Päivä kuvina 19.5.2020

19.05.2020

Tässäpä postaustyyppi, jota en ole tehnyt pitkään aikaan! Eli perinteinen päivä kuvina. Sitä toivottiin blogisynttäriviikolla kovasti, joten päätin nyt sen tehdä. Eli sen pidemmittä puheitta, tässä tuoreeltaan tämä tiistai kuvina.

Päivä kuvina

8.19

Herätys. Koululainen ja eskarilainen tulivat herättämään meitä minuuttia ennen kuin herätyskello soi. Olivat heränneet itse puoli tuntia aikaisemmin, pukeneet ja syöneet aamupalaa. 3-vuotias oli vielä unten mailla. 

8.30 

Kahvinkeittoa & aamupalaa

8.35 

Söin pikaisen aamupalan ja join kahvia kauramaidolla, samalla kurkkasin nopeasti läpi aamun sähköpostit. 

8.40

Äkkiä esikoisen tukka ponnarille ennen kouluun lähtöä. 

8.45 

Otto lähti viemään koululaista kouluun ja eskarilaista eskariin. 3v oli edelleen unilla (meni nukkumaan klo 21 ja nukkuu yleensä n. 12h). 

8.50

Laitoin pyykkikoneen päälle ja kävin pikasuihkussa (en pessyt tukkaa).

9.10

Otto tuli takaisin kotiin ja juuri samaan aikaan meidän 3v heräili omassa huoneessaan. Otto kävi hakemassa iloisen pirpanan alakertaan.

9.15

Aamupalaa, eli jugurttia, granolaa ja päärynäsosetta 3-vuotiaalle. 

9.30

3-vuotiaan ja Oton “piirto-challenge”. Kummankin piti kuulemma piirtää synttärikakku. Sillä aikaa mä nopeasti meikkailin.

10.00

Kuvasin muutaman IG Storyn liittyen meidän tulevaan keittiöremppaan.

10.10

Kuvasin pari storya lisää liittyen meidän tuleviin eteisen ja keittiön uusin lattioihin.

10.15

Muistin viedä taimet ulos ottamaan arskaa. 

10.16

Avasin tietokoneen & aloin naputtelemaan yhtä kaupallista kamppista valmiiksi. 

12.00

Lounastauko. Pakasteesta eines-pyttipannua Oton tekemänä, sekä eilisen coleslawn jämät. Tänään on viimeinen päivä ennen seuraavaa viikon kauppareissua, joka on luvassa huomenna. 

12.10

Naputtelu jatkuu, naputtelen tämän postauksen tähän asti valmiiksi. Kuvat käyn läpi vasta könttänä illalla, kun kaikki on otettu.

12.30

Editoin kahteen eri kaupalliseen yhteistyöhön tulevia kuvia samalla kun höpöttelen 3-vuotiaan kanssa. Otto käy hakemassa koululaisen ja eskarilaisen kotiin. 

13.15

Lapset ja Otto tulevat kotiin ja laittavat välipalaa. Mä teen töitä, editoin edelleen kuvia. 

13.45

Lapset pelaavat Oton kanssa jengaa ja mä teen vielä töitä. Vastaan sähköposteihin ja päivitän postauskalenteria.

14.15

Pidän pienen jenga-tauon ja pelaan yhden erän yhdessä lasten ja Oton kanssa.

14.30

Jatkan töitä. Aloitan kirjoittamaan yhtä loppuviikon postauksista.

16.00

Sain postauksen valmiiksi. Nyt pidän taukoa töistä ja vietän illan lasten ja Oton kanssa. Aloitetaan ulkoilemalla omalla pihalla, tramppahyppelyä porukalla, kukkien kastelua ja muuta pihahommaa.

17.00

Sisälle syömään ja päivälliseksi kanaa tomaatti-mustapekkakerma-kastikkeessa ja riisiä.

17.30

Ruokalepo, pötkötellään sohvalla. Lapset katsovat telkkarista Pikkukakkosta ja mä pötköttelen ja luen kirjaa.

18.30

Lähdetään pyörälenkille porukalla.

19.00

Sisälle. Istahdetaan sohvalle ja katsotaan yksi jakso Suurmestaria koko perhe. Se on kyllä ihan super hauska ohjelma, suosittelen kaikille!

20.00

Lapset alkavat iltapalalle. Iltapalalla samaa lempparijugua, päärynäsosetta ja omena-kaura-granolaa kuin aamullakin ja lisäksi vikat jo vähän tummuneet banskut. Huomasin vasta koneella, että tästä unohtui ottaa kuva.

20.20

Iltapala on syöty, sitten iltapesut, yökkärit ja iltasatu.

20.50

Lapset menevät nukkumaan, isommat saavat lukea vielä 21.15 asti sängyssä.

21.00

Avaan tietokoneen ja naputtelen lounaasta eteenpäin tämän postauksen tekstin ja  laitan kuvat valmiiksi.

21.24

Julkaisen tämän postauksen.

Loppuilta jatkuu maalailulla kodinhoitohuoneessa ja iltapalalla ja Last Dance-dokkarilla Netflixistä. Sitä on kaverit ja sukulaiset kovasti kehuneet, joten ajateltiin ottaa kokeiluun, vaikka ei mitään NBA-faneja ollakaan. Sitä ennen katsottiin  ruotsalainen sarja Kalifat Netflixistä, joka oli aivan super hyvä ja koukuttava, toivottavasti se saa jatkoa vielä joskus.

Sellainen päivä meillä! Toivottavasti tykkäsitte tästä päivä kuvina-meiningistä! Joku päivä voisin tehdä myös IG Storyssa taas videomuotoisen My dayn, nekin ovat hauskoja. Oli niin hauskaa ottaa rennolla meiningillä kuvia koko päivä, tällaisia tuli joskus tehtyä paljon useamminkin blogiin. Näitä on hauska lukea myös jälkeenpäin ja katsoa, millaisia aivan tavallisia päiviä on ollut.

Millainen päivä teillä on ollut tänään?


9 Responses to “Päivä kuvina 19.5.2020”

  1. Avatar TarjaL sanoo:

    Nää on tosi kivoja postauksia, lisää vaan! Täälläkin puolella ruutua on kiva lukea niitä ihan tavallisia arkipäiväisiä juttuja. Kiitos, tuli hyvä mieli! Mun päivä alkoi vähän ennen kasia. Laitoin aamupalaa ja valmistelin koululaisen kouluun. 4 muuta lasta heräili pikku hiljaa. Koululainen lähti pyörällä kouluun. Syötiin ja siivosin aamupalan pois. Puettiin lasten kanssa ja hoitelin ja syötin vauvan. Lähdin kauppaan, vein mennessäni kaksi lasta serkkujen pihalle leikkimään. Pikku kossit jäivät isänsä kanssa kotiin. Tulin ruokakaupasta, söin valmista ruokaa ja siivosin ruoat pois. Hain lapset serkuilta, ja toin yhden serkun meidän pihalle leikkimään. Koululainen tuli kotiin. Pesin pyykkikonetta. Otettiin välipala ulos ja mentiin koko porukka pihalle. Vauva nukkui, muut leikki ja me miehen kanssa tehtiin polttopuita. Mä jatkoin, kun muut meni sisälle. Tulin syömään, kun tuli raekuuro. Tein kotihommia ja siivosin ruoat. Istuskeltiin, kunnes oli iltapala, – pisu, – pesu ja – pusu. Lapset kuunteli Bookbeatia ja me käytiin vielä saunassa miehen kanssa. Sometauko ja nukkuun. Hyvää yötä!

  2. Avatar Siri sanoo:

    Nää on kyllä kivoja postauksia, joten peukku näille :) palasivatko vanhemmat lapset samaan kuuluu vai onko syksyllä vasta koulun vaihto edessä? Tästä olisi kiva kuulla lisää :)

  3. Avatar V sanoo:

    Huomaan et tykkäät panostaa oikeinkirjotukseen joten pakko neuvoa hieman. Eli viivaa käytetään esim näin: Matkijanärhi-elokuva tai Tuntematon sotilas -elokuva. Eli, jos sanoja ennen viivaa on vain yksi, tulee viiva heti perään ilman välilyöntiä, jos sanoja on kaksi tai useampi, tulee ensin välilyönti ja sitten vasta viiva. Esimerkiksi: Tikkurilan denim-sävy, kirjoitetaan näin, koska itse sävyn nimi on denim, se ”tikkurilan” siinä edessä ei kuulu sävyn nimeen, joten viiva tulee heti perään ilman välilyöntiä. Last Dance -dokkari ja päivä kuvina -meiningistä. Saat totta kai kirjottaa just kuten ite haluat, itellä vaan pistää silmään, niin aattelin kertoa, jos et ollu tietonen. 😊

  4. Avatar Ida sanoo:

    Voi miten tuli nostalginen olo tästä postauksesta! Mulla itellä oli aikoinaan blogi sillon ns. ”blogien kulta-aikana” (2009-2012), ja sillon tällaset postaukset oli parasta! Ihanasti toteutettu, ihanan arkinen ja silti mielenkiintonen, tällasia lisää! <3

    Ps: oon lukenu sun blogia ihan alusta asti, mä en kestä että Tiara on jo noin iso että hän lukee Harry Potteria 😭❤️ Ootte kyllä niin ihana perhe!

  5. Avatar Marjo sanoo:

    Tosi kiva postaus! Tälläset my day:t postaukset on kivoja luettuna että videona. Tee lisää tälläsiä kirjotettuja+kuvat my day postauksia 😊

  6. Avatar Nimetön sanoo:

    Meneekö tytöt yhä ruotsinkieliseen kouluun kun koulu vaihtuu?

  7. Avatar Mimi sanoo:

    Ihmiset jotka mainostavat juovansa kahvia kauramaidolla voisivat oppia käyttämään termiä kaurajuoma.

  8. Avatar Emma sanoo:

    Tämmöset postaukset on kyllä todella hauskoja :D

Kommentoi