Sunnuntai-illan mietteitä

03.07.2016

Moikka tyypit! Mä kirjoittelen tätä tuhiseva Armas kainalossani hyvällä fiiliksellä. Viikonloppu on ollut ihana, ja vaikka tänään on satanut niin meillä on ollut kiva päivä. Aamulla ajeltiin Oton kanssa Vantaan Ikean parkkipaikalle kirppikselle. Kirppislöytöjä ei tehty, mutta bongattiin sieltä Lapsellista-blogin Anna ja jäätiin suustamme kiinni vaikka kuinka pitkäksi aikaa. Olipa ihana törmätä ja vaihtaa kuulumisia.

Kotiin tultuamme me leipaistiin lasten kanssa raparperipiirakkaa, ja mahat täynnä piirakkaa lähdettiin ulos kun sade sopivasti taukosi. Oli kyllä niin hyvää, enkä ole edes koskaan aiemmin tehnyt raparperipiirakkaa. Tytöt saivat pyöräillä ja esitellä mummulleenkin miten mahtavasti jo menevät eteenpäin. He olivat niin polleana kun saivat näyttää että osasivat. Oli ihana olla raikkaassa sadeilmassa, ja ihasteltiin aamulla ajellessakin miten ihanan vehreää joka paikassa on sateen jäljiltä. Kyllä vain Suomen kesä on kaunis vaikka lyhyt onkin.

Ulkoilun jälkeen syötiin vielä perinteistä sunnuntaikesäruokaa eli grillattua lihaa, uusia perunoita ja voikastiketta. Kaveriksi kokeiltiin Pieces of miracles -blogista bongattua grilliananas-mansikka-halloumisalaattia rucolalla ja Balsamicolla. Oli kyllä herkkua sekin! Mun äiti osti eilen tytöille pinkkiä hiusliitua glitteristä ja pakkohan sitä oli kokeilla kun tytöt innostuivat. Tosi hauska ja helppo käyttää, eikä tarttunut vaatteisiinkaan. Meidän neideiltä lähti liitu ihan harjaamalla pois, vaikka kävivät kyllä vielä saunassakin illalla. Pitää laittaa seuraavan kerran vaikka naamiaisiin tytöille mahtavat pastellitukat.

Pian alkaa Islanti-Ranska -peli, ja vaikka mä en tähän mennessä ole katsonut vielä yhtäkään kokonaista jalkapallomatsia koko elämäni aikana, ajattelin vilkuilla ainakin sivusilmällä tuota peliä. Siis Islannin joukkueen tarinassa on jotain niin symppistä ja mahtavaa että ei voi kuin ihailla. Se miten he näyttävät että ei tarvitse olla mikään megaluokan tähtijoukkue, vaan voi olla pieni ja tuntematon ja silti tulla ja voittaa ja lyödä kaikki ällikällä. Juuri tuollaista asennetta pitäisi löytyä maailmasta enemmänkin, uskoa itseensä ja osaamiseensa. Go Islanti!

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille <3


No Responses to “Sunnuntai-illan mietteitä”

  1. Nimetön sanoo:

    Kauan ehitte olla D:n kanssa parhaita kavereita? Ja ootteko missään yhteyksissä enää?

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.