Miksi lasten välistä väkivaltaa edelleen kutsutaan vähätellen kiusaamiseksi?

24.09.2020

Luin tällä viikolla kauheasta tapahtumasta Vantaalaisessa alakoulussa, jossa 11-vuotiasta poikaa oli pahoinpidelty niin rankasti, että tämä joutui ambulanssilla sairaalaan. Karmea väkivallanteko tapahtui Kytöpuiston koulussa välitunnilla, jota HS:n artikkelin mukaan valvoi viisi välituntivalvojaa. 

Olen aiemminkin kirjoittanut siitä, että lapsia ei kohdella tasavertaisina yhteiskunnan jäseninä Suomessa (heitä saa mm. julkisesti täysin hyväksytysti vihata ja syrjiä). Tämä on yksi erittäin räikeä esimerkki siitä. Kun aikuiset hakkaavat ja potkivat toisiaan työpaikalla, kyseessä on nimenomaan väkivalta, pahoinpitely. Sehän olisi aivan pöyristyttävää, jos aikuisten työpaikalla tapahtuisi tällainen väkivallanteko. Työpaikoilla on kaikelle väkivallalle ihan täysi nollatoleranssi, kuten kuuluukin. Kun väkivalta tapahtuu koulussa lasten välillä, puhutaan kiusaamisesta

Kouluissa nollatoleranssi voi olla näennäinen. Kun lapset hakkaavat toista lasta, se on “kiusaamista”, joka pahimmillaan voi jäädä täysin huomiotta niin kouluhenkilökunnan kuin kiusaavien lasten vanhempienkin osalta. Ei aina, mutta liian usein. Yksikin kerta on liian usein. Myös haukkuminen, eristäminen, alistaminen ja uhkailu on väkivaltaa. Henkinen väkivalta on väkivaltaa ihan samalla tavalla. Kaikelle väkivallalle tulisi aidosti olla nollatoleranssi, eikä kenenkään pienen tai isomman koululaisen tulisi joutua koskaan pelkäämään kouluun menemistä. Lain mukaan yhteiskunnalla on velvollisuus turvata turvallinen kouluympäristö ihan jokaiselle lapselle. Tällä hetkellä se ei toteudu, vaikka suurin osa kouluista esimerkiksi kuuluu kiusaamista ehkäisevään Kiva Koulu -ohjelmaan. 

Yle kertoi viime vuonna Kiva Koulu -ohjelman ongelmista. Kiva koulu -ohjelmaa on käytetty jopa vahingollisella tavalla väärin ja se on voinut aiheuttaa joillekin kiusaamisen uhreille traumoja. Yksi Kiva koulun keinoista vähentää kiusaamista on niin sanottu selvittelykeskustelu, jossa kiusaamista on tarkoitus setviä kuulemalla erikseen sekä kiusattua oppilasta että kiusaajia. Artikkelissa haastatellun, koulukiusattujen ja heidän vanhempiensa kanssa viimeiset 10 vuotta työskennelleen Tina Holmberg-Kaleniuksen mukaan tilanne menee kuitenkin kouluissa usein niin, että kiusaaja ja kiusattu istutetaan saman pöydän ääreen osana Kiva-selvittelyä. Usein kiusaajat esimerkiksi saavat tulla yhdessä joukolla keskustelutilanteeseen ja uhri jätetään yksin heitä vastaan. Uhri ei ehkä uskalla tilanteessa kertoa yksin kaikesta, mitä on tapahtunut ja totuus jää selvittämättä. Lopuksi heitetään femmat ja sen jälkeen kiusaaminen jatkuu entistä pahempana.

Ylen artikkelissa kerrotaan jopa tilanteista, joissa kiusaamisen uhrit ovatkin joutuneet jopa pyytämään kiusaajiltaan anteeksi, kun selvittelytilanteessa kiusaaminen on käännetty kiusaamisen uhrin omaksi syyksi. 

Tätä artikkelia oli aivan tuskallisen hirveää lukea. En voi edes kuvitella, miten pahalta tuollainen tilanne tuntuu ja miten pahoja traumoja voi jäädä siitä, että väkivallan uhriksi joutumisen lisäksi joutuu vielä osallistumaan tällaiseen tilaisuuteen. Äärimmäisin esimerkki on tietysti se, jossa väkivallan uhri joutuu vaihtamaan koulua ja hänen koko elämänsä menee uusiksi siinä missä väkivaltaa tehneet saavat jatkaa samassa tutussa koulussa, kenties uusien uhrien kanssa. 

Tämä tuntuu jotenkin vaan niin järkyttävältä. Jos kyseessä olisi kuka tahansa muu – vanhus hoitokodissa jota toinen vanhus haukkuisi ja uhkaisi tappaa, keski-ikäinen parturi-kampaaja työpaikallaan, jota kollega kuristaisi ja potkisi aina töihin tullessa, nuori tarjoilija ravintolassa, jota tönittäisiin ja jonka tavaroita rikottaisiin ja sotkettaisiin joka päivä, sitä ei katsottaisi tuntiakaan vierestä. Kouluissa tällainen jatkuu silti päivästä, viikosta ja vuodesta toiseen. HS:n pääkirjoituksessa kerrotaan, että Sosiaali- ja terveysministeriön Väkivallaton lapsuus -raportin mukaan 15% yhdeksäsluokkalaisista suomalaisista kertoi tutkimuksessa hakanneensa joskus toisen ihmisen. V i i s i t o i s t a   p r o s e n t t i a.  Vaikka väkivalta on raportin mukaan myös vähentynyt 2000-luvalla, tuo luku saa oksennuksen nousemaan kurkkuun. Miten tämä voi olla totta?

Ja kun lapset ovat niitä kaikkein suojattomimpia, niitä, joiden koko edessä olevan elämän kulkuun väkivallalla voi olla ihan valtava vaikutus, niin en vaan voi ymmärtää. Miten Suomella on rahaa pilata niin monen tulevaisuuden työntekijän työkyky jo lapsuudessa tällä tavalla? Lapsuudessa koettu väkivalta aiheuttaa tutkitusti monia ongelmia, jotka voivat vaikuttaa koko loppuelämän. 

Mun mielestä kiusaaminen sanana on vähättelyä. Se pitäisi kieltää lailla – siis sen sanan käyttö. Ja se kaikki väkivalta, jota kiusaamiseksi kutsutaan, sehän onkin jo laissa kielletty. Se laki pitäisi myös alkaa ottamaan tosissaan myös lasten kohdalla ja ymmärtää, että lasten välinen väkivalta on ihan samaa väkivaltaa kuin kaikilla muillakin. En ole pätevä arvioimaan mitkä olisivat riittäviä seuraamuksia lapsille, jotka eivät ole vielä rikosoikeudellisessa vastuussa teoistaan, mutta selvää on, että tällä hetkellä käytettävissä olevat keinot eivät selvästikään ole riittäviä, kun väkivalta kouluissa on edelleen noin yleistä.

Tein aiheeseen liittyen pienen kyselyn Instagram Storiesissa seuraajilleni. Kyselyyn vastasi kahdeksan tunnin aikana ennen tämän artikkelin julkaisua yli 3000 ihmistä (Vastaajamäärät vaihtelivat eri kysymysten välillä, mutta vastaajia oli kaikissa kysymyksissä n. 2800-3500. Suurimmat seuraajaryhmäni ovat 24-35 -vuotiaat naiset sekä 18-23 -vuotiaat naiset, joita myös vastasi eniten kyselyyn). Tässä kyselyn kysymykset sekä tulokset:
Oletko kokenut koulussa joskus henkistä väkivaltaa esim. uhkailua, haukkumista, alistamista tai arvostelua?

75% vastasi Kyllä, 25% vastasi Ei

Oletko kokenut koulussa joskus fyysistä väkivaltaa esim. tönimistä, lyömistä, potkimista, tukistamista?

27% vastasi Kyllä, 73% vastasi Ei

Onko omaisuuttasi vahingoitettu joskus koulussa, esim. varastettu, rikottu, piilotettu, sotkettu?

38% vastasi Kyllä, 62% vastasi Ei

Minkä ikäinen olit kun koit ensimmäisen kerran toiselta lapselta väkivaltaa?

282 vastasi Varhaiskasvatuksessa, 1854 vastasi Alakoulussa, 453 vastasi Yläkoulussa, 68 vastasi Toisen asteen oppilaitoksessa

Uskalsitko kertoa asiasta koulun aikuisille?

31% vastasi Kyllä, 69% vastasi Ei

Saitko heiltä konkreettista apua, jonka ansiosta kiusaaminen loppui?

17% vastasi Kyllä, 83% vastasi Ei

Kysyin myös seuraajilta millaisia keinoja koulun henkilökunta oli käyttänyt väkivallan (henkisen tai fyysisen lopettamiseksi). Jaan saamiani vastauksia illan aikana laajemmin Storyjen puolella, mutta vastauksissa korostui se, että väkivallan uhrit jäivät yksin kiusaajia vastaan monella eri tavalla. Osa oli joutunut itse vaihtamaan koulua, osa oli joutunut jopa itse pyytämään kiusaajilta anteeksi. Monesti tilanteen oli vaan annettu olla, kun kiusaajien vanhemmat olivat kieltäneet tapahtuneen. Valitettavan usealle ainoa todettu vastaus oli opettajilta ”rakkaudesta se hevonenkin potkii”.

Olen itse vanhempi ja koen, että mikäli oma lapseni kiusaisi, suurin syy olisi minussa ja minun kasvatuksessani. Koen, että minä olisin se, jonka täytyy puuttua ja muuttaa asioita. Vaikka en välttämättä olisi antanut kiusaamiselle hyväksyntää tai kannustusta, en ehkä olisi tuominnut kaikkea väkivaltaa riittävän voimakkaasti ja opettanut lastani käsittelemään ja ilmaisemaan tunteita ja ratkaisemaan ristiriitoja asianmukaisilla keinoilla, mikäli lapseni satuttaisi muita. Tässä asiassa vastuuta ei kuitenkaan voi sysätä pelkästään vanhempien vastuulle, vaan koulu ja viranomaiset ovat he, joiden täytyisi ottaa se suurin vastuu väkivallan estämisessä.

Miksi? Koska on paljon lapsia, joilla ei kertakaikkiaan ole hyvä olla kotona. On paljon lapsia, joille vanhemmat eivät ole läsnä arjessa tai jotka asuvat muualla kuin vanhempien kanssa. Jos puhutaan vaan vanhempien vastuusta kasvatuksessa, unohdetaan se, että kaikilla ei ole niitä vanhempia ollenkaan. Ja se, että joitakin vanhempia ei kiinnosta pätkän vertaa, mitä oma lapsi tekee. Vaikka lähtökohtaisesti pitäisi tietenkin kiinnostaa, surullinen tosiasia on se, että niin ei ole.

Olen varma, että jokainen vanhempi, jota oman lapsen hyvinvointi kiinnostaa, puuttuu ja reagoi hyvin vahvasti, mikäli oma lapsi vahingoittaa toista lasta millään tavalla. Kaikilla lapsilla ei kuitenkaan sellaisia vanhempia ole.  Siksi ne toimivat keinot pitäisi olla käytössä nimenomaan siellä koululla ja väkivaltaan pitäisi puuttua kaikin mahdollisin keinoin niin kauan, että se saadaan loppumaan. Uskon myös, että opettajilla ei mitenkään ole tällä hetkellä riittävästi resursseja tai työkaluja näiden asioiden ratkaisemiseen kaiken muun työnsä ohella, vaan tarvitaan moniammatillista yhteistyötä ja lisää resursseja, jotta tilannetta voidaan parantaa. Mutta mistäpä niitä lisäresursseja voi ottaa, kun tilanne on mikä on koronankin takia.

Tärkeä askel olisi kuitenkin mielestäni se, että sitä väkivaltaa lakataan vähättelemästä kouluissa ja annetaan täysi tuki väkivallan uhrille sen sijaan, että pakoillaan vastuuta ja jätetään uhri selviämään yksin. Jokaisella on oikeus turvalliseen koulutiehen. En todella ole itse minkään alan asiantuntija, mutta sen tiedän, että yksikin tänään lukemani kokemus on liikaa.


9 Responses to “Miksi lasten välistä väkivaltaa edelleen kutsutaan vähätellen kiusaamiseksi?”

  1. Avatar Henkisen väkivallan uhri sanoo:

    Kiitos että kirjoitit tästä. Traumat kulkevat edelleen 6-kymppisenä mukanani ja vaikuttivat vahvasti siihen mitä töitä halusin tehdä.

  2. Avatar MariaAnn sanoo:

    Lähipiirissäni on opettajia, joiden olen kuullut painivan näiden asioiden kanssa. Oppilaat luulevat, että koska ovat alle 15v niin heille ei voi tulla esimerkiksi vaikka pahoinpitelystä mitään seuraamuksia. Lisäksi käyttävät hyväkseen mm sitä, että kun pahoinpitely on tapahtunut koulun jälkeen niin opettaja ei olisi valtaa asiaan puuttua. Lähipiirini opettaja on ollut yhteydessä poliisilaitokseen ja kysynyt sieltä voisiko poliisi tulla kertomaan oppilaille mm juurikin siitä että tietyt teot ovat lain mukaan rikoksia ja niillä on seuraamuksia vaikka olisikin alle 15v. Toivottavasti tämä viimeistään herättäisi siihen miten vakavasta asiasta on kyse…

    • Avatar Jenn sanoo:

      Minusta on kuvottavaa ja suoraan sanottuna jopa pelottavaa, että alle 15 vuotias osaa edes ajatella, että ”hähää oon alle 15, nii mulle ei voi pahoinpitelystä tulla mitään seuraamuksia”.
      Tai että ajatellaan, ettei kukaan puutu pahoinpitelyy kouluajan ulkopuolella? Tässä näkee selvästi, että koulumaailma ei voi henkisesti hyvin tällä hetkellä. Varmasti siellä on myös hyviäkin tarinoita, mutta näitä ikäviä tapahtumia on aivan liikaa 😔

  3. Avatar Ellu sanoo:

    Todella hyvä kirjoitus tärkeästä aiheesta. Erittäin hyvä pointti etenkin tuo lasten välisen väkivallan rinnastus aikuisten väliseen väkivaltaan, korostaa mielestäni entisestään sitä että asiaan ei puututa eikä pystytä puuttumaan sen vaatimalla vakavuudella. Kiusaaminen on todellakin vähättelevä termi väkivallalle, ja asioista pitäisi puhua niiden oikeilla nimillä! Tuntuu hurjan pahalta kaikkien väkivaltaa kohdanneiden lasten puolesta ja surettaa miten yleistä se on. Muistan itsekin läpi koko oppivelvollisuuden erilaisia kiusaamistilanteita joita tapahtui eri oppilaiden välillä (joista suurin osa oli suhteellisen lieviä mutta kiusaamista joka tapauksessa), ja tuntuu hurjalta miten paljon näitä tapauksia tulee mieleen kun alkaa muistelemaan…. Kiitos että puhut tästä tärkeästä aiheesta, toivotaan että tän tapahtuman myötä asiat alkavat muuttua parempaan suuntaan!

  4. Avatar Valitettavasti sanoo:

    Loistava kirjoitus. Valitettavasti lasten välinen raaka väkivalta tehdään hyväksyttävämmäksi käyttämällä siitä termiä kiusaaminen. Lasten oikeudet fyysiseen koskemattomuuteen eivät ole samalla tasolla kuin aikuisten ihmisten vaikka ne paperilla siltä saataisiin kuulostamaan. Teemme väkivallan piiloisesti sallituksi käyttämällä siitä sanaa kiusaaminen. Pääasia tuntuu olevan se, kuka ei ainakaan ole syyllinen ja miten pystyn todistamaan itseni syyttömäksi. Tässäkin tapauksessa kiusaaminen on ollut jatkuvaa, järjestelmällistä, harkittua ja raakaa väkivaltaa, ei kiusaamista. Kun teoilla ei ole oikeudenmukaista seuraamusta, niin ajatellaanko että se on sallittua. Ylinopeudesta saa sakot, pahoinpitelystä joutuu vankilaan.. aikuisilla seuraukset ovat vakavammat, koska sillä osoitetaan teon tuomittavuus.
    Totta on se, että opettajat saattavat olla ns. kädettömiä resurssien ollessa vähäiset ja pelkäävät oman oikeusturvansa puolesta esim sitä, mitä saavat tehdä puuttuakseen väkivaltatilanteissa. Puuttuessaan opettaja voi saada potkut työstään ja rikosoikeudellisen seuraamuksen,kun taas väkivaltainen lapsi/nuori saa seuraamuksen, jolla ei ole hänelle riittävää ymmärryksellistä merkitystä.
    Kiusaamiseen kyllä pystyttäisiin puuttumaan kun resurssit sijoitettaisiin tarkoituksenmukaisesti. Raha ratkaisee tässäkin, siihen satsataan mitä pidetään tärkeänä.

  5. Avatar SiruH sanoo:

    Oon aika järkyttynyt näistä tapahtumista. Esikoiseni koulutaipaleelle mahtui pariin otteeseen kiusaamista, ja kummassakin tapauksessa koulujen henkilökunta rehtorin johdolla tarttuivat ripeästi tilanteeseen ja tekivät tarvittavia, tehokkaita toimenpiteitä. Arvostan valtavasti heitä ja heidän tekemistään, mut se myös osoittaa, että kouluilla ON HALUTESSAAN käytettävissään toimenpiteitä, ja ne eivät ole resurssikysymys vaan motivaatiokysymys.

    Nään myös ongelman siinä, että kiusaajalla on aina ongelma, joka ei poistu sillä, että hän saa seuraamuksia kiusaamisesta. Rangaistukset eivät poista pahoinvointia tai mielenterveyshäiriöitä tai pieleen mennyttä tai saamatta jäänyttä kotikasvatusta. Missään nimessä en tarkoita, että kiusaaminen olisi kiusatun vika, sitä se ei ole koskaan eikä myöskään tietenkään oikeutettua, ja kiusatulle tulee varmistaa kaikki hänen tarvitsemansa tuki, traumaterapia yms. Mut mun mielestä myös kiusaamistapauksissa kiusaajalle tulisi järjestää koulun puolesta aina vähintään koulupsykologin ja sosiaalityöntekijän arviot siitä, millaista tukea hän tarvii. Joskus toki kiusaaminen on pöljäilyä, joka loppuu kun siitä saa rangaistuksen, mut hirveän usein se johtuu kiusaajan syvemmistä ongelmista, jotka jäävät käsittelemättä.

    • Avatar ssps sanoo:

      Mä oon samaa mieltä tästä että pelkkä kiusaajien rankaiseminen ei riitä, vaan he tarvisivat jonkunlaista apua ongelmiinsa. Kunpa vain olisikin resursseja sellaiseen aikaisen puuttumisen malliin, jossa heti kiusaamista ilmetessä voitaisiin ottaa sekä kiusaaja että kiusattu (erikseen tietenkin) koulukuraattorin tai psykologin puheille. Kiusaajan kanssa pakollinen sarja ”terapiaistuntoja” missä käytäisiin läpi mikä hänelle aiheuttaa tarpeen kiusata muita ja miten hän voisi oppia parempia tapoja käsitellä tunteitaan. Ja kiusatun kanssa kannustava keskutelu jossa tuotaisiin ilmi että hänen kokemus on otettu vakavasti ja häntä autetaan tarpeen mukaan.

  6. Avatar Laika sanoo:

    Meillä alakoulun vanhempainillassa paikallinen poliisi puhui juuri tästä, että ei käytetä termiä koulukiusaaminen. Pahoinpitely on aina pahoinpitely, vaikka se tapahtuisi koulussa. Julkiseen keskusteluun tämä pitää saada myös.
    Sitä olen monesti miettynyt, että miksi käytetään energiaa keskusteluissa (niin koulujen kuin vanhempien puolelta) siihen, missä kohtaa on koulun vastuu, missä kohtaa on perheiden vastuu. Minun mielestä se on kaikkien vastuulla, koulun, vanhempien kuin lastenkin vastuulla tehdä koulusta kaikille turvallinen.

  7. Avatar lilliputti sanoo:

    Hei, ei voi kun yhtyä tähän mitä kirjoitit. Myös itse olen monesti ajatellut, että mm kouluissa saisi reilusti puhua lapsille asian nimellä eli väkivallasta eikä kiusaamisesta. Olen itsekin ala -ja yläkoululaisten lasten äiti ja mitä tapahtumia koululta toisinaan kuulee, ei voi kun miettiä mikä laittaa lapset ja nuoret käyttäytymään väkivaltaisesti toisia ihmisiä tai toisten omaisuutta kohtaan. Teot eivät mun mielestä millään tavalla sovi kiusaamis sanan sisälle. Katson että ihan pienten lasten kohdalla esiintyy kiusaamista ,usein myös tahattomasti kun näitä sosiaalisia taitoja vielä opetellaan. Näistä asioista on hyvä keskustella laaja alaisesti ja ettei kukaan tunne jäävänsä asian kanssa yksin. Kiitos vielä sinulle hyvästä kirjoituksesta!

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.