisi aivan varmasti kysymään, mitä minä itse MUKA teen auttaakseni, näin viiden vuoden bloggauskokemuksella.

Aivan varmasti on parannettavaa monellakin osa-alueella, ja oli kyse mistä ihmisryhmästä tahansa ei apua varmasti koskaan ole tarpeeksi teki mitä hyvänsä, mutta rasismi ei ole ratkaisu siihen. Itse voi kantaa oman kortensa kekoon, ja uskoa ja toivoa että Suomen valtio osaa auttaa kaikkia apua tarvitsevia parhaan kykynsä mukaan.

#vanhemmatrasismiavastaan syntyi meidän perheloggaajien inhosta rasismia kohtaan, ja halusta ja tarpeesta osoittaa että koko Suomi ei ole rasismia täynnä, että myös meitä muita on täällä. Osoita sinäkin tukesi ja tykkää sivustamme, jaa kuva instagramissa tai kirjoita oma teksti. Näytetään yhdessä kaikille että rasismia ei tule hyväksyä missään muodossa, koskaan. Ja pidetään me vanhemmat huoli, että seuraava sukupolvi ei ime itseensä sitä rasistista maailmankuvaa jota jotkut tälläkin hetkellä levittävät ympärilleen. Hyvää rasisminvastaista viikkoa kaikille.