Olen mukana Vattenfallin ja Lifien kampanjassa, jossa meidät haastettiin pohtimaan omaa energian käyttöämme. Aihe on tosi tärkeä ja herättää paljon ajatuksia. Nyt kun pysähdyin miettimään meidän tapoja ja tottumuksia, ilahduin positiivisesti kun säästövinkkejä lukiessani huomasin että ollaan ehkä monessa asiassa toimittu jo valmiiksi vastuullisesti ja säästeliäästi sitä sen enempää edes miettimättä. Energian säästäminen lähtee ihan perus jutuista, kuten siitä että ei pidä turhia valoja päällä vaan sammuttaa ne aina kun joku huone jää tyhjilleen.
Meillä tuo valoasia on sellainen joka mulla tulikin heti ekana mieleen, koska me käytetään tosi vähän lamppuja. Ainoastaan silloin kun oikeasti on pimeää ja vain siinä huoneessa missä oleskellaan, ja sille on ehkä vähän turhamainenkin syy: blogia varten ei saa otettua niin kivoja kuvia keinovalossa. Kun on jo valmiiksi pelkkää luonnovaloa niin hyvät tilanteet ei mene ohi siinä että alkaisi erikseen sammuttelemaan valoja. Silloin kun on edes vähän valoisaa niin meillä ei ole mitään lamppuja koskaan päällä missään huoneessa. Meillä on myös täällä uudessa kodissa tosi suuret ikkunat mikä helpottaa näin talvellakin valon kanssa, tänne oikeasti pääsee päivänvaloa myös näin talviaikaan, toisin kuin meidän vanhassa kodissa missä oli aina pimeää talvisin oli kello mitä hyvänsä. Ne lamput joita käytetään on kaikki energiatehokkaita led-lamppuja. En edes muista milloin viimeksi johonkin valaisimeen olisi pitänyt vaihtaa lamppua!
Keittiössä sähköä säästyy kun ei pidä jääkaappia liian pitkään auki, jäähdyttää kylmään menevät kuumat ruuat ensin vaikka parvekkeella näin talviaikaan ja hyödyntää ruuan laitossa jälkilämpöä. Ja kun laittaa veden kiehumaan kattilaan, pitää kannen päällä niin se lämpenee nopeammin, ja muistaa valita oikean kokoisen levyn ja oikean kokoisen kattilan. Näin me ollaan toimittu koska meille on kotona opetettu niin jo pienestä asti. Myöskään astioita ei pestä jatkuvasti vaan vasta sitten kun kone on oikeasti täynnä. Yllättävän paljon on myös väliä sillä kuinka uusia ja laadukkaita kodinkoneet ovat, kannattaa valita energian kulutukseltaan parasta A+++-luokkaa olevat kodinkoneet silloin kun niiden vaihto on ajankohtaista. Ero on oikeasti suuri! Me ostettiin nyt uusi astianpesukone tänne kotiin, ja siinä hyödynnetään myös pidempää mutta energiatehokkaampaa ekopesuohjelmaa ja yösähköä ajastustoiminnon avulla.
Meillä ei ole kuivausrumpua ollenkaan, sitä ei ollut myöskään mun lapsuudenkodissa ja ainakin toistaiseksi ollaan vielä pärjätty hyvin kahden pyykinkuivaustelineen avulla. Meillä on sen verran paljon vaatetta ja liinavaatteita käytössä, että ei tarvitse tosiaankaan päivittäin konetta rullailla. Neljän hengen pyykkejä pesen yleensä n. 4 koneellista viikossa, mikä ei mielestäni ole paljoa, kun olen lukenut monien pyörittävän koneen joka päiväkin. Meillä on onneksi tilava pesukone jonne mahtuu isot määrät pyykkiä kerralla. Pyykin kuivumaan laitto ei kuulu mitenkään lempipuuhiin, mutta ei se nyt niin paha ole kun meitä on kuitenkin kaksi aikuista niitä ripustamassa.
Meillä on paljon tietokoneita, pelikonsoleita, tabletteja ja pari puhelinta ja kameraa käytössä jatkuvasti. Niitä kuitenkaan ei pidetä jatkuvasti latauksessa, vaan ainoastaan sitten kun akku oikeasti loppuu. Ollaan valittu sellaisia laitteita joissa on tehokkaat akut, ihan jo siitä syystä että johtojen kanssa säheltäminen on rasittavaa. Mieluummin tekee kaiken mahdollisen langattomasti. Johdot on meillä kiinni jatkokappaleissa jotka saa sammutettua silloin kun niitä ei tarvitse. Näin ei tarvitse aina irroitella miljoonaa johtoa seinästä vaan riittää kun virran katkaisee kaikista yhdellä painalluksella.
Meillä ei ole missään huoneissa pattereita vaan vesikiertoinen lattialämmitys koko asunnossa, ja halutun lämpöasteen voi säätää huonekohtaisesti. Varsinkin näin raskausaikana mä olen aika kuumakalle ja ollaan pidettu huonelämpötila 21 asteessa, mikä on tuntunut ihan sopivalta. Ehkä sitten kun vauva syntyy niin laitetaan pari astetta lämpimämmälle. Saunaa lämmitetään maltillisesti kerran tai kaksi viikossa, eli siitäkään ei hirveästi ekstrakulutusta synny. Meillä tosin lämmitys kuuluu vastikkeeseen eli siitä ei meille rahansäästöä koidu, mutta koen silti tärkeänä että ei turhaan lämmitetä jos ei sille ole tarvetta.
Energia on arvokasta ja sen käyttöä kannattaa ehdottomasti tehostaa, sillä energiansäästö säästää sekä rahaa että luontoa. Mitä vähemmän energiaa käytetään, sitä vähemmän syntyy esimerkiksi kasvihuonekaasuja. Ja vaikka toisin voisi luulla, energian kulutuksen väheneminen ei nosta sähkön hintaa, sillä sähköenergian hinnan määrää kulloinkin tarvittavan kalleimman säätövoimalan tuotantokustannus. Eli mitä vähemmän kysyntää, sitä halvempaa sähköä.
Meillä käytetään 100% tuulisähköä, joka on Suomen Luonnonsuojeluliiton sertifioimaa EKOenergiaa. Vattenfallin sivuilla voi vertailla eri sähkösopimuksia, ja eri sähkön tuotantotapoja ja niiden hinta-arvioita, Usein kysyttyä -osiosta löytää vastauksia mieltä askarruttaviin kysymyksiin. Tuulisähkö ei ole merkittävästi muita sähkömuotoja kalliimpaa, joten koen tärkeänä kantaa oman korteni kekoon valitsemalla sen muodon joka on ympäristölle paras. Sivuilta löytää paljon fiksuja ja helposti toteutettavia arkisia energiansäästövinkkejä, kannattaa käydä lukaisemassa!
LUKIJAKILPAILU: Kuinka teillä säästetään sähköä? Kommentoi vastauksesi tähän postaukseen ja osallistut ihanan La Case De Cousin Paul -pallovalosarjan arvontaan (arvo 32,90). Muista jättää sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään, sillä voittajaan otetaan yhteyttä henkilökohtaisesti. Osallistumisaikaa on 25.12. klo 22.00 asti. Onnea arvontaan kaikille! Tarkemmat säännöt löytyvät TÄÄLTÄ.
Yhteistyössä Vattenfall.
Mahtavaa päivää kaikille!