Syksyn ihanimmat

23.09.2016

Huomenta ihanat! Mä kävin kuvaamassa meidän tyttöjen kanssa vähän syksyisempiä kuvia tuossa eräänä kauniin aurinkoisena ja tyynenä iltana. Mulla on ollut tapana kuvata tyttöjä joka vuosi samassa paikassa, saman ihanan syksyn ensimmäisten joukossa punaiseksi muuttuvan pensaan edessä, pienellä loivalla kalliolla kanavan rannassa. Tytöt itsekin muistavat paikan, ja kun me juteltiin syksykuvien ottamisesta niin esikoinen heti ensimmäisenä ehdotti juuri tuota paikkaa. Hän oli niin ylpeänä kuvien jälkeen, kun oli keksinyt maailman parhaan kuvauspaikan, ”meidän syyspensaan”.

Oli hyvä että me käytiin kuvaamassa juuri tuona iltana: sen jälkeen säät viilenivät reippaasti, ja enää ei pärjäisi ilman takkia edes auringonpaisteessa. Syksy on tosiaan saapunut. Kuvien ottamisen jälkeen me kerättiin isot kasat pikkukiviä ja heiteltiin niitä veteen. ”Äiti, tämä on ihan parasta, voidaanko me tehdä näin joka syksy?”. Voidaan! Tämä on meidän ihana syysperinne, ensin kuvaillaan ja sitten heitellään kiviä veteen. Tiedä sitten kumpi on tyttöjen suurempi suosikki, varmaan ne pikkukivet. Musta on ihanaa kun tytöt itse tykkäävät olla kuvattavana ja jaksavat keskittyä kuvien ottamiseen. Eihän siinä kauan edes kestä jos fiilis ja ympäristö on kohdillaan, mutta kuitenkin, se on iso ja kiva asia.

Oli meillä toinenkin syy syksykuvien ottamiseen: Papun tänään ilmestyvän Be there or be square -malliston Pop 2:n ihanat uutuudet, jotka saimme Lilla Companysta, jonka VIP-bloggaajana toimin tämän syksyn ajan. Yhteistyön tiimoilta jaan omia kokemuksia ja sovituskuvia uusista mallistoista kuukausittain meidän tyttöjen päällä, niinkuin viime elokuussa esimerkiksi esiteltiin Mini Rodinin Drop 1:n juttuja.

Suomalainen Papu on ihastuttanut lastenvaatteillaan jo vuodesta 2012 asti, ja tämä uusin Be There Or Be Square -mallisto on kyllä mun ehdoton suosikki niin värimaailmaltaan kuin muutenkin. Jo aiemmassa Pop 1:ssä ilmestyneet Zeldan päällä olevat Stripe Dress ja Snow Patch -leggingssit sopivat tosi kivasti tänään ilmestyvään haalean lilaan Suomessa valmistettuun merinovillapipoon. Vaikka Paput ovatkin tosi suosittuja, on molempia noista aiemmista tuotteista myös edelleen saatavilla Lillan valikoimista. Mun mielestä on upeaa että Papun merinovillatuotteet valmistetaan nimenomaan Suomessa, ja niitä on saatavilla aikuisten kokoon saakka, niinkuin monia muitakin Papun vaatteista.

Tiaran päällä on mun suosikki, herkullinen Pudding -huppari, ja hauskat Pitter Patter -leggingssit. Niihin mätsää tosi kauniisti myös tuo oranssi merinovillapipo värikkäällä tupsulla, joka muuten värimaailmaltaan sopii ihan täydellisesti näissä kuvissa vallitsevaan maisemaan ja tunnelmaan. Papun vaatteissa on aistittavissa aivan ihanaa syksyistä tunnelmaa, ja pipot ovat miellyttävän pehmeitä ja napakoita. Meillä on aiemminkin ollut merinovillapipoja aina talvella, ja se on kyllä ehdottomasti paras ja lämpimin materiaali mun mielestä talvipipoihin. Pipojen kaveriksi on muuten saatavilla myös lapasia ja huiveja.

Luulen että hamstraan myös meidän vauvalle jotain tästä Papun syysmallistosta, varsinkin kun niin moni tuotteista on ihanan unisexeja niin väreiltään kuin kuoseiltaankin, tosin eihän tässä enää ole kuin 1,5 viikkoa siihen että saamme tietää sukupuolen mikäli tyyppi sen suostuu näyttämään ultrassa. Jotain viininpunaista tai sinistäkin tekisi mieli hänelle ostaa, saa nähdä mihin päädytään. Pari päivää sitten ennakkotilasin hänelle ihanat keltaiset patch-leggingssit, jotka ovat siis jo ihan ekan Nappikaupunki -malliston ajoilta. Ennakkotilausmahdollisuus taisi loppua eilen, ja nyt vaan odottelen täällä innolla milloin leggarit valmistuvat ja tulevat meille, siinä voi mennä viikkoja. Oli ihan megasiistiä että Papu tarjosi mahdollisuuden tilata myös tuossa vanhassa värissä jota ei ole ollut saatavilla uutena vuosiin.

Mun mielestä on mahtavaa miten suomalaiset brändit ovat niin pinnalla nyt lastenvaatteissa, ja miten innovatiivista ja kestävää suunnittelua ja muotoilua täältä löytyykään. Papu on ehdottomasti yksi tämän hetken kuumimpia lastenvaatemerkkejä, eikä tosiaankaan syyttä. Vaatteissa yhdistyy järkevä muotoilu, kauniit ja kestävät materiaalit ja ihanan viimeistellyt yksityiskohdat. Lisäksi itse intohimoisena tarinaihmisenä rakastan sitä että kaikkiin Papun vaatteisiin liittyy tarina.

*vaatteet saatu Lilla Companylta blogin kautta.

Mallisto tosiaan julkaistaan nyt yhtäaikaa kun minä julkaisen tämän tekstin, eli klo 10.00. Lilla Companyn papuvalikoimaan pääsette TÄSTÄ. Lillassa on myös viikonlopun ajan ilmaiset toimituskulut eli siinä säästää vähäsen!

En yleensä hehkuttele omia kuviani, varsinkaan kun en ole mikään valokuvaaja, mutta täytyy sanoa että nämä syyskuvat ovat varmaan lemppareimpia mitä koskaan olen omista lapsistani kuvannut. Niissä meni kaikki kerrankin ihan nappiin (huom. omasta mielestäni). Täytyy ihan hämmästellä että miten meillä voi olla noin söpöjä lapsia, hah!

Ihanaa päivää kaikille <3


8 Responses to “Syksyn ihanimmat”

  1. Avatar millamainen sanoo:

    Aivan ihania vaatekappaleita! Mulla meinaa tulla aina tippa silmäkulmaan, kun tytöt ovat yhdessä kuvissa. Heistä paistaa lämmin sisarrakkaus ja taitavat olla parhaita kavereita keskenään – ihanat söpöliinit!

  2. Avatar E sanoo:

    Aivan ihania kuvia!! Kyselisin muuten onko the voice käyttänyt facebookissa sun kynsikuvaa tänään ?

  3. Avatar Juulia sanoo:

    Ihanat tytöt ja ihanat vaatteet! <3 Noita leggareita ainakin haluaisin meidänkin tytsyille :)

  4. Avatar K sanoo:

    On kyllä ihana maisema ja onnistuneita kuvia! Ois ollu kiva nähä semmonen kokoelma lopuksi eri vuosina otetuista kuvista :)

  5. Avatar Sanna sanoo:

    Hei, mulle tuli mieleen sellainen idis, että olis kiva jos tekisit sitten rakenneultran jälkeen sellaisen videon, missä paljastatte jollain hauskalla tavalla tytöille onko tulokas tyttö vai poika :) Mä juuri katselin YouTubessa sellaisia videoita ja isosisaruksilla oli niin ihania reaktioita, esim. tässä yksi esimerkki :D https://www.youtube.com/watch?v=kTBZLucyVcM

  6. Avatar emzi sanoo:

    Ihania kuvia ja ihania vaatteita :D

Kommentoi