Parhaat leffat just nyt aikuisten leffailtaan + lahjavinkki & arvonta

24.05.2019

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Viaplayn kanssa.

Kun lapset menevät illalla nukkumaan, meidän illoissa on tietty kaava. Yleensä mä teen, ainakin parina-kolmena päivänä viikossa pari tuntia töitä ja sitten alkaa meidän yhteinen aika Oton kanssa. Silloin me hyvin usein katsellaan jotain leffaa tai sarjaa yhdessä ja syödään iltapalaa. Varsinkin näin kesän lähestyessä ja iltojen ollessa valoisia, mäkin jaksan paremmin valvoa ja katsoa leffaa. Aamuisin meillä ei ole (liian) aikaista herätystä, niin ei haittaa, vaikka illat venyvät joskus puoleen yöhön tai vähän yli. Sarjojen ja leffojen parissa on helppo rentoutua ja meillä on tiukka älypuhelinkielto silloin kun katsotaan yhdessä jotain. Se auttaa uppoutumaan täysillä pyörivän leffan pariin ja irtautumaan töistä.

Mä kokosin tähän postaukseen nyt mun ja Oton 10 tän kevään leffasuosikkia, joista ollaan tykätty tosi paljon. Ne eivät ole missään erityisessä järjestyksessä, vaan olen vain listannut ne siinä järjestyksessä kun niitä tuli mieleen. Kaikki näistä leffoista on ainakin melko uusia ja ihan huippuja. Bongaa alhaalta myös Viaplayn leffa- ja sarjauutuudet, jotka on just tulleet tai tulossa valikoimiin.

Parhaat leffat just nyt aikuisten leffailtaan

1. Blockers

Katsottiin tämä aika vasta Oton kanssa ja naurettiin välillä vedet silmissä. Blockers on komedia, joka kertoo kolmen tytön vanhemmista, jotka saavat selville tyttäriensä salaisen suunnitelman päästä eroon neitsyydestään koulun prom-tanssiaisissa ja päättävät yhdistää voimansa estääkseen aikeet.  Vaikka jo tuo leffan idea on melko kyseenalainen, toteutus oli aika hauska, koska näyttelijät olivat loistavia rooleissaan. Siis tämä on juuri sitä miltä ensivaikutelman perusteella kuulostaakin – sellainen alatyylistä huumoria viljelevä hupileffa. Sopii hyvin esim. iltaan jolloin ei jaksa keskittyä mihinkään sen syvällisempään, vaan haluaa vain nauraa. 

2. Hotel Artemis

Hotel Artemis kertoo dystopisesta Los Angelesista vuonna 2028, jossa syttyy mellakka puhtaan veden puutteesta. Hotel Artemis on Jodie Fosterin näyttelemän hoitajan salainen sairaala ja turvapaikka rikollisille, joilla on sinne jäsenyys. Kun pankkiryöstäjä tuo kumppaninsa sekä 18 miljoonan korusaaliin Hotel Artemisiin, perässä tulevat sekä mafiapomo joukkoineen että poliisit. Sairaalan sekä asukkaiden täytyy puolustautua. Leffa on hauska ja mielenkiintoinen ja mukavan erilainen kuin monet muut toimintaleffat.

3. Avengers Infinity War

Tarvitseeko edes kertoa enempää! Avengers-sarja on eeppinen ja Infinity War oli mahtavaa jatkoa aiemmille leffoille. Sitä ei kyllä kannata katsoa, jos ei ole nähnyt aiempia. Jos tykkää Marvelin supersankareista ja toiminnasta, kannattaa katsoa tämä ehdottomasti. Infinity Warissa Avengersit yrittävät pelastaa maailman pahalta Thanokselta, joka yrittää kerätä kaikki Infinity Stonet, joilla hän voisi hallita koko todellisuutta.

4. Pitch Perfect 3

Jos tykkää acapella-musiikista ja haluaa nauraa ja rentoutua, tämä on loistava leffa siihen. Me ollaan Oton kanssa tykätty kaikista Pitch Perfect -leffoista, eikä kolmonen ole yhtään huonompi kuin aiemmat. Mun mielestä tämän voi myös katsoa, vaikka ei olisi nähnyt aiempia. Taattua Rebel Wilsonia, mahtavaa musiikkia, vähän toimintaa ja paljon naurua. Ihan paras leffa rentoon chillailuun.

5. Tully

Kahden lapsen äiti Marlo odottaa kolmatta lasta ja kamppailee jaksamisen kanssa. Kolmannen vauvan synnyttyä hän saa veljeltään lahjaksi lastenhoitajan, nuoren Maija Poppasen tyylisen Tullyn, jonka kanssa hänelle muodostuu yllättävä ja sydäntä lämmittävä ystävyys. Elokuva on tosi yllättävä ja ajatuksia herättävä, jotenkin raikas tuulahdus kaikkien muiden leffojen keskellä. Leffa on Junon tekijöiltä ja siinä on jonkin verran samaa fiilistä kuin Junossa.

6. Ant-Man & The Wasp

Paul Ruddin näyttelemä Ant-Man, siviilinimeltään Scott Lang tasapainoilee isyyden ja supersankariuden välillä. Ant-Man saa uuden tehtävän, jossa hän pääsee taistelemaan The Waspin rinnalla samalla, kun molemmille paljastuu salaisuuksia heidän menneisyydestään. Tarina ei tässä ole mitenkään päätähuimaavan syvällinen, mutta en mä sellaista supersankarileffoilta haekaan. Mun mielestä Paul Rudd on ihan älyttömän hauska näyttelijä ja Ant-Man on mahtava hahmo. Jos tykkää Paul Ruddista tai supersankareista, suosittelen katsomaan tämän.

7. The Spy Who Dumped Me (Viaplay osto- ja vuokraleffojen valikoimassa)

Me naurettiin Oton kanssa vedet silmissä tätä leffaa katsoessa. Aivan tavikset parhaat ystävät Audrey ja Morgan joutuvat yhtäkkiä osaksi kansainvälistä salaliittoa, kun toinen naisista yhtäkkiä huomaa, että hänet juuri dumpannut poikaystävä olikin salainen vakooja-agentti. Jos haluaa nauraa ja viihtyä hauskan ja paikoitellen myös jännittävän toimintakomedian parissa, tässä on juuri sellainen. Sopii loistavasti mihin mielentilaan tahansa. Tässä leffassa näyttelee mielettömän upea Mila Kunis sekä super hauska Kate McKinnon, jotka yhdessä toimivat aivan loistavasti. Elokuva löytyy Viaplayn osto- ja vuokraleffojen valikoimasta.

8. Mamma Mia! Here We Go Again (katsottavissa TÄNÄÄN 24.5. alkaen Viaplayn Sarjat & Leffat -valikoimassa)

Juuri tänään erittäin sopivasti on Viaplayn Sarjat & Leffat -valikoimaan tullut Mamma Mia! -elokuvan jatko-osa Mamma Mia! Here We Go Again, joka on mun mielestä aivan ihana. Me vuokrattiin tämä jo aiemmin keväällä, mutta ihan huippua, että se on nähtävissä nyt myös Sarjat & Leffat -paketilla. Leffa kertoo siitä, kuinka viisi vuotta edellisen elokuvan tapahtumien jälkeen Sophie valmistautuu hotellin suuriin avajaisiin ja oppii samalla lisää äitinsä menneisyydestä. Ihana iloinen hyvänmielen leffa, jonka voi katsoa koska tahansa. Ja ABBA – kukapa ei rakastaisi ABBAn klassikkobiisejä. Tästä niitä löytyy roppakaupalla.

9. BlacKkKlansman (Viaplay osto- ja vuokraleffojen valikoimassa)

Spike Leen ohjaama elokuva kertoo Ron Stallworthista, joka oli ensimmäinen afroamerikkalainen, joka onnistui soluttautumaan Ku Klux Klaniin. Juutalaisen poliisin – joka toimi Ron Stallworthin sijaisena – avulla Ron Stallworth onnistui huijaamaan jopa Ku Klux Klanin suurvisiiriä David Dukea ja etenemään paikallisjärjestön johtoon asti. Tässä elokuvassa näyttelee myös Suomen oma Jasper Pääkkönen aivan mielettömän roolisuorituksen Ku Klux Klanin jäsenenä Felix Kendricksonina. Ihan super mielenkiintoinen leffa, joka kannattaa ehdottomasti katsoa. 

10. I, Tonya

Tositapahtumiin perustuva elokuva kertoo luistelija Tonya Hardingin traagisen tarinan. Mielettömän lahjakas luistelija Tonya Harding ei koskaan tullut hyväksytyksi luistelijoiden yhteisöön samalla tavalla kuin muut. Traagisen tarinasta tekee vuoden 1994 Olympia-skandaali, jossa Tonyan kilpakumppani, luistelija Nancy Kerrigan, loukkaantui ja Tonya sai ikuisen kiellon osallistua luistelukilpailuihin. Elokuva ja Tonyan tarina on loistava esimerkki siitä, miten ei kannata muodostaa mielipidettä kenestäkään esim. pelkästään median uutisoinnin perusteella. Elokuva on tavallaan ”Mockumentary” eli dokkarimuotoon tehty, mutta kuitenkin näytelty leffa. Todella mielenkiintoinen ja erilainen leffa, joka todellakin kannattaa katsoa.

Näiden mahtavien #VIAPLAYVIIKONLOPPU -leffojen lisäksi Viaplayn Sarjat & Leffat -paketin valikoimaan on juuri tullut tai tulossa vaikka mitä uusia mahtavia sarjoja, esim. Wisting, Criminal Mindsin kaudet 1-13, Sisäpiiri, The Handmaids Talen 1. kausi 1.6. alkaen ja Täydellisten naisten kaikki kaudet! Kaikki kesän tulevat leffa- ja sarjauutuudet näet Viaplayn sivuilta.

Tiesitkö, että Viaplaysta voi myös ostaa ja vuokrata leffoja, eikä tarvitse edes olla minkään paketin tilaaja tehdäkseen niin? Viaplayssa on ihan älyttömän iso valikoima vaikka mitä osto- ja vuokraelokuvia. Tän kevään uutuuksia vuokra- ja ostovalikoimassa on mun listassa esitellyn kahden leffan lisäksi esim. A Star is Born, Bohemian Rhapsody ja Ihmeotukset: Grindelwaldin rikokset sekä muut parhaat leffat 2019 vuodelta.

Tätä kirjoittaessani mä olen juuri pian lähdössä meidän lasten kevätjuhliin, ja tuli mieleen, että mikäli haluaa antaa aineettoman lahjan esim. opettajille, Viaplayn lahjakortti on ihan mahtava idea siihen! Lahjakortteja on kahta erilaista: 2kk sarjat & leffat -lahjakortti sekä 1kk Viaplay urheilupaketti -lahjakortti. Niitä myydään esimerkiksi K-kaupoissa.

Aineettomat lahjat ovat helppo ja ympäristöystävällinen tapa antaa lahja. Päiväkodin hoitajat ja opettajat saavat muutenkin paljon lahjoja, niin on kiva jos joku lahja on sellainen, joka ei vie paljoa tilaa. Ja sopiihan Viaplayn lahjakortti loistavasti lahjaksi myös kaikkiin merkkipäiviin tai muihin juhlatilaisuuksiin, kun varmasti suurin osa ihmisistä katsoo leffoja ja sarjoja tai urheilua. Mekin ollaan jo monen monta vuotta ostettu lahjoja juuri päiväkodin ja eskarin henkilökunnalle ja nyt myös kouluun, niin siitä tulee aika hillitön määrä rompetta vuosien varrella, jos aina ostaa jotain konkreettista.

ARVONTA: VOITA 2kk ILMAISTA VIAPLAY SARJAT & LEFFAT -KATSELUAIKAA!

Mikä on paras leffa, minkä sä oot tänä keväänä katsonut sun puolison tai kaverin kanssa? Jaa vastauksesi, muista jättää sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään ja osallistut yhden 2kk Viaplay sarjat & leffat -lahjakortin arvontaan! Osallistumisaikaa on 31.5. asti ja tarkemmat säännöt löydät TÄÄLTÄ.

Ihanaa #Viaplayviikonloppua kaikille! <3


64 Responses to “Parhaat leffat just nyt aikuisten leffailtaan + lahjavinkki & arvonta”

  1. Saara sanoo:

    Ollaan katsottu tänä vuonna aika paljon elokuvia. Tuo ant-man and the wasp oli yksi niistä huipuista. Marcel sarjaa seuraten käytiin myös katsomassa End Game. Seuraavaksi haluaisin nähdä tuon uuden Mamma Mian! Siihen viaplay olisi huikea.

  2. VL sanoo:

    Mulholland Drive, jonka tosin katsoin yksin, sillä nautin elokuvien katsomisesta eniten yksinäni.

  3. Riikka sanoo:

    Viime viikolla vuokrasimme BlackkKlansmanin ja se oli kyllä ihan superhyvä!

  4. Hanna sanoo:

    Avengers Infinity War ehdottomasti on ehdottomasti paras leffa jonka olen tänä keväänä kaverin kanssa katsonut! 😍

  5. Heidisusanna sanoo:

    A star is born ehdottomasti!

  6. Aada H sanoo:

    BlacKkKlansman, yksi parhaita elokuvia ikinä!

  7. Annakk sanoo:

    Hmm hankala kysymys leffateatterissa katsotuista ehkä Glass niminen leffa ja Viaplayn valikoimasta tykkäsin I feel pretty leffasta, vaikken yleensä sellaisia katso. Oli ihanan kepeä, hyvänmielen leffa

  8. Sonja sanoo:

    BlacKkKlansman oli mielenkiintoinen ja erilainen leffa. Ja Jasper oli siinä kyllä hyvä. 🙂

  9. Milla K sanoo:

    Three Billboards Outside Ebbing, Missouri -elokuva 😊

  10. Jossu sanoo:

    Mamma Mia! Here we go again 🙂 Oli huippu elokuva!

  11. Maiju sanoo:

    A star is born.

  12. Vaulaa sanoo:

    Uusi Aladdin oli ihana!

  13. monski sanoo:

    Avengers: Endgame, kaks kertaa kävin katsomassa, super hyvä toisellakin kerralla.

  14. Sonja sanoo:

    Paras leffa on ehdottomasti pähkinänsärkijä ja neljä valtakuntaa! Taattua Disney laatua 🙂

  15. Eveliina sanoo:

    Aikuisten elokuvia ei tule juuri katseltua (harmi vaan), mutta katsottiin yhtenä iltana yhdessä kaverini ja lasten kanssa Coco. Ensimmäinen lasten elokuva, jonka todella jaksoin katsoa alusta loppuun! Siitä riitti myös keskusteltavaa kanssa jälkikäteen.

  16. Janika sanoo:

    Star is born on tän kevään lemppari! Katsoin sen ensin yksin, sitten yllytin mieheni katsomaan sen mun kanssa (hänkin rakastui) ja sitten vielä sain siskonkin katsomaan sen mun kanssa ja on kyllä paras leffa pitkään aikaan!

  17. JonnaTee sanoo:

    Ehdottomasti A star is born, se oli huikee ja voisin kattoo sen monta kertaa uudestaan.
    Elokuva nauratti ja itketti.

  18. Lottta sanoo:

    Hauskin leffa on tänä keväänä ollut
    Iloisia aikoja Mielensäpahoittaja.

  19. Julia sanoo:

    Avengers end game!

  20. Johannan sanoo:

    Tykättiin tosi paljon A star is born -leffasta, vaikka en olekaan surullisten loppujen ystävä.

  21. ida ihana sanoo:

    Kiitos näistä vinkeistä!:) Tänä viikonloppuna katsellaan lätkää, mutta muuten tykätään poikaystäväni kanssa pitää leffailtoja kotona viikonloppuisin, ja tällaisina sateisina päivinä leffan katselun voi hyvin aloittaa jo vaikka heti lounaan jälkeen 😉
    Joskus on ärsyttävää, kun haluaisi päästä rauhoittumaan leffan pariin, menee tunti siihen, että etsitään palveluiden loputtomalta tuntuvasta valikoimasta yhteistä leffaa.. Eli kiitos paljon vinkeistä, tässä oli useampi, joka voitais hyvin yhdessä poikaystäväni kanssa katsoa 🙂 Ainakin 6 ja 7 vaikuttaa hauskoilta!
    Hyvää viikonloppua!
    Ida
    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

  22. Rose sanoo:

    A Star is Born teki viimeisimmäksi vaikutuksen! 🙂

  23. Elina sanoo:

    Captain Marvel oli hyvä. A Star is born vieläkin näkemättä..

  24. Marjo sanoo:

    Parhain leffa minkä olen kaverin kans kahtonu on truth or dare! Mukaansa tempaava, ripaus kauhua ja tietenkin huiput näyttelijät!

  25. Jenni RW sanoo:

    Ollaan katottu yhdessä criminal minds sarjaa monta vuotta mut tää vuos ollaan siirrytty kattomaan S.W.A.T aka Hondoa. Huippu sarja !

  26. Hannnnnna sanoo:

    Varmaan Juice. 🙂

  27. Matilda sanoo:

    Poikaystävän tahdosta katsottiin Catch me if you can joka osoittautui huippuhyväksi!

  28. Senni sanoo:

    Ehdottomasti Avengersin Endgame! Odotettiin mieheni kanssa pitkään että se tulee ja se kyllä täytti kaikki odotukset 😄

  29. Tiina sanoo:

    Joko Zelda saa kännykän?
    Miten teillä rajoitetaan lasten kännykällä oloa?

  30. Johanna sanoo:

    Tolkien on ollut paras!

  31. JennaO sanoo:

    Paras leffa on ollut Uinu uinu lemmikkini. Tosi melkein liian pelottava makuuni!

  32. Maiju sanoo:

    Viimeksi tuli katsottua Netflixistä Beyoncén Homecoming elokuva/keikkataltiointi/dokumentti, joka oli kyllä ihan huikea! Niin paljon vahvaa naisenergiaa! 😍

  33. imppu sanoo:

    Vuokrattiin just viime viikonloppuna Miesten vuoro Viaplaylta ja mä ainakin pillitin💜

  34. Riina sanoo:

    Bohemian rhapsody ehdottomasti! 🙂

  35. Rosa-Amanda Kellokoski sanoo:

    Tänä keväänä ehdottomasti paras elokuva on avopuolisoni kanssa katsottu Mötley Crüe bändistä kertova The Dirt elokuva! Odotin elokuvan julkistamista kuin kuuta nousevaa. Olin nuorempana tosi kova Mötley Crüe fani ja heidän musiikki uppoo edelleen.

    MUTTA kaikista paras elokuva minkä olen ikinä nähnyt oli kylläkin joulukuussa eli ei keväällä, Finnkinon leffateatterissa Queen bändistä kertova Bohemian Rhapsody elokuva. Luulen että tämä elokuva tulee olemaan suosikkini läpi pitkän ihanan elämäni.

  36. Jenna sanoo:

    Paras leffa mikä on tänä keväänä tullut katsottua, on se juuri ilmestynyt Aladdin. 🙂

  37. eliseba sanoo:

    Tälleen yhden leffafriikin kanssa asuvana tulee elokuvia katsottua ihan hirveästi, enkä aina edes muista kaikkia näkemiäni leffoja (:D) mutta ehdottomasti viime aikaisista mieleenpainuvin on ollut A Star Is Born. Erityisesti leffan biisit ovat jääneet meille mieleen ja usein esim. autossa laitetaan niitä soimaan. <3

  38. Janmaaru sanoo:

    Cry baby ehdottomasti! 🙂

  39. riikka sanoo:

    sinkkuelämää

  40. Riikka sanoo:

    Fifty shades freed.

  41. Elli sanoo:

    A Star is Born💫

  42. A sanoo:

    Shh-leffa oli paras viimeksi katsottu!

  43. Minna sanoo:

    Ollut niin paljon hyviä leffoja.. mutta varmaan odotetuin ja tosi symppis myös, oli ihmeperhe 2! Sopii hyvin myös ihan vaan kahdelle aikuiselle ilman lapsia 😉

  44. JuuliaB sanoo:

    Eilen katsottu A Star is Born 🙂

  45. Susa sanoo:

    Bohemian Rhapsody. Harvoin tulee vastaan leffaa, joka laittaa itkemään ja nauramaan ihan holtittomasti ja käymään läpi ihan koko tunneskaalan ääripäästä toiseen. Aivan heittämällä yksi parhaista leffoista, joita ollaan ikinä nähty!

  46. Maria sanoo:

    A star is born, ihan heittämällä ykköseksi meni !

  47. M sanoo:

    Mää en oo pariin vuoteen tainnu leffoja kahtoo, mutta parhain kahtomani ollu The Vow 🙂

  48. Kukka sanoo:

    Aika vähä tullut tänä vuonna katsottua elokuvia.

    Juuri katsoin ”Bridget Jones ja baby” -elokuvan ja se oli kyllä ihan hauska 🙂

  49. Nimetön sanoo:

    Mission impossible

  50. Maria sanoo:

    Liisa ihmemaassa:)

  51. Oliviah sanoo:

    A star is born ystävien kanssa katsottuna.

  52. Saija sanoo:

    Jos leffan ei tarvitse uutuus olla, niin kyllä Intouchables oli aivan huikea ja varmaan paras leffa ylipäätään, minkä olen ikinä katsonut. ♥

  53. M.L. sanoo:

    Kävimme viikonloppuna katsomassa Aladdinin, joka oli ihan mahtava visuaalinen ja nostalginen leffa!

  54. Riia sanoo:

    Bohemian Rhapsody!

  55. Jenni sanoo:

    Bohemian rhapsody

  56. Saana sanoo:

    Avengersin End Game 😍

  57. Julia sanoo:

    Katsottiin siskon kans leffa To all the boys I’ve loved before ❤️

  58. MarjaKoo sanoo:

    Kunpa niitä muistaisi, vaikkapa Eat pray love.

  59. NelliinaX sanoo:

    Mies sanoo Shazam! 😉 , mulle ei nyt tullut mitään mieleen. Mukana.

  60. Eija sanoo:

    Jostain syystä tykkäsin todella paljon Olympus on valloitettu-leffasta! Katsottiin se miehen kanssa pari viikkoa sitten ja se piti kyllä jännityksessä koko elokuvan ajan.

  61. Riina sanoo:

    Ei olla kyllä juuri ehditty katsella leffoja tai sarjoja, mutta Rillit huurussa ilahduttaa aina!

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.