En ole aina pitänyt joulusta. Pidin lapsena, suorastaan rakastin joulua, kuten enemmistöllä lapsista on tapana. Onhan siinä hartaassa yhdessäolossa ja talven ihmemaassa jotain todella erikoista, lahjoista puhumattakaan. Aatosta eteenpäin kolme päivää silkkaa euforiaa, jos lipeäkalaa ei lasketa. En koskaan ymmärtänyt sen olemassaoloa. Kala, joka twerkkaa puolitoista tuntia pienestäkin kosketuksesta, ja jonka suutuntuma muistuttaa valmiiksi pureskeltua hyytelöä. Muuten jouluruoka oli ihan, no, syötävää jokseenkin nirson pienen pojan mielestä. Ainakin tarpeeksi syötävää, ettei mikään riittänyt pilaamaan joulun ihmemaata.
Vanhenemisen myötä elämän karuus kuitenkin läsähti päin kasvoja kuin lipeäkala, ja joulun taika oli mennyttä. Yhdessäolo oli edelleen jees, jouluruoka sitäkin enemmän, mutta muuten joulu meni siinä samassa kuin juhannus ja pääsiäinen. Vasta omien lasten opittua ymmärtämään joulua, ja innostumaan kaikesta sen mukanaan tuomasta hömpötyksestä, huomasin minäkin, että ei se joulun taianomaisuus ollut mihinkään hävinnyt. Olin vain ollut liian angstinen ernu nauttiakseni siitä.
Ikinä en kuitenkaan unohtanut niitä lämpimiä muistoja, joita minulle oli lapsuuteni jouluista kertynyt. Sitä kertaa kun yhdessä kemiläisten serkkujemme kanssa pelasimme Mario Kartia, ja serkku meni viimeisen kierroksen finaalimetreillä minun ja veljeni ohi turnausvoittoon. Sitä kertaa kun lapsuudenystäväni ja hänen siskonsa lauloivat joulupukille joululauluja, enkä minä tuppisuu voinut kuin ihailla heidän rohkeuttaan. Sitä kertaa kun olin kerran itse joulupukkina, 10 vuotta nuoremman siskoni iloksi, joka oli niin ahdistunut tästä ilmestyksestä, että ei tajunnut sen olevan minä.
Yksi ehdottomista lempimuistoistani on kuitenkin Saariselältä, isäni entisen työpaikan mökiltä, jossa vietimme satunnaisesti joulua tuttavien tai suvun kanssa. Mökki oli iso, ja suunniteltu selkeästi useammalle seurueelle. Mökin takaovelta pääsi suoraan sisään pitkälle käytävälle, jonka molemmin puolin sijaitsi useampi hotellimainen majoitustila omilla vessoilla, osasta löytyi jopa suihku. Käytävän toinen pää aukesi isoon korkeakattoiseen yhteistilaan josta löytyi kattava mökkimäinen perusvarustus. Iso kuvaputkitelkkari, takka, vanhoja sohvia, kirjoja ja shakkilauta. Muistan mökissä kerran jopa olleen toisen perheen meidän porukan lisäksi. Yleensä siellä ei kuitenkaan ollut ketään muita sen kaukaisen sijainnin takia. Koko helahoitoon kuului myös erillinen iso saunarakennus, jostain syystä uima-altaalla varustettuna, sekä tarinan kannalta oleellinen talonmies.
Eräänä jouluna, kun jouluruoat oli innostuksen varjostamana saatu nieltyä ja vanhempamme olivat vihdoinkin nousseet pöydästä, kuikuilimme veljeni kanssa kärsimättöminä yön pimeyteen. Juoksimme ikkunalta toiselle kurkkien pihalle, jossa oli niin pilkkopimeää, että yhtä hyvin olisi voinut vetäistä paperipussin päähänsä ja etsiä pukkia vaatekomerosta. Oli miten oli, tuntui, että pukki oli myöhässä, ja pieni paniikki alkoi ehkä hiipimään päälle.
Eipä aikaakaan, kun ovi kuitenkin kävi, ja sisälle astui tuttu punanuttuinen karvanaama. Karvanaama, jolla oli jostain syystä maiharit ja maastohousut joiden vyöstä roikkui poronsarvesta tehty puukko. Olimme veljeni kanssa tarpeeksi vanhoja ymmärtääksemme että kyseessä ei ollut “perinteinen” vuokrapukki, vaan mökin talonmies. Pukki oli kuitenkin pukki, ja joulu oli taas täydessä vauhdissa.
Vasta näin aikuisiällä sain kuulla, ettei talonmiehen ollut alunperin pitänyt tulla pukiksi ollenkaan. Hän oli vain kaivanut jostain kaapista vanhat pukintaimineet ja tullut pelastamaan päivän, kun porukoittemme tilaama vuokrapukki oli onnistunut sammumaan vähän matkan päässä sijaitsevan hotellin aulabaariin.
Eihän me mitään lapsena mistään tiedetty. Vanhemmat pitivät tämän aaton kriisin visusti omana tietonaan, ja tekivät parhaansa, ettei tämä vastoinkäyminen vaikuttaisi meidän jouluun ja sen taianomaiseen tunnelmaan.
Siksi meidän aikuisten on hyvä välillä muistaa, että joulu ei ole pelkästään samoja vanhoja korvamadoiksi yltyviä joululauluja, juhlastressiä, työkiireitä, siivouspaniikkia ja kokkishowta. Ne eivät ole niitä asioita, mitkä yleensä jäävät joulusta mieleen, varsinkaan lapsilla.
Pysähdytään, nautitaan, hengitetään ja fiilistellään hetki. Autetaan niin omia kuin muidenkin pieniä luomaan niitä hyviä muistoja parhaamme mukaan, sillä koskaan ei voi tietää kuinka pitkälle ne elämässä kantavat.