Samat farkut, monta eri asua

20.02.2020

Ostin New Yorkista itselleni Levi’s Balloon -farkut, joihin olen aivan rakastunut. Mallista tulee mieleen 90-luku ainakin itselleni, mutta se on siis vaan hyvä mielleyhtymä. Aiemmin kun ostin farkkuja, mulla oli mielessä se vanha periaate, että farkkujen pitää ostettaessa olla niin tiukat, että ei suunnilleen pysty hengittämään. Tätä neuvoa jaettiin ainakin vielä 2010-luvun alkupuolella ahkerasti farkuista puhumisen yhteydessä, en tiedä onko tilanne sittemmin muuttunut. Näin kolmen lapsen äitinä se on neuvo, joka takaa sen, etteivät farkut tule mulla ikinä käytetyksi. En nimittäin pysty enää käyttämään vaatteita, jotka puristavat mun mahaa.

Olen aiemminkin kirjoittanut siitä, että kolmen raskauden jälkeen kireät, mahaa puristavat vaatteet eivät tule mulle enää kysymykseen. Ne aiheuttavat alavatsa- ja alaselkäkipuja ja turvotusta, siis sellaista fiilistä kuin olisi menkat alkamassa, vaikka ne olisivat juuri olleet. Tilanne oli ”pahin” ensimmäiset 1,5 vuotta synnytyksen jälkeen, mutta edelleen liian kireät housut saattavat tätä tunnetta aiheuttaa, jos pidän niitä pidempään. Siksipä nykyään farkkuostoksilla mulla onkin vain yksi periaate: farkkujen pitää olla mukavat ja riittävän löysät jo ekalla sovituksella. Sillä periaatteella valitsin myös nämä. Olisin saanut ahdettua itseni hyvin myös pienempään tuumakokoon, mutta otin nämä, koska muuten ne jäisivät käyttämättä. Voi olla, että nämä löystyvät käytössä, eivätkä sitten istu niin nätisti, mutta se on mun mielestä parempi vaihtoehto kuin kärsiä kivuista.

Tässä postauksessa jaan neljä eri asua samojen farkkujen kanssa. Nämä ovat mun arkiasuja, samanlaisia käyttöasuja kuin aiemmissa arkiasupostauksissa. Olen käyttänyt niin paljon näitä uusia farkkuja, että voin hyvin tehdä arkiasupostauksen pelkästään niitä käyttäen!

1. Puhvihihapaita, mustat nilkkurit & farkut

Tämä Gina Tricot’in paita oli uusi löytö täältä Oulusta. Juuri sellainen paita, jota olin etsinyt ja johon ihastuin heti! En ollut ostanut koko alkuvuonna yhtään paitaa (New Yorkista ostin vain nämä kuvissa näkyvät farkut sekä yhdet jumppatrikoot itselleni). Mun mielestä tämä istuu hyvin ja on kiva kaveri leveille farkuille. Rakastan paidan yksityiskohtia ja se tuntuu hyvältä päällä. Menee niin arkeen kuin juhlaan ja sen voi yhdistää hyvin myös vaikkapa farkkuhameeseen, suoriin housuihin tai kesällä vaikka shortseihin. Tämä asu on varmaan mun tämän hetken lemppariasu, se tuntuu niin omalta ja hyvältä!

2. Musta body & farkut

Tämä kuva on New Yorkista ja tässä mulla on nämä farkut ekaa kertaa jalassa. Parhaalta ne näyttävät kun on silitetty oikein kunnolla, ylemmässä asukuvassa olen pukenut ne jalkaani matkalaukusta Oulussa. Vaikka silitin ne ennen lähtöä ja olen säilyttänyt niitä täällä hengarissa, niin kerkesivät rypistyä matkan aikana. Tämä musta puhvihihabody on toinen mun tämän hetken lemppariyläosa. Sen ostin viime vuonna jo. Mun vartalon malli on aika suora ja tykkään siitä, että sekä puhvihihat että balloon-farkut tuovat siihen muotoa. Puhvihihojen kanssa myös niskanuttura näyttää kivalta ja freesiltä mun mielestä.

3. Villakangastakki, musta neule, maiharit ja farkut

Musta perusneule, suosikki-villakangastakki, farkut ja mustat niittimaiharit. Tämä on sellainen ihana turva-asu, joka ei voi mennä pieleen. Tässä asussa hengasin New Yorkissa kattoterassilla ja tässä asussa voisin hengata kotona koulun vanhempainillassa tai pr-tapahtumassa. Se sopii joka paikkaan. Tässä tosin takana oli jo ainakin 10h kävelyä New Yorkin kaduilla ja ulkonäkö ei ollut ehkä enää se freesein mahdollinen, mutta mun mielestä aivan riittävän hyvä kuitenkin.

4. Villakangastakki, leopardibleiseri, musta toppi, farkut ja maiharit

Tämä kuva on otettu Times Squarella, kun oltiin lähdössä syömään illalla. Yhdistin uudet farkut mustaan toppiin ja olkatoppauksilla varustettuun pari vuotta vanhaan leopardibleiseriin. Leopardibleiseriä tulee harvoin käytettyä kotimaassa, mutta New Yorkiin pakkasin sen mukaan. Tässä se ei tietty näy edes kunnolla, mutta se oli oikein sopiva. En tiedä miksi sitä ei tule niin usein käytettyä täällä Suomessa, kun kuitenkin tykkään siitä niin paljon. Pakkasin sen mukaan myös tänne Ouluun, koska laitan sen ehkä mun tädin synttäreille päälle yhdistettynä mustaan toppiin ja farkkuihin tai nahkahameeseen.

Nämä farkut ovat ehdottomasti yksi sellainen lempivaate ja vaatekaapin klassikko, jotka tulen pitämään siellä vuodesta toiseen. Voi olla, että jossain vaiheessa nämä ovat just ne housut, joiden olemassaololle meidän lapset nauravat (ja parin vuoden päästä lainaavat, kun ne tulevat takaisin muotiin).

Mikä oli sun lemppari näistä asuista? Millaisista farkuista tykkäät juuri tällä hetkellä?


11 Responses to “Samat farkut, monta eri asua”

  1. Nimetön sanoo:

    Olen selvästi jo liian vanha ja oman ysärini aikanaan loppuun pukenut, kun ei enää vaan iske.
    Tästäkö se sitten tuntuu, kun vanhenee? 😂😂😂

  2. sanni sanoo:

    Jostain syystä mulle tuottaa suurta iloa sellaiset vaatekappaleet, jotka on olleet käytössä jo tosi kauan. Esimerkiksi omasta kaapista löytyy muutama sellainen vaate, jota aina päälle pukiessa tulee ajateltua että ”tää vaate on oikeasti ollut mulla käytössä jo silloin” esim. itse olen muuttanut kotoa ”virallisesti” n.18v mutta sitä ennen käytännössä asuin poikaystäväni luona jo pari vuotta. Välillä kun mietin että joku vaate on kulkenut mukana jo sieltä lapsuuden kodista asti (ja olen kuitenkin jo vuosia asunut omillani) tuottaa suurta mielihyvää! Ja monesti uuden vaatteen ostaessa aika nopeasti sitä jotenkin tietää heti että oliko tää nyt hutiostos vai tyyliin siihen asti käytössä kun kuluu puhki 😀 Hyvin harvoin ostan itselleni vaatteita enkä sen vuoksi myöskään koe hirveän huonoa omatuntoa jos jokin vaate jääkin käyttämättä, silloin yleensä lahjoitan sen joko jollekin jolla sille on käyttöä, tai sit UFF:ille. Itselläni on yleensä ulkomaanreissuilta tullut ostettua jokaisesta maasta yksi vaate, joka on oikeasti myös jäänyt käyttöön. Sitten onkin kiva muistella kun osa niistä lempivaatteista on juuri niitä joista voi ajatella että oi tää on nycistä, tää on kreikasta yms. Tuo paljon enemmän tunnearvoa niille lempparivaatteille kun oikeasti muistaa sen hetken ja fiiliksen, kun sitä on ollut ostamassa.
    En nyt tiedä oliko tässä kommentissa päätä tai häntää tai liittyikö tää nyt edes oleellisesti postaukseesi, mutta tässä vähän omia ajatuksiani kiteytettynä 😛

  3. Krisu sanoo:

    Hei, ymmärrän kyllä mitä meinaat tuolla että lapset mahdollisesti nauravat hyvällä farkuille joskus tulevaisuudessa. Mut eikös juurikin me voida lapsillemme opettaa, että kenenkään vaatteille ei naureta hyvällä eikä pahalla, kaikki käyttää juuri niitä vaatteita mitkä omasta mielestään hyviltä tuntuvat eikä ole toisten tehtävä niitä kommentoida, eikä sillä ole mitään merkitystä onko muodin mukainen vai ei ❤️

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Olen ihan samaa mieltä ja näin opetankin hyvin vahvasti, mutta valitettavasti muistan myös millaista on olla teini 😀 Teininä kaikki vanhempien jutut voi olla vähän noloja, vaikka vanhempia rakastaa täydestä sydämestään. 😀 Meillä ei kotona kenenkään ulkonäköä kommentoida negatiivisesti koskaan, mutta saa nähdä kantautuuko se joskus korviin joltain muulta sitten. Tätä kommenttiboksia kun katsoo ja lukee (myös niitä, mitä en ole julkaissut) niin kovin voimissaan on edelleen toisten ulkonäön arvostelu ja sille naureskelu, eikä edes mitenkään hyväntahtoisesti.

  4. M sanoo:

    Its a no from me. Ei mielestäni istu, lahkeet katkee oudosta kohtaa ja ei mene yhtään minkään yläosan kanssa yhteen 😐
    No, pääasia että itse pukeutuja tykkää ja olo on hyvä!

  5. Seija sanoo:

    Minusta nämä housut on sinun hoikalle vartalolle ihan liian isot. Nuo puhvimaiswt yläosat tekee sinusta vielä isomman näköisen.

    Tuo Oulusta ostettu pusero sopii sinulle hyvin, muttei noiden housujen kanssa. Kapeammat housut sopii sinulle.

    Hyvää lomaa!

  6. Emma sanoo:

    Eikö se ihana vaaleanpunainen collari lähtenytkään matkaan mitä kuvasit instastoryyn? Se missä oli jokin erikoinen leikkaus selkäpuolella.

  7. Sanna sanoo:

    Sinulla oli joskus bleiserihaaste. Kuulosti kiinnostavalta, koska itsekin haluaisin oppia käyttämään niitä.
    Tuliko haasteen myötä käytettyä enemmän bleisereitä? Palaathan vielä aiheeseen (saisiko tuota leopardibleiseriä nähdä vielä).
    Kivaa kevättä sulle ja perheelle!
    T.kolmen tytön äiti ja blogisi uskollinen lukija

  8. Seija sanoo:

    Oletpas kaunis ja upeat farkut, sopii sulle hyvin! <3

  9. Mari sanoo:

    Munkaan mielestä noi ei oikeen istu sulle, ainakaan se istuvuus ei kuvista välity vaa näytät ihan Michelin ukolta ku noi lahkeet vaan kääriytyy sun koipien ympärille 😀 mut itekin näytön ihan Michelin ukolta mun talvitakissa, mut ainakin pysyy lämpimänä!

  10. A sanoo:

    Tykkään! Ja erityisesti myös tuo eka paita pukee sua mielettömän hyvin 🙂

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.