Vastaisku passiiviselle tuijottelulle

22.06.2016

Olen mukana Indiedaysin ja Nampa Designin kampanjassa, jossa päästiin tyttöjen kanssa testaamaan Nampa Designin lapsille suunnitellut peliappit. Itsekin appin parissa työskentelevänä mä lähdin suurella mielenkiinnolla mukaan. Olen aika tarkka siitä mitä annan lasten iPadilla tehdä, ja tähän asti valikoima on koostunut lähinnä lastenohjelmastriimauspalveluista, muutamasta opetussovelluksesta sekä nostalgisesta virtuaalilemmikistä. Varsinaisia pelejä ei oikeastaan ole meillä ollut edes käytössä, sillä en ole törmännyt mihinkään sellaiseen peliin minkä olisin halunnut ilmaiseksi ladata, ja lisäksi olen ollut nuuka maksamaan sovelluksista, edes sitä paria euroa.

Nyt oli kuitenkin hyvä mahdollisuus lähteä kokeilemaan ja tukemaan suomalaisen äidin, Sara Vilkon, suunnittelemaa lastenpelisarjaa kun lähdin tähän mukaan. Ei tarvinnut miettiä että menevätkö rahat hukkaan, ja oli oikein hyvä syy antaa lasten pelata ja testata kaikessa rauhassa. Kun päästiin testaamaan eka kertaa oli vielä kesän sateisin päivä, joten lapset olivat oikein iloisia uudesta hauskasta pelistä. Nampa Designilla on siis kolme erilaista lastenpeliä: vuosi sitten julkaistu, palkittu Nampa Forest, marraskuussa lanseerattu Nampa Tivoli sekä tänään App Storeen ladattavaksi avautunut uusin tulokas Nampa Holiday.

Kaikissa peleissä seikkailevat symppikset Nampa-hahmot, ja lapset pääsevät pelaamaan erilaisia teemaan liittyviä minipelejä. Nampa Holidayssa lapset valitsevat ensin haluavatko he matkustaa junalla, lentokoneella vai bussilla, minkä jälkeen mm. matkataan banaaniveneellä, levitellään aurinkorasvaa ja valkataan loma-asuja. Yhteensä Nampa Holidayssa on kahdeksan minipeliä. Meidän lapsista kaikkein hauskinta oli valita loma-asuja ja asusteita, ja itsellekin tuli siitä samanlainen fiilis kuin pienenä oli paperinukeilla leikkiessä. Nampa-peleissä ei lasketa pisteitä, eikä niissä voikaan epäonnistua. Peli päättyy discotanssiin, pelasi lapsi miten tahansa. Tai siis ”Kato äiti nyt ne bailaa!” niinkun meidän tytöt sanoo joka kerta. Nampa-pelit on tarkoitettu 3-5-vuotiaille lapsille, ja pelaaminen luonnistui hyvin meidän molemmilta neideiltä.

Uusi Nampa Holiday maksaa AppStoressa 2,99€, mikä on loppujenlopuksi pieni hinta siitä että lapsilla on hauskaa tekemistä vaikkapa pidemmän auto- tai lentomatkan ajaksi. Nampa Holidayn kanssa lapsi voi itse harjoitella lomaan liittyviä juttuja, ja oppia uutta, sen sijaan että vaan passiivisesti tuijottelisi videoita youtubesta. Mua viehättää Nampan peleissä erityisesti se että ne on suunniteltu lapsille, ei tytöille tai pojille. Peleissä ei ole sovelluksen sisäistä mainontaa eikä ostoja, ja pelit ovat lapsille turvallisia ja kehittäviä. Ja peli on tietty myös superhelppo ladata jos loppuu matkalla tekeminen kesken, ei tarvitse pysähtyä huoltoasemalle ostamaan värityskirjaa kun pelin saa ladattua lennosta kunhan on vaan toimiva nettiyhteys ja iOs-laite käytössä. Pelistä voi tsekata lyhyen esittelyvideon youtubesta ennen ostopäätöksen tekemistä.

Testatkaa ihmeessä Nampa Holidayta ja muitakin Nampa-pelejä lasten kanssa! Viisi ekaa Nampa Holiday -pelin ladannutta sekä siitä kommenttiboksiin huikannutta saavat myös koodin jolla ladata ilmaiseksi Nampa Tivoli-pelin.


9 Responses to “Vastaisku passiiviselle tuijottelulle”

  1. Avatar Riina sanoo:

    Hyviä havaintoja! Mistä ovat vuodevaatteesi? Kivasti yhdistelty mustaa ja valkoista eri kuvioin!

  2. Avatar S sanoo:

    Heips!
    Ladattu on juhannusreissua varten.

  3. Avatar Iida sanoo:

    Hei! Vaikuttaa kivalta peliltä! Saako tätä androidille? :)

  4. Avatar Plipp sanoo:

    Alkoi kiinnostaa nuo pelit :)
    5v poika tykkäisi varmasti

  5. Avatar Johanna Räikkä sanoo:

    Hei! Kiitos vinkistä! Tänään juuri pidempi automatka edessä, joten tämä tulee heti testiin! Juuri laitoin pelin latautumaan!

  6. Avatar Jenni sanoo:

    Nampa-pelit on aivan ihania! Itsekin olen ollut tosi kriittinen sen suhteen, mitä pelejä lapselle lataan. Tästä epätietoisuudesta kumpusi sitten kokonainen Viihdevintiöt-blogi :D Käy ehtiessäsi kurkistamassa. Siellä on myös kokonainen osio hyville ilmaispeleille!

  7. Avatar Inka sanoo:

    Heips. Asiasta kolmanteen. Monennella kierrolla teillä tärppäsi kakkonen? Käsittääkseni esikoinen oli yhdellä kerralla eli ekalla kierrollakin. Toiv ei ole liian henkilökohtaista. :)

  8. Avatar Nanna sanoo:

    Kiitos vinkistä! Meillä ei ole ollut vielä käytössä mitään muuta kuin Pikku Kakkosen piirretyt, joten tämä vinkki tuli tarpeeseen.
    Mutta autossa meillä ei pidetä tablettia. Käytiin Liikenneturvan messuosastolla punnitsemalla iPad sellaisella vaa’alla, mikä kertoo painon törmäyksessä kaupunkinopeudella. Tavallinen iPad painoi melkein 30 kiloa! Onneksi lapsi viihtyy autossa hyvin…
    Kivaa juhannusta! :)

  9. Avatar Maru sanoo:

    Ladattu :)

Kommentoi