Ystävänpäivä lähestyy ja kerhossa oli tänään tehty maailman hienoimmat ystävänpäiväkortit vanhoista kirjankansista ja metsän aarteista, jotka lapset saivat antaa tärkeälle ihmiselle. Meidän neiti halusi antaa korttinsa äidille ja isille, mikä on musta ihanaa, vaikka en tietenkään olisi pitänyt yhtään vähemmän ihanana jos hän olisi halunnut antaa sen kivalle kerhokaverille. Uskon että syy siihen, että me vanhemmat saimme kortin kaverin sijaan, on siinä että hän tykkää muutenkin tehdä kortteja meille vanhemmille melkein joka viikko, ihan vain koska askartelu on mukavaa ja hänestä on kiva ilahduttaa meitä. Ehkä ei käynyt mielessä, että kortin voisi antaa jollekin muullekin kuin meille.

Tiedän että siitä ei ole kyse ettei hänellä olisi ystäviä, sillä joka kerta kun menen häntä kerhosta hakemaan, on mukavat leikit kesken tai juuri päättymässä jonkun kaverin kanssa. Me ollaan opetettu, että kaikkien kanssa leikitään, vaikka ei hän sitä kyllä koskaan ole kyseenalaistanutkaan. Myös kerhossa sosiaalisia taitoja on harjoiteltu, ja tänäänkin oli teemaan sopivasti juteltu ystävyydestä ja tehty toisille ystävällisiä juttuja. Hänen ryhmässään on ollut aina tosi hyvä henki ja kaikki ovat saaneet olla yhtä lailla mukana.

En voi olla miettimättä, miten surullista olisi jos olisi toisin. Luin tänään pysähdyttävän artikkelin 6-vuotiaasta tytöstä, joka esikoulun aikana oli jätetty ainoana kutsumatta jo viisille synttäreille, joille kaikki muut ryhmäläiset oli kutsuttu, ja tämän lisäksi häntä oli vielä pilkattu ja huudeltu päin naamaa. Kukaan opettajista tai vanhemmista tytön äitiä lukuunottamatta ei ollut tähän puuttunut mitenkään. Luin useamman keskustelun aiheesta, ja vastaan tuli myös toinen ikävä ääripää – jonkun lapsi on järjestänyt synttärit, kutsunut ryhmäläisiään juhliin, ja kukaan ei ole tullut paikalle. Molemmat yhtä ikäviä tilanteita, joita samat lapset saattavat joutua käymään läpi, kerta toisensa jälkeen.

Tuntuu ihan uskomattomalta, että eskariryhmäläisten vanhemmista ei löytynyt yhtäkään joka ymmärtäisi, miten heidän välinpitämättömyytensä voi vaikuttaa tuon pienen tytön itsetuntoon, elämänkatsomukseen ja koko tulevaisuuteen. Vielä uskomattomampaa on eskarin ohjaajien kykenemättömyys puuttua tilanteeseen. Miten se on edes mahdollista, että yksikään heistä ei välitä? Mä väitän, että työkaluja tilanteen parantamiseksi heiltä ei puutu, mutta halua kyllä. Tietenkin päävastuu on vanhemmilla, kasvatuksen perusta luodaan kotona, kuten myös ennakkoasenteet. Valta siihen tuleeko lapsesta kiva vai ilkeä, on pääosin vanhemmilla. Mutta päiväkodin työntekijöiden vastuulla on että edes se aika kun ollaan eskarissa, olisi jokaisella lapsella mukava olla.

Mä toivon, että kyseisten lasten vanhemmat lukivat artikkelin, ja että edes joku heistä tunsi piston sydämessään, ja ymmärsi mitä on tehnyt. Epäilen, sillä ennakkoasenteet istuvat tiukassa ja omaa ylpeyttään on vaikea niellä. Kuusivuotiaat eivät ole oletukselta ilkeitä. He eivät ajattele, että ujous, hiljaisuus tai erilaisuus on virhe, ellei heitä ole opetettu ajattelemaan, että kaikkien ihmisten pitäisi olla samasta muotista veistettyjä ja osoiteltu erilaisuutta sormella.

Mä peilaan kaikkea tietenkin vain omiin kokemuksiini. Muistan ja tiedän sekä omasta lapsuudesta että kokemistani tilanteista omien lasten kanssa, että se että kaveri on vähän ujompi tai hiljaisempi, ei ole este leikille. Silloin tämmöinen vähän suulaampi tyyppi niinkuin esimerkiksi minä, voi ottaa vähän ohjaksia leikissä ja vaikka ehdottaa jotain kivaa tekemistä toiselle. Yleensä se kaverikin siitä rohkaistuu kun pääsee mukaan leikkiin, ja alkaa höpötellä, ja vaikkei alkaisikaan niin kyllä se leikki sujuu ihan hyvin vähemmälläkin puheella.

Lapset ovat uteliaita, kiinnostuneita kaikesta ja kovia kyselemään. He ihmettelevät, ja kasvaessaan huomaavat myös erilaisuuden. Mutta heille ei pidä antaa vääriä vastauksia, ei muutenkaan, mutta ei etenkään silloin kun on kyse siitä, miten muita ihmisiä kohdellaan. Jos lapsi kysyy ”Äiti, miksi toi Martti-Ursula ei puhu koskaan mitään” ja vastaus on ”Emmä tiiä, anna sen vaan olla ja leiki toisten kanssa”, lapsi antaa olla. Kun kaikki muutkin vaan antavat olla, on Martti-Ursula ilman kavereita, koko porukan ulkopuolella. Jos vastaus on ”Ehkä sitä vähän jännittää, käy pyytämässä sitä mukaan leikkiin” saattaa lopputulos olla toinen. Jos lapsi ymmärtää että erilaisuus on normaalia, ja hyväksyy sen, on lopputulos toinen.

Synttärikutsuja jaellessa on vastuu vanhemmalla. Mun mielestä kaikkia ei tarvitse kutsua, ymmärrän että kaikilla ei siihen ole resursseja. Mutta koskaan ei saisi tehdä niin että yksi jää ulkopuolelle. Joissain päiväkodeissa on ilmeisesti sääntönä, että pitää kutsua joko koko ryhmä, tai sitten kaikki ryhmän tytöt tai kaikki ryhmän pojat. Mun mielestä nuo ovat aika hyviä ohjenuoria, silloin kukaan ei jää yksin ulkopuolelle. Tämä ei tietenkään poista sitä ongelmaa, jos kukaan kutsuttu ei tule paikalle. Tottakai joskus on este, ettei oikeasti pääse syntymäpäiville koska on jotain menoa tai on vaikka kipeänä. Mutta harvoinpa kaikilla on yhtäaikaa menoa tai flunssaa.

Se on kaikkien yhteisen hyvän mukaista, että toisista pidetään huolta, ja toisia kunnioitetaan. Synttärikutsuille saapuminen tai kutsuminen on pieni vaiva, mutta sillä on iso merkitys. Ystävyys on hienoimpia ja ihanimpia asioita elämässä, ja kaikilla pitäisi olla yhtäläinen mahdollisuus ja oikeus kokea se.

Luitteko te kyseistä artikkelia? Millaisia ajatuksia se herätti? Miten te toimitte kaverisynttäreiden ja kutsujen kanssa?

Me ollaan asuttu nykyisessä asunnossa pian 2,5 vuotta, ja asutaan varmasti vielä jonkin aikaa, koska tavoitteena on että seuraava asunto johon muutetaan on meidän oma. Aluksi 75 neliön avara kolmio tuntui tilavalta, meitä oli silloin vain kolme kun tähän muutettiin ja 1-vuotiaan lelumäärä ei ollut mitään verrattuna tähän nykyiseen tavarakaaokseen. Tässä pari vuotta asuttua, ja kaikkien tavaroiden lisäännyttyä roimasti me ollaan aina aika ajoin tilanteessa, jossa koko kämppä ärsyttää, kaikki on väärässä paikassa tai tavaroille ei ole mitään paikkaa,  ja alkaa ahdistaa. Silloin me vaihdetaan järjestystä.

Ollaan pyöritelty huonekalut ympäri, vaihdettu makuuhuoneita ja kokeiltu vaikka mitä moneen otteeseen. Aluksi freesiltä ja kätevältä tuntunut suuri ja avara olohuone-keittiö-eteinen tila tuntui ihan huikealta, mutta kaikkea kokeiltua ollaan todettu että meidän kodissa on vaan järjetön määrä hukkaneliöitä. Se on aiheuttanut hankaluuksia ruokapöydän sijoittelussa, meidän suurelle pöydälle ei koskaan tunnu olevan sitä ihan parasta mahdollista paikkaa. Ja lisäksi siinä missä yhteisissä tiloissa riittää niitä (hukka)neliöitä, makuuhuoneet ovat aika pienet, ja hankalat sisustaa koska ehjiä seiniä ei ole kummassakaan.

Päätettiin luopua nyt siitä ajatuksesta, että makuuhuone olisi yhdistetty makuu- ja työhuone, se on aivan liikaa vaadittu meidän piskuiselta kammarilta. Siirrettiin suosiolla työpöytä olohuoneen nurkkaan jossa se ei vielä ole koskaan ollut, ja ruokapöytä takaisin keittiöön. Se vie kyllä avaruudentuntua roimasti, kun suuren keittiön täyttää suuri pöytä, mutta tilankäytöllisesti tämä taitaa olla ainoa toimiva ratkaisu. Saatiin kuitenkin tämän ratkaisun ansiosta ihana pieni lukunurkkaus siihen kohtaan, jossa ruokapöytä oli ennen, ja tuosta pienestä nurkkauksesta on tullut mun lempipaikka koko kodissa. Se on nurkkaus joka mun silmään näyttää valmiilta, mukavalta ja meidän näköiseltä.

Ehkä tämän ansiosta me viihdytään taas seuraavat puolisen vuotta paremmin, kunnes on taas pakko sijoitella tavarat uudelleen. Olohuoneeseen haaveilen Ikean Bestå-kaapeista, kolme sellaista valkoista kaappia telkkaritasoksi olisi oikein hyvä. Kaapinovet piilottaisivat tavarat taakseen ja tekisivät yleisilmeestä rauhallisemman. Verhot on myös tarkoitus päivittää kevyempään ja vähemmän hallitsevaan näin kevään korvalla, niin saa raikastettua sisustusta, ja koristetyynyt muokata niihin sopivaksi. Mä olen miettinyt teidän ruokapöydäntuunausvinkkejä myös ja päätin ottaa yhteyttä ammattikouluun, että josko joku oppilas sieltä maalaisi pöydän oppilastyönä valkoiseksi! Kiitos siis kaikille aivan huipuista vinkeistä! Kunhan pöytä on maalattu, hommataan sille kaveriksi kauniit vaaleat pinnatuolit joista olen haaveillut jo ikuisuuden.

Tämä viikko on alkanut niin kauniin aurinkoisena, että mä olen täynnä kevätfiilistä ja hyvää mieltä. Ei ole kyllä montaakaan ihanampaa asiaa kuin se että koti täyttyy valolla kaiken talven harmauden jälkeen. Menin eilen illalla jo kymmeneltä nukkumaan ja kumpikaan tytöistä ei herännyt koko yönä, joten mä sain huikeat kymmenen tunnin yöunet pitkästä aikaa. Olo on lievästi sanottuna uudelleensyntynyt, voiko näin pirteä edes ollakaan?? Nyt jaksaa vielä uudella tarmolla viimeiset kaksi päivää ennen viikonloppua, ja lauantaina on viimein ystävänpäivä jolloin me päästään juhlimaan meidän ensimmäistä hääpäivää oikein kunnolla.

Hyvää yötä ja mukavaa huomista torstaipäivää kaikille <3

Keskiviikko ja viikon arkiruoan vuoro! Postaussarjaa on nyt takana neljä viikkoa, ja täytyy sanoa että tämän viikon julkaistavaa reseptiä miettiessäni mä olin huolissani. Luulin että kirjoitan pelkästään pastasta. Selasin reseptit ja huomasin että toistaiseksi pastat ovat häviöllä salaateille ja nuudeliwokille, eli tämähän täytyy tietenkin korjata heti, ja julkaista yksi mun uusista suosikeista: broileri-kasvis-mozzarellapasta. Mä veikkaan että mitä lähemmäs kesää kohti mennään, sitä enemmän tulee kokattua kaikkea muuta kuin pastaa. Pastat ovat vaan meidän talven suosikkeja, ihanan lämpimiä ja kermaisia tai tomaattisia, pehmeitä, sopivat talveen kaikkein parhaiten heti joulukinkun jälkeen! Kesällä kaipaa sitten taas enemmän raikkautta ja erilaisia ruokia.

On ollut tosi kiva miten paljon mahtavia resepti-ideoita teiltä on tullut aina ruokapostausten yhteydessä, ja toinen kiva juttu on se miten moni teistä on käynyt kommentoimassa reseptiä testattuaan, että miltä se sitten maistui! Mahtia saada palautetta, ja ihanaa että me kaikki saadaan lukea toistemme suosikkireseptejä, niistä saa hyviä vinkkejä arkiruokaan.

Broileri-kasvis-mozzarellapasta

600g broilerinfileesuikaleita (marinoi itse haluamallasi tavalla tai osta marinoituja)

1 parsakaali

1/2 rasiaa kirsikkatomaatteja

1/2 ruukkua basilikaa

1 kesäkurpitsa

1 punainen paprika

1 sipuli

1 pötkö mozzarellaa

300g pastaa

suolaa, mustapippuria & välimeren yrttisekoitusta

Laita pastavesi ja parsakaalivesi kiehumaan. Pilko kesäkurpitsa pyöreiksi siivuiksi, ja levitä ne talouspaperin päälle. Ripottele kesäkurpitsaviipaleille reilusti suolaa ja anna niiden hengata siinä muiden vihannesten pilkkomisen ajan, ainakin 10min. Pilko parsakaali, paprika ja sipuli. Halkaise kirsikkatomaatit. Silppua basilika. Pyyhi ylimääräinen suola pois kesäkurpitsaviipaleista, ja paista ne pannulla niin että ne saavat kevyen värin pintaan. Laita kesäkurpitsaviipaleet vaikka 50-asteiseen uuniin hengaamaan siksi aikaa, kun ruskistat kanasuikaleet pannulla. Keitä parsakaalit nopeasti suolalla maustetussa vedessä. Lisää ruskistetun kanan joukkoon ne, sekä sipulit ja paprikat. Lopuksi pilko mozzarella haluamasi kokoisiksi viipaleiksi, ja lisää kesäkurpitsat sekä kirsikkatomaatit muiden joukkoon pannulle. Mausta mustapippurilla, välimeren yrttisekoituksella ja tuoreella basilikalla. Tarjoile pastan ja mozzarellaviipaleiden kanssa.

Kesäkurpitsan itkettäminen on superpieni juttu mutta vaikuttaa makuun ja rakenteeseen ihan hulluna! Se tekee kesäkurpitsoista pehmeitä ja tuo maut esiin ihan eri tavalla. Ja kun kaiken ylimääräisen suolan pyyhkii pois, niin niistä ei myöskään tule liian suolaisia. Tämä ruoka toimisi varmasti vallan mainiosti myös ihan kasvisruokana ilman kanaa, ja vihannesten tilalle voi tietenkin vaihtaa myös omia suosikkeja.

Mukavaa ja maukasta keskiviikkoa kaikille, palaan illalla muiden juttujen kanssa! 🙂

Me aloitettiin eilen Oton kanssa haaste. Haastoimme toisemme olemaan valittamatta, mistään asiasta, isosta tai pienestä. Se kumpi valittaa ensin kymmenen kertaa, joutuu tekemään ihan mitä tahansa toinen pyytää. 24 tuntia takana, Otto johtaa 0-1. Mä myönnän, sorruin valittamaan heti aluksi, jo eilen päivällä, aivan mitättömän pienestä asiasta, mun yskästä. Naurettavaa! Mutta nyt aion pitää varani, ja toivon että me ei päästä kumpikaan sinne kymppiin asti, vaikka en uskokaan että Otto keksisi mitään kovin kauheaa mun pään menoksi.

Miksi sitten tällainen haaste? Eikö negatiivisia tunteita saa ilmaista? Saa, ehdottomasti saa. Tämän haasteen tarkoituksena ei ole muuttaa arkea yltiöpositiiviseksi esitykseksi tai piilotella tunteita, vaan enemmänkin keskittyä siihen miten itseään ilmaisee, ja kiinnittää huomiota siihen miten pienistä asioista tulee joskus valitettua. Siinä on eroa, sanooko toiselle narisemalla että ”ei hitto mua väsyttää, miksei vuorokaudessa voi olla enemmän tunteja, mä en jaksaaaaa” vai sanooko vaikka että ”olipa kyllä aika hankala yö, ja nyt väsyttää, tänään vois mennä aiemmin nukkumaan ihan varmuuden vuoksi”.

Me ei olla mitään valittajaluonteita, koen että mulla ja Otolla myös on paljon muutakin asiaa toisillemme, kuin valittamista turhista pikkuasioista. Siksi en usko että tämä haaste tekee edes tiukkaakaan kummallekaan meistä. Mutta uskon että jokainen meistä sortuu turhaan valittamiseen joskus, ja fakta on se että eipä se fiilis siitä valittamisesta ainakaan kohene, päinvastoin. Pyrin muutenkin miettimään enemmän niitä päivän hyviä asioita, kuin huonoja, ja uskon että sillä on iso vaikutus ihan omaan yleiseen jaksamiseen ja fiilikseen.

Tämä haaste sai aika haastavan alun, sillä viime yönä nukuttuja tunteja on takana vain muutama, ja aamuherätyskin oli jo viideltä. Tämä taitaa olla taas vaan niitä kuuluisia vaiheita, että yöheräilyt ovat taas alkaneet, mutta väsymystä se ei helpota että tietää tämän olevan väliaikaista. Väsymystä ei helpota myöskään valittaminen, vaan sen tunnustaminen että nyt väsyttää ja se on ihan okei, ja sen miettiminen miten voisi itseään piristää että jaksaisi iltaan asti.

Siispä, takana on kaksi kuppia kahvia, aamulenkki aurinkoisessa säässä vähän kauemmas puistoon viemään esikoista kerhon laskiaispäivänviettoon ja naaman pesu jääkylmällä vedellä. Just nyt ei edes tunnu siltä että silmät lupsahtaisivat kohta kiinni, että jotain vaikutusta noilla taisi olla, onneksi! Kuopus luovutti huonon yön jälkeen jo ennen yhdeksää, ja nukkuu edelleen. Tämä on ensimmäinen kerta puoleen vuoteen, kun kuopus nukkuu esikoisen ollessa kerhossa. Luksusta, etten sanoisi! Parin tunnin päästä haen Tiaran kerhosta, minkä jälkeen meille tulee ihanat Karde ja Edi kylään. Suunnitelmissa on mutakakun leipomista, kahvia ja rentoa hengailua, mikä kuulostaa erittäin sopivalta aktiviteetilta viime yön jälkeen.

Mukavaa ja aurinkoista tiistaipäivää kaikille<3

PS: Mä kerron sitten teillekin, mitä mä joudun tekemään kun Otto voittaa! Vaikka olen positiivinen ja uskon mahdollisuuksiini, mulla on sellainen kutina että tuo jääräpäinen aviomieheni onnistuu olemaan valittamatta vaikka hamaan tulevaisuuteen jos niin haluaa!

Olen mukana Indiedaysin ja Fiskarsin yhteistyökampanjassa, jonka ansiosta pääsin testaamaan Fiskarin uusia käteviä Functional Form -salaatintekovälineitä, ja liesityypille optimoitua paistinpannua. Mä rakastan ruuanlaittoa, ja rakastan myös salaattia, mutta arjessa olen aika laiska yleensä tekemään salaattia pääruuaksi, koska ruokaisan salaatin valmistus tuntuu arkisin liian työläältä. Salaatin valmistuksessa on monta vaihetta, pilkkomista, paistamista ja pesemistä. Se on kivempaa seurassa kuin yksin, ja siksi jätän salaatit yleensä viikonlopulle ja arkisin keskityn helpompiin sapuskoihin.

Tälläkin kertaa lähdin salaatintekoon vasta viikonloppuna, vain huomatakseni, että olisin aivan hyvin voinut tehdä tämän ruoan vaikka tänään maanantaina, yksin valmiiksi, ennenkuin Otto tulee töistä. Fiskarsin uudet salaatintekovälineet helpottivat ja nopeuttivat valmistusta reippaasti. Välineiden valmistuksessa on käytetty erikoisvahvaa muovia, Softgrip-pintaa, ruostumatonta terästä, kuumuudenkestävää silikonia ja lasivahvistettua nailonia, jotka tekevät niistä pitkäikäisiä ja helppokäyttöisiä ruuanvalmistuksen helpottajia.

Niin mun kuin Otonkin ykkösinhokki salaatin valmistuksessa on yleensä itse salaatti. Sen irroittaminen ruukusta, kaikkien salaatinlehtien huolellinen pesu, kuivaus ja repiminen. Functional Form salaattilinko helpotti tätä puuhaa huomattavasti. Sen avulla salaatti oli helppo huuhdella irrotettavassa siiviläosassa, jota käytin myös muiden salaattitarvikkeiden huuhtomiseen. Salaatinlehdet kuivuivat nopeasti vettävaluvista rapsakoiksi kun linkoa pyöritteli, ja irroitettava kulho olisi toiminut loistavasti myös salaattikulhona, tai vaikkapa leivonnassa.

Kurkut sai käden käänteessä sopiviksi viipaleiksi vihannesleikkurilla, jossa on vielä fiksusti sormisuoja jonka alle viimeisen jämäpalan voi laittaa, ja pilkkoa tai raastaa senkin käyttöön, sen sijaan että heittäisi sen vaan pois kun pelkää näppiensä puolesta. Me käytetään arjessa paljon raasteita kastikkeissa ja uuniruuissa, ja etenkin pienten porkkanoiden kanssa sormisuojasta on varmasti paljon hyötyä. Raastimessa on kolme erilaista terää, karkealle ja hienolle raasteelle, sekä tosiaan se vihannesleikkuri jota me tämän ruuan kanssa käytimme. Sormisuojan ansiosta uskaltaa ottaa lapsetkin mukaan raastamaan, eikä tarvitse kokoajan muistutella että ”varo sormia varo sormia”.

Halusin tehdä pitkästä aikaa marinoitua punasipulia salaattia varten, ja valmistin marinadin kulhossa. Tiedätte varmaan, kuinka marinadia on ärsyttävä yrittää kaivella lusikalla tai kauhalla kulhosta, kun ei kuitenkaan saa kaikkea irtoamaan vaan osa menee aina hukkaan. Marinadin kauhomiseen voi toki käyttää erikseen kauhaa jolla marinadia saa annosteltua juuri tiettyihin kohtiin, ja lopuksi nuolijaa, mutta siitä tulee ylimääräistä sotkua, jota mä ainakin henkilökohtaisesti vältän viimeiseen asti. Fiskarsin uusi kauha on suunniteltu juuri näitä tilanteita varten, sen pohjasta nimittäin toinen puoli on silikoninen, jolloin ne viimeisetkin rippeet saa kauhottua kulhosta kätevästi irti. Toimii hyvin myös silloin kun kauhoo paistinpannulta ruuanjämät muovirasiaan seuraavan päivän lounasta varten.

Me saatiin vuosi sitten häälahjaksi laadukas, mun itse valitsema paistinpannu, joka osoittautuikin käytössä suorastaan järkyttävän huonoksi. Alle kaksi kuukautta täysin ohjeiden mukaista käyttöä,  jonka jälkeen pannu alkoi polttaa kaiken pohjaan eikä enää puhdistunut kunnolla. Lisäksi pannu oli todella painava, niin painava että ilman päivittäistä habatreeniä kahden taaperon kanssa, mä olisin varmaan kaatanut kädet täristen pannulta ruokaa toiseen astiaan. En ollut hankkinut uutta pannua vielä tilalle, jotenkin mä halusin uskoa se kokisi jonkun ihmeparantumisen ja osoittautuisi sittenkin laadukkaaksi.

Kun testasin meidän pannun sijaan tätä Functional Form -paistinpannua jonka saimme, muistin taas miten helppoa ruuan paistaminen voi olla. Ruoka ei tartu kiinni vaikka paistaisi kuivalla pannulla täydellä lämmöllä, ja kaikenlisäksi pannun voi pestä pesukoneessa, mikä tuntuu olevan harvinaista paistinpannujen suhteen tänä päivänä, yleensä kun pesukonepesua ei missään nimessä suositella. Functional Form -paistinpannuja löytyy neljälle erilaiselle liedelle optimoituna, tavalliselle sähköiselle, keraamiselle liedelle joka meillä on, induktioliedelle ja kaasuliedelle. Lisäksi pannuja on myös eri kokoisia, me valittiin kaikista isoin koska nelihenkisessä perheessä ruokaa ei voi koskaan tehdä liian isoa satsia, haha!

Pannun kanssa täydellisesti yhteen klikkaa uusi paistolasta, jossa on pieni kohouma jonka ansiosta lastan saa asetettua pannun kahvan päälle niin että kastikkeet ja rasvat valuvat sinne pannulle pöydän sijaan. Mulla on myös paha tapa unohtaa kauha hengaamaan sinne pannulle ruuan kanssa, juuri siksi koska en halua laittaa kauhaa pöytätasolle levittämään kastikkeita ympäriinsä, joten tämä on hyvä ratkaisu siihenkin.

Meidän kastikemestari Otto tykkäsi uudesta salaatinkastikeshakerista, josta kastikkeen voi myös tarjoilla. Kaikki ainekset shakeriin sekaisin, silikoninen kansi kiinni niin että kaatoaukko peittyy, ja sitten vaan ravistetaan sekaisin. Käännetään kantta uudelleen ja avot, kastike on valmis kaadettavaksi siististi ja kauniisti samasta purkista. Ei tarvitse enää sotkea sekoituskulhoa, lusikkaa ja kermakkoa, ja sen lisäksi päällystää kermakkoa kelmulla jääkaappisäilytystä varten. Riittää kun kääntää kannen taas kiinni ja kastike säilyy siellä ilmatiiviisti.

Kuulostaako jo liian hyvältä ollakseen totta? Pakko vielä lisätä vähän vettä myllyyn, Fiskarsin innovatiivisuudesta innostuneena. Meillä on tähän asti ollut erikseen salaattiottimet, ja Fiskarsin teräksiset salaattipihdit. Nyt meillä on Fiskarsin muoviset Functional Form salaattiottimet, jotka voi myös kiinnittää yhteen helposti ja vaivattomasti, jolloin niistä tulee pihdit. Ei siis monia välineitä, vaan yhdet ottimet jotka toimivat hyvin sekä tavallisina ottimina että pihteinä. Täydellistä!

Kanasalaatti hunajamelonilla ja marinoidulla punasipulilla

450g broilerin sisäfileetä (marinoi itse tai osta valmista)

1/2 hunajamelonia

1 kurkku

200g kirsikkatomaatteja

1-2 ruukkua salaattia oman maun mukaan

2 punasipulia (öljyä, punaviinietikkaa, sokeria, suolaa & pippuria marinadiin)

(oliivia, avokadoa ja kevätsipulia tai muita vihanneksia omien mieltymysten mukaan)

Pinjansiemeniä tai salaattisiemensekoitusta

Kastiketta varten 1 lime, 1-2dl oliiviöljyä, 2rkl punaviinietikkaa, 2rkl sinappia, suolaa, pippuria ja 2rkl hunajaa

Pilko hunajameloni, kurkku, avokadot ja kevätsipulit. Halkaise kirsikkatomaatit. Pese, kuivaa ja revi salaatti. Pilko punasipulit ja valmista marinadi kulhossa. Paista sipulit pannulla, lisää marinadi ja anna paistua siinä vielä hetken aikaa, nosta kulhoon ja laita jäähtymään ja maustumaan vielä hetkeksi jääkaappiin. Paista pannulla kanan sisäfileet ja pilko sopiviksi palasiksi. Sekoita kaikki keskenään, lisää siemenet, ja valmista kastike.

Mä en koskaan lakkaa etsimästä arjen askareille helpompia vaihtoehtoja, koska arjesta ei voi tehdä liian helppoa. Siksi olenkin iloinen siitä, että saan järjestää teille Fiskarsin arvonnan, jossa kaksi onnekasta voittaa 100 euron arvosta itse valitsemiaan Fiskarsin keittiön ja kodin tuotteita! Osallistuaksesi arvontaan, toimi näin:

1) Kerro mikä on suosikkisalaattisi

2) Valitse TÄÄLTÄ tuote, jonka sinä kokisit tarpeelliseksi salaatinvalmistuksessa, ja linkkaa tuotteeseen kommentissasi

3) Keksi itsellesi nimimerkki, ja kirjoita sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään

Arvonta-aikaa on 8.3.2015 asti, jolloin arvon kaksi voittajaa teidän joukostanne! Onnea arvontaan kaikille ja oikein mukavaa maanantaipäivää <3