Indiedays Blog Awards -gaalaan on enää alle kaksi viikkoa aikaa, ja tapani mukaan olen valmistautunut tosi hyvin pukeutumiseen, eli en mitenkään! Olen kyllä selannut nettikauppojen valikoimia, mutta vieläkään ei ole löytynyt sitä täydellistä yksilöä jonka haluaisin päälleni. Ensi viikolla mun on pakko tehdä päätös, alkuviikosta jo, sillä muuten en ehdi enää tilata edes express-toimituksella mistään, eli kiire on! Siksi ajattelin kääntyä teidän puoleenne, sillä olen teiltä saanut ennenkin ihania ideoita ja hyviä mielipiteitä juhlapukeutumisen suhteen.

Näin syksyllä mä haluaisin pukeutua tummaan mekkoon, sillä kirkkaat värit eivät jotenkin syksyllä tunnu yhtään niin hyvältä, kuin vaikkapa kirkkaanpunainen tai neonoranssi viimekeväänä. Olen katsellut mustaa ja viininpunaista värinä, mutten vielä päätynyt siis mihinkään tulokseen. Viininpunaisessa arveluttaa se, että onko se tarpeeksi juhlava väri. Musta on todellakin juhlava, ja aina tyylikäs valinta, mutta onko se liian tylsä ja turvallinen sittenkin?

Kuvat: Topshop, River Island

Mustissa mekoissa tärkeintä on se, että mukana on joku kiva yksityiskohta. Erityisesti mä tykkään sellaisista mekoista, joissa on avoin selkä, tai selässä jokin ihana yksityiskohta. Haluaisin mekosta joko mini- tai midimittaisen. Vesirajamekko ei ole suunnitelmissa, mutta maximekoista on tullut viimeaikoina mulle ainakin jo melkein yliannosta, ja haluan kokeilla jotain kevyempää. Katsotaan vaan niin päädyn taas maxiin.. Näistä mun ehdoton suosikki on tuo, joka on kuvattu selkäpuolelta. Se on vaan niin kaunis ja yksinkertainen!Kuvat: H&M, River Island

Musta on turvallinen vaihtoehto, mutta entä jos sittenkin kokeilisin jotain muuta? Kuvioita tai viininpunaista? Tykkään ehkä himpun verran enemmän H&M:n mekon valkoisesta versiosta, sillä yllättävää kyllä, tässä tapauksessa valkoinen näyttää mun silmään tyylikkäämmältä kuin musta, vaikka yleensä se menee aina toisinpäin. River Islandin kuviollinen mustavalkoinen peplum-mekko on kuvioinniltaan aivan ihana, mutta tuo peplum mietityttää, kun se ei koskaan ole ollut ehkä se mun kropan juttu, ainakaan ennen. Ja viininpunainen, se näyttää jotenkin arkiselta. Mutta olen itseasiassa nähnyt kuvan mekon livenä, ja se ei ollut yhtään arkinen silloin! Silti en osaa päättää. Joten nyt, neuvoja kaivataan! Mikä on teidän suosikki, ja mitä ei missään nimessä saa ostaa?

Indiedays Blog Awardseissa on tänä syksynä aivan uusi kategoria, Inspiroivin perheblogi, jossa mäkin olen siis ehdolla. Perheblogeja ei ainakaan mun muistaakseni ole ennen vielä palkittu missään gaaloissa, vaan perheblogit on aina laitettu Lifestyle-kategoriaan. Perheblogeista ehdolla on monta mun ystävää myös, ja mä vannon että kuka tahansa sen voittaakin, palkinto menee oikeaan osoitteeseen! Mun ääni meni ihanalle ystävälleni Korinnalle, jonka kanssa me tutustuttiin täällä Kideissä viime vuonna. Perheblogit ovat ehdottomasti ansainneet oman kategoriansa, mutta missäs on isiblogit perheblogien joukosta? Ehkä ensi vuonna ehdolle pääsee joku isibloggaajakin!

Mulle bloggaaminen on tapa toteuttaa itseäni, herättää keskustelua, saada vertaistukea, vaihtaa vinkkejä, ja toivottavasti myös inspiroida. Mulle tulee joka kerta ihan superhyvä mieli, kun joku teistä kertoo inspiroituneensa mun blogista, sillä mitä enempää voisi toivoakaan bloggaajana, kuin että antaa inspiraatiota lukijoille? On helppoa pukea päälle kaunis mekko, ja saada siitä kehuja, mutta inspiroiminen on vaikeaa. Se vaatii työtä, se vaatii ajan hermolla olemista ja mielipiteiden herättämistä. Mä toivon että osaan ja pystyn nyt ja jatkossa inspiroimaan teitä, sillä te kaikki siellä ruutujen takana inspiroitte mua, PALJON!

Jos koette, että täältä saa inspiraatiota, hyviä vinkkejä, vertaistukea, pienen hengähdystauon perhearkeen tai mitä tahansa muuta hyvää, mä toivon että käytte äänestämässä. Äänestäminen on helppoa  ja nopeaa, ja se onnistuu TÄÄLLÄ sekä koneella että mobiililaitteilla. Perheblogit löytyvät alimmaisina, ja äänestys vaatii vain nimen ja sähköpostiosoitteen laittamisen. Äänestäjien kesken arvotaan kahden hengen lippupaketteja Indiedays Blog Awards -gaalaan, joka järjestetään 25.10.2014. Kiitos ihan hurjasti kaikille jo äänestäneille, ja kaikille jotka jaksavat ja haluavat vielä käydä äänestämässä. Aikaa äänestää on enää muutamia päiviä, äänestys päättyy 19.10.

Ihanaa viikonalkua kaikille, ja hyvää yötä <3

Auringonvalon vähäisyys arkiviikolla alkaa turhauttaa syksyn edetessä yhä enemmän, kuvaamisen kannalta siis. Syysillat ovat tunnelmallisia ja ihania, mutta oi miksi ei sitä valoa voisi riittää vaikka kasiin asti iltaisin, niin ehtisi kuvata arkena silloinkin kun Otto on tullut töistä. Eilen saatiin kuitenkin päivällä kuvattua, koska oli onneksi lauantai, ja turhauttavan hämärän kuvausviikon jälkeen tuntui pitkästä aikaa kivalta selata napatut ruudut läpi koneella!

Yritettiin perjantainakin illalla käydä kuuden maissa ottamassa asukuvat, mutta eihän siitä tullut enää mitään, ja otettiin sitten eilen uudet. Tipa on tykästynyt asukuvien ottamiseen, ja niitä kuulemma pitää ottaa melkeinpä joka reissulla kun ulkoillaan, oli valoa tai ei. Hänestä on harjaantunut varsin kokenut asukuvattava, ja hänellä on hienot, 3-vuotiaan vinkit asukuvaamiseen, jotka jaan nyt teille. Kokeilkaapa vaikka itse, toimii!

1. Asukuvissa kuuluu hyppiä, koska se on kivaa!
2. Asukuvissa kuuluu olla laukku. Jos ei ole omaa mukana, niin pitää lainata äidiltä.
3. Asukuvissa voi seisoa varpaillaan, koska sitten on tosi iso!
4. Asukuvissa ei kannata olla paikoillaan, koska se on ihan tylsää.
5. + 1,5-vuotiaan bonusvinkki: Asukuvissa kannattaa tehdä duckface.

Tiaran asu / Takki Zara / Pipo Huttelihut / Neule H&M / Hame Little Pieces (Lekmer*) / Sukkahousut Little Pieces (Lekmer*) / Kengät Nike Roshe Run / * = saatu blogin kautta

Mun asu / Takki Sheinside* / Toppi H&M / Huivi Cubus / Farkut Gina Tricot / Pipo Asos / Kengät Converse / Laukku Coach / * = saatu blogin kautta

Lauantai meni ulkoillessa, kauppareissulla ja leipoessa mulle uutta tuttavuutta, eli Kinderpiirakkaa! Siitä tuli tosi hyvää, vaikka aika ällömakeaa se kyllä on. Syötiin ruuaksi lohta ja perunamuusia, joka oli esikoisen toiveruoka. Zelda ei jostain syystä lämpene lohelle eikä perunamuusille yhtään, vaikka aina tasaisin väliajoin ollaan tarjottu. Kai se pitää vain hyväksyä että hän ei ainakaan tällä hetkellä vain pidä kalasta, sillä kaikkea muuta hän kyllä syö tosi nätisti, siinä missä uunilohi aiheuttaa yökkimisreaktion. Zelda sai onneksi sitten edellispäivän Pasta Carbonaran jämät ja sai hänkin masunsa täyteen.

Tänään tarkoituksena on tehdä ruuaksi kahta eri suolaista piirakkaa, saa nähdä miten ne maistuvat! Ensi viikolla voisinkin tehdä vähän laajempaa ruokapostausta resepteineen ja kuvineen, kun sellaista on toivottu. Tänään illalla luvassa vielä asukriiseilyä ja ajatuksia lähestyvästä Indiedays Blog Awards -gaalasta, ja huomenna arvontaa sekä tilannekatsausta treenien tuloksiin 8/12 viikon jälkeen. Lopuksi mun on pakko jakaa vielä eilisen lempparikuva, jonka minä jopa ihan itse otin!

Ihanaa sunnuntaipäivää kaikille <3

Tänään ollaan vietetty päivää tyttöjen kanssa ihan kolmestaan kiireisen viikon jälkeen. Otto oli päivän töissä, ja me lähdettiin piipahtamaan keskustassa. Mä kävin pikaisesti hammaslääkärissä Kaivopuiston lähellä,(mistä lisää myöhemmin), ja tytöt leikkivät sen aikaa kiltisti vastaanotolla hammaslääkäri-Barbie -setillä, jollaisen muistan monella mun kaverilla olleen kun olin pieni, mutta mulla ei ollut! Vitsit se oli siisti, saiskohan niitä vielä ostettua jostain kirpparilta, pakko metsästää tytöille.

Kaivopuistosta käveltiin kaikessa rauhassa Tiaran tahtiin kohti kauppatoria, ihasteltiin kauniita vaahteranlehtiä ja käytiin pyörimässä hetki silakkamarkkinoiden humussa. Mulla on markkinoilta ihania lapsuudenmuistoja (ei silakoista, mutta kuitenkin), kun käytiin joskus ala-asteella luokan kanssa siellä. Ostin kotiin tuoretta saaristolaisleipää silloin, ja muistan kuinka herkkua se oli. Pakkohan sitä oli tänäänkin napata nostalgiafiiliksissä saaristolaisleipä mukaan.

No worries, Tipa sai kyllä pipan päähän heti kuvien oton jälkeen, piti vaan saada ikuistettua ihanat nutturapallerot ennen kuin ne menivät myttyyn!

Oli ihanaa keskittyä ihan täysillä vaan tyttöjen kanssa höpöttelyyn koko päivä, kun jotenkin on ollut niin kiireinen viikko. Molemmilla on vaan niin loistavat jutut, että kokoajan naurattaa. Tytöt tuovat hyvää vastapainoa toisilleen, kun toisen kanssa saa vastailla kimurantteihin kysymyksiin, ja toisen kanssa saa toistella sanoja kerta toisensa jälkeen ja naureskella kun tyyppi oppii sanomaan herätyyyys eli ”hetätyy” tai maistaa eli ”mainaa”.

Meillä on aamuherätykset vähän myöhäistyneet siitä totutusta puoliseiskasta, ja päivät ovatkin menneet tällä viikolla jotenkin yllättävän nopeasti, kun ollaan herätty vasta 8-8.30. Kannatti ilmeisesti kirjoittaa, että en osaa koskaan nukkua yli puoli kahdeksaan, kun jo viikko menty tällä tyylillä, haha! Mulle käy melkein aina niin, että kun kirjoitan jotain tänne, niin se kääntyy ihan päälaelleen saman tien. Saapa nähdä herätäänkö huomenna taas ennen seitsemää!

Se ei onneksi haittaa vaikka herättäisikin, sillä nyt on viikonloppu, ja edessä kaksi päivää rentoutumista, perheen kanssa oloa ja hyvää ruokaa, ja lenkkejä kirpeässä syysaamussa. Ensi viikonloppuna onkin vähän toisenlaiset suunnitelmat mielessä, nimittäin ne I Love Me -messut! Blogini arvontaan/kyselyyn jaksoi vastata hurjan moni teistä, ja olen siitä tosi iloinen ja kiitollinen!  Teidän vastaukset antoivat hyvää käsitystä siitä, mistä te lukijat pidätte ja mistä ette. Messulippujen voittajaksi arpoutui Emilia:

Paljon onnea Emilialle messulippujen voitosta, ja kiitos kivasta kommentista! Laittaisitko mulle viestiä osoitteeseen couturecouture(at)windowslive.com niin saadaan liput sulle perille! Teille jotka ette vielä voittaneet tässä arvonnassa, mulla on ylläri! Nimittäin arvon vielä toisen kahden messulipun paketin jollekin onnekkaalle blogin FB-sivuilla tämän viikonlopun aikana. Stay tuned!

Ihanaa ja rentouttavaa viikonloppua kaikille <3

Miten minusta tuli minä, nykyinen minäni? Fakta on toki se, että äitiys on muokannut, ja paljon, mutta mä en koe että se on ainoa vaikuttava tekijä, minuuteen on vaikuttanut moni muukin asia. Äitiys on kuitenkin se kiistattomasti suurin niistä.

Kun mä tapasin melkein neljä vuotta sitten Oton, mä löysin itseni uudelleen. Silloin musta tuli minä. Aina sanotaan, että pitää rakastaa itseään ennenkuin voi rakastaa toista. Se ei ole absoluuttinen totuus. Toisen rakkaus opetti mut rakastamaan itseäni. Se että joku näytti mulle, että mä olen arvokas, ja mussa on miljoona hyvää asiaa, on tärkein tekijä mun nykyisen minäkuvan syntymisessä. Ehkä joku kyynikko päättelisi tästä, että meidän suhde ei kestä, mutta mä en näe sitä niin. Mä näen sen niin, että me korjattiin Oton kanssa toisemme.

Tullessani ensimmäistä kertaa raskaaksi mä olin 19, nuori ja innokas. Raskaus oli mun unelmieni täyttymys ja mä koen aikuistuneeni ensimmäisen raskauden aikana hurjasti. Muutin mun elämäntavat täysin, ja keskityin itseeni koko yhdeksän kuukauden ajan. Käsittelin silloin paljon asioita joita olin yrittänyt vain unohtaa, ja pääsin niistä yli. Mulla oli aikaa ajatella aina kun Otto oli töissä, ja mä lepäsin kotona. Se mitä mä tarkoitan Oton auttamisella mun minäkuvan kehittymisessä, on se, että Otto näytti mulle, että hei se on ihan okei että sä itket raskaushormoneissasi limuhyllyllä puoli tuntia koska et osaa valita cokiksen ja fantan väliltä, mä oon tässä silti.

Kun mä näin että mun rinnalla on ihminen, joka ei jätä mua missään tilanteessa, mä uskalsin etsiä, löytää ja olla itseni. Toki olen onnekas siinä, että mun dramaattisimpia tilanteita raskausaikana olivat nämä kauppareissujen itkukohtaukset, ja loppuajan vuodelepo ja yllärisynnytys. Mutta tiedän, että vaikka mitä olisi tapahtunut, Otto olisi ollut siinä.

Raskausaikana mulle oli vaikeaa hyväksyä vartalon muutoksia, kasvavaa mahaa lukuunottamatta, ja niitä mä itkin iltaisin myös. Arpia, kiloja ja turvonnutta naamaa. Se tuntui silloin niin lopulliselta, ja nyt niin typerältä, että silloin luulin niiden olevan lopullisia muutoksia. Kun Tiara sitten syntyi, ja musta virallisesti tuli äiti, kaikki muu tuntui ihan toisarvoiselta. Se tunne oli jotain ihan uskomatonta, että on itse oman rakkaan kanssa luonut toisen ihmisen, pienen tyypin josta on vastuussa loppuelämänsä.

Tiaran vauva-aikana mä vaan olin äiti, otin esimerkkiä muista tuntemistani äideistä ja pärjäsin hyvin. Tiara oli tyytyväinen ja rauhallinen lapsi, ja teki vanhemmuuden äärimmäisen helpoksi. Mä en koskaan kyseenalaistanut mun valintoja, toimin täysin mun vaistojen varassa ja koin pärjääväni paremmin kuin hyvin. Olin itsevarma. Näin ystäviä, kävin joskus myös pitämässä kavereiden kanssa hauskaa, ja tein paljon Tiaran kanssa päivisin, ulkoilusta perhekerhoon.

Toisen raskauden aikana mulle iski se viimeinen vauva -syndrooma. Kadotin itseni raskauteen, ja uppouduin kasvatusoppaisiin iltaisin. Pahoinvointi, migreenit ja vuodelepo eivät kauheasti jättäneet tilaa muulle kuin selviämiselle ja Tiarasta huolehtimiselle, enkä edes halunnut ajatella itseäni. Koitin psyykata itseäni jokaiseen jäljelläolevaan viikkoon miettimällä vain tulevaa vauvaa, en raskautta tai omia fiiliksiäni.

Olin päättänyt onnistua imetyksessä, ja otin stressiä kiintymyssuhteen kehityksestä, ja kaikesta muusta, minkä termistöstä en ollut ensimmäisen raskauden aikana vielä tiennyt mitään. Halusin tehdä kaiken oikein, koska kyseessä oli viimeinen raskaus ja viimeinen vauva.

Naiseuttani mä en koe kadottaneeni missään vaiheessa, vaikka raskauksiin uppouduinkin. Mä oon aina ollut esteetikko, ja raskauksien aikana mä nautin naisellisuudesta eritavalla. Vaikka harmittelin joitain muutoksia, nautin myös vatsasta, ja halusin korostaa sitä. Raskauksien jälkeen mulle on ollut tärkeää olla ulkoisesti taas minä, juuri sellainen minä kuin olen sillä hetkellä kokenut olevani. Vaikka ajatukset ovat olleet paljon äitiydessä, mä olen halunnut olla tyyliltäni kuitenkin Iina. Tyyli, kauneus ja vaatteet ovat olleet niitä mun henkireikiä, pinnallisia juttuja joiden miettiminen on piristänyt silloin kun on ollut rankkaa.

Zeldan kanssa imetys sujui kuin tanssi, yöt sujuivat aluksi hyvin ja vauvanhoito tuli vanhasta tottumuksesta. Vauvavuosi imaisi mut täysillä mukaansa siinä vaiheessa, kun päivät alkoivat olla pelkkää itkua ja imetystä, ja öisinkin nukuttiin alle tunnin pätkissä. Mä asetin itselleni kovat paineet, ja yritin olla joku superäiti, jota ei koskaan väsytä, ja joka kykenee imettämään 24/7, siinä ohessa leikkimään ja ulkoiluttamaan esikoista, olemaan hyvin levännyt, huoliteltu ja trendikäs, bloggaamaan, kokkaamaan ja pitämään kodin tiptopkunnossa aina.

Mitä vanhemmaksi Zelda kasvoi, sitä helpompaa arjesta taas alkoi onneksi tulla ja aloin taas muistaa myös omat tarpeeni, olla itselleni armollinen. Viime kevään pari blogimatkaa olivat sellaisia todella tarpeeseen tulleita repäisyjä irti arjesta. Mä en ollut yhtään valmis jättämään Zeldaa hoitoon, en ekalla reissulla yhdeksi päiväksi, enkä varsinkaan toisella reissulla yhdeksi yöksi. Mutta ne reissut tekivät niin hyvää. Mulla oli ensimmäistä kertaa pariin vuoteen aikaa miettiä mitä halusin, uskokaa tai älkää, lentokone on ihan hyvä paikka miettiä omaa minäkuvaa.

Keksin mitä halusin elämältä perheen lisäksi, ja toivuttuani vauvavuoden väsymyksestä, aloin tehdä töitä saavuttaakseni omat haaveeni. Tällä hetkellä olen tilanteessa, jossa mulla on vielä paljon tehtävää että olen lähelläkään haaveideni saavuttamista, mutta mä olen onnellinen, tyytyväinen ja ylpeä itsestäni. Ennenkaikkea mä olen onnellinen että osaan ja uskallan taas toteuttaa itseäni, äitiyden lisäksi.

Äitiyteen voi ja saa uppoutua ja perustaa minäkuvansa. On enemmän kuin normaalia, että vauvavuoden aikana on ensisijaisesti äiti, eikä siinä ole mitään pahaa, eikä sen tarvitse olla lopullista. Uppoutumalla äitiyteen mä löysin itsestäni paljon uusia puolia, ja uuden harrastuksen, joka johdatti mut täysin uusien urahaaveiden pariin. Kolmen vuoden äitiyden jälkeen en ole enää niin kriittinen itseäni kohtaan kuin aiemmin, tunnistan helpommin omat heikkouteni ja vahvuuteni, ja osaan toimia niiden puitteissa.

Moi. Mä olen Iina, 23 vuotta. Kahden pienen tytön äiti, yhden Oton vaimo, blogiportaalin osakas, bloggaaja. Nainen. Tytär ja ystävä, kummitäti ja naapuri. Joskus rauhallinen, toisinaan impulsiivinen. Nopea oppimaan, hidas päättämään. Positiivinen, aina eteenpäin pyrkivä. Kunnianhimoinen, mutta realisti. Rakastava ja huolehtiva, myös itseään kohtaan. Minä.

Oletteko te uppoutuneet äitiyteen? Miten äitiys on vaikuttanut teidän minäkuvaanne? Onko äitiys muuttanut teitä?

PS: Masuikävä, so baaaaad!

Saimme yhteistyön merkeissä tytöillemme minulle entuudestaan tuntemattomalta amerikkalaiselta Winter Water Factorylta kauniit mekot. Winter Water Factory on Brooklynissa perustettu lastenvaatemerkki, joka valmistaa kauniita, 100% luomupuuvillaisia lastenvaatteita. Kaikki vaatteet valmistetaan kankaista viimeistelyyn asti Yhdysvalloissa. Vaatteissa kiinnitin ensimmäiseksi huomioni kauniisiin ja erilaisiin printteihin, ja valitsin meille hauskaa pöllökuosia, sekä suloisia kukkia.

Aiemmin vain Yhdysvalloista saatuja vaatteita on nyt myös saatavilla eurooppalaisille omasta verkkokaupasta, osoitteesta winterwaterfactory.de, jonka valikoimista me nuo ihanat mekot valittiin. Mietittekö mista yrityksen hauska nimi tulee? Sen perustaja, Stefanie, pullotti pikkutyttönä siskonsa kanssa lunta, ja myi sitä Saksassa talvivetenä. Siitä siis nimi ”Winter Water Factory”. Musta on aina ihanaa jos nimellä on jokin kaunis tarina!

Postituskulut Suomeen eivät ole Saksasta onneksi mahdottomat, ja ainakin meidän paketti tuli perille reilusti alle luvatussa viikossa. Mä tykkään kovasti kaikista kuoseista. ja meidän lapset ovat aivan ihastuneita mekkoihinsa! Mun mielestä se on tosi hienoa että koko valmistusprosessi tapahtuu Yhdysvalloissa, ja vaatteiden alkuperästä voi olla varma, eikä tarvitse miettiä onko niiden valmistaja saanut tarpeeksi palkkaa tai työskennellyt huonoissa oloissa. Vaikka ostan edelleen joskus myös ketjuliikkeiden vaatteita, mun mielestä jokainen tuote jonka valitsee ketjuliikkeiden sijaan ostaa eettisesti tuotettuna, on askel parempaan suuntaan.

Winter Water Factory haluaa arpoa teille lukijoille valikoimistaan yhden jumpsuitin! Jumpsuitin kuosin saa voittaja itse valita, ja valinnanvaraa riittää. Osallistuaksesi arvontaan, keksi itsellesi nimimerkki, jätä kommentti tähän postaukseen, ja muista laittaa sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään. Voit halutessasi kertoa jo valmiiksi, millä kuosilla jumpsuitin valitsisit, kuosit näet täältä! Arvonta-aikaa on keskiviikkoon 15.10. klo 22.00 saakka. Onnea arvontaan!

Yhteistyössä Winter Water Factory.

Oikein ihanaa päivää kaikille, mä palaan illalla!