Taaperon välikausivaatteet – mitä kaikkea tarvitaan?

28.02.2018

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Polarn O. Pyretin kanssa.

Vaikka sitä ei näillä paukkupakkasilla uskoisikaan, niin kevät on jo ihan nurkan takana! Lisääntyvä auringon valokin siitä kertoo. Tässä postauksessa esitellään meidän taaperon välikausivaatteet. Mitä kaikkea tarvitaan kun 1-vuotias ulkoilee kevätsäässä? Jos etsit vinkkejä vauvan välikausivaatteisiin, niitä löytyy vastasyntyneen osalta TÄÄLTÄ.

Miten 1-vuotiaan välikausivarusteet eroavat vauvan välikausivaatteista? Siten, että 1-vuotiaan vaatteissa pitää ottaa paremmin huomioon se, että hän pääsee hyvin liikkumaan ihan itse. 1-vuotias haluaa kävellä itse puistossa ja lenkillä, istuskelee maassa tekemässä hiekkakakkuja (tai syömässä hiekkaa), konttailee nurmikolla ja asfaltilla, ja kiipeilee ehkä liukumäkeen tai keinulaudalle. 1-vuotias on juuri oppinut liikkumaan, ja liikkuminen on vielä varsinkin ulkona vähän huteraa ja hoippuvaa. Taidot kuitenkin karttuvat nopeasti, kunhan on sellaiset vaatteet päällä joissa on helppoa liikkua ja kokeilla ja mennä.

Kasvunvara ulkovaatteissa

Nyrkkisääntönä ehdottomasti se, että vaatteet eivät saa häiritä taaperon menoa. Laadukkaimmat ja pehmeimmätkin ulkovaatteet voivat olla lapselle hankalat, jos ne ovat väärän kokoiset tai malliset. Vaikka siis nopeasti kasvavien taaperoiden ulkovaatteita ostaessa houkuttelisi ottaa ne kunnon kasvuvaralla, niin itse ainakin mieluummin valitsen sopivan koon. Me sovitettiin 76cm pitkälle 1-vuotiaalle sekä kokoa 80 että kokoa 86, ja 86 oli niin valtavan suuri, että en edes harkinnut sitä. Se olisi varmasti ollut sopiva ja hyvä syksyllä, mutta nyt se roikkui aivan liikaa, ja hidasti taaperon liikkeitä. Hän sanoi itsekin että ”poiiiiiis”, mutta sopivan kokoisen vk-haalarin hän sen sijaan käy usein itse hakemassa eteisestä ja yrittää pukea päälle.

Sisävaatteissa on helpompaa ottaa reilua kokoa, koska niiden istuvuutta on helpompaa säätää esimerkiksi resoreilla ja säädettävillä vyötärönauhoilla. Ulkovaatteiden on tärkeää istua hyvin varsinkin taaperolla. Isommilla lapsilla kasvuvaraa voi ottaa vähän, koska heillä on jo pidemmät raajat ja varmemmat otteet kävelyssä ja liikkumisessa muutenkin.

Meidän valinnat taaperon välikausivaatteiksi

Me valittiin Polarn O. Pyretin kevään ulkovaatevalikoimasta taaperolle sekä kuorihaalari, että kaksiosainen ulkovaatesetti. Polarn O. Pyretin kuorihaalarissa on kaksi vetoketjua, se on tosi pehmeää kangasta ja siinä on hyvä hengittävyys, sekä vesipilariarvo 10 000. Se tarkoittaa sitä, että haalari päällä voi istuskella vaikkapa syvässä kuralätäkössä tovin jos toisenkin, eikä pylly kastu. Sama vesipilariarvo on myös Polarn O. Pyretin mustissa kuorihousuissa. Kaikki Polarn O. Pyretin kuorivaatteet on käsitelty vedenpitäviksi ilman PFC-yhdisteitä.

Sekä kahden vetoketjun kuorihaalarista että klassikkomallisista kuorihousuista meillä on aiempaakin kokemusta isompien tyttöjen osalta, ja tyytyväisiä ollaan oltu. Kaksiosaisen setin yläosaksi valittiin aivan ihana bomber-takki. Se on siisti ja tyylikäs myös kauppareissuille ja kylään. Tyylikkyydestään huolimatta takki on myös veden- ja tuulenpitävä, tosin ei aivan yhtä rajuun menoon tarkoitettu kuin kuorihaalari. Se päällä pärjää kuitenkin loistavasti puistoreissulla, ellei nyt ole aivan koiran ilma. Bomber -takki on siitä kiva, että sen alle on helppoa pukea huppareita, kun siinä ei ole itsessään erillistä huppua. Me tykätään kovasti huppareista ja jumppiksista hupuilla, joten niiden kanssa yhdisteltäväksi bomber sopii tosi kivasti.

Mä koen että on kätevää olla kaksi settiä. Haalari tulee olemaan pääosin meillä ulkoilukäytössä, mutta jos se menee pahasti likaiseksi, on hyvä että on toinenkin setti. Takki on myös kätevä yksinään ilman alaosaa juuri lämpimämmillä ilmoilla, tai jos lähtee kaupungille ja vauva hengailee lämpöpussissa.

Tarvitseeko taapero erilliset kuravaatteet?

Jos menee päiväkotiin, niin kyllä. Jos taas on kotona, niin ei minun mielestä. Kuorivaatteissa on yleensä parempi vesipilariarvo kuin kuravaatteissa. Pehmeissä ja hengittävissä kuorivaatteissa lapsen on paljon helpompi liikkua, kuin jäykissä ja joustamattomissa kuravaatteissa. Päiväkodissa kuravaatteita tarvitaan siksi, että ne on helppoa vaan suihkutella puhtaaksi ulkoilun jälkeen, ja ne voi pukea sekä toppa- että välikausivaatteiden päälle. Tämä on toki vain omaa kokemustani kahdesta eri päiväkodista, enkä voi missään nimessä väittää että kaikissa päiväkodeissa vaadittaisiin kuravaatteita. Mutta jos päiväkoti on ajankohtainen juttu, niin varmasti kannattaa kysyä että tarvitaanko niitä.

Asusteet välikauteen taaperolle

Hyvät kuorihanskat ovat taaperolle yhtä tärkeät kuin hyvä haalari. Taapero harjoittelee jo hiekkakakkujen tekemistä, ja möyrii maassa enemmän kuin isommat kaverit. Hanskoissa täytyy olla hyvä vesipilari, ja niiden täytyy pitää tuulta että pienet sormet eivät palellu. Hanskojen pitää istua hyvin (kuin hanska, apua), jotta pienillä sormillakin pystyy tarttumaan lapioon ja ämpäriin. Kuorihanskat valittiin samaa kuosia haalarin kanssa. Sen lisäksi meillä on vielä viime syksyn taikalapaset käytössä kaupunkireissuille ja kuivemmille päiville.

Mietin pitkään että mikä piposetti sopii mielettömän upean marjapuurohaalarin kanssa. Tätä pohdittiin yhdessä lastenvaateryhmässäkin oikein porukalla. Moni ehdotti mustaa tai harmaata, mutta muutamalta tuli myös vinkkiä vaaleasta mintusta tai turkoosista. PO.Pin vaalean mintun värinen raidallinen trikoosetti oli haalarin kanssa täydellinen, ja lisäksi ostin sitten vielä vaalean mintun värisen nauhallisen puuvillapipon kaveriksi. Se oli aivan tismalleen samaa sävyä tämän PO.Pin oman trikoosetin kanssa, joten passasi oikein hyvin haalarin kaveriksi.

Välikerrokset kuorivaatteiden alla

Keväällä kuorivaatteiden alle puetaan ihan samalla tavalla kuin talvellakin: notkeaa ja hengittävää eettisesti tuotettua merinovillaa. Ohuempaa merinovaatetta sisävaatteiden alle, ja jos on oikein kylmää, niin paksumpaa merinoa sitten sisävaatteiden päälle vielä. Polarn O. Pyretiltä löytyy sekä paksumpia että ohuempia kerrastoja, joilla pelaamalla pärjää oikein hyvin välikauden vaihtelevissä säissä.

Taaperon välikausikengät

Kirjoitin kenkien ostamisesta kattavan postauksen muutama viikko sitten, ja sieltä voi käydä lukemassa miten ostetaan oikeanlaiset kengät taaperolle tai isommallekin lapselle. Meillä on nyt kevääseen taaperolle kolmet kengät käytössä, ja kevyet kumpparit vielä ostetaan kaveriksi. Polarn O. Pyretistä saadut Kavat Nymölla XC:t viileämmille keleille, ja kuivalle ja lämpimälle, sekä kaupunkireissuille kahdet eri tennarit/lenkkarit kevyillä ja taipuisilla pohjilla.

Nyt on siis taaperon välikausisetti kumppareita lukuunottamatta kunnossa, ja näillä mennään tämä kevät. En usko että samat ulkovaatteet menevät enää syksyllä, mutta katsotaan miten taapero venyy tässä vuoden aikana.

Milloin talvivaatteet vaihdetaan välikausivaatteisiin?

Luminen maa on kylmä, ja niin kauan kuin lunta on maassa ja maa hohkaa kylmää, niin meillä on ainakin toppavaatteet käytössä, vaikka asteita olisikin enemmän. Maassa istuessa pylly paleltuu äkkiä, jos ei välissä ole riittävästi lämmintä eristämässä. Ehtii niitä välikausivaatteita pitää ihan riittämiin varmasti alkukesälläkin, ainakin jos edellisiä kesiä miettii. Sitten kun aurinko lämmittää kunnolla, eikä maa hohkaa enää kylmää tai ole lunta, on oikea hetki vk-vaatteille. Alle viidessä plusasteessa mä laitan aina toppaa, ja siitä ylöspäin tilanteen mukaan vk-vaatteita päälle ja kerroksia alle.

Lisää välikausivaatevinkkejä ja inspiraatiota pienten ja isompien pukeutumiseen löytyy Polarn O. Pyretin Instasta ja Facebook-sivuilta.

Millaiset varusteet teillä on välikauteen? Milloin otatte välikausivaatteet käyttöön?

Pienet ulkoilijat

06.11.2014

Aiemmin blogissa on esitelty jo lasten perus välikausivaatteet, mutta loppusyksyn pelastajat ovat vielä esittelemättä! Mä ostin Tiaralle silloin kerhokengiksi Vikingin Gore-texit, ja ne olivat kuivilla keleillä oikein hyvät. Varpaita ei palellut, ja ne pitivät sukat kuivana vaikka vähän märkää olisi ollutkin. Viimeiset viikot on kuitenkin ollut todella märkää, ja myös välillä aika kylmää, enkä kokenut enää gore-texejä riittäviksi. Oikeastaan muillakin kerholaisilla tuntui olevan suurimmaksi osaksi aina kumpparit jalassa, ja tulin itsekin siihen tulokseen että ne ovat paras valinta.

kollaasiykkönenSaimme Nokian Jalkineilta lapsille Moomin Kids Winter -kumpparit, ja ne ovat olleet ihan loistavat! Kertaakaan ei ole tarvinnut miettiä näiden viikkojen aikana, pysyvätkö sukat kuivana tai varpaat lämpimänä. Muumifanien unelmasaappaissa on teddyvuori, ja irtohuopapohjallinen, jotka pitävät varpaat lämpimänä. Näin syyskeleillä ollaan vielä pärjätty ilman villasukkia, mutta tänään laitoin kumppareihin villasukatkin kun on oikein kylmää ja märkää.

IMG_0871 kollaasikolmonen

Zeldan asu / Takki Kappahl / Pipo Åhlens / Housut Zara / Huivi Polarn O. Pyret* / Tumput Jonathan / Kumpparit Nokian Jalkineet* / *saatu  blogin kautta.

Mä en ole itseasiassa vielä suonut ajatustakaan kunnon talvikengille, kun ollaan pärjätty näillä ja syksyn citynilkkureilla niin hyvin. Ehkä niitä talvikenkiäkin pitäisi alkaa miettimään, mutta kerhoiluun nämä on silti ihan ehdottomat. Niin helppo puhdistaa vaan suihkuttelemalla heti ulkoilun jälkeen, ja lapset tykkäävät. Itse en yleensä ole piiroshahmoprinttien ystävä, mutta näiden saappaiden pikkumyyt on hauskasti ja tyylikkäästi hopealla värillä toteutettu.

IMG_0858x kollaasikakkonen

Tiaran asu / Takki Zara / Pipo Reima / Huivi Pieces (mun) / Farkut Primark / Lapaset Mummon kutomat / Kengät Nokian Jalkineet* / *saatu blogin kautta.

Saappaat eivät ole kevyimmästä päästä, mutta hyvin niillä ovat molemmat pallerot päässeet juoksemaan. Saappaat pysyvät hyvin pienemmälläkin jalassa, kun niissä on kätevästi tilaa jalkalenksuille. Niissä on tukevat pohjat, jotka eivät luista liukkaallakaan, ja hyvät heijastimet jotta pikkujalat näkyvät pimeässäkin. Jos meidän lapset saisivat päättää, ei jalassa pidettäisi edes muita kenkiä, ymmärtäähän sen, koska muumit!

Yhteistyössä Nokian Jalkineet.

Millaisia kumppareita teillä on käytössä? Oletteko tykästyneet talvikumppareihin? Millaisia kenkiä teidän lapset käyttävät kerho-/päiväkotiulkoilussa näillä keleillä?


Uudet saappaat kahdessa asussa

04.11.2014

Ostin Tukholmasta itselleni ihanat syyssaappaat, jollaisista olen haaveillut jo hetken aikaa. Täydellistä mallia ei ole tullut vastaan, mutta nyt löytyi sellaiset jotka kolahtivat kerralla. Saappaat löytyivät edullisesti Skopunktenista, jonka puutetta Helsingistä edelleen harmittelen! Tykkään saappaiden yksinkertaisesta mallista, jota kuitenkin piristää takana oleva kultaketju. Ne ovat hyvät jalassa, ja mielestäni sopivat minkälaiseen asuun tahansa. Harkitsin hetken aikaa myös kivoja mustia ylipolvensaappaita, mutta ne eivät vaan näyttäneet hyvältä kun jalan ja varren väliin jäi messuhallin verran tyhjää tilaa. Koen että nämä lyhyemmät ovat myös monikäyttöisemmät.

Ensimmäistä kertaa iskin saappaat jalkaan jo heti laivalla, Sheinsidelta saadun harmaan trikoomekon ja mustan kevyen nahkatakin kanssa. Nahkatakissa on kivasti puolet hihoista trikoota, ja se menee mielestäni hyvin myös jakkuna. Ulkotakiksi siitä ei näillä säillä trikoon takia ihan ole, mutta eipä se haittaa ollenkaan. Tuollaisessa laivalla hengailu -asussa se on parhaimmillaan, kun se lämmittää mutta ei ole liian kuuma.

IMG_0503xIMG_0495xIMG_0546xTakki Sheinside* / Mekko Sheinside* / Sukkahousut Indiska* / Kengät Skopunkten / Laukku Coach / *saatu blogin kautta.

Ostin Tukholmasta myös River Islandilta ihanan perus printti t-paidan, jollaista olen kaivannut. Päätin viime syksynä hankkiutua kaikista ”trikoorytkyistä” eroon, jos joku muistaa, mutta kyllähän niitä perus teeppareitakin vaan tarvitsee siistimpien puseroiden rinnalle. Tässä paidassa on kivan yksinkertainen printti, ja se sopii mustavalkoisena melkein kaikkiin alaosiin.

Saappaiden kaveriksi taas sopii täydellisesti Sheinsidelta saatu ihana musta toppatakki kultaisin yksityiskohdin. Ketjut saappaissa mätsäävät takin vetskarikoristeisiin aivan loistavasti, ja mielestäni tämä yhdistelmä on klassisen tyylikäs. Takki on kyllä aika lyhyt, mutta sitäkin paksumpi. Lämmittää tosi hyvin, ja voihan alle laittaa sitten pidempää villapaitaa oikeasti kylmillä säillä. Citytakiksi loistava, pulkkamäkeen ei niinkään!

IMG_0959x IMG_0962x IMG_0977xTakki Sheinside* / Paita River Island / Farkut Gina Tricot / Pipo Asos / Kengät Skopunkten / Laukku Coach / *saatu blogin kautta

Kumpi asu kolahtaa enemmän? Tykkäättekö enemmän polven yli vai polven alle jäävistä saappaista?


Sunnuntain sekalaiset

12.10.2014

Auringonvalon vähäisyys arkiviikolla alkaa turhauttaa syksyn edetessä yhä enemmän, kuvaamisen kannalta siis. Syysillat ovat tunnelmallisia ja ihania, mutta oi miksi ei sitä valoa voisi riittää vaikka kasiin asti iltaisin, niin ehtisi kuvata arkena silloinkin kun Otto on tullut töistä. Eilen saatiin kuitenkin päivällä kuvattua, koska oli onneksi lauantai, ja turhauttavan hämärän kuvausviikon jälkeen tuntui pitkästä aikaa kivalta selata napatut ruudut läpi koneella!

IMG_8010xIMG_8011x IMG_8022xIMG_8030xYritettiin perjantainakin illalla käydä kuuden maissa ottamassa asukuvat, mutta eihän siitä tullut enää mitään, ja otettiin sitten eilen uudet. Tipa on tykästynyt asukuvien ottamiseen, ja niitä kuulemma pitää ottaa melkeinpä joka reissulla kun ulkoillaan, oli valoa tai ei. Hänestä on harjaantunut varsin kokenut asukuvattava, ja hänellä on hienot, 3-vuotiaan vinkit asukuvaamiseen, jotka jaan nyt teille. Kokeilkaapa vaikka itse, toimii!

  1. Asukuvissa kuuluu hyppiä, koska se on kivaa!
  2. Asukuvissa kuuluu olla laukku. Jos ei ole omaa mukana, niin pitää lainata äidiltä.
  3. Asukuvissa voi seisoa varpaillaan, koska sitten on tosi iso!
  4. Asukuvissa ei kannata olla paikoillaan, koska se on ihan tylsää.
  5. + 1,5-vuotiaan bonusvinkki: Asukuvissa kannattaa tehdä duckface.

IMG_7963x IMG_7970x IMG_7985xIMG_7965x IMG_7975xTiaran asu / Takki Zara / Pipo Huttelihut / Neule H&M / Hame Little Pieces (Lekmer*) / Sukkahousut Little Pieces (Lekmer*) / Kengät Nike Roshe Run / * = saatu blogin kautta

Mun asu / Takki Sheinside* / Toppi H&M / Huivi Cubus / Farkut Gina Tricot / Pipo Asos / Kengät Converse / Laukku Coach / * = saatu blogin kautta

Lauantai meni ulkoillessa, kauppareissulla ja leipoessa mulle uutta tuttavuutta, eli Kinderpiirakkaa! Siitä tuli tosi hyvää, vaikka aika ällömakeaa se kyllä on. Syötiin ruuaksi lohta ja perunamuusia, joka oli esikoisen toiveruoka. Zelda ei jostain syystä lämpene lohelle eikä perunamuusille yhtään, vaikka aina tasaisin väliajoin ollaan tarjottu. Kai se pitää vain hyväksyä että hän ei ainakaan tällä hetkellä vain pidä kalasta, sillä kaikkea muuta hän kyllä syö tosi nätisti, siinä missä uunilohi aiheuttaa yökkimisreaktion. Zelda sai onneksi sitten edellispäivän Pasta Carbonaran jämät ja sai hänkin masunsa täyteen.

Tänään tarkoituksena on tehdä ruuaksi kahta eri suolaista piirakkaa, saa nähdä miten ne maistuvat! Ensi viikolla voisinkin tehdä vähän laajempaa ruokapostausta resepteineen ja kuvineen, kun sellaista on toivottu. Tänään illalla luvassa vielä asukriiseilyä ja ajatuksia lähestyvästä Indiedays Blog Awards -gaalasta, ja huomenna arvontaa sekä tilannekatsausta treenien tuloksiin 8/12 viikon jälkeen. Lopuksi mun on pakko jakaa vielä eilisen lempparikuva, jonka minä jopa ihan itse otin!

IMG_8000xIhanaa sunnuntaipäivää kaikille <3


Tipalooks

04.10.2014

Viimekuinen Zaran ostos, ihana vihreä parkatakki Tiaralle, pääsi ensimmäistä kertaa kunnolla käyttöön torstaina kun käytiin tsekkaamassa H&M:n All for Children -mallisto ennakkoon. Päivä oli kylmä, ja takki ei ollut yhtään liikaa, vaikka topattu onkin. Mä rakastan tuota karvahuppua ja takin ihanaa A-linjaa niin paljon. Takki on kuin Tipalle tehty!

Kissoihin ihastunut tyttäremme pitäisi nahkayksityiskohdin koristeltuja kissalegginsejään jokapäivä, jos itse saisi valita. Toinen vaihtoehto ovat samat legginssit ilman nahkaa, mutta kissapolvilla kyllä. Mä en ole niin ihastunut kissoihin, mutta jokin noissa korvissa viehättää aina kun niitä laitetaan lastenvaatteisiin. Vauvat, taaperot, ja söpöt korvat, olivat ne sitten polvissa tai hupussa, saavat huokailemaan ihastuksesta. Luulin että korva- ja karvavillitys alkaisi esikoiselle hamstrattujen Hello Kitty -pileetakkien jälkeen hellittää, mutta mitä vielä. Aina talven tullen korvat ja karvat löytävät tiensä vaatekaappiin!

IMG_6896x IMG_6902x IMG_6915x IMG_6925xPipo Zara / Takki Zara / Leggingssit H&M / Kengät Zara /

Jatkossa lastenvaatepostaukset tulevat löytymään omista tunnisteistaan helposti, joko Tipalooks- tai Zeldalooks-tunnisteella (tai molemmilla, mikäli molemmat ovat samassa postauksessa). Mulla on on blogin tunnisteet tällä hetkellä siivouksen alla, ja jatkossa pitkän listan sijaan tulette löytämään helposti seurattavan listan, josta haluamansa aiheet on yksinkertaista löytää. Tämä suursiivous vie aikaa satojen eri tunnisteiden vuoksi, mutta palkitsee varmasti lopussa!

Huomasin tänään että olen unohtanut julkistaa Rynkebyn mehuhetki-arvonnan voittajan, vaikka olen hänet arponut jo aikaa sitten! Eli voittajaksi selviytyi tällä kertaa Salla. Paljon onnea! Laitatko minulle sähköpostilla yhteystietosi osoitteeseen couturecouture(ät)windowslive.com, kiitos!

sallarynkebyIhanaa lauantaipäivää kaikille!

Oletteko tekin sortuneet hamstraamaan karva- tai korvavaatteita? Valkoinen karhuhaalari korvilla vastasyntyneelle ja pupunkorvapipo taaperolle, check?