Viime aikojen lemppareita: maaliskuu

26.03.2021

Viime aikoina on tullut tehtyä paljon raskausaiheista sisältöä, koska se ainakin omasta mielestäni melko ymmärrettävästi on se kaikkein suurin asia mielessä tällä hetkellä. Mutta ajattelin, että voisi olla hauska kertoa tämän hetken lemppareita ja kuulumisia siinä sivussa ihan muistakin jutuista, koska tokihan meille muutakin kuuluu kuin vain vauvan odotusta.

Kivoin juttu, mitä on tapahtunut tällä viikolla: No sen ilmiselvän ultran (että kaikki oli hyvin siellä ja saatiin nähdä meidän suloinen vilkuttava bebe) lisäksi varmaan se, että meidän terassi kuivui vihdoinkin sen verran, että saatiin laitettua siihen meidän uusi Lay-Z-Spa Helsinki -poreallas alustoineen, joka ostettiin viime viikolla, ja täytettyä se. Kylvettiin siellä jo toissapäivänä koko perhe ja oli ihanaa. Nyt (tätä kirjoittaessani aamupäivällä) allas on lämpiämässä jälleen viikonlopuksi ja odotan innolla, että illalla voidaan istuskella siellä.

Tällä hetkellä mittari näyttää jo 32 astetta, eli hyvin ehtii lämmetä illaksi. Ai että! Kirjoitan altaasta vielä käyttökokemuksia, kunhan niitä kertyy hieman pidemmältä ajanjaksolta kuin parilta päivältä. Altaasta on tullut tosi paljon kysymyksiä jo nyt ja vastaan niihin kaikkiin sitten siinä postauksessa vielä yhteisesti. (Esim. käyttöönotto, veden vaihto, puhtaanapito, ylläpito, ostopaikka, kustannukset, alusta, kylmän kestävyys, tyhjennys yms.).

Parhaat sarjat, joita ollaan katsottu viime aikoina: Saatiin juuri katsottua kaikki jaksot, mitä Snowpierceristä oli tullut Netflixiin tähän mennssä ja aloitettiin sen jälkeen norjalainen shokeeraava EXIT Yle Areenasta. Siis koko ajan kun katson sitä sarjaa, niin sanon vaan Otolle, että ”noi on ihan hirveitä, miten noi voi olla noin järkyttävän hirveitä”. Sarja kertoo neljästä norjalaisesta finanssialan yrittäjästä ja perustuu tositapahtumiin, mitä ei meinaa uskoa sitä katsoessa. Miten se voi perustua tositapahtumiin! Katsokaa itse ja järkyttykää!

Lemppari arkiruoka: Itse nimeämäni Parsonara eli Parsa Carbonara. Tästä kyllä pakko jakaa resepti teille jossain kanavassa. Olen niin fiiliksissä, että parsakausi on alkanut ja arjessa parsa valmistuu kaikkein nopeimmin meillä pastan kanssa. Parsaa, pecorinoa, kananmunaa, paljon mustapippuria ja sopivasti sormisuolaa, sekä hyvää tuoretta pastaa. Voiko olla mitään herkullisempaa (ja helpompaa)!

Kivoin työjuttu viime aikoina: Olen käynyt viime aikoina monta hyvää keskustelua kollegoiden kanssa ja saanut tosi paljon rohkeutta omaan tekemiseen erityisesti myynnin osalta, josta mulla ennen oli vähemmän kokemusta. Ja samalla olen saanut iloa siitä, että olen voinut itsekin rohkaista muita. Ollaan saatu super hyviä tuloksia aikaan! Toisten rohkaisevilla sanoilla ja kannustuksella on ihan mieletön voima.

Asia, jota odotan kovasti: Voi näitä voisi listata miljoona ja kallistuu taas vahvasti kaikkiin raskaus- ja vauva-aiheisiin, mutta jos nyt mietitään muutakin niin: lumien sulaminen, se, että saa lapsille trampoliinin pihalle ja saa kuulla heidän ilon ja innon siellä, taimien istutus ulos, kevään eka jäätelö ulkona, pääsiäisloma. Sekä tietysti se, että tämä korona-aika joskus loppuisi ja saisi takaisin kaiken sen ihanan, mikä joskus oli ihan normiarkea. Mutta ei mennä asioiden edelle, muuten en jaksa, päivä kerrallaan eteenpäin.

Viime aikojen käytetyin vaate: H&M edullisimmat 2-pack äitiyssukkahousut. Mun kohtu on supistusherkkä ja liian kireät sukkahousutkin aiheuttaa harjoitussupistuksia, joten nuo kaikkein edullisimmat ja löysimmät 40 denierin äitiyssukkahousut on mun pelastus. Olen käyttänyt niitä nyt lähes joka päivä jostain raskausviikolta 10 asti. Toisiin on tullut reikä varpaan kohdalle, mutta toiset on vielä ehjät, eli on kestäneet hyvin. Hinta oli 9,95/2 sukkahousut. Pitää varmaan kohta käydä ostamassa toinen paketti. Toiset on nämä kuvissakin näkyvät Lulu Lemonin Align -leggarit, jotka eivät ole mama-mallia, mutta muuten vaan maailman pehmeimmät ja venyvimmät.

Arjen helpottaja: Ruokaostosten tilaaminen kotiin (tai no me tilataan noudolla, mutta kuitenkin joku muu hoitaa keräilyn ja pakkaamisen). Nyt kun siihen on oppinut, en enää ikinä halua palata siihen, että käyn tekemässä jonkun hillittömän kahden tunnin kauppareissun kerran kahteen viikkoon. Mitä enemmän ostoksia tilaa, sitä paremmin tilausjärjestelmä on oppinut meidän toiveet ja tarpeet. Nykyään teen ne samat parin viikon ostokset jossain 10 minuutissa, kun suurin osa tuotteista on listalla jo valmiina ja vain pienet muutokset pitää tehdä itse. Ihan loistavaa!

Kaikista lemppareinta tällä hetkellä on kuitenkin se, että ihan kohta alkaa jo huhtikuu. Kesä on koko ajan lähempänä, valon määrä lisääntyy koko ajan ja odotan sitä ihan valtavan paljon. Lämpöä, aikatauluttomuutta, yhteisiä hetkiä <3 Enää pari kuukautta ja se on täällä! Nyt haluan toivottaa kaikille ihanaa viikonloppua <3 


Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.