Meidän viikonloppu sujui mahtavissa merkeissä tyttöjen kanssa, ja hyvin me pärjättiin ihan kolmestaankin. Perjantai tuntui ehkä vähän pitkältä, mutta se saattoi kyllä johtua siitäkin että herättiin tavallista aikaisemmin. Lauantai taas meni niin hujauksessa että yhtäkkiä vaan huomasin kellon olevan jo niin paljon että pitäisi itsekin mennä jo nukkumaan. Nyt me odotellaan että Otto ajelee turvallisesti kotiinpäin, ja sitten lähdetään vähän ostoksille tyttöjen kanssa syksyn ja alkavan tarha-arjen kunniaksi.

Mitä me sitten ollaan touhuttu koko viikonloppu? No vaikka ja mitä. Rakennettiin esimerkiksi yksi törkeän magee legolinna. Perjantaina tehtiin iltapäivällä parin tunnin pyöräretki sadekuurojen välissä. Esikoinen pyöräili niin lujaa että hänestä oli mahdotonta saada kuvaa, ja kuopuskin alkaa selkeästi hallita potkuttelun jalon taidon. Harjoitus tekee mestarin, niinkuin he molemmat tykkäävät sanoa.

Pyöräretken ajoitus oli aivan täydellinen, kun lähdettiin ulos oli asvaltti juuri kuivunut ja kerettiin ulkoilla se pari tuntia ennen kuin huomasin pikimustan pilven. Lähdettiin siitä omaa tahtia kotiinpäin, ja juuri kun astuttiin meidän rapun oven katoksen alle, taivas repesi ja rupesi satamaan kuin saavista kaatamalla. Kerrankin mun ajoitus osui kohdilleen just eikä melkein, se oli aika huikeaa! Kotona mentiin vielä parvekkeelle ihastelemaan rankkasadetta tyttöjen kanssa, ja herkuteltiin vähän Lidlin minijäätelöillä.

Mä pesin vähän pyykkiä, ja laitoin meille kanaa ja riisiä ruuaksi, ja sen jälkeen lähdettiin auttamaan mun ystävää muutossa tyttöjen kanssa. Tytöt leikkivät mun ystävän ihanan 1-vuotiaan kanssa, ja minä autoin purkamaan tavaroita. Siinäpä se ilta sujuikin aika vauhdikkaasti, ja kun tultiin kotiin tytöt nukahtivat samantien. Mulle jäi vielä pitkä ilta itseni kanssa, mutta arvatkaa mitä mä tein? Mä postasin, ja menin sen jälkeen nukkumaan. Olin niin poikki touhukkaasta päivästä, että mun lennokkaat suunnitelmat jäivät kyllä ihan unholaan. Sammuin itsekin samantien kun ummistin silmät.

Eilen me herättiin myös aika aikaisin aamulla, ja otin projektiksi lastenhuoneen siivoamisen. Siinä sai ajan kulumaan mukavasti ja tytöt auttoivat mielellään. Siivouksen ja lounaan jälkeen lähdettiin leikkipuistoon nauttimaan kauniista säästä. Pidettiin hiekkalaatikolla jäätelöbaaria, pompittiin kiljuen trampoliineilla ja nauroin tytöille kun he roikkuivat kiipeilytelineen tangolta vierekkäin ja näyttivät niin hoopoilta molemmat. Leikkipuiston jälkeen mentiin vielä pariksi tunniksi muuttoavuksi. Kaupan kautta kotiin, ja syötiin pulled beef -burgereita ja leivoin mustikkapiirakkaa, kun Oton pikkuserkku tuli meille kylään tyttöjen ihanan pikkupikkuserkun kanssa.

Ilta oli täynnä naurua, menoa ja meininkiä. Oli ihanaa istua iltaa yhdessä, lapset touhusivat yhdessä ja me järjestettiin laukkakisat tytöt reppuselässä. Ihanan rentoa. Ja oli muuten hyvä mustikkapiirakka, ja superhelppo ja nopea ohje, valmistukseen meni maksimissaan 35 minuuttia, josta 30 minuuttia oli paistoaikaa. Mun käyttämä ohje oli Valion sivuilta.

Kyllä tälläinen tyttöjen viikonloppukin oli ihan huippu, mutta ihana saada tuo mies kotiin pian. Ehditään viettää vielä yksi päivä perheaikaa ennenkuin arki jatkuu taas. Mahtavaa sunnuntaipäivää kaikille, me lähdetään nyt tyttöjen kanssa pihalle vähän keinumaan ja tekemään hiekkakakkuja!

Otto lähtee huomenna viikonlopuksi mökille, ja on siis kaksi yötä poissa. En ole ollut Otosta erossa yötä sitten viime kesän, jolloin heillä oli edellinen poikien mökkiviikonloppu. Mitä sitä kiertelemään, me ollaan Oton kanssa kuin paita ja peppu, aina yhdessä kun mahdollista. Mä voisin viettää jokaisen liikenevän sekunnin tuon tyypin kanssa, jota aviomieheksikin kutsun, ja sama toisinpäin. Mutta en silti lähde kieltämään etteikö kavereiden kanssa vietetty aika olisi myös tärkeää, sillä kyllä se todellakin on.

Meistä kumpikaan ei niinkään kaipaa omaa aikaa toisiltamme, mutta tottakai sitä kaipaa myös aikaa kavereiden kanssa, sellaista aikaa kun saa keskittyä vain niihin kavereihin ja pitämään heidän kanssa hauskaa, olematta vastuussa kenestäkään toisesta. Me käydään molemmat aika harvoin ulkona, yhdessä ainoastaan silloin kun mun äiti on täällä, eli muutaman kuukauden välein, ja yksin ehkä kerran parissa kuukaudessa. Ollaan totuttu siihen että ollaan aina iltaisin ja viikonloppuisin yhdessä, ja se on mun mielestä ihanaa. Vaikka me kotonakin tehdään paljon omia juttuja eikä kyhjötetä kokoajan kylki kyljessä, niin se toinen on silti aina siinä, seurana.

Tämä viikonlopun mittainen mökkireissu on kuitenkin Oton kaveriporukan jokakesäinen perinne, joka on mun mielestä ihan mahtava. Kaikki saavat irtautua arjesta ja kokoontua tutulle mökille hengaamaan ja rentoutumaan. Vaikka mulle tuleekin kauhea ikävä Ottoa, niin en ikinä pyytäisi Ottoa jäämään kotiin. Mä tiedän että mökkiviikonloppu tekee Otolle hyvää, ja tiedän myös että hyvin me täällä pärjätään tyttöjen kanssa kolmestaankin. Otetaan mekin rennosti, vietetään tyttöjen leffailta ja leivotaan vaikka jotain herkkuja. Kaveritkin ovat lupautuneet pitämään meille seuraa viikonlopun aikana, joten tylsää meille ei ainakaan tule.

En ole koskaan ollut yksin viihtyvä ihminen, enkä ole sitä nykyäänkään, mutta ajattelin käyttää kaksi itseni seurassa vietettävää iltaa hyödyksi ja tehdä kaikki rästihommat pois. Siivota sähköpostin, vastata kaikkiin kommentteihin ja kirjoittaa puhtaaksi kaikkia niitä ajatuksia joita olen nopeasti sutaissut luonnoksiin kesän aikana, mutta en ole ehtinyt viemään pidemmälle. Ei kuulosta yhtään hullummalta mun korvaan valvoa myöhään ja antaa vaan ajatusten lentää. Ja lopuksi voisin vaan lukea kirjaa, ja luultavasti nukahdan sitten kirja naamalla ja yövalo päällä, koska niin mulle käy aina. Tällä kertaa ei vaan ole Ottoa sammuttamassa lamppua ja nostamassa kirjaa mun naamalta, mutta ei se mitään. Pari yötä menee lamppu päälläkin, ja eiköhän se kirjakin siitä naamalta jossain vaiheessa tipu muualle kun kääntää kylkeä.

Aivan ihanaa alkavaa viikonloppua kaikille<3

Lasten kanssa kotonaoloa on nyt puolitoista viikkoa takana. Samaan aikaan olen siis tehnyt töitä etänä, ja ollut kotiäitinä. Kotiäitiys on jees, etätyöt on jees, mutta yhdistelmä pidempään kuin yhden päivän? No ei ehkä ihan niin jees.

Ollaan me selvitty, ja tämän viikon osalta muut kuin blogityöt alkavat olla kasassa, mutta helppoa tämä ei ole ollut. Huono omatunto on ollut jatkuva seuralainen, ja riittämättömyys päällimmäinen tunne. En ole pitkään aikaan nukkunut näin huonosti, kun on sellainen olo että en tee tarpeeksi. Olen rytmittänyt päiviä niin että lapset ovat saaneet ulkoilla yhtä paljon kuin päiväkodissakin, ja olen jakanut töitä pienempiin pätkiin että olen välillä aina pitänyt taukoja ja leikkinyt lasten kanssa ja kokannut yhteisen lounaan, mutta silti mua on vaivannut se, että en ole heidän kanssaan täysillä.

Ensi viikolla se onneksi jatkuu, se ihan tavallinen arki. Päiväkoti ja toimistolla työskentely, ja mä odotan sitä enemmän kuin mitään pitkään aikaan. Arjen fiksuja rytmejä, rutiineja, rauhallisia metromatkoja ja touhukkaita aamuja. Iltapäiviä kun lapset kertovat mitä kaikkea siistiä ovat tehneet päiväkodissa, illan puistoreissuja kun voi keskittyä vain lapsiin, rauhallisia lounashetkiä Kallion lemppariravintoloissa ja työkavereita ja meidän hölmöjä läppiä. Ja ennenkaikkea täydellistä keskittymistä vain yhteen asiaan kerrallaan.

Odotan sitä että viikot eivät ole puuroa, vaan on selkeä työviikko ja sitten on vapaapäivät ja viikonloppu joka tuntuu todelliselta juhlalta aina arjen keskellä. Kaipaan jopa selkeitä aamuherätyksiä ja aikatauluja, silloin olo on paljon tehokkaampi.

En tarkoita etteikö olisi ollut paljon ihaniakin hetkiä tässä kotona ollessa. On meillä ollut, paljonkin. Varsinkin ne hetket kun ollaan ulkoiltu tai ne hetket kun olen voinut täysillä heittäytyä lasten touhuihin ja höpötyksiin. Ne hetket, jotka meillä tavallisestikin on arjessa yhdessä, illat ja viikonloput. Ollaan leikitty merenneitoprinsessoja, pidetty leffailtaa, käyty leikkipuistossa kaveriperheen kanssa ja puhallettu saippuakuplia. Lapset ovat hienosti ymmärtäneet että mun pitää päivällä tehdä töitä, mutta silti musta on tuntunut pahalta heidän puolestaan.

Vaikka olenkin kokenut riittämättömyyden tunteita ja stressannut, olen maailman kiitollisin siitä, että mulla on mahdollisuus tehdä etätöitä ja sopeuttaa työt siihen että lapsille ei ole hoitajaa kahdeksi viikoksi kun päiväkoti on vielä kiinni. On uskomattoman hienoa saada olla työssä jossa tällainen onnistuu, eikä aiheuta katastrofaalista tilannetta, vaikka vähän sumplimista vaatiikin. Ja vaikka tämä on välillä ollut rankkaa, olen silti onnellinen että sain viettää nämä kaksi viikkoa meidän maailman ihanimpien tyttöjen kanssa, sillä kaikesta huolimatta mulla tulee ihan varmasti ikävä heitä silloin kun itse olen töissä ja he päiväkodissa.

Ehkä jo ensi kesänä mullakin on kesäloma, jolloin otan rennosti ja heittäydyn lasten kanssa lomalle, se olisi aika ihanaa. Mutta nyt mä uskon puhuvani koko perheen puolesta, kun sanon että odotamme innolla syksyä ja arkea alkavaksi ihan jokainen. Eikä vähiten siksi, että kaupat ovat pullollaan ihania syysvaatteita ja tarhareppuja! Mutta ne mä säästän toiseen syksyfiilistelypostaukseen.

Onko siellä muita jotka odottavat töihin/kouluun paluuta tai arjen alkamista?

Tässä tulee viimeinen osa kirjallisia vastauksia teidän kysymyksiin. Aiemmat neljä osaa löytyvät Vastauspostaus-tagin alta, kuten myös tulevat videovastaukset joihin siirryn seuraavaksi.

Tää kysymys on kyllä Otolle, mutta oon miettiny jo jonkin aikaa, et onko Otto käynyt armeijan/sivarin ja jos ei, niin miksi? Kyllä Otto on armeijassa käynyt, mutta se jäi kesken selkä- ja polvivammojen takia ja Otto sai vapautuksen.

Milloin ja miten tajusit olevasi raskaana Tiarasta? Tajusin sen heti kun kuukautiset jäivät pois, ja sitten vain ostettiin testi.

Kauanko olitte tapailleet Oton kanssa huomatessasi olevasi raskaana? Me oltiin tunnettu kuusi viikkoa.

Ajattelitko edes muita vaihtoehtoja kuin lapsen pitämistä? En ajatellut.

Ajattelitko heti raskaustestin aikana mahassasi olevan vauva vai pelkästään limapallo? No vauvaa mä ajattelin vaikka toki faktat tiedostin, mutta kyllä se limapallo heti omalta tuntui, haha!

Pelottiko sua ensimmäisenä raskausaikana? Mitkä asiat? (Esim. pysyykö Otto sun luona, miten pärjäät vauvan kaa, mitä läheiset ajattelee). Tottakai pelotti, ihan kaikki pelotti jossain vaiheessa, koska kaikki oli uutta ja me oltiin nuoria eikä oltu tunnettu kauaa. Mutta eniten pelotti se että jos vauvalle käy jotain.

Mitä läheiset sano ku kerroit raskaudesta? Miten äitisi reagoi? Miten kerroit äidillesi Otosta ja raskaudesta? Mun äiti oli heti onnellinen ja ihan innoissaan meidän puolesta, varsinkin kun mentiin Oton kanssa yhdesäs käymään Oulussa sitten. Kaikki läheiset olivat meidän tukena ja reagoivat onnitellen ja iloisena, ja muiden reaktioilla ei meille mitään väliä ollutkaan.

Todennäkösesti oot vastannu näihin kysymyksiin jo aiemmin, mut ehkä sun muistikuvat on muuttunu. Kaduitko hetkeekään, ettet tehnyt aborttia? En katunut enkä ole vielä tähän päivään mennessä katunut, enkä tule katumaan.

Oliko abortti ehdoton ei? Oli. En ikinä tuomitsisi ketään toista joka sen on tehnyt, mutta itseni kohdalla en vaan voinut sitä edes ajatella vaihtoehtona.

Mikä äidissä olossa on parasta? Se että saa olla lasten kanssa ja katsoa miten he kasvavat ja oppivat uutta joka päivä. Ja se miten hurjan rakkaita ne muksut on ja miten pönttöjä juttuja niillä on.

Mihin äidiksi tulemisessa kannattaa varautua? Siihen että mikään tässä maailmassa ei riitä kuvailemaan sitä rakkauden määrää jota lapsia kohtaan kokee. Ja siihen että kakka on ällöä. Ja että joskus lapset koettelevat hermoja oikein olan takaa, eikä joka sekunti kykene olemaan se ihanneäiti joka haluaisi olla.  Tästä kysymyksestä saisi itseasiassa aika hyvän postausaiheen, pitääpä laittaa korvan taakse!

Mitä mieltä olet siitä, että nainen on yksin raskausaikana ja kasvattaa yksin lapsensa? No mun mielestä se on ihan mielettömän upeaa että jotkut naiset siihen pystyvät ja niin haluavat tehdä. Eipä muakaan tässä olisi jos mun äiti ei olisi päättänyt selvitä kaikesta yksin.

Aiheuttaako sosiaalinen media sinulle ulkonäköpaineita, joudutko miettimään tarkemmin esim. mitä puet päälle? No ei oikeastaan sosiaalinen media, mutta blogimaailma kyllä ja bloggaaminen, sekä sen mukanaan tuomat tapahtumat ja muut. Mutta toisaalta mä nautin ja olen aina nauttinut muodista ja laittautumisesta, en mä siitä useinkaan ota paineita vaan olen innoissani että on syitä laittautua ja pukeutua kivasti.

Haluaisitko osata soittaa jotakin soitinta, jos niin mitä? Pianoa.

Jos Otto kieltäisi sua ostamasta lisää vaatteit, tottelisitko ”käskyä”? 😀 No en kyllä! Mutta en usko että Otto ikinä kieltäisi, ainakaan ostamasta mulle itselleni vaatteita, koska en shoppaile mitenkään kauhean usein tai ainakaan paljoa kerralla.

Kuulutko kirkkoon? Onko uskonto sinulle tärkeä elämässäsi? Mitä ajattelet eri uskonnoista, esim. Jehovan Todistajista? Kuulun kirkkoon. Mä en oikein osaa vastata tuohon toiseen kysymykseen. Mun elämänarvot poikkeavat perinteisistä kristillisistä arvoista esimerkiksi siinä että kannatan tasa-arvoista avioliittolakia ja homojen adoptio-oikeutta, mutta en kuitenkaan halua erota kirkosta koska näen että kirkossa on myös oma osansa joka on mennyt eteenpäin ja hyväksyy erilaisuuden ja sen että kaikille ihmisille kuuluu samat oikeudet. Muista uskonnoista en ole mitään mieltä, mulle on ihan sama mihin kukakin uskoo kunhan ei vahingoita uskonnon nimissä ketään toista millään tavalla.

Koko perheenne ilmeisesti kuuluu kirkkoon, joten jos ei ole liian henkilökohtaista, olisi kiva kuulla mitä asia merkitsee sinulle. Nykyään moni eroaa kirkosta ja lapsille pidetään nimiäisiä ilman seurakunnan jäseniksi kastamista – olitko tai oletko itse miettinyt sitä vaihtoehtoa, ja miksi olet/olette päätyneet nykyiseen valintaan? 🙂 Vastaisin mielelläni mutta en oikein itsekään tiedä mitä se mulle merkitsee, onneksi mulla on koko elämä aikaa selvittää sitä merkitystä. Meillä oli sama pappi molemmissa kastetilaisuuksissa, sekä meidän häissä ja se oli ihanaa että meitä oli siunaamassa ihminen joka oli nähnyt meidän komatkan vanhemmiksi ja aviopariksi.

Mikä laulu kuvaa sun elämää tällä hetkellä parhaiten? Apua, tää on paha! En mä yhtään tiedä mikä laulu kuvais mun elämää tällä hetkellä parhaiten Musta Karri Koiran Hesan Naiset on hyvä, sitä mä kuuntelen tällä hetkellä eniten, mutta ei se kyllä mun elämää kuvaa mitenkään.

Mikä on sellanen bändi/laulu johon palaat aina uudelleen ja joka ei nyt välttämättä oo lempilaulu mut sellanen johon ei koskaan kyllästy? (harvinaisen sekava kysymys :D) Varmaankin A Day To Remember. Ja Rihannan kaikki muut biisit paitsi uusimmat.

Mikä on sun varhaisin muisto lapsuudesta? Muistan kun istuin mun enon auton takapenkillä, ja sain vappuilmapallon, ja siellä autossa oli mun äiti ja mun äidin pikkuserkku joka oli Jenkeistä käymässä täällä. Olin kuulemma silloin kaksivuotias. Muistan vaan sen hetken kun sain sen ilmapallon mun käteen, en mitään tuntemuksia tai mitään, mut tää on mun varhaisin muisto, jonka oon itse kertonut enkä kuullut vaan muilta.

Ootko tyytyväinen sun nimeen vai onko joskus ollu hetki että haluaisit olla toisenniminen ja jos on, niin minkä niminen? Oon mä aina tykännyt mun nimestä, ja tarhassa oli kova juttu kun mun parhaalla kaverilla oli sama nimi!

Mikä on sellanen asia, jonka toivot tyttöjen muistavan varhaislapsuudestaan? Läsnäolo ja rakkaus, mä toivon että he muistavat sen että heillä on ollut turvallinen ja hyvä olla ja ollaan puuhasteltu yhdessä kaikkea.

Kuunnellaanko teillä lastenlauluja ja mikä on sun lemppari? Kuunnellaan paljonkin. Mun lemppari on Ipanapa räp-levyltä Sini Sabotagen (?) Kaikkihan me ollaan prinsessoi.

Sun mielestä maailman romanttisin laulu? A Day To Rememberin If it means a lot to you.

Jos olisit eläin niin mikä olisit ja miksi? Mä olisin varmaan joku apina, koska apinat on niin ihania ja oon aina tykännyt niistä.

Minne urheilu- ja liikuntainnostuksesi jäi? Urheiletko tai liikutko tällä hetkellä mitenkään? 🙂 Se jäi arjen jalkoihin. Kaksi työtä ja kaksi lasta on sellainen kombo että ihailen kovasti niitä jotka heti alkuun jo saavat samaan yhtälöön säännöllisen liikunnan. Itse en siihen pystynyt, nykyään käyn satunnaisesti lenkillä silloin kun siltä tuntuu, ehkä kerran kaksi viikkoon, enkä ota stressiä.

Haluatteko lisää lapsia? Juuri nyt on hyvä näin mutta eihän sitä ikinä tiedä, kun ollaan kuitenkin aika nuoria vielä.

Haluatteko eläimiä? Ehdottomasti sitten kun meillä on tarpeeksi aikaa huolehtia lemmikistä sen ansaitsemalla tavalla.

Asutte veden äärellä, pelottaako se? Esim kun lapset kasvaa ja on keskenään ulkona. Tai kun esim nyt otatte asukuvia niin jos lapset meniskin laiturin reunalle. Ainahan kaikki pelottaa, mutta pitää vain takoa tarpeeksi monta kertaa lapsille päähän että sinne veteen ei mennä ilman lupaa ikinä, olla itse valppaana ja toivoa että kaikki menee hyvin. Onneksi meidän tytöt on vielä niin pieniä ettei tarvitse mistään keskenään ulkoiluista vielä murehtia.

Onko nykyinen työpaikkasi vaikuttanut opiskelusuunnitelmiisi/innokkuuteesi jotenkin? No ei muuten kuin lykkäämällä suunnitelmia, juuri nyt on niin paljon tekemistä molempien töiden tiimoilta, että ei ole aikaa edes haaveilla siitä että voisi lukea pääsykokeisiin ja yrittää päästä sisään. Katsellaan sitten joskus myöhemmin mihin se elämä kuljettaa, juuri nyt asiat on niin hyvin kuin mahdollista.

Pitäisikö kyy rauhoittaa? Mä en tiedä kyllä kyykäärmeistä valitettavasti yhtään mitään, joten siinä mielessä vähän paha kysymys!

Ostatko Otolle paljon vaatteita? No jonkin verran, yleensä me kyllä shoppaillaan yhdessä aina ja ostetaan vaatteita yhdessä. Joskus jos olen yksin kaupoissa ja löydän jotain kivaa ja Oton tyylistä, niin saatan ostaa.

Mikä on lempileffasi? Inglourious basterds on superhyvä, ja Titanic, sen olen nähnyt varmaan miljoona kertaa. Rakastan katsoa leffoja ja on vaikea valita lempparia.

Millä viikolla plussasit Tiaran? Entä Zeldan? Molemmat viikolla 4+.

Kumman synnytys oli mielestäsi vaikeampi / rankempi? Synnytykset oli tosi erilaisia, vaikeampi ja rankempi oli ehkä Tiaran synnytys, kun hän kuitenkin oli perätilassa ja olin ensisynnyttäjä. Mutta molemmista jäi tosi hyvät fiilikset kuitenkin ja hyvinhän ne molemmat sujuivat onneksi.

Jos sinun pitäisi muuttaa etunimesi, niin minkä niminen olisit? (ja tähän ei mielellään vastausta, että et haluaisi muuttaa vaan olla edelleen Iina; vaan ajatusleikkinä, jos et enää saisikaan pitää oma nimeäsi… 😀 ) Apua! Tää on tosi paha! On niin paljon kauniita nimiä maailmassa. Lapsena mä tykkäsin kovasti nimestä Alexandra, ja on se aika kaunis vieläkin, ehkä mä siis sanon että Alexandra.

Tosiaan tässä tuli vikat kirjalliset vastaukset, ja seuraavaksi siirryn videovastauksiin! Ensimmäiseksi on tulossa video aiheesta kaksikielisyys, koska siitä oli hurjan paljon kysymyksiä. Yritän saada videon tehtyä jo tämän viikon aikana, mutta siinä on puuhaa koska haluan tehdä sen hyvin ja sillä tavalla että se ei olisi vain sellaista puhuva pää -höpötystä. Katsotaan mitä saan aikaiseksi!

Ihanaa maanantai-iltaa kaikille <3

Moikka! Huh miten ihana viikonloppu meillä on ollut, ai että! Pidettiin taukoa kodin laittamisesta koko eilinen päivä ja ajeltiin sadan kilsan päähän kavereiden mökille päiväksi rentoutumaan. Ajomatkat sujuivat kivasti ja perillä oli ihanaa. Kaikki jotka olivat mökillä meidän lisäksi ovat meidän lasten kummeja ja tytöt olivatkin iloisia kun saivat viettää mukavan päivän kummiensa seurassa. Meillä oli niin rentoa, ja mökillä oli niin rauhallista, ei ääntäkään kuulunut mistään ajoittaista kärpäsen surinaa tai hyttysten ininää lukuunottamatta.

Sääkin suosi meitä ja saatiin nauttia auringosta suurin osa päivästä. Vietettiin koko päivä ulkona, pelailtiin mölkkyä ja petankkia ja lapset piirtelivät ja keräsivät kukkia. Heille kohokohta taisi kuitenkin olla mustikkapensaat ja metsämansikat, neidit keräsivät mukiin mustikoita ja mansikoita ja söivät niitä myös suoraan metsästä ensimmäistä kertaa elämässään. Ihan huippua irtautua välillä kaupunkimeiningistä ja lähteä oikeasti syömään mustikoita sieltä missä ne kasvavat.

Grillattiin herkullisia kasvisnyyttejä ja lihaa ja maissia, ja jälkkäriksi Kaisla paistoi meille vielä kunnon letut kermavaahdon ja mansikkahillon kanssa. Kertakaikkiaan just sellainen rentoutumispäivä mitä me ollaan kaivattu ensimmäisen arkiviikon jälkeen, oli ihan parasta. Ja oli muuten ensimmäinen mökkiretki tälle kesälle, toivottavasti ei viimeinen. Kiitos hurjasti meidän ihanille ystäville kutsusta<3

Tänään ollaankin sitten taas puurrettu kotona ja siivottu ja järjestelty ja vihdoin alkaa tuntua että tämä jo edistyykin johonkin, muuallakin kuin olkkarissa. Piipahdettiin laiskoina Itiksen Burger Kingissä syömässä kun oltiin järkkäilty koko päivä, oli ihan ylihyvää. Crispy chicken, se on vaan parasta aina silloin tällöin!

Nämä kuvat on muuten kaikki otettu Oton puhelimella, varmaan sen huomaakin mutta kyllä mun mielestä Oton puhelimessa on tosi hyvä kamera puhelimen kameraksi. Mä unohdin mun rakkaan Olympuksen kotiin eilen kun sinne mökille lähdettiin ja huomasin sen vasta siinä vaiheessa kun pysähdyttiin viisi minuuttia ennen mökkiä ottamaan kuvia isosta lehmälaumasta. Ei mennyt ihan putkeen, mutta voi vitsi ne lehmät olivat söpöjä!

Nyt mä lähden saunaan ja isken jonkun hiusnaamion tähän rutikuivaan tukkaan, ja sen jälkeen vähän Netflixiä ja iltapalaleipiä, täydellinen sunnuntai-ilta siis. Huomenna jatkuu arki ja uudet kujeet!

Toivottavasti teilläkin on ollut ihana ja rentouttava viikonloppu<3