Aikuisten omaa aikaa + voita DNA TV Hubi käyttöön!

15.03.2020

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä DNA:n & Indieplacen kanssa.

Viime kuussa kerroin meidän koko perheen telkkaritottumuksista. Käy lukemassa postauksesta, mitä kaikkea huippua uudistunut DNA TV Hubi sisältää. Lisäksi seuraajat saivat postauksessa ja Instassa ehdottaa katseltavia leffoja mulle ja Otolle aikuisten leffailtaan ja saatiinkin ihan älyttömän hyviä vinkkejä sekä täällä blogin puolella että etenkin Instagramissa.

Pidettiin leffailta (leffailtoja) Oton kanssa tässä ihan hiljattain ja katsottiin kolme teidän ehdottamista leffoista, joita ei ennen oltu nähty. Alunperinhän meidän siis piti viettää sellainen leffamaratoni-ilta, että katsotaan kolme elokuvaa putkeen. Mutta rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että ei kyllä onnistu multa enää tässä iässä. Mä en vaan kertakaikkiaan pysy hereillä, kuin korkeintaan puolitoista leffaa. Pidettiin siis pari leffailtaa, mutta se oli aivan ihanaa myös! Saipahan syödä useampana iltana poppareita, vai mitä!

Valikoitiin leffat teidän suositusten pohjalta. Olin ihan yllättynyt, miten paljon tuli sellaisia suosituksia, mitä ei oltu nähty ennen, koska olen kuitenkin pitänyt meitä Oton kanssa leffojen suurkuluttajana. Hah! No mutta, siis hyvähän se vaan oli, koska sitä aina katsoo tosi mielellään uusia hyviä leffoja.

Me hyödynnettiin leffojen katselussa uudistunutta DNA TV Hubia, jonka ansiosta on mahdollisimman paljon mahdollisuuksia löytää omat lempileffat ja -sarjat. Tiedättekö sen ongelman, kun on esim. vaan yksi suoratoistopalvelu käytössä ja sieltä on katsonut jo kaiken hyvän? DNA TV Hubissa sitä ongelmaa ei tule, koska voi käyttää vaikkapa yhtä (tai niin montaa kuin haluaa) maksullista suoratoistopalvelua, tallennusta Tv-kanavilta, Catch up-toimintoa, kaikkia ilmaisia suoratoistopalveluita, DNA TV Hubin omaa 200 leffan ilmaista viihdekirjastoa sekä tietysti Hubista löytyvää Vuokraamoa, josta löytyy uusimmat ensi-iltaleffat heti leffalevityksen jälkeen kuten nyt uusimpana Joker ja Judy. Katseltava ei lopu ikinä! Ja mekin onnistuttiin löytämään meidän Hubin palveluista juuri ne leffat, jotka haluttiin teidän suosittelemista nähdä (sekä monet muut).

Seuraavat leffat valittiin katsottavaksi:
The Shawshank Redemption

IMDB:n kaikkien aikojen parhaiten arvosteltu elokuva, vaikka se on vuodelta 1994. Meidän on pitänyt katsoa tämä tosi pitkään, mutta ei olla katsottu, koska Ottoa on harmittanut elokuvan suomenkielinen nimi, joka spoilaa ison osan leffasta. 90-luvun suomennetuista leffanimistä voidaan olla montaa mieltä, mutta tästä elokuvasta ei. Se on kertakaikkiaan ihan loistava! The Shawshank Redemption löytyi Netflixistä ja suosittelen oikeasti katsomaan, jos et ole vielä nähnyt. Se ei ole syyttä kaikkein parhaimmaksi rankattu elokuva ikinä.

Forrest Gump

Tämä oli tullut itseasiassa neloselta just muutama päivä ennen kun kyselin leffavinkkejä, ja oltiin tallennettu se jo valmiiksi DNA TV Hubin tallennuskansioon, koska meidän on pitänyt katsoa se jo pitkään! Mä en ollut koskaan aiemmin nähnyt Forrest Gumpia ja meidän New Yorkin reissun jälkeen tuli sellainen olo, että ihan pakko katsoa se, kun nähtiin siellä se Bubba Gump Shrimp Co. jota moni suositteli myös. Nyt siis vielä teidänkin suositusten jälkeen tuli sellainen olo, että nyt kyllä katsotaan. Leffa oli aivan ihan ja niin sympaattinen ja ajatuksia herättävä ja upea klassikko. Suosittelen kaikille!

The Age of Adaline

Elokuva kertoo Adalinesta, joka on onnistunut onnettomuuden jälkeen kuin ihmeen kaupalla pysymään 29-vuotiaana jo yli kahdeksan vuosikymmentä ollessaan eristyksissä. Elokuva on tosi tunteikas ja se yllätti mut! En tajua miten en ollut koskaan ennen kuullutkaan tästä elokuvasta, vaikka se on ilmestynyt jo vuonna 2015 ja siinä näyttelee Blake Lively, joka on kuitenkin yksi Gossip Girlin pääosista. Elokuva löytyi Viaplayn valikoimista.

Muita teidän huippuja leffasuosituksia, joita laitettiin korvan taakse (ja osa oltiin nähty toki) olivat mm. Sameblod, Ihme, Koskemattomat, Pedro Almodovarin leffat, Australia, Burleski, Baby Driver,  About time, Benjamin Buttonin uskomaton elämä, Tähtiin kirjoitettu virhe, Interstellar, A Dog’s purpose, Tuulen viemää, Thor Ragnarok, King Arthur, Mamma Mia, Mamma Mia 2, Atonement, Kerro minulle jotain hyvää, Blockers, The Hustle, Eternal Sunshine of a spotless mind, Still Alice, The Notebook, Truman Show, Indiana Jonesit, Koirat eivät käytä housuja, The man who knew infinity, Rocky horror picture show, Green Book, Outolintu-trilogia, Vihollinen vuoteessani, Anna hyvän kiertää, Tuntematon sotilas (2017 versio), Ocean’s 8, High School Musical 1-3, Supermarsu, Wonder, Moonlight.

Siitä vaan valkkaamaan, meillä on ainakin tuosta listasta vielä super monta leffaa jonossa tuleviin leffailtoihin! Jos ei ole leffafiilistä, niin DNA TV Hubistahan löytyy toki leffojen ja sarjojen lisäksi ihan älyttömästi myös kaikkea muuta. DNA TV Hubissa on käytössä yli 4000 Android TV -sovellusta, myös pelejä ja musiikkia ja ihan kaikkea mahdollista. Suurin osa sovelluksista on vieläpä ilmaisia. Muistathan myös, että DNA TV Hubi -pakettiin sisältyy myös kuukauden kanava ja ottelu, eli joka kuukausi saa katsella yhtä maksullista TV-kanavaa kuukauden ajan ilmaiseksi, sekä näkee yhden kuukauden ottelun ilmaiseksi. Tsekkaa kaikki lisätiedot DNA TV Hubin sivuilta.

LUKIJAKILPAILU: VOITA DNA TV Hubi -palvelu kahdeksi vuodeksi ja DNA-Hubi -laite!

Mitä sinä tekisit tai katsoisit DNA TV Hubilla mieluiten? Vastaa kysymykseen ja osallistut DNA TV Hubi -palvelun arvontaan, joka sisältää DNA Hubi -laitteen ja DNA TV -sovelluksen käyttöoikeuden 24 kuukaudeksi. DNA TV -sovellusta voit käyttää Hubilla, puhelimella, tabletilla, tietokoneella tai peilata television ruudulle. (arvo 481,50€).  Muistathan jättää sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään, sillä voittajalle ilmoitetaan voitosta henkilökohtaisesti. Osallistumisaikaa on 22.3. klo 23.59 asti ja tarkemmat säännöt löydät TÄÄLTÄ. Onnea arvontaan kaikille!


66 Responses to “Aikuisten omaa aikaa + voita DNA TV Hubi käyttöön!”

  1. Emminkemmi sanoo:

    Katsoisin elokuvia ja sarjoja mieheni kanssa.

  2. Riikka sanoo:

    Katto isin leffoja 🥰❤️🎀😁

  3. Annukka Mäkinen sanoo:

    Katsoisin Netflixiä😍

  4. Johanna sanoo:

    Viettäisin miehen kanssa laatuaikaa kahden iltaisin lasten nukkumaan mennessä sarjoja ja leffoja katsellen ❤️ Olisi luksusta

  5. A sanoo:

    Haluaisin ehdottomasti tämän palvelun käyttöön, rakastetaan mieheni kanssa katsoa sarjoja ja elokuvia illalla lapsen mennessä nukkumaan 😻 tämän hetken suoratoistopalveluista alkaa tosin olla jo vaihtoehdot lopussa niin olemme päättäneet luopua ainakin toisesta. Olisi mieletöntä saada tämä tilalle😻
    Hyvää kevättä Iina ja Otto ja lapset 😊

  6. Nicole sanoo:

    Katsoisin ehdottomasti elokuvia ja sarjoja puolison ja perheen kanssa

  7. Katri sanoo:

    Katsoisin elokuvia työn sekä opiskelun vastapainoksi!

  8. Mimosa sanoo:

    Tästä vois tehdä ihan sarjan! Siis teidän leffa-arviointeja! Kiva lukea ja kiinnostuin kyllä tuosta viimesestä, muut kaks kun oon nähnyt jo moneen kertaan.

  9. Lasse Vilander sanoo:

    Katsoisin Areenan ohjelmia

  10. Alexandra sanoo:

    Palkinto tulisi täydelliseen aikaan kun on juuri muuttanut ensimmäiseen omaan kotiin. Ahkerimmassa käytössä olisi varmasti Netflixin sovellus ja sieltä Grace & Frankie sarjan maratoonit!

  11. Nelliina sanoo:

    No, nyt kun kysyit, niin voisipa pitkästä aikaa katsella Pedro Almodovarin leffoja. Ne ovat värikkäitä ja hyvällä tavalla kreisejä ;), en ole nähnyt niitä läheskään kaikkia. Mukaan kivaan arvontaan siis!

  12. Annika sanoo:

    Ehdottomasti antaisin synttäriyllätykseksi ihanalle miehelleni! Hän kaipaisi kovasti piristystä kevääseen :)

  13. Sikuriina sanoo:

    Veikkaan, että eniten kuluisi lastenohjelmia ja hyödynnettäisiin ohjelmien tallennusta. Haaveissa panostus yhteiseen aikaan puolison kanssa, löytyisi varmaan katseltavaa enemmän kuin nykyisessä suoratoistopalvelussa. Mieluummin katselisi yhdessä elokuvaa kuin molemmat tuijottaisi omia ruutuja lasten mentyä nukkumaan…

  14. Jenss sanoo:

    Katsoisin paljon leffoja. Suoratoistopalveluihin ei ole tullut vielä tutustuttua, mutta nyt olisi enemmän aikaa ja järjestäisin leffailtoja kavereillekin

  15. Krista Hytönen sanoo:

    Romanttisia elokuvia ja sarjoja ❤️oon elokuvien suurkuluttaja

  16. Anne Ahola sanoo:

    Meidän perheessä katsottaisiin leffoja ja sarjoja laidasta laitaan. Me aikuiset lähinnä kauhua ja jännitystä, teinit teineille sopivia ja pienimmät lastenohjelmia.

  17. Bambi sanoo:

    Kiva palkinto :)

    lasten kanssa lastenleffoja katsellaan, varmaan he mielellään käyttää palvelua josta voi katsella lastenohjelmia. Itse varmaan katson leffoja silloin on oma aika tai illalla tai jopa hulaamisen aikana :D siskon kanssa varmaan myös joskus katsellaan leffoja :)

  18. J sanoo:

    Mä nukahdan AINA kesken elokuvan. Nyt ois oiva tilaisuus katsoa leffoja, kun voi kelata aina siihen mihin viimeksi jäi 😂 Komedioita lähtisin ekana valkkaamaan!

  19. AJ sanoo:

    Olipa hyvä lista erilaisia leffoja, muutama nähty ja paljon uusia! DNA TV Hub mahdollistaisi helposti koko perheen leffaillat, kun meidänkin perheessä leffamaku vaihtelee kovin; itse rakastan dokumentteja ja scifiä, pikkusiskoistani vanhempaa kiinnostaa kauhu, nuorempaa pikkusiskoa Disney-klassikot ja isä katsoo mieluiten (meidän lasten mielestä) vanhoja elokuvia ja huippuarvosteluita saaneita uutuuksia. Välillä yhteisen leffan valinta on vaikeaa, mutta ainakin tulee nähtyä monipuolisesti kaikenlaisia elokuvia :)

  20. Niina sanoo:

    Katsoisin sarjoja maratonina arki-iltaisin ja viikonloput pyhittäisin leffoille :)

  21. Emilia sanoo:

    Leffojen ja sarjojen katseluun koko perheelle!

  22. Laura sanoo:

    Mulle kävis leffat, tai ajankohtaiset dokkarit! Jos tähän saa myös formulat, niin olisi aivan bueno ja mieskin viihtyisi :D

  23. Sisko sanoo:

    Katsoisin leffoja ja sarjoja samalla kuin tekisin koulutöitä. Pakko olla taustalla joku sarja pyörimässä opiskellessa, muuten on liian hiljaista.

  24. Essi sanoo:

    Pitäisin leffa iltoja perheen kanssa. :)

  25. E sanoo:

    Katsottais miehen kanssa sarjoja ja elokuvia, mitkä jää nyt kahden pienen lapsen vuoksi katsomatta yhä useammin. Yritetään varastaa aikaa jollekin hyvälle leffalle ja pääsee toisen kainaloon kattelemaan jotain tunteita herättävää!

  26. Annakkk sanoo:

    Wow mikä palkinto! Jostain syystä mun asuinalueella normi tv pätkii kauheesti joten sitä ei tuu nykyään katottua yhtään. Tuon avulla tulisi varmaan muutos siihen! Ja todellakin katsoisin leffoja enemmän :)

  27. Inka sanoo:

    Mieluiten katselisin kaikkia elokuvia, joita en ole nähnyt aiemmin

  28. Tomi sanoo:

    Katselisin sarjoja

  29. Airi sanoo:

    Meidän nuoremmat saavat päättää mutta ainakin elokuvia ja sarjoja itse katsoisin, nuoret varmaan pelaavatkin.

  30. Sonja sanoo:

    Leffoja tulisi varmasti katsottua eniten.

  31. Johanna sanoo:

    Katsoisin kaikki sarjat ja leffat, joista on viime vuosien aikana ollut puhetta mediassa. Tällaisen palvelun avulla saisi päivitettyä itsensä tähän päivään.

  32. Jutta sanoo:

    Katselisin elokuvia mieheni kanssa kahdestaan ja lasten leffoja koko perheen kanssa! Ensimmäisenä katsoisin The Age of Adaline, koska Blake Lively <3

  33. Tanja sanoo:

    Sarjoja ja leffoja! Tykätään katsoa.varsinkin komedioita ja kauhuleffoja :)

  34. Mira sanoo:

    Varmasti löytyisi paljon kiinnostaa ohjelmaa 🙂 voisin katsoa itse aikuisille sopivia leffoja sekä tietty barbie leffoja joita rakastan ylikaiken sekä voitaisiin veljen kans katsoa leffoja mistä hän tykkää. Tykkään myös katsella sarjoja niin ehkä sieltä löytyisi uusia ja vanhoja sarjoja minulle.

  35. Marjo Särkelä sanoo:

    Katsoisin elokuvia koko perheen kesken.

  36. Katja sanoo:

    Mä katsoisin miehen kanssa sarjoja tai leffoja iltaisin lasten mentyä nukkumaan 😊

  37. Kaisu sanoo:

    Vietän liikuntaesteisenä paljon aikaa kotona. Yritän päivän aikana tehdä kotiaskareita ja iltaisin haluaisin katsella elokuvia,sarjoja ja seurata uutisia yms. Huvin avulla. Kuuntelisin myös podeja, äänikirjoja ja vaikkapa kuunnelmia, koska lukeminen on silmilleni raskasta.

  38. Kukka sanoo:

    Katsoisin mieluiten suoratoistopalveluja, kuten MTV:tä ja Cmore:a.

    Sieltä sitten ensiksi The Real Housewives -maratoni!

  39. Saijis sanoo:

    Vuokraamo ja tallennus tulisi ainakin kovaan käyttöön! :)

  40. Jenni sanoo:

    Tekisin kaikkea! Mikään ei ois parempaa kuin saada kaikki suoratoistot ja muut härpäkkeet yhteen kaukosäätimeen, yhdellä laitteella toimivaksi. Ja ehdottomasti Spotify olisi suurkulutuksessa Hubin kautta. Ärsyttää räpeltää telkkarin, digiboksin, chromecastin, puhelimen ja tabletin kanssa, hirvee homma! :D

  41. Noora sanoo:

    Meillä on loppunut yhteiset sarjat tällä hetkellä miehen kanssa ja toi DNA TV hub vaikuttaa niin laajalta, että varmasti löydettäis joku uus sarja. Lisäks usein katotaan TV puolelta tulevia ohjelmia ruudusta, koska ei keritä/olla kotona/nukutaan kun ohjelma pyörii TV puolella joten tää ois siinäkin mielessä kätevä.

  42. Outiju sanoo:

    Katsoisin sarjoja ja leffoja. Myös tallennusominaisuutta voisin käyttää.

  43. M sanoo:

    Kattosin leffoja lapsen nukkumaan mentyä🙂

  44. Henna Holappa sanoo:

    Voi, että tallentaisin sillä nyt ei ole sitä meillä, sarjoja, elokuvia, lapsille myös. Indiana Jonesit.

  45. Veera sanoo:

    Katsoisin mm. Netflixistä kaikkia sarjoja :)

  46. Kati sanoo:

    Itellä tulis katottuu sarjoja ja leffoja sekä tietty jotain hömppää🙈

  47. Anna sanoo:

    Kattosin elokuvia perheen kanssa.

  48. helmi sanoo:

    Katoisin leffoja, joita ei löydy muista palveluista :)

  49. Marjut sanoo:

    Katsottaisiin yksin ja yhdessä elokuvia/sarjoja 😍

  50. Sandra sanoo:

    Katsoisin mieheni ja lasteni kanssa elokuvia, j. Kiitos leffavinkeistä, paljon varteenotettavia vaihtoehtoja 😊

  51. Päivi sanoo:

    Helpottaisin näin korona-aikaan seinien päälle kaatumista.

  52. Eveliina sanoo:

    Oi tää ois nii unelma!! Katottais miehen kanssa leffoja ja sarjoja. Tallennus ominaisuudella olisi myös todella paljon käyttöä, kun ei läheskään aina ole mahdollista päästä telkkarin eteen juuri sillä tietyllä hetkellä.

  53. Nea sanoo:

    Katsoisin ehdottomasti sarjoja ja leffoja, joita en ole vielä nähnyt! :)

  54. Ellipsi sanoo:

    Mitä mieltä muuten oot Ylen verta, hikeä ja t-paitoja dokkarista? Kiinnostaisi sun ajatukset muotivaikuttajana pikamuodista.

  55. Krista sanoo:

    Miehen kanssa katsottaisiin sarjoja lapsen nukahdettua :)

  56. Sisi sanoo:

    Leffojen suurkuluttajana tää olis just hyvä mulle ja tyttärelle 🤩

  57. Lottae sanoo:

    Katsoisin elokuvia mieheni kanssa.

  58. Elina sanoo:

    Katsoisin DNA TV Hubilla varmaankin enimmäkseen elokuvia.

  59. Nimetön sanoo:

    Katsoisin elokuvia perheen kanssa ja Yle Areenan dokumentteja 😊❤.

  60. Oona sanoo:

    Katsoisin elokuvia perheen kanssa ja Yle Areenan dokumentteja 😊❤.

  61. Tuuli sanoo:

    En usko että löydetään miehen kanssa yhteisiä sarjoja, joten hänen kanssaan katsoisin leffoja ja sarjat sitten yksin.

  62. Susa sanoo:

    Katselisin elokuvia kun täällä pohjoisessa ei niin vaan pääse elokuvateatteriin

  63. Petri sanoo:

    Nyt kun ollaan kaikki tässä kotona kun työ- ja opiskelupaikat suljettu niin olisi paljonkin katsottavaa; sarjoja, elokuvia joita ennen ei olla katsottu.

  64. Hipsu sanoo:

    Sarjoja tulisi katsottua :)

  65. Riina sanoo:

    Lapset taatusti löytäisi katseltavaa.

  66. Anni Räsänen sanoo:

    Tää ois ihana 😍

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.