Paluu New Yorkin tunnelmiin

17.04.2020

Tilasin tässä tällä (vai viime?) viikolla meille uusia sisustusjulisteita valokuvista, joita otettiin helmikuussa New Yorkissa. Samalla jotenkin pysähdyin selaamaan reissukuvia pitkäksi aikaa ja halusin jakaa teille vielä muutaman kuvan New Yorkista, joita en aiemmin ole jakanut missään. Me kuvattiin reissulla ihan älytön määrä kuvia ja vieläkin on muistikortilla paljon kuvia, joita en ole vielä ehtinyt käydä läpi. Säästelen niitä kuvia ja muistoja, koska niihin on niin ihana palata.

Vitsi miten onnellinen ja kiitollinen olen siitä, että meillä kävi niin hyvä tuuri, että ehdittiin toteuttaa reissu ennen tätä kaikkea. Se oli vain kuukaudesta kiinni, maaliskuussa reissu ei olisi enää ollut turvallinen. Seurasin kyllä jo silloin tammi-helmikuussa uutisointia koronavirukseen liittyen melko aktiivisesti ja kyllä se mietitytti juuri pitkillä lennoilla ja lentokentällä etenkin, kun monilla oli maskit päällä jo silloin. Onneksi silloin ei vielä kuitenkaan ollut vaaraa. 

Me ihan muuten vaan päädyttiin varaamaan reissu helmikuun alkuun, silloin oli melko hyvin tilaa hotelleissa ja edulliset hinnat lennoille (+ meidän hääpäivä, mikä ei kuitenkaan ollut ratkaiseva tekijä). Oltaisiin ihan hyvin saatettu varata se ihan mihin tahansa muuhunkin ajankohtaan. Kävi vaan aivan valtava munkki.

Tuntuu jotenkin niin epätodelliselta se, että me oikeasti oltiin siellä. Varsinkin nyt, kun lehdissä näkyy päivittäin kuvia New Yorkin autioituneista kaduista ja Times Squarelta, jonka valtavassa ihmisvilinässä mekin ihan vasta oltiin. Miten paljon kaikki on muuttunut vain kahdessa kuukaudessa. 

Oikeasti tähän väliin on pakko kertoa tosi random juttu! Kun istuin kirjoittamassa tätä sohvalla ja nousin höyläämään juustoa meidän lapselle, niin samalla löysin mun pyllyn alta Yhdysvaltain yhden sentin kolikon. Siis miten? Millä todennäköisyydellä yhtäkkiä löytyy sellainen pyllyn alta kun kirjoittaa juuri tähän reissuun liittyen, enkä ole nähnyt mitään kolikoita missään varmaan kertaakaan reissun jälkeen. No ei siinä, kyllä sitä on tottunut löytämään kaikenlaista kaikenlaisista paikoista näin lapsiperhearjessa. Mutta tämä oli vaan niin hauska ja outo sattuma. Jatketaan.

Se reissu oli kyllä sellainen unelmien täyttymys ja niin suuri kokemus, että sitä tulee edelleen ajateltua ainakin joka viikko. Ehkä siksi tuntui ihanalta ajatukselta tilata valokuvia reissulta myös osaksi meidän kotia. Niitä kuvia katsellessa tulee aina hyvä ja kiitollinen fiilis siitä, että saatiin kokea se kaikki. Niitä katsellessa on myös hyvä haaveilla siitä, että joskus me vielä lähdetään sinne koko perhe. Siihen menee varmasti vuosia, mutta me tehdään se. 

Meillä oli suunnitelmissa tälle kesälle Euroopan roadtrip koko perheen kesken. Roadtrip on ollut meidän haaveena jo pitkään ja ollaan odotettu, että kuopus on tarpeeksi vanha sellaiselle reissulle. Tänä kesänä niin olisi ollut. Suunnitelmissa oli kiertää lasten kanssa Legoland ja Saksan isot huvipuistot. Se taitaa kuitenkin jäädä haaveeksi vielä pitkäksi aikaa, sillä ei voi tietää onnistuuko sellainen reissu vielä ensi vuodenkaan kesällä. Vain aika näyttää. Mutta kyllä sitä ehtii myöhemminkin sitten, nyt voi keskittyä oikean matkailun sijaan nojatuolimatkailemaan. Voi muistella vanhoja reissuja, lukea vanhoja reissupostauksia tai katsella vanhoja videoita Kreikan aalloista tai Mallorcan lämmöstä. Niistä tulee hyvä ja lämmin fiilis. 

Heti kun tilaamat julisteet ovat tulleet perille ja olen saanut ne kehystettyä, niin pitää kyllä näyttää millainen lopputulos tuli! Viikonloppuna meillä on suunnitelmissa vanhan asunnon varaston läpikäymistä, ulkoilua (jes, lumet suli pois!) ja hyllyjen kiinnittelyä seinille. Ihanaa viikonloppua kaikille <3


20 Responses to “Paluu New Yorkin tunnelmiin”

  1. Sari Multanen sanoo:

    Ihania kuvia, kävimme siellä viimeksi viime vuoden kesäkuussa, onneksi. Bongasin kuvistasi muuten muutamat museot, joita emme vielä ole ehtineet koluta 🙂

  2. Nimetön sanoo:

    Ei se matkailu turvallista ollut helmikuussakaan, mutta teillä kävi hyvä tuuri, kun ette matkalla sairastuneet. 🙂 Reissu varmasti oli upea kaikesta huolimatta.
    Toivottavasti tästä koronasta pian jo päästäisiin <3

  3. Katri sanoo:

    Teillä oli varmasti upea reissu Nykissä! 😊

    Hei tiesitkö muuten, että Etelä-Saksassakin on Legoland? Aika kätevästi toteutettavissa olisi esim. Suomesta lennot Stuttgartiin tai Müncheniin, jossa auton vuokraus. Kohteina voisi olla just Legoland, Schwarzwald ja Europapark (kai Euroopan suurin huvipuisto?) ja vaikka Saksan puoleiset Alpit ja Neuschwansteinin linna ❤️

    • Nimetön sanoo:

      Tanskassa, Billundissa, on lentokenttä aivan Legolandin vieressä.
      Myös ihana Legohotelli siinä teemapuiston alueella, joten koko retki hoituu myös ilman omaa autoa Helsingistä suoraa lentäen.

  4. Emma sanoo:

    Oot niin ihanan onnellisen näköinen näissä kuvissa 🙂

  5. Heini sanoo:

    Sä oot kyllä niin onnellisen näköinen näissä kuvissa. Ihana hyvänmielen postaus! 🙂

  6. Heini sanoo:

    Näytät niin onnelliselta kaikissa näissä kuvissa. Ihana hyvänmielen postaus! 🙂

  7. Elli sanoo:

    En kestä hajosin tolle Oton pilvenpiirtäjän esittelylle XD Ihania kuvia!

  8. Ansku sanoo:

    Reissukuvien avulla on kyllä huippu palata lomatunnelmiin!

    Olisi kiva, jos jaksaisit oikolukea postaukset ennen julkaisua, voisit korjata kirjoitusvirheet ja selkeyttää lauserakenteet ymmärrettävään muotoon. Tämä helpottaisi postausten lukemista huomattavasti ja jättäisi lukijalle muvamman fiiliksen blogistasi.

  9. Nimetön sanoo:

    Moikka!

    En hirveesti oo seurannut blogeja, tätä sunkin blogia vasta vähän aikaa, muutenkin oon vähän kalkkis tän somen kaa, mutta voinko ehdottaa muutamia postaus ideoita(ehdotetaanko niitä ees tänne kommentteihin vai oisko siihen joku muu väylä, ku en tarkoita tätä julkiseksi…) Voi olla, et oot joskus blogannu näistä, mutta jos et, niin pistä korvan taa 🙂

    -Oon ite ettiny aikuisten ja lasten samistelu vaatteita, mutta tosi huonosti oon löytäny… Mun muistaakseni oon nähny sulla ja sun lapsilla sellasia, niin voisitko tehdä vinkkipostauksen, mistä ostaa samisteluvaatteita äideille(tai miksei iseillekin) ja lapsille!!

    -Sit mietin, että onko sulla sama ku itellä, kun on ollu monta vuotta lasten kaa kotona, niin on välillä unohtanu ittensä ja musta oli tosi silmiä avaavaa tehdä kotiäitivuosien jälkeen semmonen unelma aarrekartta. Et jos et oo koskaan tehny, niin tee ihmeessä ja kerro meille lukijoillekin, miltä tuntu tehdä ja tuliko jotain uusia oivalluksia.

    -En tiiä ootko yhtään viherpeukalo, mä en oo, mutta ollaan muuttamassa kans uuteen kotiin ja saadaan vihdoin oma piha, niin jos ootte laittamassa mitään yrttejä/kukkia/mitä tahansa teiän pihalle, nii tee siitä joku vinkkipostaus meille uusavuttomille… :’D

    Ps. Aivan ihana teiän uus talo<3 kaikkea ihanaa teidän perheen kevääseen!

  10. Joanna sanoo:

    Hahah voihan kolikko! Tuntuupa muuten oudolta ajatella, että nää kuvat on tosiaan otettu tämän vuoden puolella. Ihan täällä ruudun toisella puolella hämmästelen 😂 niin lyhyessä ajassa on kaikki muuttunut.

  11. ida ihana sanoo:

    Ihania kuvia, pääsin oikein itsekin ihaniin Nycin tunnelmiin!:) Meilläkin on haaveena sinne matka sitten kun tämä Korona-tilanne ja muu elämä taas sen sallii 🙂 Onneksi haaveilla ja muistella voi aina!!<3
    Ihanaa viikkoa uuteen kotiin!<3
    Ida Kotona kaupungissa -blogista
    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

  12. Eila sanoo:

    Miksi Instagram ja blogi ovat olleet niin hiljaisia loppuviikon? Eikö muuten Ihanat erilaiset perheet -sarjaa enää tule, jos ei niin miksi?

  13. Nimetön sanoo:

    Ei nyt liity tähän, mutta tuli mieleen muutamia postausaiheita mistä olisi kiva lukea.

    Meillä ekaluokkalainen sai kännykän, joten ne aiheet on ajankohtaisia ja varmaan monessa muussakin perheessä taas uusien koululaisten myötä jos kännykkätreenit alkaa keväällä :). Mitä teillä koululainen/eskari puuhaa kännykällä? Äänikirjoja ainakin mekin ollaan ajateltu. Mitä muita juttuja olette kokeneet hyödyllisiksi tai kivoiksi? Olisiko jotain kivoja sovelluksia, joita voisit suositella?

    Sitten kiinnostaisi isompien tyttöjen vaatekaappi. Miten teillä koululaiset/lähes koululaiset pukeutuu?

    Jotain vinkkejä lapsiperheille tylsähköihin koronapäiviin :D?

    Ja vielä kirjavinkkejä olisi kiva saada lapsilta. Jos vaikka jokainen valkkaisi top5 kirjan/äänikirjan ja kertoisi mikä siinä oli hyvää :)? Alkaa olla vaikea löytää lukemista kun lapset tykkäävät lukea,mutta eivät oikein meinaisi mihinkään uuteen sarjaan/kirjaan tarttua. Sitten kun vihdoin innostuvat niin lukevat koko sarjan yleensä kyllä 😀 Ajattelin, että jos lapsi suosittelisi niin josko se innostaisi kokeilemaan uusiakin sarjoja 🙂

  14. Oravanpyörässä oravaperhe sanoo:

    Upeita kuvia! NY ollut reissuhaaveissa about 10 vuotta. Ja haaveena taitaa pysyä. Tosi karmivaa, tai oikeastaan suoraan sanottuna vastenmielistä, että jotkut ruumiskontit näkyy sinne ja tänne siellä tällä hetkellä. Jos kuitenkin haluaa mielikuvissa liikkua menneessä ajassa ja seikkailutunnelmiin pyrkien suosittelen lukemaan kirjan Manhattan Beach (Jennifer Egan). Naisasianäkökulmaa oivallisen miljöön ja juonenkuljetuksen lisäksi.
    Toinen ajatus, mikä pulpahti mieleen, on se, että teidän perheessä vaikuttaa olevan harvinaisen sopuisa työnjako. Tai onko se edes mikään jako? Teette yhteistyötä. Ei ole mitään kärsivää naista, joka raataa ansiohommien, kotitöiden ja lastenhoidon Bermudan kolmiossa. Ei kateutta omasta ajasta, kumman ura ja muut intohimot saa enemmän tilaa, ja kuka muistaa ostaa tyyliin jotkut välikausihaalarit. Niin monella perheellä olisi teistä opittavaa! 👍👍👍Sekin varmaan vaikuttaa, että teette töitä kotoa käsin (?), ja ehkä ei ole sitä ristipainetta, että kumman työnantajan vaatimuksiin täytyy taipua enemmän. Kummankaan ei tarvitse raahautua kotiin duunipaikalta, jossa jokaisessa työvuorossa imetään kaikki mehut irti.

    • Jenni sanoo:

      Olisi tosiaan kiva lukea postaus kuinka kotityöt jakautuu teillä! Mä olen hoitovapaalla lasten kanssa ja mies käy töissä. Välillä mietityttää kuinka paljon kotitöitä kuuluu mulle, kun mun ”työ” on kotona. Olisi mukava jos kirjoittaisit kuinka teillä jakautuivat kotityöt silloin kun Otto oli hoitovapaalla. Välillä ihmettelen kuinka saatte päivän tunnit riittämään kaikelle puuhastelulle. Tuntuu, että kun on yhdestä ruokailusta selvitty niin äkkiä ulos/kauppaan kun sitten on taas uuden ruokailun aika 🙄 jos vaikka sais vinkkejä omaan elämän rytmittämiseen 😊Välillä olisi vertaistuellisesti mukava kuulla kuinka teidän lapset kiukuttelee, kun pitäisi lähteä johonkin tai ne haluaisi jonkun asian jota ei juuri sillä hetkellä saa. Varmaan he kiukuttelevat joskus samalla lailla kun muutkin lapset, mutta välillä sen ”unohtaa” kun sitä ei lue. Ymmärrän että haluat pitää blokin hyvä mielen paikkana, mutta silti sitä hakee välillä muista perheistä vertaistukea. Hyvässä ja pahassa. Teillä on aivan ihana perhe! 😊

  15. Pohdin vain sanoo:

    Olisiko muutolla, remontilla ja koronalla jotain osuutta sekä somehiljaisuuteen että postaussarjaan?

  16. Emma sanoo:

    On kyllä ihania kuvia ja oon kyl onnellinen et pääsitte käymään ennen tätä kaaosta 🙂

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.