Oton vanhempainvapaa nro. 2

26.11.2021

Tänään on se päivä, jota me ollaan odotettu varmaankin noin siitä asti kun raskaustesti näytti joulupäivänä kahta viivaa. Oton vanhempainvapaa. Voin kertoa, että ennen kuin me alettiin puhumaan neljännestä lapsesta, Otto ei varmaan koskaan melkein 10 vuoden aikana ollut tunnustanut, että hänellä on varsinainen vauvakuume. Minä olin se ikuinen vauvakuumeilija meistä. Otto kyllä aina joko oli halukas lisääntymään mun kanssa ja kertoi sen, tai sitten ei ollut juuri silloin ja kertoi senkin ja sitten odoteltiin. Mutta ei koskaan sanonut, että hänellä olisi nimenomaan vauvakuume.

Mutta tämä neljäs. Oh boy. Vuosi sitten tähän aikaa me kuumeiltiin molemmat. Istuttiin saunan lauteilla lasten mentyä nukkumaan ja haaveiltiin vauvasta. Juteltiin siitä, kuinka sitten pussailtaisiin vauvan pullavia poskia ja käytäisiin vaunulenkeillä. Kuinka ihanaa olisi vaan halia sellaista pientä tuhinapötkylää ja nukkua sen kanssa. Meillä molemmilla oli aivan valtava vauvakuume. Uskon, että siihen vaikutti Oton kohdalla nimenomaan se, että viimeksi hän oli pitkään vanhempainvapaalla. Silloin hän sai aivan eri tavalla kosketuspintaa vauva-aikaan kuin aiemmin, kun häin sai todella olla vauvan kanssa, eikä suurinta osaa päivästä töissä kodin ulkopuolella. Se oli niin intensiivisen ihana kokemus koko perheelle, että ollaan puhuttu siitä paljon jälkeenpäin ja muisteltu ja haaveiltu.

Me ollaan siitä etuoikeutetussa asemassa, että voin tehdä yrittäjänä töitä kotoa käsin ja omassa aikataulussa, siinä tahdissa kuin itse haluan. Se on Oton vanhempainvapaan kannalta ihan älyttömän hyvä juttu. Toisaalta, nämä kuluneet melkein neljä vauvan ensimmäistä kuukautta olen tehnyt töitä ekojen parin viikon jälkeen lähes yhtä paljon kuin yleensä, samoin Otto, koska äitiysvapaalle jääminen täysin ei ole mulle mahdollista. Olen saanut toki tehdä töitä kotoa ja olla samalla vauvan kanssa, mutta olen myös käyttänyt kaiken vauvan päiväuniajan Oton työpäivinä omaan työntekoon, samoin herännyt aamuisin pääosin jo tunteja ennen vauvaa, jotta ehdin tehdä töitä. Töitä on tehty myös iltaisin lasten mentyä nukkumaan. Se on onnistunut hyvin, koska vauva on niin hyvä nukkuja ja muutenkin chilli tapaus.

Mutta en voi sanoa ettenkö välillä olisi kaivannut vaan sitäkin, että saisi vaikka viikon vaan olla, mennä itsekin täysin vauvan tahdissa ja olla miettimättä ollenkaan töitä siinä arjen keskellä. Miettiä vain sitä milloin menen vaunulenkille, missä käyn lattella mammakaverin kanssa, mitä teen ruuaksi ja mitä sarjaa katson päiväuniaikaan Netflixistä. Lämmöllä muistelen esikoisen ja toisen lapsen vauva-aikoja, jolloin sain niin tehdä. Mutta nämä on valintoja, tämä oli meidän valinta. Nyt kun nämä pakollisen mulle korvamerkityn (mun kohdalla minimi)äitiysrahakauden kuukaudet on takana, alkaa mulla kissanpäivät.

Olen tottunut suoriutumaan mun töistä samalla kun olen ollut arkipäivisin toimistoaikaan yksin päävastuussa vauvasta. Mutta nyt saankin toisen aikuisen tähän. Aikuisen, jonka ainoa tehtävä on olla vanhempainvapaalla ja pyörittää arkea yhdessä mun kanssa. Joka ei ole sidottu töihin tai deadlineihin. Näiden kuukausien jälkeen tässä on se palkinto ja tässä on se mun äitiysvapaa myös. Kun Otto jää kotiin, pystyn olemaan paljon tehokkaampi ja keskittymään paremmin, koska mun ei tarvitse jännittää sitä, milloin vauva herää ja milloin mun työt keskeytyy. Ja sen ansiosta mäkin tulen saamaan enemmän myös niitä hetkiä, kun voin nukkua rauhassa pitkään vauvan kanssa, käydä keskellä päivää vaunulenkillä, käydä vauvauinnissa arkena tai mennä Oton ja vauvan kanssa pitkälle lounaalle.

Ja se jos mikä on ihan parasta. Olen niin kiitollinen siitä, että me ollaan just nyt just tässä. Kaikki se ihana on meillä vasta edessä. Oton vanhempainvapaa kestää seuraavat puoli vuotta, sen jälkeen edessä on vielä loput isyysvapaapäivät ja kesäloma, ja kuka tietää miksei hoitovapaakin, niin pitkälle ei olla mietitty. Mennään sitten tilanteen mukaan. Seuraavat puoli vuotta me ollaan taas vapaita päättämään itse aikatauluista ja viikon ohjelmasta. Ja mikä parasta, saadaan olla yhdessä. Saadaan nähdä ja kokea yhdessä, miten vauva maistaa ekaa kertaa porkkanaa ja parsakaalia. Miten hän alkaa ryömimään ja nousee konttausasentoon. Miten hän nousee tukea vasten kontalleen ja sanoo ensimmäistä kertaa pappa tai ääti. Miten hän oppii nauramaan, vilkuttamaan ja taputtamaan.

Juuri tänä päivänä tasan vuosi sitten mulla käynnistyi se kierto, josta meillä tärppäsi. Ja tasan vuotta myöhemmin meillä on käsillä juuri se hetki, josta silloin niin kovasti haaveiltiin. Ollaan ihan valtavan kiitollisia ja onnellisia siitä, että näin on. Ihanaa viikonloppua kaikille!


Kommentoi