Jouluaattoon on tasan viikko, ihan parasta! Sen kunniaksi listaan muutamia kivoja joulutapahtumia tälle viimeiselle joulunodotusviikolle joko yhdessä lasten kanssa tai ihan aikuisten kesken. Me ei esimerkiksi vielä olla ehditty joulumarkkinoille kun on ollut niin paljon kaikkea muuta äksöniä koko alkukuun, mutta tällä viikolla olisi tarkoitus käydä. Lapsilla alkaa loma perjantaina, joten sitten on vielä hyvin aikaa tehdä jouluisia juttuja yhdessä ennen aattoa. Viimeinen viikko ennen joulua on täynnä upeita joulumarkkinoita, lasten tapahtumia ja joulupukkia!
Joulutapahtumat Helsinki
Skidilän joulu / Annantalon joulu (vapaa pääsy) joka päivä klo: 9-19 pe 20.12. asti.
Kahvila Skidilässä ja Annantalolla on 20.12. asti joka päivä paljon kivaa jouluista ohjelmaa lapsille. Erilaisia työpajoja, esityksiä ja kaikkea muuta hauskaa. Lisäksi Annantalolla on mun ystävän Riikan joulupuoti myös sinne 20.12. asti. Puodissa on myynnissä ihanaa luonnonkosmetiikkaa, suloisia kirjoja, Helsingin villasukkatehtaan villasukkia ja kaikkea muuta ihanaa.
Tuomaan markkinat Senaatintorilla (vapaa pääsy) Ti-Pe klo 11-20, La-Su klo 10-20 22.12. asti.
Jo klassikoksi muodostunut karuselli, mielettömiä ravintoloita ja kahviloita, ihania kojuja ja mahtava joulutunnelma. Helsingin kauneimmat joulumarkkinat.
Mantan markkinat (vapaa pääsy) joka päivä klo 10-18 8.1.2020 asti.
Näille markkinoille ehtii vielä vaikka joulun jälkeenkin, jos ei ennen sitä kerkeä.
Vanhan joulutori (vapaa pääsy) ma-pe klo 11-20 20.12. asti.
Perinteikkäät joulumarkkinat Helsingin Vanhalla ylioppilastalolla. Paikalla on ihania kojuja sekä ylioppilastalon kahvila on auki.
Joulutapahtumat Espoo
Talomuseo Glimsin joulu (Aikuiset 4€, alle 18v vapaa pääsy)
Lauantaina 21.12. klo 10.30–11 Jouluinen satuhetki tuvassa, klo 11–12.30 Tilkki-Vihtorin mökki avoinna jouluasussaan, klo 11–14 Tule silittämään shetlanninponi Bellaa, klo 13.30–15.30 Työpaja: Perinteisiä joulukoristeita, klo 14 Opastus: Entisajan joulunviettoa
Joulutapahtumat Tampere
Tallipihan joulu (vapaa pääsy) 23.12.2019 asti
Puodit, talli ja tallin joulukauppa Hohde ovat avoinna joka päivä klo 10-19, (23.12. klo 10-17). Kahvila avoinna klo 10-20, (23.12. klo 10-18). Tallin eläimet ovat tavattavissa päivittäin. Joulukaruselli ti-su klo 10.45-17.15. (2€ käteismaksu, aikuinen lapsen mukaan ilmaiseksi).
Tampereen joulutori (vapaa pääsy) 22.12.2019 asti
Joulutori on avoinna joka päivä klo 11–19, Glögiravintola klo 11–20 ja Munkkikahvila 10–19.
Koiramäen Joulu Särkänniemessä (Liput alkaen 14,90€) 28.12.2019 asti.
Poroja, eläimiä, työpajoja ja kaikkea muuta hauskaa koko perheelle Koiramäessä Särkänniemessä.
Joulutapahtumat Turku
Turun Kauppatorin Joulutori (vapaa pääsy)
Joulupukki on paikalla lauantaina 21.12. klo 10-16. 21.12. vietetään myös puurojuhlaa.
Joulutapahtumat Oulu
Valkean joulutori kesäkadulla 23.12. asti arkisin klo 11-19, la-su klo 12-18
Käsitöitä ja lähituotantoa ihanista kojuista.
Joulutapahtumat Jyväskylä
Toivolan Vanhan pihan joulupiha 23.12. asti
Mahtavaa vanhan ajan tunnelmaa sekä suloisia kojuja ja puoteja. Avoinna: ma–la 16.–21.12. klo 10–17, su 22.12. klo 11–16, ma 23.12. klo 10–17. Myös joulupukki tavattavissa.
Jyväskylän Designtori 21.-22.12.2019 (vapaa pääsy)
Kauniita kotimaisia designtuotteita myynnissä kaksipäiväisillä markkinoilla. Avoinna 21.12. lauantaina klo 11-16, 22.12. sunnuntaina klo 11-16.
Joulutapahtumat Lahti
Lahden joulukylä (vapaa pääsy) 22.12. asti joka päivä klo 9-19
Käsitöitä, kojuja ja joulun tunnelmaa.
Joulutapahtumat Kuopio
Kuopion joulu ja Joulun loimu -tapahtuma (vapaa pääsy) 19- 22.12.2019
Joulun loimu -joulutapahtuma avoinna to-la klo 10-20 su klo 10-18
Joulutapahtumat Rovaniemi
Joulupukin pajakylä Napapiirillä (vapaa pääsy) auki vuoden jokaisena päivänä
Joulupukki on tavattavissa joka päivä ja pajakylässä on paljon nähtävää ja tehtävää. Myös uusi joulumuorin talo!
Joulupukki Matkaan jo käy Joulupukin Pajakylässä 23.12. klo 19.00
Joulupukki lähtee pitkälle matkalle jakamaan lahjoja.
Kommenteissa saa vinkata vielä oman kunnan joulutapahtumia tälle viikolle, yritin listata mahdollisimman monta kivaa tapahtumaa mahdollisimman ympäri Suomen!
Olipa kiva kun oli ympäri Suomea tapahtumia, sain myös omasta kotikaupungissani tästä enemmän tietoa (ei pk-seutu), ja kivan tapahtuman mihin osallistua ennen joulua vielä! Kiitos! 🙂
Mäntsälässä (Lähellä Lahtea, Helsingistäkin vaan tunnin matka!) on aivan ihana Saaren Joulumaa! Auki vielä torstaihin 19.12. saakka. Siellä on sisätiloissa joulumetsä (jossa eläimiä, joulupukki ja upeat koristelut), markkina-alue, kahvio ja konserttitila. Lisäksi ulkoa löytyy tonttupolkua, ponitalutusta jne. 🙂 Tämä on Keudan opiskelijoiden järjestämä nyt jo 21. kertaa. Tänne kannattaa poiketa vähän kauempaakin! <3