Kuukausi pastellihiuksilla

25.03.2016

Eilen tuli kuukausi täyteen näillä violeteilla hiuksilla. Se kuukausi on mennyt nopeasti, ja siis voin kertoa että ikinä en ole tuntenut mitään hiusväriä näin omakseni! Vaikka alkuun hiukset tuntuivat työläiltä, väri haalistui nopeasti ja en oikein tiennyt miten saisin sekoitettua sen täydellisen sävyn jolla koko tukassa on tasainen väri – tämä kaikki on ollut sen arvoista.

Viikon taiteilun jälkeen mä opin sekoittamaan jo suhteellisen hyvän värin – ID Hair Colorbomb Crazy violetia sekaisin pinkissä pullossa olevan violetin  (Hot Purple) kanssa (oikeesti mä en löytänyt googlettamalla sitä mitenkään sitä merkin nimeä, mutta niitä vaaleanpunaisia pikkupulloja mitä on ainakin Hairstoressa myynnissä). Ja olen siis nyt Oulussa ja mulla ei ole sitä purkkia mukana enkä voi tarkistaa. Toinen on siis kylmempää violettia ja toinen vähän luumumpaa. Näistä kahdesta yhdessä hoitoaineeseen sotkettuna tulee yleensä sellainen kombo josta tykkään. Välillä vähän kylmempi ja välillä aavistuksen lämpimämpi. Tämä on aika hauskaa kun hiusten väri vaihtelee kokoajan.

Pastellivioletti väri vaatii kyllä ylläpitoa, eli joka kerta kun pesen hiukset, mä sekoitan sävytteen hoitoaineeseen ja pidän päässä n. 5-10 minuuttia. Good news is että mä oon vähentänyt suihkussakäyntiä. Siinä missä ennen kävin jokaikinen päivä, nykyään käyn kyllä suihkussa edelleen päivittäin mutta pesen hiukset ainoastaan joka toinen tai joka kolmas päivä. Eivätkä hiukset enää rasvoitukaan samalla tavalla, tai vaadi päivittäistä pesua. Se on tosi jees! Helpottaa elämää.

Mun hiukset ovat jonkin verran tummemman violetit nyt kuin alussa, ihan vaan koska mulla kerran vähän humpsahti väriä hoitoaineen sekaan. Ja sen jälkeen tykästyin vaan tähän vielä vähän tummempaan, jotenkin se tuo enemmän ehkä väriä kasvoille ja on räväkämpi. Kai siihen jää koukkuun että on hätkähdyttävä tukka, varsinkin parin vuoden harmaavarpusena kulkemisen jälkeen. Ja harmaavarpusella tarkoitan siis sitä kuinka annoin pitkään oman juurikasvuni vaan kasvaa ja värin kellastua ja haalistua, enkä pitänyt siitä huolta.

Mä olen kyllä edelleen tosi tyytyväinen tähän tukkapäätökseen, eikä mulla ole aikeita milloinkaan lähitulevaisuudessa vaihtaa väriä. En osaa kuvitella mitään muuta väriä mistä voisin tykätä yhtä paljon, tai mikä tuntuisi yhtä hyvältä, yhtä ”omalta”. Onneksi en jänistänyt vaan toteutin yhden haaveeni! Ainiin, ja ei ole tukka oikeastaan vaikuttanut pukeutumiseenkaan mitenkään. Muuten kuin että mulla on itsevarmempi olo ja olen uskaltanut käyttää ja ostaa enemmän erilaisia vaatteita enkä vaan peitellä itseäni/tyytyä turvallisiin valintoihin. Tämä on ihanaa ja mulla on tosi hyvä fiilis!

Me lähdetään pian käymään mun mummulla, kun täällä Oulussa ollaan. Mukavaa pitkäperjantaita kaikille <3

PS: Muistakaas muuten että -10% alekoodi Salon Pepe Åhmanille on voimassa vielä 31.3. asti! Mainitsemalla varauksen yhteydessä IINAN BLOGI, saatte kaikista kampaamopalveluista Olaplexia lukuunottamatta -10% alennusta. Varauksen voi tehdä joko netissä tai puhelimitse, tsekatkaa lisää Pepe Åhmanin sivuilta.


No Responses to “Kuukausi pastellihiuksilla”

  1. Tanja sanoo:

    Mites toi sun juurikasvu? Pysyykö sekin tolla jatkuvalla ylläpidolla aisoissa. Oon kanssa nimittäin haaveillut ton tyylistä ja tää juurikasvu on ainoa ongelma asiassa.

    – T

  2. Nimetön sanoo:

    -himoitsen yli kaiken sun hiuspehkoasi. agh

  3. Laura sanoo:

    Se merkki on Crazy color ja esim. Cybershop myy sitä myös :).

    Pakko antaa vähän kritiikkiä sun postauksista, tuntuu, että nykyään joka toinen on jonkunlainen yhteistyö postaus, muuten niin kiva blogi, mutta itse en ainakaan jaksa kun aina *postaus on toteutettu yhteistyössä sen ja sen kanssa.

  4. jenni sanoo:

    crazy color – hot purple 🙂

  5. Emssu sanoo:

    Toi tukka on vaan niin upea <3

  6. Nekku sanoo:

    KC professionalin värimaskit ja hoitotuotteet on myös hyviä! Mun mielestä valikoimasta löytyy myös lilaa, jota kantsii sekoittaa shampoon tai hoitoaineen joukkoon jos ei tahdo niin voimakasta lopputulosta. Punaisille hiuksille ne tuotteet on ollut ihan must!

  7. Sannak sanoo:

    Ekassa kuvassa on nätin väriset 🙂

  8. Kia sanoo:

    Toi tukka vaan sopii sulle kun nenä päähän! <3 Ihanaa vierailua mummun luona, toivottavasti hän voi paremmin 🙂 Ja mukavaa pääsiäistä koko teidän perheelle!!

  9. katja sanoo:

    Moikka!! Mä oon nyt varmaan reilu puol vuotta ollu violetillä tukalla ja en vaan osaa vaihtaa pois:) Ja siis mulla on ollu ihan kaikki mahdolliset värit hiuksissa sinisestä ihan mustaan:) Kampaajan vinkkinä voin antaa miten saa hyvin värin pidettyä yllä niin sekotat vaan hiukan shampoopulloon ja hoitsikka pulloon violettia väriä ja peset vaan niillä ihan normaalisti. Niin väri pysyy hyvänä värjäyskertojen välillä:) Ei tarvi olla joka viikko värjäämässä niin ”tasasesti” 🙂 Kannattaa myös testata id hairin POWRin laventelia:)

  10. Sä oot niin ihanan nuorekas äiti! Monet antaa itsensä rupsahtaa lapsien tultua mukaan kuvioihin, mikä tietysti on ihan ymmärrettävää. Itsekin varmaan olisin suurimman osan ajasta reikiintyneissä verskoissa ja vanhassa T-paidassa. 😀 Siistiä nähdä, miten jaksat pitää omasta ulkonäöstä noin hyvää huolta! 🙂

  11. Ewwa sanoo:

    Onneks uskalsit värjätä! Nää hiukset näyttää niin hyvältä sulla! (:

  12. nunnuliina sanoo:

    Hiljattain vasta löytänyt blogisi ja tykästyin heti. Pystyn myös samaistumaan monella tavalla elämääsi – erityisesti äitiyteen ja sen tuomiin ulkonäköodotuksiin. Paskan letut sanon minä kahden lapsen äiti. Ei ole tarvetta aikuistua vielä aikoihin 🙂 Jään lukemaan blogiasi jatkossakin!

  13. R sanoo:

    Täällä oli sama homma, blondin tukan on annettu kasvaa ja kasvaa ja kasvaa ja… Ja alta paljastuu (puolet totuuksista kattava) juurikasvu. Jotenkin sitä ajatteli että ei se oo paha, no mutta olihan se 😀 Kampaajakäynnin jälkeen niin freesi olo vaikka ei kummia tehtykään. Pitäis jotenkin muistaa uhrata aikaansa kampaajalle useammin!

    Sun tukka on upea ☺

  14. Juha Huhtala sanoo:

    Moi

    haluatko kokeilla värejämme? Olemme uusi Suomalainen yritys hairdye-linjalla.
    Värimme ovat 100%:sti vegaaneja ja crueltyfree.

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.