Taapero ensimmäistä kertaa leffassa

19.10.2019

Me vietiin tänään meidän taapero ensimmäistä kertaa elokuviin syysloman kunniaksi. Ollaan jo jonkin aikaa mietitty, että olisi ihana käydä yhdessä koko perhe, mutta ei ole tullut vastaan sellaista leffaa, joka olisi kiinnostanut myös taaperoa JA ollut myös sallittu kaikenikäisille. Nyt kuitenkin leffateattereissa meni Late Lammas Farmageddon, jonka tiesin kiinnostavan myös meidän kuopusta, niin uskaltauduttiin vihdoinkin koko porukalla leffaan. Leffan kesto oli n. 1,5h ja se oli just sopiva.

Ostettiin leffaherkuksi popcorneja ja taaperon innostus leffaan pääsemisestä oli käsinkosketeltavaa. Häntä ei kuulemma jännittänyt ollenkaan, mutta se oli vähän jännittävää kun valot menivät pois ja tuli tosi pimeää. Mua vähän jännitti etukäteen, että miten hän jaksaa istuskella paikoillaan niin kauan, mutta huoleni osoittautui varsin turhaksi. Taapero istui aivan hipihiljaa paikoillaan ja välillä kuiskasi Otolle, että ”isi ei saa ottaa enempää popcornia mun popcornitötsästä kun mä tarvitsen niitä”. 20 minuuttia leffan alun jälkeen hän halusi Oton syliin istumaan ja n. 30 sekkaa siinä istuskeltuaan hänellä alkoivat silmät lupsumaan.

Taapero siis nukahti siihen isänsä turvalliseen syliin. Siinä hän nukkui hyvät n. 40 minuutin päiväunet ja sitten heräsi tyytyväisenä, hörppäsi pillimehua ja jatkoi leffan katselua. Ei tuntunut häiritsevän että missasi 40 minuuttia siitä välistä ja leffan jälkeen hän oli oikein tyytyväinen kun oli päässyt leffaan. Meidän 2,5v ei yleensä edes nuku kotona enää päiväunia (paitsi joskus autossa), mutta ilmeisesti isin syli oli niin mukava, että siinä tuli uni ihan väistämättä kun yritti keskittyä elokuvaan. Hän nukkui hyvin sikeästi kovista äänistä huolimatta, eikä edes hätkähtänyt kertaakaan.

Mutta siis leffa oli tosi hauska ja meillä isommatkin tykkäsivät ja jaksoivat katsoa. Vaikka koko leffassa ei puhuta sanaakaan, niin se on silti hauska ja siinä on sellaisia läppiä, jotka uppoavat aikuisillekin. Siinä ei ollut mitään pelottavia kohtia ainakaan meidän lasten mielestä, mutta se oli sopivan vauhdikas, ettei alkanut tylsistyttää. Leffassa oli ihana onnellinen loppu, josta jäi hyvä mieli. Tämän kokemuksen perusteella uskalletaan hyvin jatkossakin lähteä koko perheellä leffaan, jos vain tulee sallittuja leffoja. Yleensä kaikki on K-7 ja niihin pääsyä pitää odottaa vielä taaperon osalta melko pitkään.

Me ollaan vietetty tätä muutaman päivän syyslomaa mun tädin luona Oulussa. Ollaan otettu rennosti, käyty kirppiskierroksella, vietetty aikaa mun papalla, ajeltu Haaparannalle Max Hamburgareen, käyty pari kertaa mun äidin luona kylässä ja pidetty saunailta pitkän kaavan mukaan mun tädin kanssa. Ihana ja rento reissu, joka teki hyvää tähän väliin. Pian jo kotimatka kutsuu ja sitten jatkuukin arki jouluun asti, kun syksyn lomat on lomailtu. Ihanaa ladata vähän akkuja täällä, sillä pian edessä on marras- ja joulukuu, vuoden työntäyteisimmät ja pimeimmät kuukaudet.

Lapset toivoivat kovasti, että saisivat leikkiä lumessa täällä syysloman aikana, mutta ainakaan vielä ei lunta ole säätiedotteista huolimatta näkynyt. Tänä yönä pitäisi kuitenkin ilmeisesti sataa, katsotaan onko maa aamulla valkoisena. Se olisi aika ihana ylläri vielä loman lopuksi!

Minkä ikäisen te olette vieneet ekan kerran leffaan? Mitä leffoja ootte käyneet viime aikoina katsomassa lasten kanssa?


14 Responses to “Taapero ensimmäistä kertaa leffassa”

  1. Iiida sanoo:

    Meidän 3v esikoista odottaa ensimmäinen elokuvakerta marraskuussa kun tulee Frozen2 🙈 sen uskon olevan sellainen mitä jaksaa katsoa, koska 1 on lemppari ja se on katsottu miljoonasti. Jännittää vähän että miten jaksaa istua, ja että onko äänet liian kovat kun on äänille vähän herkkä. Ja nythän mulle tuli tästä sun kirjotuksesta mieleen että onkohan se frozen2 muuten K7 😬 toivotaan että ei, koska joku pieni Elsa-fani on elokuviin menemisestä puhunut jo useamman kuukauden 💔

  2. Nimetön sanoo:

    Meillä on kans tarkoitus tuo mennä katsomaan pian 3v.n kanssa ekana leffana, ei ole tosiaan viime aikoina tullut näin nuorelle sallittua leffaa niin oli kiva yllätys tämä Late lammas. Joskus tätä tuli sarjana katsottua itsekin kun oli pieni serkku joka tykkäsi niin luotan että viihdyttää itseäkin 😊

  3. sanni sanoo:

    Tää ei nyt liity varsinaisesti sun postaukseen vaan yleisesti leffassa käymiseen. On jopa surullista miten vähän nykyään tulee käytyä leffassa kun kaiken saa katsottua tai ladattua ilmaiseksi netistä. Muistan kuinka joskus lapsena/teininä esim. odotettiin ihan sikana jotain harry potter leffojen ensi-iltoja, kun ei vielä ollut mitään netflixejä tai ei itse osannut ladata niitä netistä. Se oli vaan mentävä leffateatteriin jollei halunnut missata leffaa ja kuulla sit kavereilta etukäteen mitä tapahtuu 😀 Nykyään tulee käytyä leffassa ehkä kerran vuodessa, jos sitäkään.

  4. Mii sanoo:

    Onko Haaparannalla jotain erityistä nähtävää tai tehtävää, postausten perusteella käytte siellä usein Oulussa ollessanne? Tuskin suinkaan vain hampurilaisten takia sinne jaksaa ajaa, matkaa taitaa kuitenkin olla edestakasin 2-3h. Täytyy ehkä itsekin harkita visiittiä sinne pohjoisen reissuilla, jos on jotain erityisempää. 😊

      • Mii sanoo:

        Anteeksi, mutta en tiedä mitä tuo hymiö tarkoittaa (olen varmaan liian vanha tuntemaan nämä). Kysymys oli itselleni validi – ajamme pari kertaa vuodessa pohjoiseen, mutta koskaan ei ole tullut pistäydyttyä Ruotsin puolella. Kuulisin siis mieluusti, mitä nähtävää tai tehtävää siellä (tässä: Haaparannalla) on. Postauksessa oli mainittu hampurilaisella käynti, mutta en jaksa uskoa, että kukaan ajaa yksin pikaruokaravintolan takia tuollaista matkaa (?).

        • Mami sanoo:

          Odottelen vielä vinkkejä tekemisistä / näkemisistä. Vai todellako ajoitte sinne vai hampurilaisille?

          Olen lukenut blogia pitkään ja tiiviisti, mutta lukuintoa valitettavasti latistaa se, että vastailet hyvin valikoivasti kommentteihin.

  5. Nimetön sanoo:

    Perhe-elämän yksi parhaimmista ”merkkipaaluista” oli se, kun lapset kasvoivat niin isoiksi, että selvisivät leffateatterissa keskenään.. Silloin ei enää tarvinnut arpoa, kumpi vanhemmista istuu siellä salissa läpi taas tämän ja tuon leffan 😉. Riitti, kun saattoi saliin ja oli vastassa, kun tulivat sieltä pois.

    Nykyään siis lapset käyvät leffassa pääosin keskenään tai kavereiden kanssa.

    Leffaliput vain ovat mielestäni aika kalliita, mikä kyllä rajoittaa leffassa käyntiä. Emme varmaan ole ainaa perhe, jolla ei ole moiseen juuri varaa.

    Arvostan paikallisia pieniä teattereita, jotka tarjoavat edullisia päivänäytöksiä koululuokille ja päiväkotiryhmille. Niissä koko ikäryhmä saadaa osallisiksi samasta kulttuurikokemuksesta, eikä kenenkään tarvitse jäädä ulkopuoliseksi siiitä, mistä nyt puhutaan.

  6. Kaakaliini sanoo:

    Meillä lapsi ei katsonut ohjelmia, kuin vasta n 3 vuotiaana. Edelleenkään 7 vuotiaana ei paljoa ohjelmia katsele, eikä pelaa pelejä. Tästä olen tyytyväinen. Nykyisessä maailmassa kun tuntuu, että lapsetkin rämläävät kokoajan kännyköitään tai pelaavat pelikonsoleita.
    Mekin kävimme syyslomalla katsomasss Late lampaan, oli molempien mieleen.

  7. Iidas sanoo:

    Meidän esikoinen pääsi elokuviin ensimmäisen kerran viime talvena ollessaan reilu 3,5-vuotias, silloin siellä näytettiin joku Ryhmä Hau-erikoisjakso. Sen jälkeen hän on käynyt 2 kertaa leffassa (Bamse ja nyt uusimpana Late Lammas). Kaikki käynnit ovat menneet hyvin, mutta myös vähän jännittävää on ollut, sillä poika on jokaisella kerralla kömpinyt jossain vaiheessa syliin. 😊

    Tosiaan tosi harvassa on kaikille sallitut, ikärajattomat elokuvat.

  8. Mari sanoo:

    Ainakin jos Finnkinossa käytte niin K7 leffoihin saa siis mennä jo 4-vuotiaana täysi-ikäisen seurassa 🙂 Jouduin itsekin tutkimaan heidän sivuja huolella kun meidän (ensikuussa) 4-vee halusi välttämättä nähdä Playmobile-elokuvan, joka on merkitty K7. Päästiin se siis katsomaan ja seuraavaksi meillä odotetaan sopivaa hetkeä mennä katsomaan Jeti 🙂

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.