Tänään torstaina 9.5.2019

09.05.2019

Heräsin: klo 7.30 ja menin suihkuun. Mun rytmi on hieman myöhäistynyt siitä aiemmasta aamuseiskasta ja herätään yleensä koko perhe nykyisin tasan kasilta. Tämä muutos tuli kellojen siirron yhteydessä tänä keväänä. Heräsin siis ihan yksin kellon soittoon klo 7.30 ja kävin rauhassa suihkussa.

Söin aamiaiseksi: kaksi leipää kurkulla, tomaatilla ja juustolla ja join ison lasin vettä ja kupillisen kahvia kauramaidolla.

Ajoin metrolla: keskustaan tapaamaan ystävääni Riikkaa. Oltiin sovittu klo 9.30 treffit PR-toimiston eteen, kun meidän piti mennä käymään pressipäivässä. Me pölhöt oltiin kuitenkin katsottu aika väärin ja se alkoikin vasta klo 11.00. Onneksi meillä oli myös toinen pressitilaisuus jonne piti mennä, joten käveltiin sitten Punavuoreen toiseen tilaisuuteen.

Ihastuin: Kaunis Veera -second hand -liikkeeseen, jonka ikkunoiden ohi käveltiin matkalla Balmuirille Riikan kanssa. Meidän piti mennä piipahtamaan siellä tilaisuuden jälkeen, mutta ei ehdittykään kun meillä meni niin paljon aikaa. Ihan pakko palata sinne joku päivä, mä ihastuin suunnilleen kaikkeen, mitä näyteikkunoista bongasin.

Söin lounasta: toisen PR-toimiston tilaisuudessa Riikan kanssa. Tarjolla oli salaatteja, makkaraa ja tapasjuttuja.

Kiiruhdin: kotiin, koska Otolla oli klo 13 alkaen koululla tilaisuus, johon hänen piti osallistua, ja tänään on meidän taaperon vapaapäivä. Tehtiin siis puoliltapäivin läpsystä vaihto ja Otto lähti koululle samalla kun mä tulin kotiin.

Ihmettelin: taaperon megapitkiä päiväunia. Olin varautunut siihen, että en saisi tehtyä juuri mitään työhommia sillä aikaa, kun Otto on koululla ja minä taaperon kanssa. Hän kun nukkuu yleensä n. 1,5h päikkärit vain. Tänään hän nukkui kuitenkin jopa kolme tuntia päiväunia ja mä kerkesin naputella oikein kunnolla.

Silitin: 6-vuotiaalle valkoiset culottes-farkut, jotka hän ehdottomasti halusi jalkaan. Ne on kyllä tosi coolit, voisin käyttää itsekin samanlaisia. Ne olivat aivan megaruttuiset pesun jäljiltä ja silitin niitä hyvän tovin.

Söin illalliseksi: ruokakaupan sushibuffasta ostettua sushia. Oltiin oikeasti ostamassa kaupasta vaan leipää nopeasti ohikulkumatkalla, mutta paikalla oli sushimaistattaja ja lapset halusivat sitten maistaa. Ja kun he olivat maistaneet lohi-tuorejuustomakeja, niitä oli ehdottomasti saatava ruuaksi tänään. Kaikki kolme herkuttelivat hyvällä halulla eri susheilla, kuten myös minä. Ihan mieletöntä edistystä kun nykyään monista monista eri kaupoista saa hyvää sushia. Muistan miten maailmaa mullistavia pakastesushipakkaukset olivat vuonna 2011 kun niitä ekan kerran löysin kaupasta. Aika pitkän tien on ruokakaupat kulkeneet siitä monessakin asiassa.

Ulkoiltiin: omalla pihalla ihanassa ilta-auringossa. Otto laittoi bObles-keinun paikoilleen vanhan vauvakeinun tilalle ja lapset olivat siitä innoissaan..

Pelasin: lasten kanssa jalkapalloa. Meidän taapero on todella kiinnostunut jalkapallosta ja ”pelataan” sitä melkein joka ilta. Pitäisi varmaan ostaa hänelle ihan oikea harjoitusjalkapallo pehmoisen vauvojen muumipallon sijaan. Toisaalta, pehmopallo on ihanan turvallinen ja sillä voi pelata omassa olkkarissakin.

Mua odotti kotiovella: ihana kukkalähetys blogisynttäreiden kunniaksi. Tuli kyllä niin hyvä mieli yllätyksestä!

Hain postista: uudet henkkarit itselleni. Henkilökortti vanheni tänä keväänä, kun meidän häistä (ja sukunimen vaihdosta) tuli kuluneeksi se viisi vuotta. Vitsi miten eri näköiseltä mä näytän nyt verrattuna viiden vuoden takaiseen kuvaan. Ainakin silmämeikin määrä on vähentynyt n. 90%.

Ilahduin: kun luin kaupunkikirjasto Oodin eteen rakennettavasta leikkipuistosta. Se kuulostaa ihan mielettömän ihanalta paikalta, jonne todellakin haluan lasten kanssa mennä. Puisto valmistuu uutisten mukaan kesäkuun aikana, joten sinne pääsee leikkimään jo pian.

Kävelin: askelmittarin mukaan 12 500 askelta, eikä se (mun puhelin) ollut edes mun taskussa tai missään lähettyvillä silloin kun pelasin jalkapalloa sisällä puoli tuntia tai silloin kun seisoin mun tietokoneen ääressä taaperon päiväuniaikaan.

Aion vielä: katsoa Oton kanssa  vähän sarjoja ja tehdä iltapalaa. Rakastan meidän rauhallisia sohvaperunailtoja.

Mikä teitä on ilahduttanut tänään? Mikä on yllättänyt? Mitä olette tehneet?


10 Responses to “Tänään torstaina 9.5.2019”

  1. Nää päiväpostaukset on kyllä yksiä lemppareita :)! Tänään ilahdutti kun paistoi ihanasti aurinko ja kerkesin käydä kaverin luona työpäivän jälkeen iltakahvilla ja vaihtamassa kuulumiset :).

  2. Laura sanoo:

    Tänään ollaan valmisteltu esikoisen 1-v synttäreitä ja ihmetelty kuinka nopeasti vuosi on vierähtänyt 😊

  3. ida ihana sanoo:

    Tätä oli kiva lukea!:)
    Tykkään tosi paljon sushista, ja mustakin on ihanaa, että sitä saa tuoreena kaupastakin ja ylipäätään, että tarjonta ja sen laatu on parantunut niin paljon!:)
    Oodi on mahtava paikka, siitä on oikeasti onnistuttu rakentamaan sellainen yhteinen olkkari, johon saa kaikki tulla höpisemään, tekemään hommia, lapset leikkimään ja nuoret oleilemaan. Se on musta kirjastolta mielettömän hienoa! Ja upea juttu, että siihen saadaan myös puisto ja panostetaan myös ulkotiloihin ja ympäristöön 🙂 Olin itse juuri viime viikolla oodissa piknikillä patongin kanssa, ja otin samalla pari hyvää kirjaa taas mukaan.

    Mukavaa viikonloppua!
    Ida
    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

  4. Milla sanoo:

    Monelta teidän koululaisella koulu päivä alkaa? Jos siis heräätte vasta kahdeksalta.
    Meillä ainakin monena päivänä alkaa kahdeksalta tytöllä koulu ja pitää puoli seitsemän maissa jo herätä, siis lapsen.
    Itse pitää olla töissä jo seitsämältä aamuisin jos on aamuvuoro.
    Hyvähän se on jos saa nukkua aamuisin pitkään 🙂

  5. Nimetön sanoo:

    Mä sain kutsua itseni kylään uuden ystäväninluokse ja se oli kyllä niin ihanaa! Sain niin paljon positiivista energiaa itselleni, joten toivon, etten ihan imenyt toista kuiviin 😉

  6. Nappi sanoo:

    Tosi kiva postaus, näitä lisää!:) mikäli joskus ehdit niin olisi kiva lukea postausta lasten harrastamisesta; minkä ikäisenä aloittaneet minkäkin ( jos useampi harrastus), ovatko itse pyytäneet vai oletteko vanhemmat keksineet, kuinka usein per viikko harrastuksia on ja miten saatte ne kolmen pienen kanssa sumplittua, minkä hintaista vuositasolla harrastaminen on jne. Ehkä oletkin aiheesta jo kirjoittanut..? Mulla on saattanut mennä ohi. Kiitos ihanasta blogista, mahtavaa, että joku ”uskaltaa” kirjoittaa lapsiperheen elämästä positiivisesti. Tuntuu, että nykyään vaan pitäisi olla listaamassa huonoja puolia ja vaieta hyvistä puolista ettei joku kellä menee huonommin niin loukkaannu. Sekava selitys, ehkä sait kiinni mitä tarkoitan. Itse nautin elämästä äitinä enkä olisi valmis mistään osa-alueesta luopumaan 🙂

  7. Emmi sanoo:

    Toivottavasti ei ainakaan yhteistyötä tiedossa balmuirin kanssa 🙁 https://www.iltalehti.fi › kotimaa
    Luksusbrändi Balmuirin tuotteita tehdään alle kolmen euron päiväpalkalla – Iltalehti

  8. Nimetön sanoo:

    Oliko toi edellinen postaus ”Tänään 8-vuotias blogi” nyt ainoa synttärijuttu täällä blogin puolella? 😮 Ymmärsin, että oli tulossa jotain spesiaalimpaakin, mutta ilmeisesti kaikki oli sitten vaan siellä instassa? En itse käytä Instagramia, niin meni sitten harmikseni ohi se. 🙁

  9. neito sanoo:

    Teillä ei ilmeisesti ekaluokkalaisen päivä ala koskaan klo 8.00? Ainakin meidän koulussa useampanakin aamuna alkaa klo 8.

  10. emzi sanoo:

    Ihana tämä tapa kirjottaa postaus tälleen. Tykkään. Ihana että teillä ollut kiva päivä 🙂

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.