Tänä vuonna kesä yllätti ja tuli kerrankin jo ennen kuin sitä osasi edes kunnolla kaivata. Me ollaan vaan kokoajan tässä odoteltu lähestyvää lomaa ja haaveiltu +20 asteen lämpötilasta, kun yhtäkkiä mentiinkin jo sen ohi. Eilen oltiin piknikillä isolla porukalla Kaisaniemenpuistossa, ja lapset pelasivat kolme tuntia jalkapalloa. Synttäreiden jälkeen esikoinen lähti kaverin synttäreille, ja kuopus jäi isin ja äidin kanssa ulkoilemaan ja syömään jäätelöä. Ihan hyvä diili. Kotimatkalla takaisin hakemasta Tipaa synttäreiltä oli vaan niiiiin täydellistä. Lämmin kesätuuli, auringonporotus, paljaat sääret ja iloiset hymyt.

Se oli tyyntä ennen myrskyä, tänään herättiinkin viideltä aamulla siihen että esikoinen oli napannut ilmeisesti synttäreiltä jonkun oksennustaudin, rajun sellaisen. Onneksi lapsilla nuo tuntuvat menevän nopeaa ohi, sillä nyt tätä kirjoittaessani hän jo mankuu ulos leikkimään, vaikka vielä pari tuntia sitten mikään ei pysynyt sisällä kymmentä minuuttia kauempaa. Nyt vaan jännätään sairastutaanko me muut ja ehditäänkö sairastaa kaikki ennen lomaa, onhan tässä vielä viikko aikaa että luulisi kyllä. Himosiivous ja käsienpesu ovat olleet tämän päivän sana.

Kuopuksella oli tänään neuvola, ja me käytiin kahdestaan siellää kun Otto piti etäpäivää ja hoivasi samalla kipeää esikoista. Neuvolassa oli kaikki juuri niinkuin pitääkin, ja oli ihanaa viettää Zeldankin kanssa kahdenkeskistä aikaa. Hänestäkin on tosiaan kasvanut jo niin iso tyttö, että rattaita ei enää tarvita ja me käveltiin puolentoista kilsan matkat suuntaansa ihan reipasta tahtia. Kävelymatkoilla me juteltiin kaikesta maan ja taivaan väliltä, ihmeteltiin miksi kukat kuihtuvat jos ne poimii, mietittiin minkä muotoisia pilvet olivat ja laskettiin ohi ajaneita autoja.

En voi sanoin kuvailla miten ihanaa on saada tutustua omiin lapsiin jokainen päivä vähän enemmän ja enemmän, ja tietää että (yhdessä Oton kanssa) tuntee heidät paremmin kuin kukaan muu tässä maailmassa. He ovat nimittäin aika mahtityyppejä, ja mä tunnen itseni valtavan onnekkaaksi ja etuoikeutetuksi kun saan olla juuri heidän äitinsä. Vaikka tavallaan on haikeaa että lapset kasvavat, ja esimerkiksi rattaista luopuminen on tietyn aikakauden loppu, on se kuitenkin ihan mielettömän ihanaa että oppii omasta lapsestaan taas vähän lisää ja voi tehdä hänen kanssaan taas vähän enemmän kaikkea jännää ja puhua  kaikesta mahdollisesta enemmän ja enemmän hänen kasvaessaan.

Menipä syvälliseksi yhtäkkiä! Nyt mä lähden takaisin ulkoilemaan kuopuksen kanssa, ja käyn samalla ostamassa kaupasta lisää mustikkakeittoa. Pidetään peukkuja että pysytään me muut terveenä.

IHanaa viikonloppua kaikille <3