Luukku 12: Kirahvi-heppa + voita 50€ lahjakortti Gefferille!

12.12.2018
*Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Geffer Oy:n kanssa.

Mun blogijoulukalenterissa on perinteisesti ollut aina pari kivaa arvontaa kaiken muun sisällön lisäksi, eikä tämä vuosi ole poikkeus! Tästä luukusta löytyy Gefferin huikean 50€ lahjakortin arvonta. Gefferin lahjakortillahan voi ostaa mm. bObleseja, Fabelabin upeita sisustustuotteita, tai sen voi käyttää osaksi pallomeren ostoon, sillä Gefferiltä löytyvät ne kauneimmat ja pehmeimmät turvalliset pallomeret pienille. Nyt kuitenkin vähän juttua bObleseista!

Jo vuosien ajan meidän lasten lemppareita ovat olleet liikuntaan kannustavat bOblesit. Meiltä löytyy bObleseja melko suuri kokoelma, ja mun suurin haaveeni onkin, että tulevaisuudessa meidän kotoa löytyisi huone tai tila, jossa voisi pitää bObles-temppurataa jatkuvasti esillä. Ihanat bOblesit taipuvat niin moneen: huonekaluiksi, leluiksi, temppuradaksi, kiipeilytelineeksi, tasapainoalustaksi ja sisustuselementiksi. Usein lapset myös ottavat bOblesit alleen kun katsovat leffaa. Varsinkin pienemmillä naperoilla on helpompi keskittyä elokuvan katseluun, kun alla on sellainen ”istuin” jolla voi samalla vähän temppuilla tai keikkua. Löytyypä bObleseita myös meidän esikoisen koulustakin.

Mun mielestä kaikki, mikä kannustaa lapsia liikunnan ja aktiivisuuden pariin on erittäin jees! BOblesit tietysti ovat myös kauniin näköisiä, ja mä rakastan varsinkin tätä marmori-sarjaa, jota on nyt saanut viime vuodesta asti. Tänä syksynä bOblesille tuli ihana uutuus, eli hevonen! BObles-hevonen on keinuheppa, mutta se on myös paljon muuta: se on kiipeilyalusta, lemmikki ja nojatuoli. Sen voi kääntää miten päin vaan, ja sitä voi paijata. Se on meidän taaperon ensimmäinen oma bObles, ja hän rakastaa sitä.

Hän on nimennyt bObles-hepan kirahviksi, ja hän hoivaa ja hellii kirahvia joka päivä. Hän silittää kirahvia lelu-silitysraudalla, jota kutsuu ”selän rapsuttimeksi”. Kirahvi on hänen paras kaverinsa, ja sen saamisen jälkeen ei taapero ole paljoa sohvalla istuskellut. Harvemmin hän sillä ratsastaa, mutta tekee kaikkea muuta kyllä. Eräänä päivänä hän myös yllätti mut iloisesti tunkemalla viinirypäleet ”kirahvin” silmäkoloihin. Onneksi sain ne pinseteillä kaivettua ulos sieltä. #taaperolife

ARVONTA! VOITA 50€ LAHJAKORTTI GEFFERIN VERKKOKAUPPAAN!

Kerro ketä sinä ilahduttaisit Gefferin 50€ lahjakortilla, ja osallistut yhden sellaisen arvontaan. Osallistumisaikaa on 15.12. klo 22.00 asti ja voittajalle ilmoitetaan voitosta henkilökohtaisesti. Muistathan siis jättää sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään, jotta sinut saadaan kiinni, mikäli voitat. Kilpailuun osallistuvien tietoja ei käytetä eikä luovuteta mihinkään muihin tarkoituksiin, ja mikäli haluaa perua osallistumisensa tai poistaa tietonsa, voi pyytää kommentin poistoa.

Onnea kisaan kaikille!


250 Responses to “Luukku 12: Kirahvi-heppa + voita 50€ lahjakortti Gefferille!”

  1. Piiatee sanoo:

    Omat lapset saisi valita verkkokaupasta jotain mieluista 🎅🎅

  2. Kymmityttöä ilahduttaisin ❤️

  3. Katri sanoo:

    Hei! Antaisin lahjakortin yhdelle parhaista ystävistäni, joka odottaa juuri esikoistaan.

  4. Nelliina sanoo:

    Varmaan ollut sulla hommaa niiden pinsettien kanssa, kun niitä rypäleitä poistit, huh 😉 Lähipiirin lapselle varmaan Fabelabin tuotteita hankkisin. Iloista joulunodotusta sulle ja perheellesi 🙂

  5. jiip sanoo:

    Kummipoikaa (ja hänen äitiään) 🙂

  6. MarikaM sanoo:

    Meidän pienelle neidille tulisi kauan haaveiltu pallomeri vielä pukinkonttiin hankittua 😍

  7. Emmi sanoo:

    Omalle tytölle ostaisin ensimmäisen boblesin 😊

  8. Teija sanoo:

    Menisi kummitytön äidille.

  9. Karoliina sanoo:

    Tämä menis jollekin kummilapsista <3

  10. Kukka sanoo:

    Ilahduttaisin itseäni lahjakortilla, jolla ostaisin ihania sisustustavaroita ja suklaata 🙂

  11. Emmi sanoo:

    Ostaisin 1v kummipojalle jotain kivaa joululahjaksi 🙂 ihana kirahvi-heppa!

  12. Iiris sanoo:

    Omille lapsille olisi kiva ostaa ensimmäinen bObles!

  13. Iida sanoo:

    Tuollainen olisi kyllä ihana meidän 2-vuotiaalle! 🙂

  14. Milli sanoo:

    Pikkusiskoa ilahduttaisin!

  15. Maikki sanoo:

    Ostaisin lahjakortilla juurikin Boblesin omien tai kummilasten iloksi. 😊

  16. Liisa sanoo:

    Antaisin lahjakortin ehdottomasti lahjaksi siskoni lapselle, joka täyttää juuri kolme vuotta. Voisimme sitten yhdessä tilata hänelle jotain mieluisaa 🙂

  17. Moona sanoo:

    Ehdottimasti kummitytölle ja hänen vanhemmilleen. Jouluna tulee 1v täyteen eli olisi ajankohtaista päästä liikkumaan ja kokeilemaan rajojaan ☺️

  18. mammatuinen sanoo:

    Tyttöjäni ilahduttaisin! Meillä ei näitä vielä ole 😊

  19. TarjaL sanoo:

    Omia pieniä pirpanoita.

  20. tiina sanoo:

    Poikaani ilahduttaisin

  21. Sinttu sanoo:

    Siskoni esikoinen ilahtuisi varmasti! Hän on kuopuksesi kanssa samanikäinen joten kiipeilyt ja temmellykset ovat taattuja!

  22. Miia sanoo:

    Omaa 2-vuotiasta tyttöä 🙂

  23. Ida sanoo:

    Tämä lahjakortti tulisi varmaan ihan omaan käyttöön, se ilahduttaisi varmasti eniten minua. Ostaisin ihania tuotteita maaliskuussa syntyvälle vauvalle.

  24. Noora sanoo:

    Ostaisin lahjakortilla ikioman bObles -hepan omalle 1.6-vuotiaalle Lily murulle 😊

  25. Sara sanoo:

    Parhaalle ystävälleni antaisin♡

  26. Petra sanoo:

    Nyt pakko tunnustaa että ilahduttaisin varmaan itsekkäästi ihan itseäni 😀 oon haaveillut bobleseista meidän pikkuiselle, mutta vielä ei ole budjetti niihin taipunut…

  27. Enni sanoo:

    Omalle lapselle olen noista bobleseista haaveillut 🙂

  28. Eeee sanoo:

    Ilahduttaisin omaa taaperoa ostamalla hänelle vihdoinkin ensimmäisen bOblesin 😍

  29. ka.ta sanoo:

    Antaisin lahjakortin veljen perheelle jossa on pieniä lapsia!

  30. Noora sanoo:

    Kummilasta ilahduttaisin 🙂

  31. A sanoo:

    Käyttäisin lahjakortin ehdottomasti hankkiakseni sivustolta jotain pian 8kk täyttävälle esikoispojalle <3 tuo heppa näyttäisi oikein kivalta juuri esimerkiksi nousemaan harjoittelua sekä kiipeilyä 🙂

  32. Mari sanoo:

    Meidän lapsia! Hommaisin heille ensimmäisen boblesin. 💕 Tosi kiva tuo marmorikuvio.

  33. Henni sanoo:

    Ostaisin tuollaisen hepan tyttärelleni tai kummipojalleni! Aivan mahtava 🙂

  34. Kirmi sanoo:

    Itse ilahduttaisin voitolla vauhdikasta lastani. Pyrimme kotonakin liikkumaan mahdollisimman paljon, joten olisi ihana ostaa siihen innostava juttu.

  35. Jenni sanoo:

    Omaa pientä tytärtäni ilahduttaisin ja luultavasti juuri tuon ihanan hevosen hänelle ostaisin.

  36. juppe sanoo:

    Ilahduttaisin kummipoikaani <3

  37. Laura sanoo:

    Ilahduttaisin lahjakortilla veljeni lapsia.

  38. Maija sanoo:

    Ilahduttaisin ehdottomasti kummityttöäni!

  39. Iitres sanoo:

    Lahjakortilla ilahduttaisin touhukasta kummityttöä. Neiti on 1,5 vuotta ja joku tuommoinen bObles voisi olla ihan omiaan pitämään hänet edes hetken paikoillaan 🙂

  40. alma sanoo:

    Oma taapero varmasti ilahtuisi, jos hankkisin hänelle joululahjaksi esimerkiksi tuollaisen hevosen.

  41. Ilona sanoo:

    Ilahduttaisin omaa lastani!

  42. Helii. sanoo:

    Ostaisin 2-, 4-, ja 5-vuotiaille tyttärilleni ensimmäisen boblesin arpavoitto-rahalla:)

  43. Sanni sanoo:

    Omaan käyttöön menis, just 1 vuotta täyttäneelle jotain kivaa.

  44. Matilde sanoo:

    Siskon perheelle olisi kiva yllätys!

  45. Essi sanoo:

    Oi, jos voittaisin, ilahduttaisin omia tyttäriäni jollakin ihanalla. 😍 Entuudestaan löytyy jo Boblesin donitsit, ne on ihan huiput! 😊

  46. Laura sanoo:

    Ilahduttaisin omaa pientä tyttöni näillä. Tarkoitus on joka tapauksessa hankkia joku bobles kotiin, nämä ovat niin ihania ja uskon, että lapsi rakastaisi touhuta näiden kanssa 🙂

  47. Lotta sanoo:

    Kummityttöä ilahduttaisin! 🙂

  48. julia sanoo:

    Ilahduttaisin lahjakortilla meidän esikoista, joka on niin kovasti toivonut omaa boblesia joululahjaksi:)

  49. Mari sanoo:

    Lahjakortilla ostaisin 4-vuotiaalle kummitytölle jotain ihanaa! 🙂

  50. K sanoo:

    Ostaisin lahjakortilla omalle tyttärellemme jotain ihanaa 🙂

  51. Mari sanoo:

    Omia poikia ilahduttaisin 😊

  52. Ida sanoo:

    Antaisin lahjakortin ystävälleni, joka on kummipoikani äiti! Hän voisi valita jonkun sopivan BOblesin tulevalle taaperolle 🙂

  53. Maiju sanoo:

    Ilahduttaisin tällä lahjakortilla ystävääni jolla on pieni lapsi ja tiukka rahatilanne.

  54. Ems sanoo:

    Ostaisin jotain kivaa lahjaksi kummitytölle.

  55. Lisbet sanoo:

    Lapseni ilahtuisivat tästä! 😊

  56. Sirkku sanoo:

    Kyllä se ilhduttaisi tyttärentytärtä!

  57. Eveliina sanoo:

    Neljää lastani ilahduttaisin 🙂

  58. Pinkkis sanoo:

    Omalle taaperolleni ostaisin ihan oman ”kirahvin”!

  59. Laura sanoo:

    Siskoa ilahduttaisin, heidän perheellä löytyisi varmasti käyttöä lahjakortille 🙂

  60. Iina sanoo:

    Omalle tyttärelle bobles<3

  61. Jessica Räty sanoo:

    Parhaan ystävän 9kk vauvalle ❤🎄🎅

  62. JonskuTi sanoo:

    Ehdottomasti vähän vilkkaalle 😀 pojalleni ostaisin jonkun aktiviteeti härpäkkeen 🙂

  63. Norsi sanoo:

    Ilahduttaisin meidän tammikuussa vuoden täyttävää lasta juurikin jollain bobblesilla. 🙂

  64. Loviisa sanoo:

    Lahjakortista riittäisi iloa niin omille kuin sisarustenkin pienokaisille! 🙂

  65. Ninni sanoo:

    Omille lapsille jotain kivaa joululahjaksi 🙂

  66. Annak sanoo:

    Sain vähän aikaa sitten ensimmäisen veljen lapsen, joka on hurmannut kaikki täydellisesti. Hänelle haluaisin kyllä hankkia pallomeren, kunhan hän vielä hieman kasvaa 🙂

  67. Hanna sanoo:

    Vauhtitaapero saisi lahjakortilla ensimmäisen boBlesinsa. 🙂

  68. Laura sanoo:

    Omalle tytölle ostaisin jotain kivaa joululahjaksi:)

  69. Hipsu sanoo:

    Mun vauhdikas taaperoni rakastuisi boblesiin varmasti! 😊

  70. Anita sanoo:

    Omien lasten kans saatais vihdoin joko pallomeri tai pari boblesia koristamaan pirttiä!!:)

  71. Tarup sanoo:

    Omia poikiani.

  72. Jessica sanoo:

    Omalle pojalle ostaisin boblesin 🙂

  73. Miia sanoo:

    Omalle 1v9kk ikäiselle tytölle ostaisin jotain kivaa! 🙂

  74. Mirvah sanoo:

    Vauhdikas 2v poikani sais varmaan ekan boblesinsa 😃

  75. mimmi sanoo:

    Omille lapsille ostaisin jonkun boblesin

  76. Henna sanoo:

    Omia lapsia. ❤️

  77. Neea sanoo:

    Omalle pienelle tytölle joululahjaksi ostaisin sillä jotain hyödyllistä sillä hän juuri opettelee liikkumaan 😍❤️

  78. Loviisa sanoo:

    Lasten iloksi hankkisin jotain 🙂

  79. Satu sanoo:

    Ilahduttaisin omaa poikaani joka täyttää joulun alla 1vuotta 😊

  80. Minna sanoo:

    Menisi ystävälle, joka osottaa esikoistaan. ❤

  81. Noora sanoo:

    Antaisin tämän mun parhaalle kaverille kiitokseksi siitä ku on ollut mun tukena ja auttanut ku on ollu vaikeaa

  82. Jenna sanoo:

    Omaa tyyärtäni! ❤️

  83. Maiju sanoo:

    Siskonpoikaa ilahduttaisin 😍

  84. marja sanoo:

    kummilapsille💓

  85. Anniina Lång sanoo:

    Siskoa, hänellä taapero ja pikkuvauva 🙂

  86. Aino sanoo:

    Ostaisin lahjakortilla jotain ihanaa omalle pojalle 🙂

  87. Emssu sanoo:

    Ilahduttaisin ystävää, joka saa esikoistytön maaliskuussa ♥

  88. Äiti sanoo:

    Omia lapsia, varsinki meiän 1v taaperoa joka rakastaa keikkumista ja kiipeilyä lelujensa päällä olisi tuommoinen hänelle hyvä 😍😍

  89. Milli sanoo:

    Omalle pojalle tilaisin 1-vuotislahjaksi boblesin 🙂

  90. piitu sanoo:

    Tytärtäni joka saa vauvan alkuvuodesta!

  91. Sannak sanoo:

    Omille touhukkaille pojille:)

  92. Päivi sanoo:

    Käyttäisin ehdottomasti omiin lapsiin lahjakortin <3

  93. Ida sanoo:

    Omalle pojalle olisi ihana 🙂

  94. Elina sanoo:

    Kummitytölle menisi 🙂

  95. Nims sanoo:

    Omaa tyttöäni ilahduttaisin. Boblesit on ollut haavelistalla kauan, mutta ovat melko kalliita. Tämän avulla pääsisi hieman lähemmäs sitä haavetta.

  96. Mira sanoo:

    Omalle pikku kiipeilijälle ostaisin bOblesin elefantin, ollut haaveissa jo pitkään 😍

  97. Miia Väisänen sanoo:

    Omille lapsille<3

  98. Milka sanoo:

    Kummilastani 🙂

  99. Tiina sanoo:

    Parhaalle ystävälleni menisi 😊

  100. Iina sanoo:

    Omalle muksulleni ostaisin ekan boblesin! 🙂

  101. Sonja sanoo:

    Omalle tytölle samanmoisen ”kirahvin” hankkisin 😄

  102. Heta sanoo:

    Omalle vaaperolle menisi <3

  103. Viivi sanoo:

    Ilahduttaisin meillä usein vierailevia ystävieni lapsia, jotka varmasti innostuisivat bOblesista kovasti! Oma kuukauden ikäinen tyttäreni varmasti pääsisi myös nauttimaan liikunnallisista leikeistä bOblesin kanssa heti, kun vähän kasvaa.

  104. Susa sanoo:

    Omia lapsiani muistaisin Boblesilla ja jossain vaiheessa kierrättäisin sen ensi keväänä syntyvälle serkkuvauvalle 🙂

  105. Laura sanoo:

    Ilahduttaisin omaa lastani ostamalla hänelle oman boblesin❤️

  106. monskii sanoo:

    Ilahduttaisin omaa tytärtäni omalla boblesilla ♥️

  107. R sanoo:

    Ostaisin jotain kivaa omalle 1,5 vuotiaalle.

  108. Veera sanoo:

    Tietenkin omalle pojalle joka rakastaa kiipeämistä 💕

  109. Laura sanoo:

    Omalle lapselle 🙂

  110. Jutta sanoo:

    Omaa tyttöä <3

  111. jjennss sanoo:

    Omalle touhutaaperolle tiätty 😍

  112. Annukka sanoo:

    Tyttärelle menisi. Hän saa ensimmäisen lapsensa ensi vuoden huhtikuussa <3.

  113. Suvi sanoo:

    Ihana kirahvi-heppa😍 Lahjakortilla taidettaisiin ostaa pojan BObles-krokotiilille kaveri.😊 Ehkäpä juuri tällainen uusi heppa.

  114. Essi sanoo:

    Omaa pientä palleroa on lahjottu muiden toimesta, mutta jos voittaisin niin antaisin lahjakortin veljen tytölle. Hän olisi ansainnut välillä jotain omaa

  115. Tnt sanoo:

    Ilahduttaisin omia poikiani! ✨

  116. Aada sanoo:

    2v8kk vanhalle pikkuveljelleni ostaisin jotakin 🙂

  117. Minna sanoo:

    Hoitolapsilleni ja myös omat lapsenlapset hyötyisivät❣️

  118. Anna sanoo:

    Kummipojalle ja hänen veljelleen tämän antaisin, tai siis heidän äidilleen että pojille voisi jotain mukavaa ostaa yllätykseksi. <3

  119. Miia sanoo:

    Kummitytölle lähtis jotain kivaa ☺

  120. Heli sanoo:

    Eiköhän se ystävän lapselle menisi 1v-lahjaksi 🙂

  121. Laura sanoo:

    Antaisin sen esikoista odottavalle veljelleni 🙂

  122. Maija sanoo:

    Siskon lapselle 🙂

  123. Jenni L sanoo:

    Rakkaalle ystävälleni antaisin joululahjaksi<3

  124. Tintti sanoo:

    Kummilapsosia muistaisin näin joulun alla 🙂

  125. Juulia sanoo:

    Omille lapsille ostaisin jotain kivaa. Meilläkin on boblesin norsu ja kana ja ne on kyllä huippuja! Joka päivä monenlaisessa käytössä ja haaveilen vielä muurahaiskarhusta. Toi heppakin on niin kiva!

  126. Riitta sanoo:

    Omia lapsia tietysti ilahduttaisin!

  127. Emilia sanoo:

    Omalle 1-vuotiaalle jotain joululahjaksi, ehkä oma kissareppu? 🙂

  128. Jenna sanoo:

    Kummilapselle 🙂

  129. Marjaana sanoo:

    Omat lapset tykkäsivät.

  130. M sanoo:

    Omaa tytärtä❤️

  131. Heidi sanoo:

    Kummilapselle☺️

  132. MarjaKoo sanoo:

    Kummilapsia vois muistaa näin 🙂

  133. Bletas sanoo:

    Serkkuni lapselle antaisin 1-v lahjaksi!<3

  134. Matty sanoo:

    Ilahduttaisin lahjakortilla omaa tytärtäni joka on suuri pupu fani. Gefferillä löytyy kaikkia ihania pupu aiheisia tuotteita 😍

  135. Jenna sanoo:

    Hommaisin jotain joululahjaksi kummipojalle tai vastasyntyneelle siskon tytölle 🙂

  136. Henuk sanoo:

    Omille lapsille <3

  137. Essi sanoo:

    Omalle 2v tytölle ostaisin jotain 🙂

  138. Riina sanoo:

    Omalle tyttärelle ostaisin jotain kivaa 🙂

  139. Tepi sanoo:

    Omille lapsille 🙂

  140. Mia sanoo:

    Ihanalle ystävälle joka odottaa esikoistaan ❤️❤️

  141. Sanni sanoo:

    Ilahduttaisin joulu-synttärilahjalla välipäivinä 3vuotta täyttävää ystäväni energistä poikaa 🙂

  142. Krista sanoo:

    Omalle pienelle pojalle ostaisin jotain kivaa pukin konttiin! 🙂

  143. sikkuralla sanoo:

    Omaa poikaani <3

  144. Elisa sanoo:

    Oma pieni tyttöni ilahtuisi tästä kovin. 🙂

  145. Roosa sanoo:

    Meillä on Novaa hieman nuorempi tyttö, joten hänelle jotain kivaa joululahjaksi :3

  146. Aino sanoo:

    Kummipoikaani. 🙂

  147. sarita sanoo:

    Ostaisin jotain kivaa siskon pojalle.

  148. Benita sanoo:

    Tulevalle kummilapselle lahjaksi ❤️

  149. Tiina sanoo:

    Kolmea lastani ilahduttaisin 😊

  150. Mirkku sanoo:

    Ilahduttaisin lapsiani:)

  151. Anna sanoo:

    Poikaani ilahduttaisin😃

  152. Tiina sanoo:

    Kyllähän se omille lapsille menis 🙂

  153. Iina sanoo:

    Tuttavalle tulisi varmasti käyttöä lahjakortille. Saisi samalla joululahjan minulta ja pääsisi valitsemaan lapsilleen jotain mieluista 🙂

  154. Jenni sanoo:

    Ilahduttaisin oman 1,5vuotiaan poikani, hankittaisiin lahjakortilla juurikin joku bObles 😍
    Meille juuri paripäivää sitten muutti ensimäinen bObles elefantti ja ihastuttiin heti siihen. Näitä täytyy hankkia lisää 😍👌🏼

  155. anna s. sanoo:

    Omalle pojalle ostaisin jotain kivaa 🙂

  156. Jenna sanoo:

    Omia tyttöjä 😍

  157. Anni sanoo:

    Meidän taaperoa ilahduttaisin kirahvilla! 😍

  158. JennaO sanoo:

    Maailman ihaninta pientä kummipoikaa! 🙂

  159. Lotta sanoo:

    Omalle tytölleni menisi tai sit kaverille jolla kaks lasta

  160. JuliaHei sanoo:

    Itseäni ilahduttaisin lahjakortilla 🙂

  161. Iida sanoo:

    Kummipojalle jotain kivaa!:-)

  162. Miia sanoo:

    Ilahduttaisin kummipojan äitiä, niin hän voisi ilahduttaa lapsiaan

  163. Tsau sanoo:

    Siskoni poika saisi valita jotain kivaa itselleen 🙂

  164. Sonja sanoo:

    Ystäväni ehdottomasti 🤗

  165. Miisa sanoo:

    Novaa pari kuukautta nuorempaa tytärtäni ilahduttaisin. Varmaan lähtisi BObles tilaukseen. 🙂

  166. Niina sanoo:

    Omia tyttösiä ilahduttaisin😍

  167. Yotimix sanoo:

    Omaa pikkaista ilahduttaisin 🙂

  168. Anni sanoo:

    Ilahduttaisin kummipoikaa tällä!

  169. R sanoo:

    Taapero sais jotain hauskaa 😍

  170. Mari sanoo:

    Omalle pojalle joku touhulelu ois kiva!

  171. Jasmiina Hoo sanoo:

    Ostaisin pojalleni jotain kivaa 🙂

  172. 101Dalmatialaista sanoo:

    Pieniä sukulaislapsia muistaisin (:

  173. Hanne sanoo:

    Omia lapsiani😍❤💙

  174. Jenni sanoo:

    Ilahduttaisin varmaan serkkuani ja hänen puolisoaan, odottavat esikoistaan 🙂

  175. Tiina sanoo:

    Ilahduttaisin omaa tytärtä ❤

  176. Lare sanoo:

    Mun ihanalle vuoden ikäiselle kummitytölle antaisin. ❤️

  177. Nöllikkä sanoo:

    Lahjakortilla ostaisin jotakin ilahduttamaan tytärtäni hänen ensimmäisenä syntymäpäivänään. 🙂

  178. Bambi sanoo:

    Mun lapsia! Olen kauan halunnut bobles tänne kotiin. Olisko nyt aika? 🙂

  179. Johanna sanoo:

    Omaa muksuani ilahduttaisin!

  180. Maria87 sanoo:

    Omille lapsille tai veljien lapsille hankkisin jotakin kivaa,😊

  181. Tiia sanoo:

    Omat typsyt saisi valita mieleisensä verkkokaupan valikoimasta 🦄

  182. Mari sanoo:

    Ostaisin omille lapsille boblesin 🙂

  183. Liisa sanoo:

    Lapsilleni jotain kivaa hankkisin.😊

  184. Sanni sanoo:

    Omia lapsiani ilahduttaisin.

  185. Krista sanoo:

    Omat lapset sais valita jotain kivaa! <3

  186. W sanoo:

    Ostaisin omalle 9kk vanhalle tyttärelle pallomeren 🙂 ilahtuisi siitä varmasti!

  187. Lotta sanoo:

    Hankkisin kummilapselle jotain kivaa:)

  188. Jenny sanoo:

    Lahjakortti ilahduttaisi omaa rakasta pientä poikaani, joka kavereilla on päässyt boblesien makuun mutta jonka äiti ei ole raaskinut sellaista hankkia. ❤️

  189. Jenna sanoo:

    Ostaisin omalle taaperollle ensimmäisen bOblesin 🙂

  190. klaara sanoo:

    Lapsenlapselleni ostaisin jotakin

  191. Laura Markkanen sanoo:

    Ystävälleni 🙂

  192. Roosa sanoo:

    20.12 1 vuotta täyttävälle kummitytölle ❤️

  193. Lottae sanoo:

    Ilahduttaisin kummityttöä!

  194. Rose sanoo:

    Antaisin lahjakortin ystävälleni, valloittavan taaperon äidille. 🙂

  195. Nekku sanoo:

    Ilahduttaisin omia lapsiani!

  196. Janni sanoo:

    Ilahduttaisin omaa pientä poikaani bOblesilla 🙂

  197. Kajo sanoo:

    Omaa pientä ja liikunnallista tyttöä ilahduttaisin tilaamalla bObleseja kun niistä pitkään olen hänelle jo haaveillut.

  198. Taru sanoo:

    Ilahduttaisin kummityttöä tällä 😊

  199. Janina sanoo:

    Omalle keväällä syntyvälle esikoiselleni ostaisin jotakin ihanaa 💕

  200. Tiiannika sanoo:

    Kuopus on lyhytkasvuinen ja hänellä apuvälineenä käytössä päivittäin boblesin kala. Ostaisin pojille uuden boblesin leikkeihin, mutta josta olisi myös kuopukselle hyötyä apuvälineenä 🙂

  201. Tiiannika sanoo:

    Kuopus on lyhytkasvuinen ja hänellä päivittäin käytössä apuvälineenä boblesin kala! Ostaisin jonkun uuden boblesin lasten leikkiehin ja apuvälineeksi kuopukselle 🙂

  202. LauraS sanoo:

    Omille lapsilleni jotta voisivat valita jotain mieluisaa 🙂

  203. Sonja sanoo:

    Lahjakortti menisi raskaana olevalle siskolleni 🙂 <3

  204. Iida sanoo:

    Ilahduttaisin kummipoikaa:)

  205. Essi sanoo:

    Ostaisin lahjakortilla sukulaisten pikku taaperolle jonkun temppuiluboblesin 🙂

  206. Riikka sanoo:

    Omat lapset saisivat verkkokaupasta valita 🙂

  207. Ellu sanoo:

    Tyttärelle ja tulevalle vauvalle jotain 🙂

  208. siiri sanoo:

    Ostaisin omalle lapselle boblesin,

  209. Sanna sanoo:

    Ilahduttaisin veljenpoikaa 🙂

  210. ese sanoo:

    Siskoa ja hänen tulevaa lastaan.

  211. mikkot sanoo:

    Sukulaislapsille ostaisin jotain kivaa ja tarpeellista.

  212. Mervi sanoo:

    Ilahduttaisin omia lapsia 🙂

  213. Salla sanoo:

    Ilahduttaisin omaa 2v poikaa :p

  214. Kia sanoo:

    Ostaisin lahjakortilla mun tytölle ja kummipojalle jotain 😍

  215. TiiaP sanoo:

    Lahjakortti menisi serkun perheelle, hän kun on yksinhuoltaja ja rahasta on tiukkaa niin saisi jotaim joululahjaa lapsilleen 🙂

  216. Lotta sanoo:

    Omille lapsille ylläriksi hommattais jotain kivaa 🙂

  217. Emmi sanoo:

    Omalle tytölle ostaisin jotain 🙂

  218. Saila sanoo:

    Ystävälle joka saa kohta vauvan <3 Meillä on krokotiili ja kana ja kivet tulossa, ihan huippuja kaiken ikäisille lapsille!

  219. miida sanoo:

    Oma esikoinen saisi valita jotain kivaa yhteiseksi tulevan pikkuveljen kanssa 🙂

  220. Mipzu sanoo:

    Hyvää ystävää haluaisin ilahduttaa.

  221. Mari sanoo:

    Omalle 2 vuotiaalle pojalle 😍

  222. Anni sanoo:

    Omaa kiipeilystä nauttivaa 10kk poikaa ilahduttaisin ja hommattaisiin ihan eka oma bObles. 🙂

  223. Kaisa sanoo:

    Omia lapsia tai kummilasta. 🙂

  224. Veera sanoo:

    Taitaisin ilahduttaa lahjakortilla ihan itseäni. Ja perheen lapsia tietysti siinä samalla. On viime aikoina ollut taloudellisesti poikkeuksellisen tiukkaa, joten ehkä me oltais lasten kanssa ansaittu hetki ihan vaan”halu-hankintojen” äärellä.

  225. Mibbsu sanoo:

    Ilahduttaisin soitonopettajaani, joka saa ensi kesänä esikoisensa. Hänestä tulee maailman paras äiti <3

  226. Laura sanoo:

    Omat tytöt 7 ja 4 v. varmasti mielellään valiysisivat lahjakortilla otselleen jotain mieluisaa 🙂 noi on ihan huippuja!

  227. Helmia sanoo:

    Ilahduttaisin maailman ihaninta ystävääni kenen luokse ei 100 km iltakahvi matkakaan ole mitää. Koska se on sen arvoista! Onneks silti muuton myötä iltakahvimatka väheni kymmeneen kilometriin. 😀

  228. A sanoo:

    Parhaalle ystävälleni! ♡

  229. Suvi sanoo:

    Omat lapset saisi todennäköisesti pallomeren tai ensimmäisen boblesin. 🙂

  230. Karo sanoo:

    Omat 7-, 5- ja 2-vuotiaat tytöt ilahtuisivat kovasti 🙂

  231. Ninni sanoo:

    Lapsille jouluiloa

  232. Jasmiina sanoo:

    Kummipojalle 🙂

  233. hilkka sanoo:

    Lapsenlapsille jotain kivaa 🙂

  234. Lode sanoo:

    Lapselleni hankkisin jotain kivaa 🙂

  235. Anne sanoo:

    Kummitytön äiti saisi valita heitä miellyttävän asian tuolla lahjakortilla 🙂

  236. Taru sanoo:

    Omalle pienelle tytölleni❤️

  237. Jenny sanoo:

    Omille pojille ostaisin ensimmäisen Boblesin😍

  238. Jenna sanoo:

    Omille lapsilleni 💕

  239. Viivi sanoo:

    Veljelle, jolle tulee pian perheenlisäystä! 🙂

  240. Satu sanoo:

    Ystävälle odotuksen aikaiseen suunnitteluun. Ensi vuosi on kunnon vauvavuosi, kun niin paljon eri-ikäisiä lapsia ja ihan pieniä vauvoja.

  241. ansu sanoo:

    Omalle pojalle ostaisin jotain suloista!

  242. Maija sanoo:

    Oma 11-kk poika olisi ensisijainen kohde. Koska nämä on pitkäikäisiä ja monikäyttöisiä riittäisi tuosta iloa varmasti myös serkuille.

  243. RiikkaRae sanoo:

    2-vuotiaalle tytölleni

  244. ReK sanoo:

    Ilahduttaisin omia pieniä tyttäriäni tällä lahjakortilla ja sen suomalla lahjalla 🙂

  245. Päivi sanoo:

    Kuopustani, häneltä vielä puuttuu oma donitsi.

  246. Riiti sanoo:

    Omia lapsia ilahduttaisin

  247. Janmaaru sanoo:

    Haluaisin ilahduttaa lahjakortilla veljeni ex-vaimoa sekä heidän yhteistä 2v poikaa. 🙂

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.