Melkein curtain bangsit & vaaleampi tukka

19.09.2020

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Salon Pepe Åhmanin kanssa.

Kävin maanantaina Raisalla Lauttasaaren Salon Pepe Åhmanilla laittamassa hiuksia raikkaammiksi. Edellisen kerran istahdin Raisan tuoliin kesäkuussa, olihan siitä vierähtänyt jo kolme kuukautta. Olen itse huomannut, että tällä raidoitetulla vaalealla värillä n. kolme kuukautta on itselleni sopiva ylläpitoväli, jonka ajan hiukset pysyvät edes suunnilleen siistinä ja juurikasvukin maltillisena. 

Ennen kampaajalle menoa googlettelin erilaisia hiustyylejä, mulla oli nimittäin sellainen olo, että saattaisin kaivata jotain pientä vaihtelua edes. Olen ihastunut curtain bangseihin “verho-otsatukkaan”, jota on näkynyt monilla. Se tuntui sopivan pieneltä keinolta, joka kuitenkin muuttaa lookia. Raisa onneksi tuntee mut. Hän otti heti toiveeni tosissaan, mutta lähdettiin silti varmuuden vuoksi kokeilemaan tätä uutta tyyliä todella maltillisesti. Ja sitten kun sakset leikkasivat mun otsista pari senttiä, se tuntuikin ihan riittävältä. En kaivannut sittenkään yhtään enempää. 

En tiedä onko musta tullut vanha vai mitä, mutta jotenkin hiusten kanssa baby stepsitkin tuntuivat suurilta juuri nyt. Se parin sentin nipsaisu oli enemmän kuin riittävä muutos. Ja siis curtain bangsithan saa tehtyä kun vain föönaa otsis-osion eteenpäin pyöröharjan avulla ja kääntää hiukset hetkeksi vaikka isolla papiljotilla. Mutta ihanaa on se, että hiuksia saa pidettyä myös juuri kuten olen aina pitänyt, kun se tuntuu arjessa kaikkein omimmalta ja helpoimmalta. 

Raisa raidoitti mun hiuksia niin, että oma väri ja vaalea sekoittuvat kauniisti. Jätettiin takaosaan hieman enemmän omaa väriä tuomaan tuuheutta ja rakennetta ja sitten päälle taas enemmän vaaleaa raitaa. Hiukset sävytettiin hajusteettomalla Optima-sävytteellä, niin saatiin hieman helmiäistä ja kylmyyttä. 

Tuli kyllä taas niin paljon raikkaampi olo kun sai vähän freesimpää väriä tukkaan. Raisa kävi mun latvat myös läpi ja ne olivat pysyneet ehkä paremmassa kunnossa kuin koskaan aiemmin, eivät olleet katkeilleet ja olivat kasvaneet tosi hyvin pituutta. En tiedä kasvatanko nyt tukkaa, mutta ainakin toistaiseksi pysyteltiin siinä kertyneessä pituudessa ja otettiin vain muutamat huonommat latvat pois. Latva on vahvistunut tosi paljon kuluneen vuoden aikana, kun en ole käyttänyt pidennyksiä ja hiuksia on vaalennettu vain miedolla hapetteella. Aion jatkaa samaan malliin, haluan super vahvat hiukset! Ja mun mielestä kaikkein parhaiten mulle sopii juuri tämä oma väri, mutta freesattuna vaaleilla raidoilla. 

Raisa vinkkasi muuten myös, että näin talven tullen mun kannattaa ostaa jotain mietoa luonnonöljyä, jossa ei ole tuoksua, niin voin laittaa sitä päänahkaan ja tehdä öljyhoidon vaikka kerran kuussa. Ajattelin käydä ostamassa pullon manteliöljyä ja helliä hiuksia talven ajan, jospa ne vielä alkaisivat kasvaa oikein hurjasti.

Salon Pepe Åhmanilla noudatetaan erittäin tarkkaa hygieniaa näin korona-aikana ja kaikki työntekijät käyttävät hengityssuojaimia asiakkaiden ollessa paikalla. Turvavälit toteutuvat tilavissa ja kauniissa kampaamotiloissa helposti ja käsidesiä sekä käsienpesumahdollisuus on tarjolla tottakai. Mulla oli täysin turvallinen olo nyt ja niin oli viimeksikin kesäkuussa käydessäni. Tällä kertaa käytin maskisuosituksen myötä itsekin maskia koko käynnin ajan, koska halusin omalla toiminnallani suojata myös kampaamon henkilökuntaa/muita asiakkaita, kun maskin käyttö kerran on itselleni mahdollista. 

Tämä muutaman tunnin hiusten hellimis-tuokio ja oma aika tulivat kyllä erittäin tarpeeseen, sillä syksy on alkanut intensiivisesti. Voisin kuvitella, että aika moni muukin olisi tällä hetkellä ihanan oman rentoutushetken tarpeessa ja senpä takia me päätettiin järjestää mun yhteistyökumppaneiden Salon Pepe Åhmanin sekä Four Reasons No Nothing -sarjan kanssa mieletön hemmottelutuokio-arvonta mun seuraajille! Nyt kannattaa suunnata instaan @iinalaura -tilille ja käydä osallistumassa arvontaan, jossa voi voittaa itselle sekä ystävälle väri- ja leikkauspaketin voittajan valitsemassa Salon Pepe Åhman -salongissa, itselle sopivat No Nothing -sarjan hoito- ja muotoilutuotteet sekä hemmottelu-goodiebagin! Käy kertomassa kuka sun kaveri tai läheinen ansaitsisi ihanan hemmottelutuokion juuri nyt ja miksi, niin voitte voittaa molemmat tämän ihanan palkinnon! 

Valtavan suuri kiitos taas Raisalle ja Salon Pepe Åhmanille, mulla on niin raikas olo näillä uusilla hiuksilla!


Tuoksuttomasti kampaajalla

09.02.2019

Kaupallinen yhteistyö: Kampaamopalvelut saatu Salon Pepe Åhmanilta & osa No Nothing -tuotesarjan tuotteista saatu KC Professionalilta.

Kävin viimeksi kampaajalla marraskuun alussa, eli aika tovi tässä kerkesi vierähtää, ja juurikasvuakin oli ehtinyt tulla jo monen sentin verran. Onneksi tämä raidoitettu vaalea väri on sellainen, että melko kauan pystyy antaa kasvamaan ennen kuin alkaa näyttää epäsiistiltä, ainakin mun mielestä. Syy siihen, miksi lykkäsin seuraavaa kampaamokäyntiä, oli ahdistus tuoksuista. Joulun migreeniputken aikaan mielessä kävi jo sellainen ajatus, että olikohan tämä nyt tässä? Että voinko enää koskaan käydä kampaajalla ilman, että saan sieltä migreenin mukaani.

Halusin kuitenkin laittaa hiukset kuntoon ennen meidän hääpäiväbileitä, ja siksi aloin varovaisesti kyselemään luottokampaajaltani Raisalta Salon Pepe Åhmanilta, että onnistuisiko mun toiveiden toteuttaminen täysin tuoksuttomasti. Ja onnistuihan se, onneksi!

Raisa on siirtynyt vasta Salon Pepe Åhmanin ihanaan Lauttiksen liikkeeseen töihin, joten sinne siis tieni vei. Toki kampaamossa oli lisäkseni muitakin asiakkaita, ja heidän hiuksiinsa käytettiin yhtäaikaisesti tuoksullisia tuotteita, joiden tuoksu leijaili vähän myös omaan nenääni. Mulla se raja onneksi kuitenkin toistaiseksi kulkee siinä, että mitään ei laiteta mun hiuksiin tai iholle, tai mun kampaaja ei tuoksu voimakkaasti. Eli se, että parin metrin päässä suihkuteltiin tuoksullista lakkaa ei vaikuttanut mun migreeniin.

Me raidoitettiin mun hiukset, ja vaalennusaineessa ei mitään lisättyä tuoksua onneksi ollut. Lauttiksen Salon Pepe Åhmanilla on käytössä koko KC Professionalin No Nothing -tuotesarja, jossa ei siis nimensä mukaisesti ole mitään ylimääräistä, ei myöskään tuoksua. Kaikilla sarjan tuotteilla on Allergia- ja astmaliiton allergiatunnus ja siksi ne sopivat kaikkein herkimmillekin. Hoidettiin siis mun hiuksia No Nothing -tuotesarjan tuotteilla, joista sinisellä etiketillä varustetut kosteuttavat tuotteet sopivat turvallisesti myös pidennysten kanssa käytettäväksi.

Olin itse ostanut aiemmin jo kotiin No Nothing -sarjan kuivashampoota kaksi purkkia, sekä vaaleanpunaetikettiset värjättyjen hiusten shampoon ja hoitoaineen. Olen ollut todella tyytyväinen niihin, ja ne ovat olleet mulla käytössä omissa hiuksissa joulusta asti. Sen lisäksi sain nyt kampaamokäynnin yhteydessä testiin No Nothingilta kosteuttavan Moisture -sarjan No nothing Very Sensitive Moisture Shampoon, -hoitoaineen ja hiuksiin jätettävän hoitoaineen, sekä vaaleanpunaisen lämpösuojasuihkeen. Mä koen muuten, että sarjasta löytyy kaikki mahdolliset tuotteet joita kaipaan, mutta yksi toive olisi vielä: tuoksuton seerumi, jota voisi levittää hiusten latvoihin. Seerumit ovat niin helppo ja ihana tapa vähentää pörröisyyttä, että sellainen olisi ihan loistava lisä tähän sarjaan! Pliis KC Professional: tehkää myös tuoksuton hiusseerumi! Ja tietty myös hopeashampoo tuoksuttomana olisi oiva lisä.

Me ei tällä kertaa taitettu mun hiusten vaalennettua sävyä millään, ei edes hopeashampoolla, koska täysin tuoksutonta vaihtoehtoa ei ollut. Onneksi Raisa on niin piinkova ammattilainen, että pelkällä ajalla ja vaalennusseoksen ainesosilla pelaamalla hän sai sävystä juuri tarpeeksi vaalean ja viileän, eikä taittoa edes tarvittu. Olen tosi tyytyväinen tähän lopputulokseen, ja olo raikastui kertaheitolla, kun pitkä juurikasvu vaihtui pirteään vaaleaan.

Onnistuuko käynti tavallisessa kampaamossa tuoksuttomasti?

En voi tietenkään puhua kaikkien kampaamojen puolesta, mutta ainakin Lauttiksen Salon Pepe Åhmanilla onnistuu, mikäli muiden asiakkaiden tuoksulliset tuotteet eivät haittaa. Toki varmasti on myös sellaisia aikoja, että saa olla ainoana asiakkaana kampaamossa (jos valitsee jonkun yleisesti ei niin suositun ajan). Kannattaa ehdottomasti kysyä omalta kampaajalta rohkeasti eri vaihtoehdoista!

Mä iloitsen niin paljon siitä, että tuoksuttomia vaihtoehtoja tulee tuotteisiin koko ajan paljon lisää! Vaikka on toisaalta harmillista luopua monista vanhoista suosikeista, on toisaalta myös jännittävää tutustua uuteen maailmaan. Vaikka ihan kaikkea ei vielä ole saatavilla tuoksuttomana, niin ne kaikkein tärkeimmät jutut löytyy kuitenkin.

ALEKOODI SALON PEPE ÅHMANILLE LAUTTASAAREEN & MIKONKADULLE:

Nyt saatte väri- ja leikkauspaketit 10% alennuksella arkisin klo 10-16 Salon Pepe Åhmanin Lauttiksen ja Mikonkadun liikkeissä koodilla IINA. Alekoodi on voimassa maaliskuun loppuun asti. 

Kiitos jälleen kerran Raisalle ihan super ammattitaidosta, näillä hiuksilla on ihan parasta juhlia viidettä hääpäivää!


Luukku 5: Voita hiusten väri & leikkaus (arvo 150€)

05.12.2017

Kävin taas viime viikolla päivittämässä tukkaa Essin luona Tapiolan Salon Pepe Åhmanilla, ja sainkin jo kehuja siitä miten puhtaan vaalea ja freesi väri mun hiuksissa nyt on! Me laitettiin tällä kertaa vain tyviraitaa, ja sävytettiin viileämmäksi kellertävä latva. Mä oon aivan ihastunut tähän, ja tykkään raikkaasta väristä. Raidat ihanasti sulauttivat juurikasvun ja vaalean latvan yhteen, ja nyt hiuksissa on sellainen luonnollinen look jota aion ylläpitää (ainakin niin kauan kunnes tulee kevät, ja mulle iskee varmaan taas joku mielenhäiriö ja haluan jotain shokkivärejä).

Tällä kertaa mun hiuksia ei leikattu juuri ollenkaan, sillä yritän kasvattaa niitä. Ne ovat tässä vuoden mittaan onneksi kasvaneet pituttaa, ja lakanneet katkeilemasta niin pahasti mitä joskus. Uskon että siihen oman osansa ovat tehneet Essin käyttämät hellävaraiset värit ja vaalennusaineet, sekä tietenkin Olaplex, jota ilman mun tukkaan ei ole kahteen vuoteen koskettu. Sillä on tosi iso merkitys, ja hiusten kunto on parantunut huomattavasti! Nyt mulla kasvaa otsalla ja ohimoilla ihan hulluna baby-hiusta, sillä imetysajan hiustenlähtö tuli koettua jälleen muutama kuukausi sitten. Mulle saa tehtyä sellaisen hassun otsatukan noista vauvahiuksista, onneksi sen saa myös piiloon.

Mä oon käynyt Essin tuolissa pian kaksi vuotta, ja aina saanut lähteä sieltä tyytyväisenä! Essi ja koko Salon Pepe Åhmanin tiimi ovat ihanan lämminhenkisiä, mukavia ja ennen kaikkea hemmetin osaavia. Seuraan heidän kaikkia somekanaviaan, ja näen kaikki uusimmat koulutukset, kampaukset ja trendit sieltä. Viimeksi kun kävin kampaajalla elokuussa, niin multa kyseltiin että saisikos jälleen alekoodia Salon Pepe Åhmanille, ja nyt on arvonnan lisäksi joulukalenterissa tarjolla myös alekoodi!

Arvonta löytyy Instagramin puolelta klo 9.00 alkaen, ja siihen osallistuaksenne teidän on seurattava sekä minun @iinalaura- että Salon Pepe Åhmanin @salonpepeahman -tilejä. Arvonnassa palkintona on siis väri & leikkaus voittajan valitsemassa Salon Pepe Åhman -liikkeessä (Espoon keskus, Tapiola, Lauttasaari, Mikonkatu), arvoltaan 150 euroa. Kommentoi arvontakuvaan sellaisen kaverin nimi, jolle haluat arvonnasta vinkata, ja olet mukana kisassa! Osallistumisaikaa on 12.12. klo 22.00 asti. Säännöt löytyvät vielä arvontakuvan alta kertauksena instassa.

ALEKOODI: Kun mainitsette varatessa puhelimitse tai netistä IINA saatte 10% alennusta kaikista kampaamopalveluista yhteistyökumppanillani Salon Pepe Åhmanilla, (paitsi Olaplexistä). Pääsette varaamaan aikaa Salon Pepe Åhmanille kätevästi TÄSTÄ. Liikkeitä löytyy Espoosta ja Helsingistä, ja sama koodi käy kaikkiin liikkeisiin. Koodi on voimassa tammikuun loppuun asti arkena (ma-to).  Suosittelen muuten kovasti myös Olaplexiä värjäyksen yhteydessä, vaikka alekoodi ei siihen asti ylläkään. Se tekee hiuksille super hyvää!

Ihanaa päivää kaikille <3