Kaikki meidän hömpät ja ihanat perinteet

07.12.2019

Näin joulun alla saan itseni jatkuvasti kiinni sanomasta ”no se on meillä sellainen perinne”. Joulukoristeiden valinta -perinne, joululahjojen vieminen hyväntekeväisyyteen -perinne, perhejoulukalenteri-perinne, blogijoulukalenteri-perinne, joulukadun avajaisissa käymis-perinne, perinteiset jouluruuat, pyjamabile-perinne, linnanjuhlien katselu -perinne vain muutamia viime aikoina ääneen sanomiani perinteitä listatakseni. Miten tässä kävikin näin, että meidän perheen joulun aika on ihan täynnä perinteitä? En tiedä, mutta rakastan sitä. Se tuntuu niin turvalliselta, lämpimältä ja ihanalta. Perinteet on meidän itse luomia, joten ne tuntuvat omalta, kotoisalta ja raikkaalta, eivät tunkkaiselta tai vanhanaikaiselta.

Mulle jokavuotiset jouluperinteet ovat keino piristää tätä kaikkein pimeintä vuodenaikaa. Joka päivä on jotain kivaa pientä, jotain, joka vie lähemmäs kohti joulua ja jotain, joka tekee pelkästä joulun odottamisesta ihanaa. Mä melkein toivon, että joulua saisi odottaa vieläkin pidempään, koska tämä joulua edeltävä aika on aina niin ihanaa ja menee aina niin nopeasti. Joulun alla tuntuu, että mulla on ihan tuplamäärä energiaa. En tiedä mistä se tulee, kai mä vain olen niin jouluihminen. Haluaisin olla ”jouluihminen” eli näin energinen ympäri vuoden, mutta en ikävä kyllä ihan taida olla.

En mä lokakuussa jaksa joka (arki)päivä välttämättä keksiä jotain hauskaa ekstraa lasten kanssa. En ainakaan niin usein, että haluaisin itselleni kalenterin, josta joka päivä uusi luukku antaisi meille uuden perheaktiviteetin. Toki me eletään ihan normi arkea ja vietetään yhdessä aikaa ja puuhaillaan milloin mitäkin, mutta aika sellaista tavallista ja jaksamisen mukaan. Ja se on todellakin ihan fine, ollaan me silloinkin onnellisia ja arki tuntuu mukavalta ja rakkauden täyteiseltä meistä kaikista.

Joulun alla se kaikki ekstra ei kuitenkaan ole mulla mitenkään jaksamisesta kiinni. Musta tuntuu, että joka päivä mä haluan tehdä jotain spesiaalia perheen kesken, eikä esim. perhejoulukalenterin yhteiset jokapäiväiset aktiviteetit tunnu työpäivänkään jälkeen koskaan siltä, että ne olisivat liikaa. Mä odotan niitä vähintään yhtä paljon kuin lapset. Tämä on sikäli nurinkurista, että joulun aika on lähes poikkeuksetta mun vuoden kiireisintä työaikaa, jolloin työtunteja kertyy viikon jokaiselle päivälle (ja yölle) enemmän kuin muina kuukausina, joten voisi olettaa, että jaksaminen olisi esim. juuri silloin lokakuussa parempi. Mutta ei, tämä sama toistuu joka vuosi. Ehkä se on sitä joulun taikaa.

Me vietettiin torstaina meidän perinteisiä joulunalusajan (heh) pyjamabileitä lasten kanssa. Otto oli kiipeilemässä ja illastamassa pitkän kaavan mukaan ystävänsä kanssa, joten meillä oli tyttöjen ilta. Levitettiin patjat, peitot ja tyynyt olohuoneeseen, kasattiin iso tarjottimellinen herkkuja, puettiin yökkärit päälle jo iltakuudelta ja katsottiin koko ilta jouluelokuvia. Välissä pidettiin jouludisko ja tanssittiin ja pompittiin patjoilla. Ruuat kerättiin onneksi alta pois.

Meillä oli niin kivaa yhdessä! Eniten mulle merkitsi kuitenkin se, kun juteltiin ja kikateltiin leffojen jälkeen vaikka kuinka pitkään lasten kanssa. Valvottiin vähän, koska edessä oli kolme vapaapäivää itsenäisyyspäivän ansiosta. Puhuttiin ihan kaikesta ja lapsetkin sanoivat, että parasta pyjamabileissä oli se, kun voitiin jutella kaikesta yhdessä. Vitsi miten hyvä fiilis siitä tuli. Ja kyllähän se näin vanhempana on maailman ihaninta, että lapset haluavat vielä kertoa mulle kaikkea ja kysyä multa kaikkea ja ennen kaikkea viettää yhdessä aikaa mun kanssa.

Meidän vanhimmat lapset ovat nyt 6- ja 8-vuotiaita. Tiedän, että tämä perheperinteiden kulta-aika ei välttämättä jatku ikuisesti. Voi olla, että vielä tulee se päivä, kun meidän lapset ovat teinejä ja äidin jokapäiväiset jouluisat perheaktiviteetit eivät todellakaan voisi vähempää kiinnostaa. Siksi mä nautin tästä nyt niin paljon kun vain ikinä osaan. Imen tätä itseeni kaikilla soluillani. Nämä ovat just niitä muistoja, joita mä vaalin sitten, jos tai kun teinejä kiinnostaa joulukuussa ennemmin olla ihastuksen kanssa katsomassa joululeffaa tai kavereiden luona yötä äidin pyjamabileiden sijaan.

Ihanaa iltaa kaikille <3 


5 Responses to “Kaikki meidän hömpät ja ihanat perinteet”

  1. Nimetön sanoo:

    Mulle näistä perinteistä tulee aina helposti taakka, huomaan, ja lopulta ärsyynnyn siitä, jos kivat jutut menevät suorittamiseksi ”mutta kun me ollaan aina” -tyyliin.
    Siksi olen itse pyrkinyt aina hellästi vähän uudistamaan ja uudistumaan joka vuosi. Toki niitä tiettyjä samoja juttuja tulee tehtyä, tottakai, leivottua vaikka torttuja ja pipareita, mutta mun joulu ei vaan tule siitä, että esim. jotain tiettyä tehdään juuri jonain tiettynä päivänä. Esimerkiksi joulukuusi tulee tupaa silloin, kun hyvältä tuntuu (jos tuntuu), ja seisoo siinä juuri sen aikaa, kuinka milloinkin tahdotaan. Toisaalta ihailen ihmisiä, joilla se on aina joku tietty päivä, jolloin leivotaan ekat tortut tai koristellaan kuusi, mutta itselleni moinen ei vaan sovi.

    • Iina Hyttinen sanoo:

      No mä ymmärrän tosi hyvin! 🙂 Ehkä meilläkin se, mikä näitä perinteitä siivittää on just rentous, ei koskaan tehdä mitään hampaat irvessä sellaisena päivänä, kun se ei vaan onnistu ja perinteiden päivät elää jouluaattoa lukuunottamatta joka vuosi. 🙂 Ihanaa joulunaikaa sinne <3

  2. Mit sanoo:

    Siis nyt olis ihan mielettömän mielenkiintoista kuulla miksi lasten kanssa katsottiin Elokuvaksi aamiainen tiffanylla? Mitä 2-8 vuotiaat saavat irti/ymmärtävät tästä elokuvasta? Elokuvan päähenkilö on roolissaan niin häiriintynyt ja ailahtelevainen etten ainakaan osaisi selittää uteliaille lapsilleni mikä tätiä vaivaa 😀 ei sillä, eivät he edes sitä jaksaisivat katsoa, koska ovat lapsia..

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Ei me sitä tässä leffaillassa katsottu (ei ole jouluelokuva), eikä 2-vuotias tosiaankaan kyllä jaksanut katsoa Aamiainen Tiffanylla, eikä sitä yritettykään :D, hän leikki sen aikaa Oton kanssa yläkerrassa. 6- ja 8-vuotiaat sen sijaan saivat paljonkin irti elokuvasta, jonka olivat pitkään halunneet nähdä. Luettiin Audrey Hepburnista Iltasatuja kapinallisille tytöille -kirjasta, ja siinä mainittiin myös tämä elokuva. Päähenkilö todellakin on aika ”erikoinen” leffassa, mutta leffa on kuitenkin K-7, eli ei siinä mitään kovin hurjaa ole. Meillä oli hyviä keskusteluita kaikesta mitä leffassa tapahtui ja käytiin läpi, miten paljon ajat ovat muuttuneet ja miten moni asia nykyisin ei ole enää hyväksyttävää, vaikka elokuvassa on. Mun mielestä tää oli tosi mielenkiintoinen ja nimenomaan keskustelun vuoksi hyvä leffa katsoa. Ja molemmat katsoivat loppuun asti. Mutta luulen, että erityisesti halusivat nähdä elokuvan siinä olevien vaatteiden takia, sillä ihasteltiin koko ajan yhdessä, miten tyylikkäitä ihmiset olivat siinä. 🙂

  3. Emma sanoo:

    On kyllä todella ihana perinne <3 Varmasti ihana vaan katsoa leffoja ja ottaa iisisti.

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.