Ihanat kengät syksyyn koko perheelle

25.09.2020

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Kookengän & Indieplacen kanssa.

Tiesittekö, että minä olen ollut todella nuoresta asti ihan hulluna kenkiin? Perin tämän kenkärakkauden äidiltäni, joka nuorempana keräsi makeita korkkareita ja saappaita ja joka vieläkin harmittelee, kun luopui aikuisena 70-luvulla ostamistaan reiteen asti ulottuneista farkkukankaisista platform-saappaista. Uskokaa pois, minäkin harmittelen, että hän luopui niistä. Tosin eivät ne olisi minulle mahtuneet, sillä äitini kengänkoko oli nuorena 35.

Kun olin teini, otin tavoitteeksi kerätä 100 kenkäparia ennen kuin täytän 18 vuotta. Silloin ei paljoa ollut puhetta siitä, että tarvitseeko kukaan niin monia kenkiä, tai onko ekologisesti kestävää haalia sata paria kenkiä. Minä kuitenkin koin kenkien keräämisen eräänlaisena harrastuksena – joku kerää barbeja, toinen postimerkkejä, kolmas astioita ja minä kenkiä. Keräsin upeita kenkiä kirppiksiltä, käytettynä kavereilta, sekä uutena kaupoista. Eräälläkin Lontoon reissulla ostin kuudet kengät. Sittemmin kulutustottumukseni ovat myös kenkien suhteen muuttuneet ja nykyisin mietin hyvin tarkkaan mitä kenkiä ostan ja kuinka paljon. 

Isosta osasta tuota 100 kenkäparin kokoelmaa olen luopunut vuosien saatossa. Olen lahjoittanut niitä eteenpäin ja antanut ystäville. Suurin osa oli korkokenkiä, joille minulla nykyisin tulee harvoin käyttöä. Nykyisin panostan kengissä ennen kaikkea laatuun ja käytettävyyteen. Haluan kaappiini vain sellaisia kenkiä, joille tulee paljon käyttökertoja, jotka ovat mukavia jalassa ja sopivat moneen eri asuun. Olen valinnut kengiksi paljon klassikoita, mutta tykkään ostaa välillä myös näyttävämpiä tai erikoisempia kenkiä, jotka voivat toimia asun “juttuna”, jos on vaikka muuten ihan perusvaatteet päällä.

Yksi klassikko, josta olen haaveillut jo vuosikaudet, ovat Dr. Martensin 1460 Pascal maiharit. Olen käynyt sovittelemassa niitä varmaan vuosien ajan ja pohtinut, että olisivatko ne hyvät minulle. Kuten olen lukenut käyttökokemuksista, myös minulla ne tuntuivat sovittaessa hiukan epämukavalta, mikä sai epäröimään ostopäätöstä. Nyt kuitenkin päätin tämän kamppiksen myötä, että annan niille vihdoin mahdollisuuden vuosien jahkailun jälkeen. Niin moni oli sanonut, että ne muuttuvat käytössä nopeasti mukaviksi, kun muotoutuvat jalan mukaan. 

Ja niinhän siinä kävi, että parin käyttökerran jälkeen maiharit tuntuivat kuin sukilta jaloissa. Niin mukavat ne ovat. Olen käyttänyt niitä lähes joka ikinen kerta kun olen mennyt ulos siitä asti kun ne sain, eikä niitä edes huomaa jalassa, vaikka kävelisi koko päivän. Niistä on tullut lyhyessä ajassa minun lempikengät ja rakastan yhdistellä niitä niin mekkoihin kuin farkkuihinkin. Ne olivat oiva lisä omaan kenkävalikoimaani ja aion pitää niistä hyvää huolta. Suosittuja Dr. Martens -maihareita tulee Kookengän myymälöihin ja verkkokauppaan syksyn aikana lisää, niiden mallikohtainen saatavuus vaihtelee myymälöittäin.

Kookengän valikoimista löytyi maihareita myös koululaisille sekä Otolle. Meidän koululaiset valitsivat itselleen syyskengiksi upeat nahkaiset Andiamo Chiara -maiharit lämpimällä tekstiilivuorilla, joissa on kauniit oranssit tikkaukset ja vetoketjut sivussa, mikä tekee niistä nopeat pukea jalkaan. Otto valitsi mustat nahkaiset Andiamo Bruno-maiharit, joissa on myös vetoketjut sivussa, sekä lämmin tekstiilivuori. Brunot maiharit on valmistettu Portugalissa. Sen jälkeen kun Otto sai maiharit käyttöön, hän ei ole muita kenkiä juuri käyttänyt. Hän yhdistelee maihareita rohkeasti farkkujen, siistimpien housujen ja jopa kapealahkeisten collareiden kanssa.

Andiamo on Kookengän oma kenkämerkki, jonka alta löytyy laadukkaita kenkiä monipuolisesti niin naisille, miehille kuin lapsillekin. Andiamo -kenkiä myydään vain Kookenkä-myymälöissä ja Kookengän verkkokaupassa. 

Nahkaiset kengät on hyvä suojata suojasuihkeella ennen käyttöä, jotta ne kestävät paremmin. Lisäksi kenkiä kannattaa puhdistaa ja kiillottaa nahkavahalla aina tasaisin väliajoin, niin ne säilyvät parempina. Mustissa nahkakengissä parasta on se, että niitä on helppo huoltaa niin helposti ja siksi ne kestävät käyttöä vuodesta toiseen. Ja jos joskus vähän laistaa huoltamisesta, niin kuluneemmankin pinnan saa vielä pelastettua värillisellä nahkavahalla. 

Lapsilla jalka kasvaa hurjaa vauhtia, eivätkä kengät välttämättä ole vuosia käytössä samalla lapsella. Mutta varsinkin esikoiselta kengät menevät vielä ainakin kahdelle käyttäjälle perheen sisällä eteenpäin, niin on tärkeää, että ne kestävät kovaa käyttöä ja niistä pidetään hyvää huolta.

Sain valita itselleni myös toiset kengät maihareiden lisäksi ja päädyin valitsemaan Andiamon makeat Jade-tennarit, joissa on paksu pohja. Olen haaveillut tällaisista paksupohjaisista kengistä jo jonkin aikaa. Lapsena mulla oli niitä useammat ja onhan ne nyt ihan älyttömän cooleja edelleen. Ihastuin tässä Jade-mallissa kauniiseen konjakinruskeaan väriin ja siihen, että sivussa on vetoketju, niin näiden pukeminen on tosi helppoa ja nopeaa. 

Meidän 3-vuotiaalle valitsin Sprox Sanne -merkkiset konjakinruskeat nilkkurit lämpimällä karvavuorilla ja vetoketjulla. Kengät on helppo pukea itsekin jalkaan ja ne menevät hyvin syksyn viilenevissä säissä “kaupunkikenkinä”. 

Mä tykkään siitä, että Kookengässä on asiantunteva ja mukava henkilökunta, joka auttaa mielellään valitsemaan sopivan koon ja mallin. Etenkin lasten kenkien ostossa saa aina olla tarkkana, että varmasti on riittävästi kasvunvaraa nopeasti kasvaville jaloille. Lasten kengissä kysyn aina neuvoa henkilökunnalta. 

Tiesittekö muuten, että Kookenkä on ollut olemassa jo 1970-luvulta asti? Kookenkä on Suomen suurin ja luotetuin kenkäkauppaketju (yhteensä 31 myymälää 24 paikkakunnalla + verkkokauppa), jossa tunnetaan kengät ja ihmisten tarpeet jo kymmenien vuosien ajalta.

Mitkä on teidän luottokengät syksyyn? Tykkäättekö samistella kengillä perheen kanssa?


2 Responses to “Ihanat kengät syksyyn koko perheelle”

  1. Niina sanoo:

    Aivan ihania kuvia ❤️ Etenkin noista sun ja Oton kuvista tuli tosi hyvä mieli

  2. Marianne sanoo:

    Päheät kengät!

    Tiesittehän, että lasten suositusten mukaisissa kengissä ei saisi olla kantakorkoa (jo muutama milli lapsen kantapään alla vastaa kuten senttejä aikuisella, akillesjänne lyhenee) Pohjan tulisi olla kiertolöysä niin, että sitä pystyy käsin kiertämään joka suuntaan helposti. Tarpeeksi leveä varvastila on lapsen muotoutuvassa jalassa myös erityisen tärkeä, että varpaat eivät ala kääntymään suppuun ja jatkossa ei tule ongelmia esimerkiksi liikavarpaan muodossa. Tuon sopivan varvastilan pystyy katsomaan jos kengästä lähtee pohjallinen irti että astuttaa lapsen sen päälle, jalka ei saisi mennä yli ja pisimmän varpaan eteen pitäisi jäädä vielä 1,5cm käyntivaraa. Kannattaa piirtää lapsen jalankuva pahville ja kokeilla sitä kenkään.

    Tuo Dr. Martinsien kengänkärki näyttää hyvin kapealle, kuten niin monissa muotikengissä – kenen jalka muka oikeasti on tuon mallinen? 😮 Esimerkiksi Vivobarefoot Gobi hi, on siisti ”kaupunki maihari” ja varmasti kaikki kriteerit täyttävä turvallinen kenkä lapsen kasvavaan jalkaan. Ja aikuiselle myös 🙂

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.