Täydellisyydentavoittelu ulkopuolisten paineiden vuoksi

23.10.2019

Viime aikoina on uutisoitu laajasti siitä, että vanhemmat uupuvat yrittäessään sulloa itseään täydellisen vanhemman rooliin. YLE uutisoi äidistä, jonka piti ottaa sairauslomaa omasta perheestään toipuakseen uupumuksesta. HS kirjoitti ”tuplaperfektionismista”, eli siitä, että merkittävin vanhempien uupumusta lisäävä tekijä on Jyväskylän Yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan vanhempien kokemus ulkoapäin tulevista suorituspaineista, mutta riski uupumiseen kasvaa jos vanhemmalla itsellään on lisäksi taipumus asettaa kovia vaatimuksia itselleen.

Mä tunnistan tämän. Etenkin nuorena äitinä, joka oli kaikkien suurennuslasin alla, otin aivan jäätävän kovia paineita. Tai no, toisen lapsen kohdalla otin. Esikoisen nuorena äitinä en ollut lukenut muuta kuin neuvolan oppaat ja pari vau-kirjan ohutta opasta, jotka tuli vauvan kirjapaketissa kaupan päälle. Koin tietäväni aivan riittävästi ja olevani riittävän hyvä, siis ehkä ensimmäisten viikkojen ajan. Ajattelin pystyväni ja kykeneväni aivan hyvin. Mulla ei ollut minkäänlaisia tavoitteita olla täydellinen. Ajattelin, että kun vaan huolehdin vauvan perustarpeista, pidän paljon sylissä, annan rakkautta ja vien ulkoilemaan, se riittää. Tein kaiken kuten musta hyvältä tuntui tai miten olin lähipiirin naisilta oppinut ja ajattelin, että se on tarpeeksi.

En ottanut stressiä suosituksista, mutta käytin toki ihan perus järkeä. Meidän esikoinen kasvoi alusta asti korvikkeella, oli paljon mun äidillä hoidossa, nukahti itsekseen omaan sänkyyn kahden viikon ikäisestä ja aloitti soseiden maistelun sen ajan suositusten mukaan ”liian aikaisin”. En kokannut hänelle juuri mitään ruokia itse. Kuvitelkaa, kävin myös kaupassa ilman vauvaa puolentoista tunnin ajan hänen ollessaan viikon vanha. Ennenaikaisuuden vuoksi meillä oli paljon ostettavia tarvikkeita rintapumpusta minivaatteisiin, joten oli vaan mentävä. Vauva oli isänsä kanssa sen aikaa. En keittänyt tutteja tai tuttipulloja kuin varmaan kerran kuussa ja meidän vauva katsoi joskus hetken sitterissä teletappeja, jos mun piti saada ruoka tehtyä tai pyykit laitettua.

Hän oli myös paljon sylissä, me luettiin ihan sikana kirjoja ja loruteltiin, hän nukkui joka päivä ainakin kahdet pitkät päikkärit ulkona ja kävi kylvyssä aina ennen iltasatua, joka me luettiin tunnollisesti joka ilta. Hän makoili paljon lattialla viltin päällä ja sai tutkia ja liikkua kotona. Otin häntä rohkeasti mukaan eri paikkoihin ja vauvaharrastuksiin ja nautin siitä. Nämä asiat tein, koska koin ne merkityksellisiksi ilman, että olisin ajatellut, että mun on pakko tehdä niin.

En osannut tuoreena äitinä ja tuoreena bloggaajana edes pelätä muiden äitien arvostelua, eihän mulla ollut sellaisesta kokemusta. Kukaan ei varoittanut etukäteen. Hyvin nopeasti esikoisen kanssa kuitenkin opin, että mähän tein kaiken aivan väärin. Ihme, että lapseni oli edes hengissä. Kuvia katsottiin ja kirjoituksia luettiin suurennuslasin kanssa ja aina oltiin valmiina etsimään rivien välistä jotain, millä kokematonta, hölmöä nuorta white trash -äitiä voisi vähän näpäyttää (sanat lainattu kommentoijilta). Olin tietämättäni asettanut itseni valtavien ulkopuolisten paineiden kohteeksi. Opin, että koska en imettänyt, olin huono äiti ja koska lapseni nukkui omassa sängyssä, meidän kiintymyssuhde kärsi. Suolistokin oli jo mennyt pilalle kun maisteltiin lusikankärjellinen luumusosetta liian aikaisin.

Toisena vauvavuonna päätin tehdä kaiken täydellisesti, ettei kenelläkään olisi mitään sanottavaa. Täysimettää ainakin puoli vuotta, pitää ihokontaktissa ensimmäiset viikot, nukkua perhepedissä, kokata ruuat itse ja lisäksi huolehtia esikoisesta, suunnitella häitä ja kirjoittaa blogia sivutyönä.

Samaan aikaan me oltiin pahasti ilman tukiverkkoa, Otto teki meidän häihin säästämisen vuoksi 7-päiväisiä työviikkoja puolet kuusta ja meidän keskimmäinen nukkui päivin ja öin vain lyhyissä pätkissä. Vaikka yritin tehdä kaiken täydellisesti vaikeissa olosuhteissa, arvostelua sateli silti joka suunnasta. Toivuin liian nopeasti synnytyksestä (anoreksiako?), liian pieni ikäero, kuopuksella oli liian usein korvatulehdus (2 kertaa vuoden sisään) ja se oli tietenkin mun vika, täysimetyksen pilasin aloittamalla maistelut jo viiden kuukauden iässä ja perhepetikin oli hengenvaarallinen, halusinko tappaa oman lapseni?

Tutkimuksen mukaan uupumus ulkopuolisten paineiden vuoksi uhkaa nimenomaan nuoria äitejä, joten ei ole ihme, että mäkin olin väsynyt toisen vauvavuoden jälkeen. Vaikka lähipiiri tuki mua aina ja vaikka positiivisia ja tsemppaavia ja ihania kommentteja tuli miljoona kertaa ikäviä enemmän, ne ikävät sanat jäivät silti aina kummittelemaan takaraivoon. Tuntui pahalta, että yritin niin hirveästi tehdä kaiken oikein ja silti tein kaiken väärin niin monen mielestä. Vauvavuoden jälkeen olin todella väsynyt ja kun vihdoin sain nukkua, Otto palasi normaaleihin työviikkoihin ja häät olivat ohi, nukuinkin 10 tunnin yöunia joka yö ja päivisinkin olin väsynyt. Sitä kesti jonkin aikaa. Olin varma, että en enää koskaan halua lisää lapsia, vaikka aina olin haaveillut kolmesta tai neljästä lapsesta.

Aikaa kului, ikää tuli ja itsetunto alkoi kohentua. Huomasin, että meidän lapsethan on ihan pirun siistejä tyyppejä. He voivat hyvin ja olin aina saanut virallisilta tahoilta pelkkää positiivista palautetta heistä ja vielä siitä huolimatta, että toimin kummankin kanssa aivan eri tavalla vauvavuonna.

Haave kolmannesta vauvasta alkoi pikkuhiljaa tulla takaisin ja päätin jo etukäeen, että tällä kertaa en välitä muiden sanoista. Tiesin, että hyvä siitä tulee. Kolmannen raskauden ja lapsen myötä löysin uudelleen sen itsevarmuuden pienen vauvan äitinä. Uskalsin tehdä juuri sellaiset ratkaisut, jotka musta tuntuivat hyvältä, enkä välittänyt ulkopuolisista paineista. Vaikka kolmantena vauvavuonna mua haukuttiin anorektikon sijaan läskiksi, olin liian onnellinen ja olin huono ystävä kun olin liian kiinni vauvassa, en välittänyt.

Vielä tänäkin päivänä näpäytettävää etsitään jatkuvasti. Onko meidän lapsi jättänyt liian aikaisin päiväunet pois, kun hän ehkä kerran kuussa tai kahdessa nukahtaa spontaanisti nokosille? Onko meidän lapsilla liian kalliita harrastuksia? Onko heillä liikaa tai liian vähän vaatetta säähän nähden? Näytänkö huonoa esimerkkiä, kun mulla ei ole gore-tex-kenkiä?

Kolme lasta on tuonut itselleni armollisuutta vanhempana. On hirveän helpottavaa ja palkitsevaa kun vanhin lapsi on jo niin iso, että hänestä voin peilata omaa vanhemmuuttani niin monella eri tavalla. Voin tarkastella sitä, miten olen toiminut missäkin vaiheessa ja miten se on vaikuttanut. Voin konkreettisesti nähdä millaisia lapsia tässä perheessä kasvaa ja tiedän, että saan olla ylpeä. Näen myös sen, että (tutkimustenkin mukaan) omilla teoillani ja valinnoillani on loppupeleissä aika vähän merkitystä, kunhan perustarpeista, läsnäolosta ja rakkaudesta on huolehdittu. Kolmen lapsen kanssa olen oppinut olemaan armollinen itseäni kohtaan ja rohkeasti oma itseni äitinä. Näen myös sen, että vaikka joskus en olisi jaksanut tai pystynyt, vaikka joskus en olisi ollut kaikessa täydellinen, heistä on tullut hyviä siitä huolimatta. Se riittää, että teen aina kulloisenkin parhaani.

On ihan hirveän surullista, että mun piti käydä niin monen vuoden ajatustyö läpi, että opin vihdoin arvostamaan itseäni ja luottamaan taitoihini äitinä uudelleen. On vielä surullisempaa, että monella kestää vielä kauemmin, tai ehkä he eivät opi sitä koskaan? Kestämätön ajatus. Jos luottamus omiin kykyihin vanhempana viedään pois jo ensimmäisen lapsen syntyessä (tai jopa ennen sitä), lisää ei ehkä koskaan tule. Mulla ei ole tähän mitään ratkaisua. Haluan vain sanoa, että jos sä luet tätä siellä ruudun takana ja olet joskus miettinyt, että riitätkö ja oletko hyvä vanhempi, niin OLET. Sä todellakin olet. Sä riität ja sä teet tarpeeksi.


29 Responses to “Täydellisyydentavoittelu ulkopuolisten paineiden vuoksi”

  1. Avatar Lotta sanoo:

    Hei,
    Uskallan olla kyllä erimieltä et jokainen vanhempi olisi HYVÄ. Maailmassa ja Suomessa on kyllä huonoja vanhempia, joiden lapset todellakin ansaitsee parempaa. Ja että kaikki vanhemmat tekee tarpeeksi ja ovat riittäviä… valitettavasti eivät tee ja tapauksia löytyy läheltäkin, kun vanhemmat eivät kanna vastuutaan lapsistaan 18 ikävuoteen saakka…

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Hei, en sanonutkaan tässä, että kaikki vanhemmat ovat hyviä. Sanoin, että jos joku miettii siellä ruudun takana, että riittääkö ja onko tehnyt tarpeeksi ja onko hyvä, niin on. Olen varsin tietoinen siitä, että kaikki lapset eivät Suomessakaan ole onnekkaita, eivätkä kaikki vanhemmat hyviä. Mutta ainakin haluan uskoa, että ne vanhemmat, jotka ottavat paineita vanhempana ja oikeasti miettivät näitä asioita (sitä, riittävätkö ja ovatko tarpeeksi hyviä lapselleen ja toimivatko oikein kasvatustilanteessa x), pyrkivät olemaan niin hyviä kuin mahdollista. Kukaan parhaansa oikeasti tekevä vanhempi ei kaipaa syyllistystä tai arvostelua, vaan tukea, apua ja tsemppiä. <3

      • Avatar Siiri sanoo:

        Minun mielestä Suomessa taas yritetään liikaa kitkeä pois toisen asioihin puuttumista. Suomessa katsotaan heti pahalla jos kommentoidaan toisen tapoja kasvattaa/kohdella lasta. ”Jokaisella on omat tavat ymsyms”. Minusta olisi taas erityisen tärkeää ja jopa lohduttavaa jos esim ystäväni sanoisit minulle (tai jollekkin muulle tutulle tai tuntemattomalle) jos kokisivat, että toimimme väärin lapsen suhteen. Siitä ainakin tietäisin, että he sanoisivat asiasta myös silloin, kun on aihetta.

        Tiedän, että puhut tässä kirjoituksessa nyt juuri niille onnistuville vanhemmille ja stemppaat heitä, mutta osaltaan tästä voi myös ymmärtää, että ”hei, te jotka kommentoitte muiden tapoja kasvattaa, olkaa hiljaa”.

        Tilanteissa on kuitenki aina kyse lapsista, jotka eivät vielä itse tiedä mikä on heille oikein/väärin. Pahinta olisi se, että myös aikuiset vaikenisivat tästä.
        Oli kyseessä sitten vanhemman mielestä aiheeton tai aiheellinen huomautus.

        • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

          Jokainenhan lukee itse mitä lukee, mutta mulla ei ole ainakaan henkkoht. mitään tarvetta rivien välistä vihjailla mitään, vaan kaiken sanottavani sanoin ihan tuossa tekstissä. Myös musta on hyvä, että epäkohtiin puututaan, mutta myös jokainen voi omalla tahollaan miettiä, mitkä ovat niitä asioita, joista oikeasti tarvitsee huomauttaa. Ja sillä on myös merkitystä, huomaako että jossain perheessä tapahtuu kerran joku asia, vai huomaako, että näin tapahtuu jatkuvasti (esim. vauvan telkkarin katselu, sillä ei ole mitään väliä jos muutaman minuutin katsoo joskus satunnaisesti, mutta jos monta kertaa viikossa makaa passiivisena telkkarin edessä pitkiä aikoja, niin sillä voi jo olla haitallisia vaikutuksia ja on todella tärkeää huomauttaa). Suhteellisuudentaju ja kunnioitus, sitä mä uskon, että moni vanhempi kaipaisi toisilta.

  2. Avatar Apua ajoissa sanoo:

    Ja jos tuntuu siltä, että voimat ei riitä parhaansa tekemiseen, niin apua on saatavilla. Avun hakeminen ei tarkoita sitä ettetkö sinä vanhempana riittäisi.

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Juuri näin! Se on hienoa, jos huomaa tarvitsevansa apua ja hakee sitä <3

  3. Avatar Essi sanoo:

    Loistava kirjoitus!! 😍 Tällaista positiivista vaikutusta kaikkien bloggaajien pitäisi mun mielestä kirjoituksillaan levittää ja luoda ympärilleen. Usein tulee verrattua itseään kaikkiin tahoihin, jotka ”tuntee” vain somen kautta, oli ne sitten instagram-seurattavia tai bloggaajia. Ihanaa olisi useamminkin lukea ja nähdä sitä, että myös ne tahot, johon itseään vertaa, kokee samanlaisia tunteita. Ihanan inhimillistä! Mulle tämä postaus toimi myös yleisempänäkin muistutuksena siitä, että tapoja ja elämänvalintoja on monenlaisia, eikä yksi tapa välttämättä ole parempi kuin toinen. Kiitos muistutuksesta, nimenomaan tänään kyseinen asia sattui olemaan jo muutenkin mielen päällä…

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Voi kiitos ihan älyttömän paljon <3 Ja todellakin, olen samaa mieltä. Mutta ainakin mulla myös ne paineet näyttää, että yritän aina parhaani, on todella kovat juuri sen arvostelun takia. On pelottavaa näyttää oma haavoittuvuutensa. Mut just tuon haluaisin, että useampi ihminen ymmärtäisi, että oma tapa ei aina ole se paras vaan on monta erilaista yhtä hyvää tapaa tehdä samat asiat. Ihanaa viikonloppua ja iso kiitos vielä! <3

  4. Hyvää pohdintaa ja niinhän se on, että teet niin tai näin teet monesti jonkun mielestä väärin. Tosi monesti itse asettaa itselleen hirveesti paineita vanhemmuudessa. Ite oon ollu toisen lapsen kanssa osittain rennompi,esim: esikoinen ei saanut sokeria missään muodossa todellakaan 2-vuotiaana ja Miina saa maistella samassa iässä kyllä kaikkea (paitsi karkkia) :)

    Ite just kysyin instassa että mistä äidit kokee huonoa omaatuntoa ja vastauksista huomasi,että moni tykyttää itseään vaikka mistä. Äiditkin voi tehdä virheitä eikä tarttee olla mikään superihminen.

    https://blogit.terve.fi/fitfatmama/naissa-asioissa-aidit-kokee-huonoa-omatuntoa-vanhemmuudessa/

    Tuossa oli mitä vanhemmat vastaili :)

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Voi kiitos paljon Tiina <3 Ja joo, näinhän se on. Meilläkin on ollut toi sama sokerihomma ja aika tarkka oon vieläkin, mut kyl kolmannen kans lepsuimmin oon ottanu :D Hei käyn heti lukemassa, toi on varmasti tosi kiinnostava postaus! Kiitos linkkivinkistä <3

  5. Avatar Nimetön sanoo:

    Hyvä kirjoitus!
    Itse latasin, eteenkin esikoisen kohdalla, itselleni paineita siitä, että olin varhaiskasvatuksen ammattilainen. Vuosien opiskelujen ja työelämän myötä olin kerännyt taakakseni joukon periaatteita, joita minun lapseni ei sitten koskaan ja toisaalta joita varmasti sitten kyllä oman kanssa… Ansa oli syvä ja pimeä. Omista periaatteistaan luopuminen, niiden pyörtäminen, oli välillä nöyryyttävää ja raskasta. Jos olisin osannut mennä vain tilanteen mukaan ja viis veisata periaatteistani, olisin varmasti päässyt helpommalla. En esimerkiksi olisi palauttanut vauvaa yöllä omaan sänkyynsä, vaan antanut nukkua kainalossa.

    Ulkopuolelta paineet tulivat siitä, että esikoinen oli kaikille isovanhemmille, tädeille ja sedille ja se suvin ensimmäinen vauva. Molemmille puolille vielä. Kaikilla oli jotain sanottavaa siitä, miten vauvaperheen elämää kuuluisi elää. Isovanhemmat kasvoivat rooliinsa siinä, missä me vanhemmat omiimme.

    Ps. Minä sitten vihaan sitä myytiä niistä vaunulenkeistä! Minun vinkkini tuoreelle äidille on, että älä lähde, jos et jaksa tai halua. Kun vauva kerrankin nukkuu, lepää itse sohvalla ja selaa somea sen sijaan, että kävelisit ympäri kylää vaunuja työnnellen, koska niin kuuluu tehdä (ja pudottaa painoa).

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Kitos hurjasti <3 Voi mä voin vain kuvitella miten suuret paineet lataa itselleen ammattilaisena, "jonka pitäisi tietää ja tehdä kaikki oppikirjan mukaan". Huh, se on varmasti ollut rankkaa. Mutta hienoa, että olet myös nyt käsitellyt näitä asioita ja oppinut ottamaan rennommin. Ja hei kyllä, oon samaa mieltä vaunulenkeistä, et niitä ei kyllä kannata väkipakolla tehdä, vain jos on sellainen fiilis että oikeasti haluaa! :)

  6. Avatar Eve sanoo:

    Olen viime aikoina kiinnittänyt huomiota siihen, miten paljon netissä arvostellaan äitejä. On ihan uskomatonta, miten julmia kommentteja aikuiset ihmiset voivat kirjoittaa. Se, imettääkö lastaan, minkä nimen hänelle antaa tai millaisiin vaatteisiin hänet pukee yms, ei kuulu kenellekään muulle. Ne on asioita, joilla ei ole vaikutusta siihen, onko hyvä vanhempi vai ei. Uskomatonta, että vielä 2019 tällaiseen arvosteluun törmää päivittäin!

    Teistä välittyy blogin ihana, välitön ja onnellinen kuva. Teidän lapset on mahtavia tyyppejä ja ootte just parhaat vanhemmat heille. Ihailen teidän tapaa olla vanhempia. ❤

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      No kyllä, sano muuta. Jotenkin siihen on itse niin tottunut, että ei edes osaa pitää sitä outona ennen kuin pysähtyy oikeasti ajattelemaan. Kiitos ihan hirveän paljon sun kauniista sanoista, tuli niin hyvä mieli <3 Ihanaa viikonloppua!

  7. Avatar Essi sanoo:

    Todella puhutteleva ja hyvin kirjoitettu postaus. Kun luin tuota kappaletta, jossa kerroit, miten toimit esikoisen kohdalla, tiesin jo siinä vaiheessa, että nämä tulevat nyt olemaan niitä asioita, joista olet saanut kuulla – vaikka omasta mielestäni yhdessäkään niistä asioista ei minun mielestäni ole mitään väärää tai huonoa. Sen verran olen kuitenkin seurannut keskusteluja (vaikken äiti vielä olekaan), että tiesin, että tällaiset asiat ovat juuri niistä, josta kumma kyllä äidit (eivät tietenkään kaikki!) syyllistävät toisia. Ja kyllä se vaan on niin surullista.
    Minä täällä ruudun toisella puolella olen ihaillut sinua äitinä koko sen ajan, kun olet sitä ollut. Jopa vähän toivonut, että oikeasti pääsisin sinne teidän kattoon kärpäseksi, kuten jossain aiemmassa postauksessa sanoit. En näkemään ettei kannata arvostella, vaan ihan vaan, jotta voisin konkreettisesti ottaa mallia tilanteista, joissa selvästi olet erinomainen vanhempi. (Ja Otto myös!) Kun esimerkiksi kerroit esikoisenne toivoneen syntymäpäivälahjaksi vain aineettomia lahjoja, mietin silmäkulma kosteana, että toivottavasti osaan itsekin olla tulevaisuudessa noin hyvä vanhempi, että kykenisin tarjoamaan lapselleni resursseja oivaltaa noin nuorena noin merkityksellisiä asioita.
    Ja hei, aivan todella kauniita ja upeita kuvia! Olet ihan uskomattoman kaunis.

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Voi kiitos ihan älyttömän paljon sun kommentista, mulla valui kyyneleet silmäkulmasta kun luin sitä. Tuli niin hyvä mieli <3

      Se on kyllä surullista, miten pitkä lista on olemassa asioita, joista vanhempia voi syyllistää. Se lista käsittää lähes kaiken mitä lasten kasvatukseen kuuluu.

      Mutta siis aww en kestä miten ihanasti sanottu, että haluaisit tulla kärpäseksi kattoon, kiitos! <3 Mun mielestä vanhemmuus on aika helppoa, kun asettaa vanhemmuuden perustaksi kunnioituksen ja rakkauden omaa lasta kohtaan ja sen, että miettii joka tilanteessa, miten olisi itse halunnut tulla kohdatuksi tai kohdelluksi lapsena. Silloin ei voi mennä ainakaan pahasti pieleen! Musta tärkeintä on se, että arvostaa lasta tasavertaisena perheenjäsenenä ja keskustelukumppanina, esim. just nuo aineettomat lahjat häneltä itseltä lähtöisin olevana ideana on seurausta siitä, että ollaan avoimesti keskusteltu "krääsästä", leluvuorten tarpeellisuudesta, siitä kuinka paljon hän leikkii milläkin leluilla ja myös kaiken tavaran vaikutuksista ympäristöön. En koskaan syyllistä, vaan yritän herättää lapset ajattelemaan itse asioita monelta eri kannalta.

      Aivan ihanaa viikonloppua ja maailman suurin kiitos vielä <3

  8. Avatar Mamim sanoo:

    Koen välillä epäonnistumisen tunteita koska lapseni nukahtaa yöunille vain tissille, nukkuu vieressäni ja herää useasti yöllä. Ei ole vielä riittänyt voimia unikoululle. Pian on kyllä jotain tehtävä. Poika syö myös huonosti kiinteitä. Tiedän tehneeni parhaani mutta välillä harmittaa ja mietin mitä olen tehnyt väärin. Aika auttaa ja ainakin lapsi on saanut läheisyyttä yllin kyllin <3 Kiitos ihanasta blogista! :)

    • Avatar Katri sanoo:

      Samankaltaisia fiiliksiä olen kokenut, mutta en vain jaksa alkaa unikouluttamaan. Lapseni on nyt kaksi ja olen alkanut ajatella, että kai luonto hoitaa tämänkin. Enhän minäkään (ainakaan ihan joka yö) nouse välipalalle…

      Tsemppiä!

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Tsemppiä teille molemmille ja iso halaus <3 Teette just niinkuin itsestä hyvältä tuntuu ja nimenomaan, ainakin on saanut läheisyyttä yllinkyllin! Siitä ei tarvitse yhtään kokea epäonnistumisen tunteita<3 Kiitos hurjasti ja ihanaa viikonloppua!

  9. Avatar Anna sanoo:

    Ihana kommentti Iina: ”Mutta ainakin haluan uskoa, että ne vanhemmat, jotka ottavat paineita vanhempana ja oikeasti miettivät näitä asioita (sitä, riittävätkö ja ovatko tarpeeksi hyviä lapselleen ja toimivatko oikein kasvatustilanteessa x), pyrkivät olemaan niin hyviä kuin mahdollista. Kukaan parhaansa oikeasti tekevä vanhempi ei kaipaa syyllistystä tai arvostelua, vaan tukea, apua ja tsemppiä. <3"

    Ite 2 lapsen äitinä, kumpikin alle 3,5v , niin välillä tulee huono omatunto, teinkö niinku ois ollut paras ja mietin miksi tein toisin. Tämä virke minkä sanoit, toi mulle lohdutusta <3 Että jokainen joka miettii tommosia, kuitenkin pyrkii siihen, että ois paras mahdollinen vanhempi lapsilleen <3

    VASTAA

  10. Avatar TarjaL sanoo:

    Kiitos Iina ihanasta postauksesta! Me todellakin riitetään ja ollaan hyviä, vaikka en itsekään sitä tällä hetkellä pohjimmiltani iltseni kohdalla usko. Nuo kommentoinnit sinua kohtaan.. Naurattavat kaikessa uskomattomuudessaan. Ja nuo alussa olevat omat ihmettelysi, eipä ne kovin vakavia ole, vaikka kävit kaupassa tai et keittänyt tutteja usein. Kaikki hengissä ja hyvin voivatkin, no problems. Onnellisuutta päiviinne <3

  11. Avatar Stella sanoo:

    Aivan mahtava teksti. En ole äiti, mutta osaan kuvitella että omaa äitiyttä kohtaan suunnattu valtava kritiikki tuntuu tosi pahalta, varsinkin kun tekee asiat oikeasti hyvin. Olen aina ajatellut, että teidän lapset on maailman onnekkaimmat lapset, kun heillä on äiti ja isä jotka oikeasti välittää ja on kiinnostuneita lapsistaan. Siihen päälle vielä kaikki plussa, harrastukset, kaverit, ulkomaanmatkat ja lelut. Olet ihan uskomattoman ihana äiti ja esikuva ainakin mulle, joka haluan joskus äidiksi.

  12. Avatar Pate sanoo:

    Kiitos todella hyvästä, avoimesta ja rehellisestä kirjoituksesta! Nykyään some asettaa hirveästi vaatimuksia vanhemmuudesta ja varsinkin tietenkin bloggaajan asemassa olevalle.

  13. Avatar Alma sanoo:

    Ennen kuin mulla oli lapsia, sain rauhassa tehdä omaa elämääni koskevat päätökset. Esikoisen synnyttyä oli järkytys huomata, että jokainen kummin kaiman pikkuserkkukin haluaa kertoa mielipiteensä, miten lasta kasvatetaan. Oli hankala perustella omat näkemyksensä, kun ei voinut todistaa, että minun kasvatustyylilläkin pystyy kasvattamaan kelvollisia lapsia. Toisen lapsen kanssa on ollut helpompaa, kun on voinut sanoa, ett esikoisen kanssakin mentiin näin ja se toimi.

    Itse oon kokenut, että toisten arvostelu myös hankaloittaa avun pyytämistä. Jos olen väsynyt yöheräilyihin, on hankala pyytää perhepetiä kritisoivalta isovanhemmalta apua, vaikka saattaisin olla vielä väsyneempi, jos imettäisin istualleen ja nukuttaisin vauvan sen jälkeen pinnasänkyyn.

  14. Avatar Mary sanoo:

    Hyvä kirjoitus ja ihania syksyisiä kuvia, niistä tuli hyvä mieli mulle juuri tähän hetkeen.
    Mullakin kolme tyttöä ja samaistuin tuohon, että ekan kanssa meni miten meni, tokan kanssa yritti tehdä kaiken kirjaimellisen oikein ja kolmannen kanssa luottaa siihen että itse tietää parhaiten, mikä on omalle lapselle parasta, vaikka ei aina (eikä kovin useinkaan) menisi oppikirjojen mukaisesti tai enemmistön mielipiteen mukaisesti…

  15. Avatar tanjaminna sanoo:

    Iina, oon seurannut sun blogia ja instaa jo vuosia, ja täytyy sanoa, että katson sua äitiydessä ylöspäin. Oot upea nainen ja äiti, ja ihailen osaavia ja fiksuja tyttöjäsi sekä erityisesti rentouttasi kasvattamisessa. Kiitos sulle!

    Terv. 29-v. opettaja, jolla 10-viikkoinen esikoinen

  16. Avatar Maarit sanoo:

    Olipa pysäyttävä kirjoitus. Kiitos. Eiköhän ne ole ne kateelliset kun jaksavat aina ilkeyksiä keksiä silloin kun on ilmiselvää, että toinen koko sydämestään tekee parhaansa ja yrittää kaikkensa, että perhe voisi hyvin. Ihana perhe sinulla, kaikkea hyvää teidän syksyyn.

  17. Avatar Ellu sanoo:

    Ai että, Iina 😍 niin hyvä kirjoitus! Tosi paljon samaa kuin omassakin elämässäni, ja osa tekstistä voisikin melkein olla minun kirjoittamaani. Lapset olen saanut 21- ja 23-vuotiaana. Nyt muutaman vuoden jälkeen olen tilanteessa, että olen jopa vauvakuumeillut 😂(mitä olisi ollut vaikea uskoa vielä muutama vuosi takaperin). Toisen lapsen syntymän jälkeen ajattelin, että en enää ikinä halua lisää lapsia. Oltiin myös ilman tukiverkostoa, aloin oireilla omaa lapsuutta ja yksinkertaisesti yritin tehdä kaiken __täydellisesti__. Nyt kun on aikaa kulunut, ihmisenä kasvanut, saanut itsevarmuutta, jne. lasten kanssa olemisesta nauttii eri tavalla ja todellakin on alkanut tuntuu siltä, että kyllä se kolmas lapsi on tervetullut. Alunperin kun on kuitenkin itselläkin ollut se 3-4 haaveissa 😊

  18. Avatar Höh sanoo:

    Ei millään pahalla mutta toivottavasti tuo sika joskus poistuu suomalaisten suusta, kun piti miettiä sika lukemassa kirjaa

Kommentoi