Tänään mä matkustin ekaa kertaa vauvan kanssa metrolla kun mulla oli työtapaaminen keskustassa, johon otin hänet tietysti mukaan. Vitsit mua jännitti sekin etukäteen. Jotenkin kun tyttöjen vauva-ajoista on niin pitkä aika (ja nykyään on auto eikä ole ollut mitään ”pakkoa” selvitä vaikkapa julkisilla mihinkään), niin kaikki tällaisetkin jutut mua jänskättää aivan kuin olisi esikoisvauva kyseessä. No, metromatkat meni tosi hyvin muuten mutta metro jumahti paikoilleen kolme kertaa paluumatkalla kun edessä oli joku toinen hajonnut metro, ja ruuhka-aikaan metro oli aivan ääriään myöten täynnä ihmisiä ja meininki aika hikinen.
Oltiin siellä kuin sillit purkissa ja normaalisti alle 20min matka venyi yli puolen tunnin mittaiseksi. Toisiksi viimeisellä pysäkillä ennen kuin jäätiin, vauvalle tuli ilmeisesti jo liian hiki vaikka hänen talvikamppeitaan olinkin availlut matkan aikana, ja hän hermostui aivan totaalisesti. Meidän vauvahan ei syö tuttia vaikka kaikkemme ollaan yritetty joten mulla ei ollut mitään keinoa saada häntä tyytyväiseksi, ellen olisi alkanut riisumaan kaikkia vaatteita juuri kun oltiin jäämässä, tai vaihtoehtoisesti alkanut imettämään häntä täpötäydessä ruuhkametrossa seisallaan (juuri kun oltiin jäämässä).
Tunsin kuinka katseet porautui meihin kun vauvaparka huusi minkä ikinä jaksoi ja yritin siinä itsekin hikisenä häntä heijata sylissä. Sitten kun päästiin ulos ja laskin vauvan takaisin vaunuihin ja lähdin liikkeelle, hän rauhoittui heti ja oli ihan rauhallinen ja tyytyväinen kotiin asti ja kotonakin.
Mutta voin kertoa että tuntui pitkältä ne viimeiset viisi äänekästä minuuttia metrossa, hah! Siinä kotia kohti kävellessäni hengittelin ja mietin että apua en kyllä enää ikinä lähde mihinkään yksin, mutta nyt jo naurattaa. Hyvinhän me selvittiin. Vauvat nyt joskus hermostuu, ei se maailmaa kaada keneltäkään.
Pitäisi osata olla armollisempi itselleen, eikä myöskään jännittää sitä jos vauvasta lähtee ääntä. Luulisi että näin kolmannella kerralla osaa jo mutta ei näköjään. Ensi kerralla muistan sen, tai ainakin yritän parhaani, vaikka kuinka tulisi hiki ja tuntuisi että kaikki tuijottaa, kun tuskin kovin moni oikeasti edes tuijottaa, se vaan tuntuu siltä. Ei se ole niin vakavaa.
Muuten meillä on ollut tosi kivat pari päivää. Eilen kävin vauvan kanssa kahden tunnin vaunulenkillä ja iltapäivällä haettiin tytöt päiväkodista ja tehtiin kotona pizzaa. Tänään mun ihana ystävä tuli meille jo heti aamusta ja toi mielettömät herkkuaamupalat mukanaan (joita instassa vilautin), ja hengailtiin ja höpöteltiin monta tuntia. Iltapäivällä kävin tosiaan vauvan kanssa siellä tapaamisessa ja samalla vähän shoppailemassa ja löysin huipun uuden ananaskuvioisen vaunuverhon ja tytöille aurinkolasit.
Vauva on alkanut nyt jokeltamaan ihan kunnolla, ensin mun askartelemalle mobilelle, ja nyt pikkuhiljaa jo mulle ja Otollekin. Tänään illalla hänellä oli kunnon jokeltelumaratoni ennen kun hän alkoi yöunille. Kuinka ihania ne pienet kujerrukset ja höpötykset leveillä hymyillä ja villillä käsien huitomisella höystettynä ovatkaan!
Ihanaa keskiviikkoiltaa kaikille <3
Vauvan huutamiset julkisissa on niin tuskaista. Meiän neiti on tosi hyvä matkustamaan niissä (nukkuu aina). Mutta eilen hän päätti ettei rattaissa kelpaa olla ja istuin sit matkan vauva sylissä. Onneksi siihen rauhoittui.. muuten olis ollut pitkä vartti 😀
Ihanat pöksyt teiän neidillä
No sanopa muuta! 😀 Meidän vauva kans nukkui sekä menomatkan että paluumatkan noita viittä minuuttia lukuunottamatta, onneksi. 😀 Ehkä me vältellään ruuhkametroa ainakin ensi kerralla niin ei ole niin paha sitten istahtaa vauva sylissä jos hän sattuu heräämään tai tulee kuuma. Ja onneksi on kevät tulossa niin pian voi jo vähentää vaatettakin molemmilta. 😀 Tsemppiä, toivottavasti teidän vauva nukkuu jatkossakin hyvin metrossa! Ja kiitos, ne on munkin mielestä ihanat, ostin kahdessa värissä 😀
Ihanat nuo vauvan pökät! Mistä tuollaisia saa?
Kiitos <3 Kappahlin Newbie-mallistosta löysin 🙂
Vauvan itku on yksi mistä en tykkää yhtään ruuhkabusseissa/-junissa, mutta sen vaan oppii sietämään!
Itse aluksi helsinkiin muuttaessa välillä katoin vahingossa vähän pahasti äitejä, joiden lapset itki kun viimestä päivää, mutta sitten tajusin, että ei ne äidit sille mitään voi. Joten eipä ole enää tullut tuijotettua. Usein pyrin hymyilemään arasti.
Sä pärjäsit niin hienosti, että älä ihmeessä ala välttelemään mitään metroja tän takia! Vauvoista lähtee ääntä, that’s that. Luultavasti kukaan muu samassa metrossa ollut ei enää edes muista, että kyydissä oli itkevä vauva. Voithan vaikka ensi kerralla alkaa laulaa ”älä viitsi huutaa, ihmiset tuijottaa” – jos mulkoilijat vähän rentoutuis itsekkin 😀 Tai otat pussin korvatulppia mukaan ja pistät kiertoon!
Vastasin vahingossa omana kommenttina, mutta tähän oli tarkoitus kommentoida, että hyvä vinkki tuo laulu! Täytyy ottaa korvan taakse jos tulee tukala tilanne 😀
Voi, tiedän tunteen. Sama tunne, joka tulee myös isompien lasten julkisenpaikanraivareiden kanssa. Sitä tuntuu, että koko maailma pitää mua huonona äitinä, kun en pysty rauhoittamaan lastani. Todellisuudessa kyse on monesti siitä, että vauvaa tai lastakin alkaa ahdistamaan kuumuus/ihmispaljous lisättynä nälkään/väsymykseen/vessahätään ja haluaa vain kotiin tai muualle mukavampaan paikkaan rauhoittumaan.
Ja tässä tulee muuten sekin, että suurella todennäköisyydellä: ne jotka tuijottaa vihaisesti, on lapsettomia, sitten on myötätuntoisia hymyjä, niiden lapsilla on sama ikäkausi menossa, ja ne ehkä vähän vahingoniloiset hymyt on kuulemma riemua siitä että omat lapset on jo liian vanhoja kiukkuamaan julkisilla paikoilla (tai ainakin se ois tosi noloooooo) 😀
Itsellä myös kolme lasta, enkä minäkään osaa lähteä juuri minnekään yksin, varsinkaan kaikkien kolmen kanssa kun pelkään vauvan saavan raivarit ja jos samalla jompikumpi isommista saa uhmaraivarit 😀 asutaan syrjäkylillä, joten hirveästi ei tarvitse muiden tuijotuksia katsella, mutta siis pitkät automatkat, kaupunkireissut.. niille tarvitsen vielä ukon tai vaikka oman äidin tms mukaan, vähän apukäsiä. Mutta eiköhän se tästä kunhan pienimmäinen kasvaa, ja tietää että viihtyy rattaissa. Nyt vielä sellaista, että hereillä ollessaan ei kauaa jaksa viihtyä 🙂
Ihanaa kevättä teille ♡
Ootteko kokeilleet luonnonkumisia (niitä vaaleankeltaisia) tutteja? meidän tytölle tarjosin ensin niitä ”kirkkaita” tutteja. ei kelvannut. Luonnonkumiset kelpasi heti.
Meilläkin neiti nro kolmosella kelpasi vain luonnonkuminen kun oltiin ensin yritetty niillä silikonisilla. Hitaasti senkn hyväksyi mutta kyllähän tuo nyt 10kk iässä tuttia jo kunnolla imuttelee 🙂
Minun kuopukseni ei myöskään syönyt tuttia, ja minulle se sopi paremmin kuin hyvin. Toki tutista on helpompi vieroittaa kuin peukalosta (ja jos lapsi peukkua syö) ja helppo tutilla rauhoittaa juuri näissä tilanteissa. Jossain vaiheessa poika sitten ottikin tutin kun kokeilin, mutta en sitten sitä enää antaanut kun niin hyvin pärjätttiin ilmankin 🙂
Suloinen on teidän pienokainen, ja jotenkin tosi”valmiin” oloinen maailmaan <3
Ja turhaa murehdit että ihmiset tuijottaa. Siinäpähän tuijottavat,ja en usko, että kukaan pahasti ajattelee.
Voin vaan kuvitella ton matkan, mutta niinku sanoit, niin vauvoista lähtee ääntä, ja jos joku ei siedä sitä niin ei kannate julkisilla paikoilla liikkua 🙂
Mulla on kyllä itellä vieläkin jännitys aina päällä kun pitää kulkea bussilla, ihan sen takia että onko se sellainen matalalattia bussi tai mahdunko sisään vaunuilla jos siellä muitakin. Ja mietin aina et entä jos joku ei auta vaunuja sisään niin jään siihen oven väliin nolaamaan itseni vaunujen kanssa. Mutta aivan turhaahan tuo on, kaikilla ei ole käytössä edes autoa joten pakko kulkea julkisilla myös vauvan kanssa. Ja sama homma kaupassa käynnissä… Entä jos vauva alkaa huutamaan just kassalla pitkissä jonoissa kun ihmiset muutenkin kärsimättömiä odottamaan vuoroaan.. Mutta sitä on vaan toistettava siihen asti ettei jännitä yhtään ja totuteltava myös itkevään vauvaan.
Sinähän pärjäsit hienosti! Onhan se ikävää kuunnella itkevää vauvaa, mutta sellaista se vain on. Ei sille aina voi mitään, joten rohkeasti vain uudestaan liikkeelle 🙂
Meille on kesällä tulossa esikoinen ja kovasti on hankinnat käynnissä. Olen täysin ihastunut Priameihin ja törmäsinkin niistä tietoa hakiessani blogiisi. Oletteko olleet tyytyväisiä? Oletteko kulkeneet loskassa/lumessa – miten meni? Olisi ihanaa jos jaksat kirjoittaa vähän käyttökokemuksistasi, koska tietoa löytyy aika vähän ja onhan nuo ihan sairaan kalliit (mutta aaaaahhh niin ihanat!!).
Mukavaa kevättä 🙂
Pakko kommentoida tohon kun vauva itkee ja katseet porautuu -tunteeseen!
Meillä on hedelmöityshoidot menossa, vauvatoive on ollut useamman vuoden. Mä aika usein huomaan kurkistelevani pipon alta bussissa itkeviä vauvoja, tai oikeestaan hiljaisiakin 😀 Ainoastaan vaan sen kaipuun ja toiveen takia, en siksi että ärsyttäisi!
Eli ens kerralla kun ”hävettää” (en keksi parempaa sanaa) vauvan itku niin mieti että ne kaikki tuijotukset ei ole negatiivisia! <3
Eihän sille vauvan itkulle oikein mitään voi, ei sitä kannata stressata. Enemmän itseä ainakin se silloin ärsyttää jos kyseessä on jo vähän isompi lapsi ja näen ettei vanhemmat edes yritä tehdä asialle mitään. Ikä, väsymys ja/tai nälkä sen yleensä saa aikaan ja harvemmin silloin mikään siihen auttaa. Mutta monta kertaa bussissakin näkee kuinka vanhemmilla on tärkeämpää ohjelmaa puhelimen näytöllä, kuin saada lapsi edes vähän rauhoittumaan. Silloin itselläkin rupeaa otsasuoni sykkimään.
Muistan kun kaveri sai oman esikoisensa, silloin kans tuli stressattua monta kertaa kun vauva alkoi bussissa itkemään. Bussissa ei oikein edes kehtaa ottaa sitä syliin, jos tulee äkkijarrutus tmv. Mutta oon kyllä sen huomannut, että sitten kun ite joutuu tuommoseen tilanteeseen, niin jotenkin sitä kai oppii ajattelemaan asiaa eri tavalla. Yleensä ensimmäisenä reaktiona sitä ajattelee että eikö ne vanhemmat nyt oikeesti saa / yritä saada sitä mukulaa hiljaiseksi, vaikka usein totuus on aivan toinen.
Just viime viikonloppuna ratikkaan tuli vaunut, joissa kaks lasta. Alaosassa oleva lapsi parkui ja huusi viimesillä voimillaan eikä mikään auttanut. Äiti yritti tarjota karjalanpiirakkaa ja juotavaa, mutta mikään ei kelvannut. Vaikkei haluttua lopputulosta saatukaan, niin A for effort.
Nuo pienet rusettipökät on niin suloiset. Meidän neidillä on niitä kolmet, hän on jo tosin reilun vuoden.
Mutta ymmärrän, huutavan vauvan kanssa ruuhkametrossa, viisikin minuuttia tuntuu tosi pitkältä ajalta. Meidän tyttö oli tosin tosi hyvä reissaamaan metrossa. Hän itseasiassa rauhoittui jo raskausaikana masuun metrossa. Puhuttiinkin ja vähän naureskeltiinkin jo silloin, että jos tulee nukkumisongelmia tai muuta vastaavaa, niin eikun metrolla reissaamaan vauvelin kanssa.
Kyllä maailmaan ääntä pitää mahtua 🙂
Meillä ei esikoinen syönyt tuttia mut tää kakkonen opetettiin siihen!:D pari kuukautta siinä meni et tutin hyväksy. Ja nimenomaan aluksi otti vaan rattaissa tai auton kaukalossa. Ota siis ens kerralla tutti varuiksi mukaan, voi olla että tollasessa tilanteessa nappaa sen heti:)
Tämä olikin hyvä laulu täytyy ottaa korvan taakse jos tulee kovan huudon paikka 😀 rentouttaisi tilannetta.
Luultavasti monella ihmisellä siellä metrossa oli myös lapsia ja he ovat itse olleet samanlaisessa tilanteessa.
Ja he eivät välttämättä tuijottaneet sinua ja vauvaasi p a h a l l a , vaan saattoivat katsoa vauvaasi empaattisesti. 🙂
Ja sinunkin tilannettasi ymmärtäväisesti.
Helposti tukalissa tilanteissa ekana ajattelee, että ihmiset p a h e k s u v a t , vaikka näin ei välttämättä olisikaan.
Jos joku paheksui, silloin tyypillä ei ole kokemusta vauvoista ja hänen myötätuntonsa on hiukan vajaata.
Ihana vauva teillä!
Odotan jännityksellä, minkä nimen hän saakaan.