Tuoksuttomasti kampaajalla

09.02.2019

Kaupallinen yhteistyö: Kampaamopalvelut saatu Salon Pepe Åhmanilta & osa No Nothing -tuotesarjan tuotteista saatu KC Professionalilta.

Kävin viimeksi kampaajalla marraskuun alussa, eli aika tovi tässä kerkesi vierähtää, ja juurikasvuakin oli ehtinyt tulla jo monen sentin verran. Onneksi tämä raidoitettu vaalea väri on sellainen, että melko kauan pystyy antaa kasvamaan ennen kuin alkaa näyttää epäsiistiltä, ainakin mun mielestä. Syy siihen, miksi lykkäsin seuraavaa kampaamokäyntiä, oli ahdistus tuoksuista. Joulun migreeniputken aikaan mielessä kävi jo sellainen ajatus, että olikohan tämä nyt tässä? Että voinko enää koskaan käydä kampaajalla ilman, että saan sieltä migreenin mukaani.

Halusin kuitenkin laittaa hiukset kuntoon ennen meidän hääpäiväbileitä, ja siksi aloin varovaisesti kyselemään luottokampaajaltani Raisalta Salon Pepe Åhmanilta, että onnistuisiko mun toiveiden toteuttaminen täysin tuoksuttomasti. Ja onnistuihan se, onneksi!

Raisa on siirtynyt vasta Salon Pepe Åhmanin ihanaan Lauttiksen liikkeeseen töihin, joten sinne siis tieni vei. Toki kampaamossa oli lisäkseni muitakin asiakkaita, ja heidän hiuksiinsa käytettiin yhtäaikaisesti tuoksullisia tuotteita, joiden tuoksu leijaili vähän myös omaan nenääni. Mulla se raja onneksi kuitenkin toistaiseksi kulkee siinä, että mitään ei laiteta mun hiuksiin tai iholle, tai mun kampaaja ei tuoksu voimakkaasti. Eli se, että parin metrin päässä suihkuteltiin tuoksullista lakkaa ei vaikuttanut mun migreeniin.

Me raidoitettiin mun hiukset, ja vaalennusaineessa ei mitään lisättyä tuoksua onneksi ollut. Lauttiksen Salon Pepe Åhmanilla on käytössä koko KC Professionalin No Nothing -tuotesarja, jossa ei siis nimensä mukaisesti ole mitään ylimääräistä, ei myöskään tuoksua. Kaikilla sarjan tuotteilla on Allergia- ja astmaliiton allergiatunnus ja siksi ne sopivat kaikkein herkimmillekin. Hoidettiin siis mun hiuksia No Nothing -tuotesarjan tuotteilla, joista sinisellä etiketillä varustetut kosteuttavat tuotteet sopivat turvallisesti myös pidennysten kanssa käytettäväksi.

Olin itse ostanut aiemmin jo kotiin No Nothing -sarjan kuivashampoota kaksi purkkia, sekä vaaleanpunaetikettiset värjättyjen hiusten shampoon ja hoitoaineen. Olen ollut todella tyytyväinen niihin, ja ne ovat olleet mulla käytössä omissa hiuksissa joulusta asti. Sen lisäksi sain nyt kampaamokäynnin yhteydessä testiin No Nothingilta kosteuttavan Moisture -sarjan No nothing Very Sensitive Moisture Shampoon, -hoitoaineen ja hiuksiin jätettävän hoitoaineen, sekä vaaleanpunaisen lämpösuojasuihkeen. Mä koen muuten, että sarjasta löytyy kaikki mahdolliset tuotteet joita kaipaan, mutta yksi toive olisi vielä: tuoksuton seerumi, jota voisi levittää hiusten latvoihin. Seerumit ovat niin helppo ja ihana tapa vähentää pörröisyyttä, että sellainen olisi ihan loistava lisä tähän sarjaan! Pliis KC Professional: tehkää myös tuoksuton hiusseerumi! Ja tietty myös hopeashampoo tuoksuttomana olisi oiva lisä.

Me ei tällä kertaa taitettu mun hiusten vaalennettua sävyä millään, ei edes hopeashampoolla, koska täysin tuoksutonta vaihtoehtoa ei ollut. Onneksi Raisa on niin piinkova ammattilainen, että pelkällä ajalla ja vaalennusseoksen ainesosilla pelaamalla hän sai sävystä juuri tarpeeksi vaalean ja viileän, eikä taittoa edes tarvittu. Olen tosi tyytyväinen tähän lopputulokseen, ja olo raikastui kertaheitolla, kun pitkä juurikasvu vaihtui pirteään vaaleaan.

Onnistuuko käynti tavallisessa kampaamossa tuoksuttomasti?

En voi tietenkään puhua kaikkien kampaamojen puolesta, mutta ainakin Lauttiksen Salon Pepe Åhmanilla onnistuu, mikäli muiden asiakkaiden tuoksulliset tuotteet eivät haittaa. Toki varmasti on myös sellaisia aikoja, että saa olla ainoana asiakkaana kampaamossa (jos valitsee jonkun yleisesti ei niin suositun ajan). Kannattaa ehdottomasti kysyä omalta kampaajalta rohkeasti eri vaihtoehdoista!

Mä iloitsen niin paljon siitä, että tuoksuttomia vaihtoehtoja tulee tuotteisiin koko ajan paljon lisää! Vaikka on toisaalta harmillista luopua monista vanhoista suosikeista, on toisaalta myös jännittävää tutustua uuteen maailmaan. Vaikka ihan kaikkea ei vielä ole saatavilla tuoksuttomana, niin ne kaikkein tärkeimmät jutut löytyy kuitenkin.

ALEKOODI SALON PEPE ÅHMANILLE LAUTTASAAREEN & MIKONKADULLE:

Nyt saatte väri- ja leikkauspaketit 10% alennuksella arkisin klo 10-16 Salon Pepe Åhmanin Lauttiksen ja Mikonkadun liikkeissä koodilla IINA. Alekoodi on voimassa maaliskuun loppuun asti. 

Kiitos jälleen kerran Raisalle ihan super ammattitaidosta, näillä hiuksilla on ihan parasta juhlia viidettä hääpäivää!


13 Responses to “Tuoksuttomasti kampaajalla”

  1. Nimetön sanoo:

    Olin vähän kauhuissani, kun Zaran lastenosastolle oli tullut myyntiin lasten hajuvesiä. Tuoksuja oli vieläpä tarjolla ihan siinä kassalla haisteltaviksi. Meinasi jäädä multa ostokset tekemättä, kun mietin, miten pääsen ne maksamaan joutumatta tuoksusaasteet uhriksi. Aika ajattelematonta mielestäni 🤨

    Itse olen opetellut eroon shamppoosta. Enää ei tarvitse ”etsiä sitä sopivaa”, ei elää kutisevan päänahan kanssa tai tuoksuja peläten. Ja hienosti on mennyt! Oikein harmittaa, että koskaan opetin lapsilleni koko shampoon käytön. Oikeasti kun sitä ei tarvita mihinkään.

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Mullakin oli hajuvettä pienenä! Onhan noita ollut jo pitkään paljon erilaisia, mut siis en mäkään omille lapsille oo ostanut enää, kun en itse pysty olemaan sitten mitenkään, jos he sellaista käyttäisivät. Ja siis tosi monissa paikoissa ne tuoksut oikein hyökkää päälle, just kassoilla ja muutenkin. Mut sit taas ymmärrän sen hyvin, koska ennen tätä mun omaa tuoksherkkyyttä en mäkään osannut ajatella, miten pahaa ne tuoksut voivat joillekin tehdä.

      Mäkin oon huomannut, että tää ”No Poo” -liike yleistyy koko ajan, mut ite en oo vielä uskaltanut kokeilla millasta olis elää ilman shampoota! 😀

  2. voiei sanoo:

    Vaikka sun hiuksen on aina näyttänyt kampaajakäynnin jälkeen tosi kauniilta, niistä näkee aina selvästi, että hiuksissa on pidennykset. Sävyt eivät vaan täsmää :/

  3. Oona sanoo:

    Jos kaipailet tuoksutonta hopeashampoota ja hoitoainetta, Simillä on olemassa sellainen. DS sarja on tuoksuton ja siitä sarjasta löytyy paljon vaihtoehtoja, suosittelen kokeilemaan.

  4. Kati sanoo:

    Moikka! Sim:iltä löytyy täysin tuoksuton hopeashampoo, jonka taittokyky on ihan uskomaton! Mulla on tullut hajustetuista jonkun verran kutinaa päänahkaa ja ihoon, ja itsekin käytän pääasiassa tuota kc no nothing sarjaa. Tuo Simin shampoo on DS sarjaa, ja löytyy googlettelemalla ”sim ds blond shampoo” jos haluat kurkata 🙂

  5. Jassu sanoo:

    Eihän tuohon aikaan voi edes päästä kampaajalle, kun pääsee aikaisintaan kolmelta töistä ja työskentelee pohjois-helsingissä 🙁

    • Nimetön sanoo:

      Siksi tuo alennus on varmaan laitettukin tohon aikaan, koska harva pääsee niihin aikoihin kampaajalle ja yleensä silloin siellä on hiljaisinta.

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Niin tässä on just se, että kampaamoillekin tuo aika on juuri se haastavin aika saada asiakkaita, ja siksi tämä alennuskoodi on siihen aikaan päivästä tosi hyvä, kun se voi kannustaa ihmisiä käymään niinä vähemmän suosittuina aikoina! Harmi tietysti kaikille jotka eivät pääse :/

  6. Sini sanoo:

    Hei! Sun kaipaamaa seerumia ja hopeeshampoota saa tuoksuttomana Simin DS sarjasta. Löytyy myös taittava hoitoaine. Kaikki tuotteet on siinä tuoksuttomia ja tosi hyviä. Suosittelen! Itsellä myös allergia hajusteille.

  7. Päivi sanoo:

    Sim on myös kotimainen. Ihan huippu sarja!

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.