Pientä luksusta arkeen

19.06.2016

Olen mukana Indiedaysin ja NIVEAn Caring Shower Silk Mousse -kampanjassa, jossa testattiin Nivean uutta, nimensä mukaista, suihkumoussea. Mousse tarjoaa aivan erilaisen vaihtoehdon perinteisille suihkusaippuoille pehmeällä, jopa muotovaahtomaisella koostumuksellaan. Mun mielestä oli mahtavaa päästä kokeilemaan ihan uudenlaista tuotetta, koska suihkumousse on ainoa laatuaan, ja kieltämättä se oli ihanan pehmeää ja silkkistä. Tykkään itse vaahtomaisesta koostumuksesta myös itseruskettavissa ja meikinpuhdistusaineissa, joten miksipä en siis suihkumoussessakin.

Arki on meidän perheessä aika hektistä meille vanhemmille, kun yritetään töistä huolimatta antaa lapsille kiireetön arki. Siksi mun oma aika on usein aika minimissä, kun teen töitä vain lasten nukkuessa tai ollessa päiväkodissa. Monesti käy niin että päivän ainoa oma rauhallinen hetki on suihkussa käynti, ja siksi siihen hetkeen mielellään lisää jotain pientä ekstraa. Oli se sitten pitkä kuuma suihku illalla ennen nukkumaanmenoa, tai pikasuihku aamulla ennen töihin lähtöä, on ihanaa että voi helliä ihoa pehmeällä moussella ja nauttia hetken ihanasta tuoksusta ja rauhasta, jossa kuuluu vain suihkun kohina.

Mulla on vielä meidän Mallorcan reissun ja auringossa oleskelun jäljiltä kuiva iho, ja se janoaa kosteutusta sekä suihkun aikana että sen jälkeen. Mun suurimmaksi lemppariksi kolmesta erilaisesta NIVEA Caring Shower Silk Moussesta nousikin vaaleansininen Soft, joka sisältää rauhoittavaa ja ravitsevaa manteliöljyä ja jättää ihon unelman pehmeäksi.

NIVEA Caring Shower Silk Mousseja on saatavilla siis kolmea erilaista, Softin lisäksi, liila Smooth joka sisältää silkkiuutetta ja tekee ihosta täydellisen sileän, sekä tummansininen Care joka sisältää eteerisiä öljyjä ja tekee ihon kimmoisan ja täyteläisen tuntuiseksi suihkun jälkeenkin. Ylelliset suihkumousset sopivat kaikille ihotyypeille ja ovat jo saatavilla tavarataloista sekä kaikista K-ruokakaupoista.

Arvatkaa mitä mulle muuten paljastettiin: Jos suihkumoussea pursottaa lautaselle ja antaa sen hengata siinä pari tuntia, voi lautasen kääntää ylösalaisin eikä mousse valu tai haihdu tai lässähdä! Tätähän oli tietenkin pakko kokeilla lasten kanssa. Ei ehkä sitä mihin tuote on tarkoitettu, mutta tästähän voi lasten kanssa myös taiteilla vaikka vaahtotaideteoksia!

LUKIJAKILPAILU: Miten sinä hemmottelet itseäsi kiireisen arjen keskellä? Vastaa kysymykseen ja osallistut kolmen NIVEA Caring Shower Silk Mousse -tuotepaketin arvontaan. Kukin paketti sisältää kolme tuotetta. Muista jättää sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään, sillä voittajille ilmoitetaan voitosta henkilökohtaisesti. Arvonta päättyy 24.6.2016 klo 22.00. Onnea arvontaan!

Ihanaa ja pehmeää sunnuntaipäivää kaikille <3


No Responses to “Pientä luksusta arkeen”

  1. Sallanneli sanoo:

    Hemmottelen itseäni rentoutumalla saunassa ja kasvonaamioilla.

  2. Suvi sanoo:

    Omia pieniä arjen hemmotteluhetkiäni ovat jalkakylvyt. Pieni hetki, kun saa olla tekemättä mitään 🙂

  3. Tiina sanoo:

    Oi olisipa kiva päästä testailemaan moussea 🙂
    Hemmottelen itseäni joskus viikonloppuisin menemällä läheiseen hotelliin aamiaiselle.

  4. Mira sanoo:

    Sauna on ehdottomasti yksi arjen hemmottelupaikka! 🙂 siellä sitten yleensä kasvonaamio, jalkahoito tms. usein otan myös foamrollerin mukaan saunaan ja rullailen siellä 😀 kuulostaa oudolta, mutta toimii!

  5. milli sanoo:

    Kahvi ja raakasuklaa toimii aina kivana hemmotteluhetkenä!

  6. linnea sanoo:

    Juurikin ihanilla suihkutuotteilla ja saunalla tietty!

  7. Satuj sanoo:

    Hemmottelen itseäni ystävien seuralla kera kuoharin 🙂

  8. Janina sanoo:

    Yleensä hemmottelen itseeni pienillä jutuilla kuten lakkaamalla kynnet, kuorimalla ihon, laitan kunnon kosteusvoiteen, hyvä sarja pyörimään ja lasi hyvää valkoviiniä 🙂 tuntuu että liian harvoin ehtii näitäkään tehdä nykyään..

  9. Sonje sanoo:

    Katson hyvää tv-sarjaa tai luen hyvää kirjaa.

  10. smuffe sanoo:

    Hemmottelen itseäni hyvällä ruoalla 😀

  11. manna sanoo:

    Saunahunajalla ja hiusnaamiolla

  12. Pikku-iia sanoo:

    Ruokareality sarjojen katselu lasten mentyä nukkumaan on kunnon aivot narikkaan aikaa mikä kummasti rentouttaa iltaisin.

  13. Jessi88 sanoo:

    Kuuma kylpy ja sauna 🙂

  14. Sanni sanoo:

    Hemmottelen itseäni hyvällä ruualla 🙂

  15. Viivi sanoo:

    Kahvi ja suklaa, ah niiden voimin jaksaa taas pinkoa 1,5vuotiaan perässä!

  16. minna sanoo:

    Hemmottelen itseäni näin kesäisin satunnaisesti pitkillä parvekekahveilla töiden jälkeen. Rentouttaa mukavasti ja saa päästetty työkiireet pois päästä.

  17. Mai sanoo:

    Hemmottelen itseäni pitkällä suihkulla, joten Nivean suihkumousset olisivat ihana lisä suihkuhetkeen.

  18. Päivi sanoo:

    En mitenkään. Pitäisi varmaan alkaa, mutta tuntuu olevan niin kiire koko ajan. Asennemuutosta itselleni siis! 🙂

  19. Jemu sanoo:

    Hemmottelen itseäni pitkällä saunalla ja lukemalla sen jälkeen hyvää kirjaa:)

  20. Anninalexandra sanoo:

    Hemmottelen itseäni lapsen päiväuniaikaan sohvalla lukien lehtiä taikka kirjaa ja joskus saatan salaa herkutellakin samalla.

  21. reetta sanoo:

    Päikkärit kiireen keskellä tai rauhallinen kävely metsässä ovat minulle tapoja rentoutua arjessa 🙂

  22. Helena sanoo:

    Hemmottelen itseäni pitkällä suihkulla, saunalla, kasvonaamioilla ja katsomalla hyvää tv-sarjaa herkkuja syöden 🙂

  23. Henna sanoo:

    Hemmottelen itseäni hyvällä iltapalalla sohvan nurkkaan käpertyen ja hyvää sarjaa katsoen.

  24. Jm sanoo:

    Ottamalla itselle omaa aikaa ja tekemällä asioita, mistä nautin 🙂 Joskus se on lukemista, joskus joku hemmotteluhetki, shoppailureissu tai vaan kavereiden näkemistä.

  25. Johanna sanoo:

    Kampaajan työtä tehdessä huolehditaan asiakkaiden hiusten hyvinvoinnista ja luodaan katseenkestäviä kokonaisuuksia. Oma päiväni hemmotteluhetki toteutuu suihkussa jossa saa rauhassa keskittyä omien hiusten hyvinvointiin ja ihon kosteuttamiseen.

  26. Mii sanoo:

    Hemmottelun itseäni heräämällä aikaisin aamulla juomaan rauhassa aamukahvin ja teen hyvää aamupalaa.

  27. Ellu sanoo:

    Mä hemmottelen itteäni herkkuruualla ja jollain kasvonaamiolla Jos kotona olisi sauna, niin sillä myös! Ehkä joku päivä sekin löytyy

  28. Maiqqu sanoo:

    Saunomalla tai terveellisillä, herkullisilla, tuoreilla kotimaisilla kasviksilla

  29. Ansu sanoo:

    Hyvällä ruoalla ja leffalla

  30. Laura sanoo:

    Lukemalla jotain hyvää kirjaa.

  31. Katri sanoo:

    Käymällä iltaisin kumppanin kanssa saunassa. sinne voi laittaa kynttilöitä ja heittää löylyä tuoksuvedellä 🙂

  32. Eeva sanoo:

    Hemmottelen itseäni saunalla, lukemalla blogeja, katsomalla netflixiä ja syömällä hyvin. 🙂

  33. R sanoo:

    Heh, minä hemmottelen itseäni kaikkein eniten siivoamalla yksin kotona! Kuulokkeet korvilla, volyymi kovalla. Mies on sen aikaa meidän kahden pienen lapsen kanssa ulkona. 🙂

  34. Katriina sanoo:

    Lasillinen viiniä ja hyvä kirja on rentouttava yhdistelmä kiireisen päivän jälkeen!

  35. J sanoo:

    Alle vuoden ikäisen lapsen yksinhuoltajana päivät ovat hyvin kiireisiä, ja ainut hetki omaan aikaan on illalla lapsen käytyä nukkumaan. Silloin hemmottelen itseäni, ja samalla rentoudun pitkällä kuumalla suihkulla ja katsomalla hetken jotain hyvää sarjaa.

  36. Sara sanoo:

    Hemmottelen itseäni kasvonaamiolla ja hyvällä ruualla.

  37. Laura T. sanoo:

    Saunalla, kasvonaamiolla ja suklaalla. Päälle vielä lasillinen viiniä, niin avot!

  38. Heidi sanoo:

    Oma hemmotteluhetki on ehdottomasti suihkussa 🙂 Kasvonaamio ja kuoriva pesugeeli takaavat rentoutuksen 🙂

  39. zirpale sanoo:

    Sauna, yksin.

  40. Nellis sanoo:

    Hemottelen itseäni kosteuttavilla kasvonaamioilla. Ah, niin virkistävää korppuiholle 🙂
    Mukaan kivaan arvontaan.
    t. Nivea-fani

  41. Tuutikki sanoo:

    Hemmottelen itseäni ulkoporealtaan lämmössä, hyvän juoman kera. Kesäisin käyn lähirannassa iltauinnilla.

  42. Täälläkin on kyllä suihkuhetki se päivän pieni hemmotteluhetki jolloin vauva on isin hellässä huomassa. 🙂

  43. Maisa sanoo:

    Minulle arjen hemmottelua ovat laadukkaat perustuotteet. Näitäpä Nivean uutuuksia olisi kiva kokeilla! 🙂

  44. Maiju sanoo:

    Hemmottelen itseäni mm. saunomalla. 🙂 Ja pelkästään se kun saa vaan olla eikä stressata ja juosta paikasta toiseen on jo hemmottelua viikon keskellä.

  45. Milla sanoo:

    Hyvä kirja on paras tapa rentoutua ja antaa itselleen omaa aikaa. Kasvonaamiot ovat myös ihan lemppareita itseni hemmotteluun!

  46. Minja sanoo:

    Sunnuntai on hemmottelupäivä! Yleensä on vapaapäivä ja silloin kuuluu siistin kodin lisäksi rauhassa oloa, pitkä suihku kasvonaamion ja vartalokuorinnan kera <3

  47. a sanoo:

    Jalkakylpy on parasta hemmottelua 🙂

  48. Petra sanoo:

    Hemmottelen itseäni tekemällä kerran viikossa kunnon kasvojen kuorinnan ja kasvonaamion ja laittamalla tehohoidon hiuksiin 🙂 Sitten vielä kunnon kosteutus koko kropalle niin on ihana olo!

  49. Sanna sanoo:

    Hemmottelen itseäni saunalla, kasvonaamiolla ja ihon kuorinnalla. Sen jälkeen menen parvekkeelle istumaan kylpytakki päällä ja nautin jäävettä ja tummaa suklaata ❤️

  50. Katja sanoo:

    Hemmottelen itseäni saunalla ja kasvonaamiolla 🙂

  51. strawberrycake sanoo:

    Itse rentoudun mielelläni lakkaamalla kynnet tai lukemalla hyvää kirjaa 🙂

  52. Salla sanoo:

    Hemmottelen itseäni aina saunavuorolla! Hiuksiin tehohoito ja naamalle kasvonaamio, sitten saunaan lauteille makaamaan. Täydellistä arjen luksusta. <3

  53. Laura sanoo:

    Suklaa ja hyvä kirja toimivat aina!

  54. Soile sanoo:

    Hemmottelen itseäni esimerkiksi tv-sarjoilla, kaakaolla (joskus jopa herkkukahvi) tai oleskelemalla kuumassa suihkussa. 🙂

  55. Vilma sanoo:

    Hemmottelen itseäni heti töiden jälkeen pitkällä suihkulla, jolloin loppupäivän saa olla ihanan puhtaana ja raikkaana! 🙂

  56. jenny sanoo:

    Pitkä, kuuma suihku!

  57. klaara sanoo:

    Hemmottelen itseäni saunalla sekä hunajanaamiolla. Saunan jälkeen lasillinen kuohuviiniä, niin on raukea ja rentoutunut olo.
    Aamuisin hemmottelen itseäni lehden lukemisella ja aamupalalla kun muut vielä nukkuvat.

  58. Paula sanoo:

    Seisomatyöläinen hemmottelee itseään jalkakylvyllä..

  59. Salla sanoo:

    Tällä hetkellä 4kk ikäisen vauvan äitinsä ei hirveästi hemmottelua ehdi saamaan. Arkena tulee itseä hemmoteltua suklaalla ja nyt odotan heinäkuista kampaamoreissua 🙂

  60. Taru sanoo:

    Rentoudun iltaisin peiton alla jotain sarjaa katsellen (orange is the new black kausi 4!!!!) ja lukemalla blogeja:). Myös iltasuihku on parhautta!

  61. Saana sanoo:

    Hemmoittelen itseäni hyvällä ruualla ja saunassa käymällä 🙂

  62. Saara sanoo:

    Hemmottelen itseäni erilaisilla kasvonaamioilla,kuorinnoilla ja lopuksi rasvoilla. Myös ihanan tuoksuiset saippuat kuuluvat hemmotteluhetkeeni

  63. Marjo sanoo:

    Rentoudun ihanassa vaahto kylvyssä taikka hyvää sarjaa miehen kanssa katsoen.

  64. Amanda sanoo:

    Joskus hemmottelen itseäni juomalla arki iltaisin ihan vain vettä hienoimmista viinilaseistamme ja viettämällä tunteja hyvän kirjan äärellä. Myös erikoiset kahvikokeilut tavallisen juhla mokan sijaan kotona piristävät. Uutena lempparina Roberts Pauligin minttusuklaa muumikahvi :).

  65. Anni sanoo:

    Hemmottelen itteäni lämpimällä suihkulla, jalkahoidolla ja kasvonaamiolla! 🙂

  66. Emmma sanoo:

    Hemmottelen itseäni shoppailulla tai ihanan makealla leivoksella

  67. Janina sanoo:

    Sauna, liikunta ja kävely luonnossa toimii hyvinä arjesta irtauttajina!

  68. Enni w sanoo:

    Kasvonaamioilla ja lakkailemalla kynsiä 🙂 !

  69. Poola sanoo:

    Hemmottelen itseäni yleensä illalla pitkällä suihkulla.

  70. Piia sanoo:

    Hemmottelen itseäni ottamalla päikkärit lasten kanssa samaan aikaan

  71. iipa sanoo:

    Rantasauna, kasvonaamio ja kylmä marjamehu ovat nyt kesällä mun rentoutumisen avainsanoja.

  72. Pipsa sanoo:

    Hyvä ruoka ja hyvä mieli:)

  73. vea sanoo:

    Löhöämällä sängyssä ja katsomalla lempisarjoja ♥

  74. Irene sanoo:

    Paras itsensä hemmottelu kikka on kyllä se että, yksinkertaisesti antaa ittelleen hetken aikaa rentoutumiseen! Ite saatan joogata tai kattoa jonkun rentoutus videon netistä työpäivän jälkeen ja sillä tavoin ladata akkuja tulevia koitoksia varten. 🙂

  75. Primrose sanoo:

    Hemmottelen itseäni saunalla tai kunnon suihkulla, jonka jälkeen rasvailen rauhassa ihoni, teen kasvohoidon tai muuta ihanaa. Lapsen tulon jälkeen näitä arjen hemmotteluhetkiä on todella oppinut arvostamaan, kun oma aika on kortilla.

  76. pipsa sanoo:

    Vanhempien kotona olevalla kylvyllä ja mummon rantasaunassa. Kämpällä taas paras rentoututus on päiväunet töitten jälkeen ja ilta tee.
    Mukana arvonnassa!

  77. niina sanoo:

    Arjen pientä luksusta on juurikin suihku yksin rauhassa tai illalla somettelu talon hiljennyttyä. Pieniä asioita vilkkaan yksivuotiaan taaperon perheessä.

  78. Linda sanoo:

    Tekemällä ( tai hakemalla ) jotain ihanaa ruokaa! Ja se ruoka tietenkin nautitaan sohvan nurkassa joku hyvä tv-sarja tai leffa pyörien telkkarissa 🙂 vaihtoehtoisesti sängyssä makaaminen ja spotifystä joku rauhallinen lista soimaan. Varmasti rentoutuu ja nukahtaa!

  79. Eveliina sanoo:

    Hemmottelen itseäni kirjaa lukemalla, saunomalla tai syömällä jotain herkkua 😀

  80. saara sanoo:

    Sauna keskiviikkoisin ja lauantaisin sekä spessuruoat. Joskus kynsien lakkaus, ihon kosteutus ja kauneushoitolassa ripsien ja kulmien hoitaminen.

  81. kirsii sanoo:

    Kahvikuppi ja lehden luku rauhassa ja tietty saunominen<3

  82. Janette sanoo:

    Hemmottelen itseäni pienellä herkullä ja rennolla elokuvaillalla pikkusiskon kanssa!

  83. Laura sanoo:

    Hemmottelen saunalla tai pitkällä kuumalla suihkulla sekä tietysti ihanan tuoksusilla kuorinnoilla ja suihkugeeleillä 🙂

  84. Airiina sanoo:

    Hieronta hetki ystäväni kanssa rentouttaa, hieromme toinen toisiamme vuoronperään.

  85. Henna27 sanoo:

    Ostan hyvän tuoksuisia shampoita ja hoitoaineita, hyvä tuoksu saa minut onnelliseksi.

  86. Peppi sanoo:

    Kunnon päiväunet pitkän työpäivän jälkeen rentouttaa.

  87. jiip sanoo:

    Hyvä ruoka, loistava sarja ja miellyttävä asento sohvalla. Myös saunominen pitkän kaavan mukaan sisältäen sheivaukset, kuorinnat, naamiot ja rasvaukset.

  88. ElinaK sanoo:

    parhaiten rentoutuu saunassa <3

  89. Sari sanoo:

    Metsälenkillä ja hyvällä ruoalla!

  90. Essi sanoo:

    Hemmottelen itseäni silloin tällöin syömällä Fazerin sinisen ihan yksin 🙂

  91. Riina sanoo:

    Pitkä kuuma suihku ja kasvonaamio 🙂

  92. Eeva sanoo:

    Pienistä arjen hemmotteluista nautin. Se voi olla vaikkapa sauna ja hiusnaamio tai vaikkapa testata jotain uutuus-suihkusaippuaa ja tuoksutella sen tuoksua pitkään:)

  93. Emmi sanoo:

    Opiskelen tällä hetkellä ammattikorkea koulussa ja nyt kesällä suoritan työharjoitteluani. Työmäärä on suhteellisen suuri ja kun kun kokoajan tulee jotain uutta, niin on välillä on hyvä pysähtyä ja rentoutua.

    Oma kikka on laittaa hiusnaamio päähän, lakata kynnet ja katsoa telkkarista jotain reality -roskaa. Viimeaikoina olen tehnyt hedelmistä ja marjoista itselleni maku vesiä, joka saa sen oman pysähtymis hetken tuntumaan oikealta kylpylä hoidolta <3

  94. Miia sanoo:

    Hemmottelen itseäni yleensä saunalla ja kasvo- tai vartolohoidolla.

  95. OONA sanoo:

    Hemmottelen itseäni saunalla, hyvällä leffalla/sarjalla ja pitkillä yöunilla.

  96. Niina sanoo:

    Hemmottelen itseäni käymällä saunassa, ja kavereiden kanssa ulkona.

  97. Eve sanoo:

    Yleensä pienet asiat riittävät minulle hemmotteluun – hyvä seura, hyvä ruoka – ne ovat ehkä ne tärkeimmät ja piristävimmät asiat 🙂

  98. Saara sanoo:

    Iso mukillinen teetä ja pari palaa lempparisuklaata!

  99. Roosa sanoo:

    Heips! Minä hemmottelen itseäni kiireisen arjen keskellä edes pienillä päiväunilla, kiireen keskelle raivattu edes vartti pienille unille on itselleni suuri hemmottelu! Lisäksi juurikin kuumilla pitkillä suihkuilla, joissa voi samalla hoitaa kasvonaamiot ja säärten siistimisen. Hemmottelu jatkuu näin itse suihkun jälkeenkin kun voin nauttia ja ihailla sileitä sääriä! Ja mikseipä hemmotteluksi laskettaisi myös toisinaan tarkasti valitut irtokarkit!

  100. eevamaria sanoo:

    Kun haluan rentoutua, niin katson Netflixistä jotain sarjaa 🙂

  101. Henna sanoo:

    Kasvonaamio/jalkakylpy ja lämmin suihku kaikessa rauhassa.

  102. Anniina sanoo:

    Kahvi ja joku makea herkku omassa rauhassa tuo hyvän fiiliksen ja taas jaksaa.

  103. sHaidi sanoo:

    Hemmottelen itseäni käpertymällä sohvalle ja lukemalla jotain hyvää kirjaa

  104. Johannan sanoo:

    Saunan yhteydessä hoidan hiukset naamiolla ja ihon kuorintatuotteilla. Myös lenkit koirien kanssa ovat arjen luksusta.

  105. O sanoo:

    Sauna on ehdoton hemmottelupaikka!

  106. Unsku sanoo:

    Kiireisen arjen keskellä kuuma rauhallinen suihkuhetki on mulle hemmottelua 🙂

  107. Johanna sanoo:

    Hemmottelen itseäni hyvällä ruualla. Laitan itselleni jotakin hyvää salaattia ja herkkuleipiä. 🙂

  108. Reeta sanoo:

    Vaikuttaa kivoilta tuotteilta, oispa kiva päästä testaamaan. 🙂
    Olen monien edellisten kommenttien kanssa samoilla linjoilla. Sauna on ehdottomasti yksi arjen hemmottelupaikka! Enkä välttämättä tarvitse sinne mitään kasvo/hiusnaamioita. Saatan vaan loikoilla siellä, ja on ihanaa. 🙂

  109. Liisukka sanoo:

    Yritän ottaa joka ilta pienen hetken itselleni ja luen hyvää kirjaa. Siinä pääsee ihan irti ympäröivästä arjesta ja elää kirjan mukana.

  110. Aliisa sanoo:

    Suklaa ja lempi tv-sarja tekevät mun hemmotteluhetket ja jos niihin lisään vielä kullan kainalon, niin täydellistä! 🙂

  111. Tiia sanoo:

    Teen hyvää ruokaa, ostan kasan irtonamuja ja jäätelöä

  112. Sofia sanoo:

    Hemmottelen itseäni jollakin kivalla pienellä syötävällä ja hyvällä elokuvalla tai blogien lueskelemisella. 🙂 Tykkään myös tehdä kasvonaamioita, kuorintoja ja jalkakylpyjä.

  113. Maikki sanoo:

    Kasvonaamio ja sauna

  114. kati sanoo:

    sauna, kasvonaamio ja suklaa

  115. Paula sanoo:

    Sauna, suussa sulavat herkut ja sihahtavat juomat

  116. Krista sanoo:

    Suklaalla,terassikaffeilla ja jalkahoidoilla 😉

  117. Janette sanoo:

    Saunalla ja kuorintanaamioilla 🙂

  118. Isabella sanoo:

    Hemmottelen itseäni isolla kupilla teetä ja lempilehdellä!

  119. Lode sanoo:

    Sauna, tai hyvä kirja 🙂

  120. Anna sanoo:

    Paras hemmottelu on suihku yksin! jokainen yhden vanhemman taloudessa asua ymmärtää tämän, arjen luxus!!

  121. RK sanoo:

    Hemmottelen itseäni pelaamalla. Se on omaa aikaa parhaimmillaan. Toiseksi parhaimmillaan se on nukkumista ajoissa. 😀

  122. jutta sanoo:

    Herkuilla ja hyvällä elokuvalla. 🙂

  123. Sisu sanoo:

    Hemmottelen itseäni lukemalla jotain hyvää kirjaa tai teen jotain käsityötä. Neulominen on kyllä kunnon stressinpoistaja.

  124. Heidi sanoo:

    Hemmottelen itseäni saunomalla ja syömällä hyvää ruokaa 🙂

  125. Matleena sanoo:

    Heh herkuilla, itsetehdyt tietty parhaita 🙂

  126. tiia heikura sanoo:

    mie hemmottelen ihteeni aina netflixillä ja jäätelöllä töiden jälkeen ihana ku pääsee aina sohvalle rojahtamaan telkkarin ääreen!

  127. Sanni sanoo:

    Kiireisen työviikon jälkeen on ihana päästä saunaan rentoutumaan ja hemmottelemaan itseään 🙂

  128. Satu sanoo:

    Meillä ei ole omaa saunaa, joten sinne päästessä rentoutuminen on taattu. Kotona ollessa suihkussa aloitettu itsetehty käsi- ja jalkahoito, joka jatkuu suihkun jälkeen voiteiden levityksellä. Kun vielä välillä avomies hieroo jalkavoiteet jalkapohjiin ja nilkkoihin, hyvät yöunet on taattu.

  129. Mira sanoo:

    Hemmottelen itseäni saunomalla rauhassa sekä ihana käydä lämpimässä suihkussa ihan ilman kiirettä.

  130. Venla sanoo:

    Saunomisella ja rakastan kasvonaamioita!

  131. Miiu sanoo:

    Tuota pitää kyllä kokeilla!
    Harvoin ehtii hemmotella oikein ajan kanssa itseään, mutta kyllä se sauna on parhain rentoutumiskeino!
    Lisäksi hyvä kuorintavoide ja suihkusaippua sekä vartalovoide antavat hyvää mieltä.

  132. Bea sanoo:

    Hemmottelen itseäni ihokuorinnoilla, hyväntuoksuisilla vartalovoiteilla, kasvonaamioilla ja satunnaisilla jalkakylvyillä. Iltaisin on ihan parasta päästä raikkaana ja rasvattuna puhtaisiin lakanoihin nukkumaan, ja rasvauksesta iho kiittää aamulla.

  133. P sanoo:

    Parasta hemmottelua on rauhallisesti vietetty oma aika, itsetehdyt kasvonaamiot ja hitaat aamut ison kahvikupillisen kanssa.

  134. iina sanoo:

    Kahvihetkellä tai juurikin rauhallisella suihku/saunahetkellä omassa rauhassa.

  135. Mira H sanoo:

    Hemmottelen itseäni viikonloppuisin hyvällä aamiaisella, pienellä kasvonaamiolla ja hyvällä kahvilla!

  136. Sonja sanoo:

    Paras tapa tuoda pientä luksusta arkeen on tehdä oma pieni spa;
    Kylppäristä valot pois ja paljon erilaisia kynttilöitä palamaan ympäri huonetta, saunaan tuoksukynttilöitä ja kaijuttimista soimaan esimerkiksi Enya tai Pink Floyd.
    Iholle kokovartalo kuorinta ja kasvoille Lumenen turvenaamio.
    Lasiin hieman jotain kuplivaa ja avot, kyllä rentouttaa! 🙂
    Kiirreellisestä arjesta huolimatta pyrin pitämään oman hetkeni vähintään kerran viikossa!

  137. Tiia sanoo:

    Ehdottomasti juurikin rauhallisilla suihkuhetkillä! Kuorinnoilla ja naamioilla 🙂

  138. Emps sanoo:

    Hitaalla kahvihetkellä ja herkuilla!

  139. Miukku sanoo:

    Ajattelin eka, että jes, nyt osallistumaan kivaan kilpailuun, tulee varmaan kunnolla tekstiä. Aika surullista, että kommenttiboksiin päästyäni mun piti oikeesti MIETTIÄ millon oon viimeksi rentoutunut arjen keskellä ihan kunnolla ja tarkoituksella. Aika usein huomaan vaan löhöäväni sohvalla tuijotellen Netflixiä, mutta jatkossa aijon ottaa esim. kirjan, päiväkirjan tai luonnoslehtiön kätösiini ja oikeasti rentoutua ilman minkäänlaista elektroniikkaa 🙂

  140. iitup sanoo:

    Hemmottelen itseäni istahtamalla lukemaan jotain hyvää kirjaa 🙂

  141. tiina k sanoo:

    Saunomalla 🙂

  142. Annimilma sanoo:

    Nauttimalla ihan yksin ja välillä poikaystävän kanssa kuumasta kylvystä kotimme kylpyammeessa. Kylmä kokis mukaan tai joskus lasi valkkaria. Sen jälkeen kääriytymineen lemppari-yöpaitaan ja poikaystävän kainaloon teekuppi kädessä=❤️

  143. Heidi sanoo:

    Monet käy ulkona syömässä viikonloppuisin, mutta minusta on parempi käydä viikolla. Arkena ei kuitenkaan jaksa kokata töiden jälkeen, ravintolassa on rauhallista ja saa masun täyteen hyvää ruokaa 🙂

  144. Rosa sanoo:

    Saunomalla ja tekemällä erilaisia kasvonaamioita! :))

  145. Sarkku sanoo:

    Kaffekupposella, kynsien lakkauksella, naistenlehdellä, kosmetiikalla.. 🙂

  146. Jeanette sanoo:

    Tykkään katsoa jotain hömppä-telkkariohjelmaa ja tehdä käsitöitä. Minun työssäni joudun paljon ajattelemaan, joten on kivaa kun voi pistää aivot narikkaan.

  147. Jeanette sanoo:

    Kävelylenkki kuunnellen samalla musiikkia, sitä tarvii välillä kun on koko päivä työssä sekä 2 lapsia (4v ja 1v). Mutta aina ei sille ole aikaa, joku päivä vessassa käyminen YKSIN on jo luksusta

  148. Tjja sanoo:

    Hemmottelen itseäni ns. omalla ajalla. Sillä ettei töiden jälkeen tarvitse kiirellä alkaa laittamaan ruokaa, ja että kerkeän suihkussa käydessäni hoitoaineen vaikuttaa kehoitetun 10minuutin ajan. Kokovartalon rasvaus päästä varpaisiin ja puhtaisiin ihaniin pellavalakoihin lukemaan kirjaa 🙂

  149. Marja Porkka sanoo:

    Oma luku- tai kävelytuokio, saunominen, välillä ravintolassa syöminen jne

  150. Sara sanoo:

    Mä hemmottelen itseäni hyvällä kirjalla lasten mentyä nukkumaan 🙂

  151. Miss sanoo:

    Hemmottelen käymällä saunassa, syömällä hyvin ja pitkillä yöunilla 🙂

  152. Veera sanoo:

    Arkeni on hektitä, joten hemmottelen itseäni hyvältä maistuvan teen parissa:)

  153. Annu. sanoo:

    Hemmottelen ittiäni tosi harvoin ja se ussein riippuu tilanteesta. Toisinaan ostan hyvvää, vähän kalliimpaa punaviiniä ja nautiskelen sitä kirjan lukemisen ohella tai sitten suihkun jäläkeen rasvaan itteni pitkän kaavan mukkaan päästä varpaisiin ja käperryn peiton alle kattomaan hyvvää sarjaa. Loppujen lopuksi ne on niin pieniä juttuja, millä ittiäänki voi hemmotella. 🙂

  154. Katja sanoo:

    Hemmottelen itseäni arjessa syömällä iltapalaa parvekkeella ilta-auringon paisteessa, tai jos menee myöhempään niin samalla auringon laskua katellessa. 🙂

  155. anna s. sanoo:

    Saunomalla, tekemällä puutarhatöitä ja herkuttelemalla 🙂

  156. AnnaMaria sanoo:

    Se helpoin hemmottelu taitaa olla kuppi teetä, pari palaa suklaata ja hyvä kirja.

  157. hilkka sanoo:

    Herkullisella ruoalla ja lasillisella viiniä 🙂

  158. Emsems sanoo:

    Arjen keskellä pyrin ottamaan välillä omaa aikaa, jolloin hemmotteluksi riittää pieni hetki ihanan kirjan ja jonkun makean herkun parissa.

  159. Anu sanoo:

    Viikonloppuisin lapsen mentyä nukkumaan otan omaa aikaa. Syön herkkuja ja lueskelen blogeja. Viikolla ei ei moisia ehdi, kun lapsi tulee suihkuunkin mukaan, mutta viikonloppuna sitten jos hyvä tuuri käy niin pääsee edes kerran käymään yksin suihkussa rauhassa käymään ja rentoutumaan 🙂

  160. Mymmyryy sanoo:

    Hemmottelen itseäni katsomalla Greyn anatomiaa, johon olen aivan koukussa. Samalla kun syö vähän lempisuklaata niin rentoutuminen on taattu.

    Myös saunominen yksin on silloin tällöin aivan luksusta 🙂

  161. Mira sanoo:

    Katsomalla mieluisia sarjoja, ulkoilemalla, syömällä hyvin ja parhaimmillaan näkemällä itselleni tärkeimpiä ihmisiä 🙂 myös joku pelkkä minireissu pois kotoa on jo luksusta ja hemmottelua 😀

  162. Teija sanoo:

    Erilaisilla naamioilla ja saunomalla kiireettömästi.

  163. Tepa sanoo:

    Jatkanpa samoilla linjoilla mitä toisetkin; hemmotteluun kuuluu pitkä suihku. Aah sitä kevyttä oloa, kun on saanut rauhassa vartalon kuorittua ja pesuaineet on saaneet vaikuttaa normaalia pidempään ♥ Pienten lasten kanssa ei vaan yksinkertaisesti ole aina aikaa itselle…..

  164. jv sanoo:

    Se on minulle hemmottelua kun usein illalla laitan kaiken (mietin vaatteet, pakkaan laukun, valmistan eväät töihin yms.) seuraavalle päivälle valmiiksi. Se rauhottaa mieltä ja nopeuttaa nukahtamista kun tietää, että aamulla saa nukkua vähäsen pidempään kun kaikki odottaa jo valmiina 🙂

  165. Kaisu sanoo:

    Luksusta arkeen on ottaa pienet torkut kuntosalin infrapunasaunassa kuntoilun jälkeen.

  166. Mansku sanoo:

    Hyvällä ruualla ja lempisarjoilla 🙂

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.