Raskausarville kyytiäkö? Swiss Clinic Skin Resculpting Treatment testissä

10.09.2017

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Swiss Clinicin kanssa.

Sain Swiss Clinicilta testiin uuden Skin Resculpting treatment -setin, joka sisältää Skin Roller Bodyn sekä Cryogel Body -Seerumin. Olen aiemmin testannut Swiss Clinicin Skin rolleria kasvoilleni, ja totesin silloin että minulle mikroneulaus sopii, ja se oikeasti olennaisesti paransi ihoni kuntoa. Vaikutus jatkui vielä pitkään hoitojakson jälkeen, aina siihen asti että tulin uudelleen raskaaksi ja sain hormonaalisia näppyjä naamaani.

Viime vuonna tulin raskaaksi kolmannen kerran, ja raskausaikana vatsan ympärykseni kasvoi suurempiin mittoihin kuin koskaan aiemmin. Jo kahden aiemman raskauden aikana venymään joutunut vatsaparkani venyi entisestään, ja tällä kertaa sain muutaman syvemmän arven vatsaan. Huomasin myös että ihoni ei enää palautunut yhtä hyvin itsekseen, kuin kahdesta aiemmasta raskaudesta. Vaikka se esimerkiksi seistessä näyttää ihan ok:lta eikä minulla vieläkään ole mitään roikkuvaa ihoa, tartuttaessa nahka oli ihan pienellä rypyllä ja seitin ohutta, varsinkin navan ympäriltä. Selkeästi venynyttä.

Swiss Clinicin uusi Skin Resculpting Treatment on ihonhoito, joka on tarkoitettu käyttöön isommilla ihoalueilla, kuten reisissä, vatsalla, käsivarsissa, pyllyssä ja lantiolla. Sitä voi käyttää raskausarpien hoitoon, selluliitin vähentämiseksi ja kiinteämmän ihon saavuttamiseksi. Mä käytin sitä nimenomaan raskausarpien hoitoon, ja saavuttaakseni kiinteämmän ihon. Vaikka mun arvet on melko vaaleita, eivätkä ne mielestäni loista mitenkään kirkkaasti muusta nahasta erillään, mä kuitenkin huomaan ne. Myös ohut ja venynyt iho on helposti arkaa navan ympäriltä, ja esimerkiksi tiukat housut jättävät siihen jopa pariksi päiväksi jälkiä. Siksi mieluusti teen kaikkeni, että ihon elastisuus paranisi, ja saisin ainakin tehokosteutettua ja uudistettua ihoa.

Skin Roller Body mahdollistaa sen, että Cryogel -seerumin ainesosat pääsevät imeytymään tehokkaasti syvälle ihoon, ja vaikuttamaan 24 tuntia. Vaikuttavina ainesosina on mm. Corallina.

Ensin iho puhdistetaan huolellisesti, ja sen jälkeen rullaillaan Skin Rollerilla muutaman minuutin ajan aina suuntaa vaihdellen. Sitten iholle levitetään viilentävä ja virkistävä Cryogel voimakkaan pyörivin liikkein. Kannattaa hieroa siihen asti että voide on imeytynyt kokonaan ihoon. Lopuksi Skin Roller putsataan Swiss Cliniciltä ostettavalla Sanitizing Spraylla tai jollain muulla antiseptisellä suihkeella.

Mä olen käyttänyt Skin Resculpting Treatmentia nyt hieman alle kuukauden ajan, ja olen huomannut että iho on kiinteytynyt ja tullut pehmeämmäksi. Raskausarvet ovat haalentuneet entisestään, ja ne eivät tunnu aivan yhtä syviltä enää. Kokonaan niitä ei varmasti saa pois ikinä, eikä tarvitsekaan, ovathan ne muistoja kolmesta uskomattomasta raskausajasta, ja meidän kolmesta ihanasta tytöstä. Mutta kiva että ohut iho on saanut elastisuutta ja pehmeyttä, eikä ole enää niin ohutta ja arkaa. Mun iho on paljon kiinteämmän tuntuinen nyt, ja se on itselleni se tärkein muutos.

Tärkeintä on terveet elämäntavat, liikunta ja runsas veden juominen, mutta kyllä tämä on ainakin mun ihon kuntoa selkeästi kohentanut. Toki itsekin olen samaan aikaan aloittanut säännöllisen liikunnan harrastamisen personal trainerin opastuksella, juonut paljon vettä ja syönyt melko terveellisesti. Selluliittipuolesta mulla ei ole kokemusta, mutta uskoisin että tämä hoitomuoto auttaa hyvinkin selluliitin hoidossa, sen perusteella miten se on toiminut mun ihon kanssa.

Hoito ei ole lainkaan kivuliasta, vaan se tuntuu sellaiselta hassulta kevyeltä ”tikustelulta”. Ei yhtään sen pahemmalta kuin kasvojen mikroneulaus, ja tietty kropan iho ei muutenkaan ole niin herkkää kuin kasvojen. Etenkin tuo Cryogelin levittäminen tuntuu niin ihanalta ja olenkin ottanut rutiiniksi rullailla aina treenin ja suihkun jälkeen, kun se virkistää ja viilentää sitten niin mukavasti. En ole muistanut rullailla ihan joka päivä, sillä vauva-arjessa on paljon muutakin mielessä kuin ihonhoito. Mutta silti tämä on vaikuttanut positiivisesti mun ihon kuntoon, vai mitä sanotte ennen-jälkeen -kuvista?

LUKIJATARJOUS: Jos innostuitte tuotteesta tai kaipaatte apua raskausarpiin tai selluliitin hoitoon, teille on nyt mahtava tarjous Swiss Clinicille! Mun blogin lukijat saavat nyt koodilla IINABODY20 20€ alennuksen Swiss Skin Resculpting Treatmentista, eli sille jää hintaa vain 79 euroa.

Ihanaa sunnuntai-iltaa kaikille <3


3 Responses to “Raskausarville kyytiäkö? Swiss Clinic Skin Resculpting Treatment testissä”

  1. Milla sanoo:

    Vautsi näyttää hyvälle. Tekis mieli ostaa ja kokeilla

  2. SannaL sanoo:

    Moi!

    Tähän postaukseen liittymättä, olisi kiva lukea miten teidän illat/ nukuttamiset menee.
    Isompien tyttöjen osalta ja Novan, jos ootte molemmat kotona ja silloin kun olet yksin.
    Mulla isommat pojat 09 ja 11 ja sitten tää pieni tammikuussa syntynyt. Ja etenkin hänen kanssa nukuttamiset on aikamoista. Olisi kiva vertailla tapoja ja saada ehkä uusia vinkkejä.

  3. Saarili sanoo:

    Ei liity postaukseen, mutta mitä kaikkia kouluja oot käynyt? Minkä korkeakoulututkinnon oot käyny, ja ootko ajatellut vielä jatko-opiskella joskus?:-)

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.