Ruokaa mulle tuokaa!

18.12.2011

Meinasin otsikoida tän postauksen läpällä sanoilla ”Suuhun pantavia asioita” koska tää käsittelee lähinnä ruokaa ja Tiaran nyrkkejä mutta tuli sellanen olo et siitä ois kyllä taas ollu semmoset keskustelut demi.fi:ssä että jätin väliin.. Sillon pari viikkoa sitten kun kyseiseltä sivustolta löysin linkin kuvaan jossa Tiara oli mun sylissä ihan normaalisti ja linkin laittaja oli kirjoittanut kuinka rivo kuva hänen mielestään oli. Nojaa mielipiteitä on monia, mutta olkoon.

Me ei olla oikeestaan viikonloppuna paljoa muuta tehty kun syöty ja rentouduttu kunnolla. Mun hemmottelupäivä ei ollukkaan perjantaina vaan vasta eilen kun Otolla meni perjantaina niin myöhään töissä, mut eilinen oli kyl odottamisen arvoinen. Sain ihan mielettömän hyvää ruokaa, valita elokuvan mikä katottiin (Joulutarina, en ollu ennen nähny mut oli aivan ihana ja Ottoki tykkäs) ja kaiken kruunasi vielä ihana hieronta! Kiitos ihanalle kullalle vielä♥ Perjantaina osteltiin vähän joululahjoja ja Otto toi taas töistä saadun joululahjan kotiin, ihan mielettömiä herkkuja vaikkei entisiäkään oo viel saatu syötyä loppuun! Mutta nyt antaa kuvien puhua puolestaan, luvassa siis herkkuja ja nyrkkejä (Tiaran mielestä ne taitaa tosin olla sama asia):

Herkut Oton duunista:

Suklaapalleroita, 2006-vuosikerran punaviiniä, chilioliiviöljyä, piparkakkutalo, sokerikuorrutetta ja suklaalevy♥
Pestoa, Christmas Chutneytä, Gourmet -sormisuolaa, munakoisokaviaaria ja ankka-herkkutattiterriiniä.

 Sitten Oton mulle kokkaamia herkkuja (NAMI!): 

Toast Skagenit♥♥
Vuohenjuustoperunoita, pestokuorrutettua possun ulkofileetä ja mozzarella-pestosalaattia♥
Tiramisua ja mascarponevaadelmajäätelöä♥ (Näitä muru ei kyllä leiponu mut loistava valinta kaupan valikoimista eikö ;D)

 Tiara tosiaan täyttää tiistaina jo kolme kuukautta joten eikös sillon saa varovasti alkaa maistelemaan jo soseita? Ainakin mun lähipiirissä on tässä iässä alettu maistelemaan aina. Noh, meillä oli jo kauan lojunut kaapissa kerran kaupasta mukaan tarttunu luumusose ku neidillä ei masu toiminu pari viikkoa sitten (masu alkoikin toimimaan heti soseen kotiuduttua kaupasta joten jäi silloin avaamatta) ja päätettiin eilen maistattaa sitten Tiaralla sitä ekaa kertaa. Ja voi sitä ilmettä! Neiti oli aivan onnessaan ja nuoleskeli huulista sosetta, eilen ei tullu edes yhtään sotkua!
                       Mutta auta armias ku me tänään sit rohkaistuttiin koittaan peruna-porkkanaa niin naama meni kyllä niin mutruun että huhhuh! Luumu on kaveri, perunaporkkana ei! Mut eikös se niin ole et lapsi tarttee 5-10 maistamiskertaa ennen kuin tottuu makuun? Ja ei siis olla mitenkään syötetty Tiaraa noilla vaan eilen meni ehkä yhteensä yksi teelusikallinen sosetta ja tänään ei varmaan sitäkään kun ei peruna tuonutkaan Tiaralle mukavaa makuelämystä. Kunnolla aletaan sitten maistelemaan kun on ollut 3kk neuvola 28.12. mutta tuskinpa siitä kauheaa haittaa on jos vaikka nyt totutellaan siihen asti näihin kahteen makuun vaikka kerran päivässä. Mutta tässä kuvia meidän pikku maistelijasta:

Luumu

”Nyt en kyllä älyä yhtään mitä tapahtuu”

”Mitä tää on! Apua! Sitä tulee lisää!”

”Ei hitsi mitä ne äiti ja isi oikeen on tunkenu mun suuhun!”

”Hmmmm.. No on tää ihan jees!”
”Hei täähän on just hyvää, antakaa lisää!”

”Naminami luumusosetta♥”

Perunaporkkana

”Hyi että! MITÄ TÄÄ ON?!!”

”No jos mä vähän maistan?”

”No okei, ehkä tää ei oo maailman kamalinta mut en mä ainakaa lisää haluu!”
”Mitä, Taasko?! EII”
”Hyi ällötys, en mä enää halunnu!”
”Nyt mä kyl syljen kaikki pois mun paidalle!”
”Noin! Paidassa on paljon parempi kuin suussa! :)”
Tiara löysi tällä viikolla uuden kaverin itselleen, oisko ollut torstaipäivänä. Nimittäin nyrkit! Niitä on niin kiva mussuttaa ja maiskuttaa isoon ääneen suussa jos ei oo muutakaan tekemistä. Tuttikaan ei enää aina enää kelpaa ku nyrkki on paljon kivempi. Tässä sitä taas huomaa kuinka isoin harppauksin noi ihanat pienet ipanaiset kehittyy♥
”Naminami nyrkkiä♥”
”Tää suu on aika hauska juttu, sitä on kiva räpeltää mun minisormilla!”
”Kattokaa mun söpöä kieltä!”
”Ai että, tää on mun lemppariharrastus!”
”Kyl se mahtuu, ihan kokonaan! Kattokaa vaikka!”

Sitten vielä pari ihanaa hymykuvaa neidistä ettei ihan mee irvistelyksi:

”Hihi oon väärinpäin!”
”Moikkamoii ootte ihania!”

Kiitos ihan mielettömän paljon teille kaikille ihanista kommenteista joita tuohon äidinrakkaus -postaukseen tuli♥ Te ootte niin ihanan rohkaisevia ja kannustavia ja todella mukavia ihmisiä 🙂 Niin se vaan on että äitiys on parasta maailmassa♥ Hei ja kiitos myös kaikista postausideoista joita oon teiltä viimeaikoina saanut, kokosin niitä tuonne sivuun taas tohon tulossa olevia postauksia -kohtaan ja mulle saa esittää lisääkin postaustoiveita, toteuttelen niitä sitä mukaa kun ehdin ja jaksan! Blogikirppiksen oon nyt päättäny laittaa pystyyn mutta kuluu varmaan pari päivää että saan kaiken valmiiksi, koitan ehtiä ennen joulua! Nyt hyvää yötä ihanat♥ Ja ihanaa JOULU-viikkoa!

EDIT// Tiedän kyllä että 4-6kk on yleinen suositusikä soseisiin ja tiesin sen jo ennen tämän postauksen tekoa, mutta kaikki korvikkeella olevat vauvat joita mä tunnen on alkaneet maistelemaan n. 3kk iässä tai jopa aiemmin ja kellekään ei oo mitään siitä tullu. Tiaralla ei ole tullut masuvaivoja tai mitään kummastakaan soseesta ja kuten ilmoitinkin niin aion tästä vielä neuvolassa jutella ennen kuin alan enemmän maistattamaan. Kiitos ja kuittaus.


Äidinrakkaus, mitä se on?

16.12.2011
Anonyymi kirjoitti…
    Miltä äidinrakkaus tuntuu? 😀 ja siis, millasta on olla äiti?
    14. joulukuuta 2011 23.13
    

    Mä sain tällaisen kommentin tuossa toissapäivänä ja ensin ajattelin vaan kirjottaa ylipitkän vastauskommentin mutta tulin sitten ajatelleeksi et ainakin mun mielestä tää ois ihana postausaihe! Kiitos todella paljon kommentin lähettäjälle ideasta, koska mä oon kaivannu hirveesti jotain aihetta mihin saisin kunnolla paneutua ja miettiä ja kirjottaa sydämeni kyllyydestä. Tällaset syvällisemmät jutut on niin mukavaa vaihtelua tavallisten kuulumispostausten lisäksi ja hyvää ajanvietettä Tirriskän päikkäreiden ajaksi. Mut jos vaikka menisin ihan asiaan (ja vähän sen vierestä)!

 Miltä äidinrakkaus tuntuu? Mulle henkilökohtasesti se on voimakkain tunne mitä oon koskaan mun elämässä kokenu. Se on niin absoluuttista, ehdotonta rakkautta jota mikään muu ei voi korvata. Sillä samalla punasella sekunnilla kun Tiara nostettiin synnytyssalissa mun rinnalle mä rakastin sitä enemmän kun mitään muuta koskaan ennen. Ja kyllä mä toki rakastin sitä jo silloin kun se oli pieni masuvauva ja halusin pitää parhaani mukaan huolta että neidillä on masussa kaikki hyvin, mutta onhan se ihan eri asia pitää vauvaa sylissä, käsin kosketeltavana kun tuntea epämääräistä vellontaa navan alla.
                       Ja en nyt tarkoita sitä etteikö sekin olisi tuntunut ihanalta kun vauva liikkui masussa, päinvastoin: vauvan liikkeet oli se ainoa varmistus mulle siitä että kaikki on hyvin ja niden liikkeiden kautta mä kovasti yritin jo muodostaa käsitystä siitä kuka mun masussa oikein hengailee. Niinä päivinä kun Tiara liikuskeli paljon niin leikittelin ajatuksella että masussa asustelee touhukas tuleva naisten jalkapallon mm-mestari, hiljaisempina päivinä taas mietin asustaako masussa hiljainen pohediskelija, ehkä kirjailija tai tuleva huipputaiteilija. Varmasti nää pohdinnat on monelle muullekin äidille tuttuja ja ne auttaa luomaan vahvaa sidettä tulevaan pieneen jo raskausaikana. Ja vaikka arvaukset menisivät ihan mönkään niin sillä ei ole mitään merkitystä, silti ne konkretisoi  ajatusta tulevasta vauvasta ainakin mulle paljon paremmin kun vaikkapa tuttipullojen ostaminen.

En koskaan uskonu että voisin rakastaa näin paljon, mä en tiedä mistä tää rakkaus tulee mutta sitä on pelottavan suuri, oikeastaan rajaton määrä. Jokaikinen päivä mä rakastan Tiaraa miljoona kertaa enemmän, jokainen pieni hymy ja naurahdus, itku, tuhina, ähinä ja märkä kuolapusu jonka tolta neidiltä saan lisää sitä rakkautta. Iso korvasta korvaan -hymy, mikä voisi olla sen parempaa kun tietää että oma lapsi on iloinen ja onnellinen. Itku, ja se kun itkun saa loppumaan. Lapsen itku on ehkä se hetki jolloin tunnen äidinrakkauden suurimpana, sillä hetkellä kun kuulen että Tiara itkee ja sillä on paha olla mä unohdan kaiken muun mitä maailmassa tapahtuu, ainoa asia mikä mulle sillä hetkellä merkitsee on se että haluan saada Tiaralle hyvän olon takaisin. Tuhina, se ihana ääni joka neidistä lähtee kun se nukkuu tyytyväisenä x-asennossa omassa sängyssään. Siitä mä tiedän että kaikki on hyvin ja uskallan ehkä ummistaa itsekin silmät yön ajaksi. Ähinä, se on se mistä kuulen kuinka kovasti Tiara yrittää jotain, ähinää olen kuullut kun neiti opetteli kannattelemaan päätä itse, kun norsu alkoi kiinnostaa ekaa kertaa ja sitä piti yrittää heilutella, kun neiti ekaa kertaa löysi nyrkin ja yritti saada sitä suuhunsa. Ähinä on uuden oppimista ja on ihan mielettömän ihanaa nähdä kuinka paljon lapsi nauttii uuden oivaltamisesta. Ja ne märät kuolapusut, eihän ne oikeita pusuja oo vielä mutta onhan se kiva ajatella niin! Ja jos toi neiti tohon tahtiin pussailee ja ähisee nii eiköhän se pian osaa jo antaa ihan oikean, tarkoituksellisen pusunkin.

                              Äidinrakkaus on pelottavaa. Koskaan ennen en ole pelännyt menettämistä näin paljon. Jo raskausaikana mä jokaikinen päivä pelkäsin mun pienen puolesta ja tökin sitä jotta saisin sen liikkumaan tietääkseni että sillä on kaikki kunnossa. Parin tunnin liikkumattomuus sai hormonien kourissa kärvistelevän meikäläisen itkemään hysteeristä itkua ja pelkäämään että vauva ei liiku enää ikinä. Mä ajattelin etten enää ikinä halua tulla raskaaksi koska pelkäsin sitä pelkoa niin paljon. Mua pelotti välillä niin paljon etten voinu tehdä mitään, olin  tosi ahdistunut. Synnytyksessä mä sain voimaa siitä kun ajattelin että mun pelko vähenee heti kun nään vauvan. Musta tuntuu että sen ajatuksen voimalla mä jaksoin ponnistaa ja se auttoi synnytystä edistymään. Ahdistus helpotti kun kuulin Tiaran ensimmäisen kiljaisun ja sain tuntea kun se painautui mun rintaa vasten.

                             Jo heti synnytyksen jälkeen sain tutustua uuteen pelkoon: ”Hengittääkö se? Onhan sillä kaikki hyvin?” Kun nuo vauvat on niin järkyttävän pieniä ja hauraita. Meidän 46-senttinen tirriäinen joka makasi liikkumattomana ja hiljaisena nukkuen sängyssä. Ei se tökkiminen synnytykseen loppunut koska sen jälkeen alkoi pelko kätkytkuolemasta. Mä en vaan kestä epätietosuutta ja mun on ihan oikeasti pakko aina käydä katsomassa että neiti hengittää. Alkuun yöt oli kamalia koska en ois halunnu nukkua ettei vaan mitään pahaa tapahdu sillä aikaa kun mä nukun enkä huomaa.
                             Sitten pelko helpotti hetkeksi, ajattelin että vauva vahvistuu päivä päivältä enemmän. ”Kato nyt kuin iso tyttö se jo on, osaa hymyillä ja kääntyä selälleen. Ei sille mitään käy”. Mutta sain kokea pelon tunteen ihan hirveän voimakkaana taas pari viikkoa sitten kun luin Vauva-lehdestä kahdesta aiemmin täysin terveen lapsensa menettäneestä isästä (lapset olivat alle vuoden ikäisiä, mutta reilusti Tiaraa vanhempia). Salkkareissa tapahtunut Alexanderin kuolema ei ollenkaan helpottanut mun tuskaa, niin naurettavalta kun se kuulostaakin että suomalainen saippuasarja voi vaikuttaa muhun niin paljon että itken parin viikon ajan päivittäin.

                            Heräsin taas siihen todellisuuteen että vajaa 3kk vanha vauva ei ole kovin voimakas vaan yhä edelleen haavoittuvainen ja hauras ja mä en todellakaan voi lakata pelkäämästä. Se mikä pelottaa eniten on oma voimatt
omuus tämän asian suhteen, mä en vaan kertakaikkiaan voi tehdä mitään muuta kun luottaa siihen että kaikki menee hyvin. Pelko oman lapsensa menettämisestä on aivan hirveää, suorastaan halvaannuttavaa. Välillä tuntuu että pelkästään tän pelon takia mä en tiedä miten selviän tästä vauvavuodesta. Uskon että se mitä mun äidille on tapahtunut on suurin tekijä siihen että mä pelkään niin paljon. Meille on tapahtunut niin paljon pahoja asioita etten voi uskoa että yhtäkkiä kaikki vaan menis hyvin. Ansaitsenko mä muka oikeasti kaiken tän onnellisuuden mitä meillä on? Siihen on pakko vaan yrittää uskoa että kyllä mä ansaitsen, koska muuten en selviä. Ja samalla mä oon päättäny elää jokaikisen päivän täysillä, nauttien ja rakastaen, rakkautta vastaanottaen ja iloisena siitä kuinka ihanaa meillä on.

  Vaikka tuossa aiemmin kerroin että ajattelin etten kykene pelon takia enää koskaan olemaan raskaana niin kyllä mä aion kyetä. Senkin uhalla että Otto joutuu todennäköisesti kestämään raskausaikana kamalia pelonsekaisia hormonimyrskyjä hysteeriseltä avovaimoltaan. Mä tiedän että mussa on niin paljon rakkautta että mä haluun jakaa sitä useammalle kun vain yhdelle pienelle, sitten tulevaisuudessa. Raskausaikana pohdin sitäkin että riittääkö rakkaus joskus useammallekin lapselle, vai onko musta vaan yhden vauvan äidiksi. Tässä vanhemmuuten tutustuessani mä oon todennut että mulla riittää kyllä rakkautta vaikka sadalle lapselle jos keho vaan kestää. Ja ei, ei me aiota hankkia 17:ta lasta, mutta on huojentavaa huomata että monen lapsen äidiksi tuleminen ole ainakaan siitä kiinni etteikö rakkautta riittäisi kaikille.
                              Millasta on olla äiti? Se on palkitsevaa, ihanaa, rakkauden ja ilontäyteistä. Toisinaan äitiys on myös rankkaa, mutta ei kovin usein. Ehkä enemmänkin väsyttävää kuin rankkaa, koska ei musta ole rankkaa käyttää joskus kahta tuntia mun illasta Tiaran nukuttamiseen jos se ei meinaa nukahtaa, se on vaan vähän väsyttävää. Rankkaa olis jos meillä oikeasti olis asiat huonosti. Ennen mä valitin usein kaikesta; oli huono sää, kamala nälkä, huono aamu, metro myöhässä jne. Nykyisin mä huomaan lähinnä hehkuttavani asioita. Äitiys tekee mut positiiviseksi ja vahvemmaksi ihmiseksi. Mä huomaan kasvavani henkisesti jokapäivä mun lapsen rinnalla.

Mä nautin suunnattomasti siitä kun me aamuisin puetaan Tiaran kanssa ja se naureskelee iloisen vastaheränneenä. On kiva pöristä sen masuun ja antaa pusu pienelle otsalle ja kuulla se ihana kikatus minkä pusu saa aikaan. Musta on ihanaa syöttää Tiaraa, se on niin mahtava tunne kun huomaa kuinka täydellisen keskittynyt lapsi voi olla. Syöttöhetkellä neiti ei huomaa mitään muuta kun maitopullon ja mun silmät joita se kiinteästi tuijottaa. Musta on ihanaa makoilla lattialla Tiaran kanssa ja kannustaa sitä heiluttelemaan leluja leikkimatolla. On myös huvittavaa huomata kuinka ääliöltä kuulostan kun hehkutan Tiaralle kuinka ihana tyttö se on ja kuinka hienosti se juuri kääntyi selälleen. Mutta aivan sama miltä mun puhe mun omaan korvaan kuulostaa, kun huomaan että se on juuri sitä mitä Tirriskä juuri sillä hetkellä kaipaakin ja lepertelyn jälkeen loistaa iloisuutta.
                                 Vanhemman ylpeys on mieletön tunne. Oon mä ollut Mörköstäkin super ylpeä kun se oppi antamaan tassua, mut ei se silti mitenkään oo verrattavissa siihen kuinka suurta ylpeyttä mä tunnen ku Tiara tekee jotain uutta. Neuvolassa hykertelen tyytyväisenä kun neuvolatäti kehuu mun lasta. Jokainen positiivinen kommentti Tiaran suurista silmistä saa mut tuntemaan suurta mielihyvää. Jokainen kehu ja jokainen asia mitä mun lapsesta sanotaan tai mitä se oppii tekee mut ihan hirveän paljon ylpeämmäksi ja iloisemmaksi kuin mitä oon koskaan ollut itsestäni. Ja mulla ei oo mitenkään huono itsetunto, päinvastoin, että siitä ei oo kysymys. Voi kuulostaa hullulta että oon ylpeempi Tiaran hymystä kun siitä että sain haluamani opiskelupaikan joskus mutta niin se vaan menee ainakin mulla. Kaikkein ylpein oon kyllä itsessäni siitä että toteutin mun suurimman unelman ja nyt oon maailman ihanimman pienen äiti.

Kaikesta pelosta huolimatta äidinrakkaus on mahtavin tunne tässä universumissa. Mä koen äitiyden ennen kaikkea positiivisena ja ihanana asiana. Meillä on aurinkoinen, fiksu ja rakas pieni tytär jonka kanssa elämä on monin verroin rikkaampaa kun koskaan ennen. Mä oon päättäny että kaikki sujuu hyvin niinku tähänkin asti ja yritän olla pelkäämättä niin paljoa. Tällaisena mä koen äidinrakkauden, tää on mun näkökulma tähän asiaan. Mitä te muut äidit ootte mieltä? Ja te joilla ei ole lapsia, onnistuinko teidän mielestä kuvailemaan äidinrakkautta ja äitinä oloa ymmärrettävästi?


Kuulumisia keskeltä viikkoa

15.12.2011

Meillä on ollu ihan mielettömän hyvät kaks viime yötä; Tiara nukkui kumpanakin yönä klo 23-08.00 eli yhdeksän tuntia! Eilen olin kyl nii hämmentyny ku heräsin, luulin et kello on jotain kolme yöllä vaik oli jo aamu. Oli kyl nii ihana ylläri ku tajusin et kello oliki kaheksan, ja sama juttu tänä aamuna, Toivottavasti tää jatkuis tämmösenä, ois aika mukavaa. Ihan hyvin ollaan edistytty alun 3h pätkistä! Hyvistä yöunista johtuen ollaan oltu neidin kanssa molemmat ihanan pirteitä nyt pari päivää ja Tiara on nukkunu nyt jo pitkään 3-4h päikkärit parvekkeella aina siinä aamulla 11 jälkeen.
                      Sillon mulla on aikaa siivoilla ja datailla, tai paketoida joululahjoja niinku tänään tein. Kyllä oli äiti oikeessa kun sano et ulkona vauvaa nukuttaa paljon paremmin, toi ulkoilma on tehny ihmeitä neitokaisen päiville, nykyään on paljon selkeempi päivärytmi ja jaksetaan Tiaran kanssa molemmat ihan loistavasti, vaikka ei siinä ennenkään mitään ongelmaa oo ollut, mut tottakai hyvin nukkuneena on vähän jaksavaisempi ja se astianpesukonekin tulee tyhjennettyä vähän useemmin ;D Tässä ois vähän kuvia meidän ilopilleristä:

”Joulukuusi on niin kiva, voisin tuijottaa sitä vaik loppuelämän!”

”Nyt kyllä naurattaa ku äiti kokoajan höpöttää jotain!”

”Ja vielä vaan naurattaa, onneksi äiti osaa huijata mua kattomaan itteensä ku toi iso musta kamera on vähän pelottava niin en mä sille viittis nauraa!”

”Nyt näytän teille peukkuu alaspäin vaik oikeesti mulla oliki hauskaa!”

 Välissä piti käydä vaihtamassa vaatteet koska meidän yleensä niin siisti Tirriäinen kakkasi tänään elämänsä ekaa kertaa itsensä nilkoista niskaan täyteen kakkaa. Ja ei en aio kertoo enempää kakkajuttuja mun blogissa, oli vaan pakko mainita ku oli sen verran mielenkiintonen kokemus 😀

”Mulla ois ihan hirveesti asiaa teille!”

”Ölääää, Huuuuuuu, Ögäöööö!” ”En mä kauheesti viel muuta osaa sanoo mut kyl äiti ja isi ymmärtää mua”

”MOI!”

”Kattokaa nyt kuin hienosti mä jaksan kannatella jo päätä! Onneksi äiti aina laittaa mut masulleen vaikken siitä aina tykkääkkään! Nyt se oli ihan kivaa ja sain kuolattua hienot läiskät lakanaan!”

 Tänään ei olla kauheesti liikuttu minnekään, käytiin vaan hakemassa uudet avaimet kun meidän talossa vaihdetaan kaikki lukot parin viikon päästä. Ihan hyvä et ne vaihdetaan, tossa meidän vanhassa lukossa on semmosia ihmeellisiä raapimisjälkiä, ihan ku joku ois koittanu joskus päästä sisään ilman avaimia. Tulee vähän turvallisempi olo ku saa uuden lukon, vaikka eipä ainakaan meidän asuinaikana täällä mitään häiriötä ole ollutkaan onneksi.
                          Mä olin tänään myös toisesta asiasta maailman onnellisin, sovitin mun xxs-kokoista entistä lempihametta ja se meni ihan helposti päälle! Päättelin tästä et nyt mä vihdoin mahdun kaikkiin mun vanhoihin vaatteisiin koska toi on ollu aina aika tiukka, siis ennen raskauttaki. Vanhat farkut on mahtunu jo muutaman viikon kaikki ja paidoissa ym nyt ei oo ollukkaa mitään ongelmaa. Kai se sit vaan on niin et lantiol kestää se pari kuukautta ennen ku palautuu synnytyksen jälkeen.
                          Mä aloin vaan miettimään tätä vaateasiaa enemmänkin ku pyörin tuolla vaatehuoneessa ja tulin ajatelleeksi et oisko täällä ketään halukkaita ostamaan mun vanhoja vaatteita jos tekisin saman kun niin monet muut bloggarit ja perustaisin blogikirppiksen. Mulla ois ainakin pari täysin käyttämätöntä mamaliciouksen äitiysvaatetta ja sit myös muitakin vaatteita joita ei vaan tuu enää pidettyä. Sit mietin kans noita Tiaran vaatteita, kun meillä on jo pari kassillista liian pieneksi käyneitä, et vienkö ne kirppikselle vai myynkö nekin sit vaikka blogikirppiksellä. Miten on, oisko tääl ketään kiinnostuneita ostajaehdokkaita?

Tiaran päivänasu:
Pipo, nallehuppari, hapsusaappaat – H&M
Body & leggingsit – Lindex
Nallelapaset – Anttila

Mun päivänasu:
Takki, t-paita, sukkikset – H&M
Hame – JC
Neuletakki, nahkasaappaat – Zara
Sellasta tänään! Viikonloppuu oottelen jo kovasti ku Otto lupas perjantaina tehdä mulle jotain herkkuruokaa ja saan valita ihan minkä tahansa leffan vaikka Halinallet ja Otto suostuu kattoon sen ja sit saan kuulemma viel hieronnan! En malttais yhtää odottaa enää, tiiän et toi muru on ihan loistava kokki ku se vaan jaksaa kokkailla ja on se kyl hyvä hieromaanki ja mul on niska nykyään aina niin jumissa! Nyt sanon teille hyvät yöt ja hipsuttelen peiton alle nukkuilemaan, öitä ihanat!♥

Kahvilla

12.12.2011

Anteeksi pitkästä postaustauosta, viikonloppuna vaan oli niin paljon kaikkee ku äitiki lähti eilen ja halusin olla viel sen kanssa ja sit eilen olin ihan väsyny. Nyt aattelin paikata tätä postaustaukoo kunnon kuvapläjäyksellä! Tänään sentään jo jaksoin liikkua Tiaran kans, nimittäin päivällä käytiin Itiksessä neidin kanssa moikkailemassa Deryaa ja Henniä. Käytiin kaupoissa kiertelemässä ja piipahdettiin kahville Cafe Fasteriin. Oli kyl hauska hengailla pitkästä aikaa ihan tyttöjen kesken ja Tiaraki oli nin kiltisti, muuten nukku kokoajan mut kahvilassa heräs hetkeksi naureskelemaan meille. Tultiin kotiin vähän ennen neljää ja Deryakin tuli viel meille käymään. Tässä vähän tän päivän kuvasaldoa:

Päivän asu:
Takki, toppi, bleiseri – H&M
Farkkuleggingsit – Gina Tricot
Kaulakoru – Lahja äidiltä
Korvakorut – Glitter
Kengät – DinSko
Moi!

Henni ja Derya♥
Iloinen pikkutiikeri♥
Mua naurattaa nähtävästi, Tiaraa ei :DD

Äitin pikkupulla♥
Velmu Tiara♥
Väsynyt neiti♥

”Vaunuissa on niin jännää kun näkee kaikkea siistiä!”
Tiaran päivänasu:
Huppari – Benetton
Farkkuleggingsit – Lindex
Nallelapaset – Anttila
Töppöset – Name It
Toi lämpöpussi on kyllä osottautunu niin käteväksi just kaupunkireissuilla! Täälläpäin ainakin on vielä niin lämmin että tonne väliin ei haalaria tartte ollenkaan, body, sukkahousut, huppari/neule ja leggingsit riittää. Sit tietty pipo+lapaset ja jotku töppöset on aina myös. Kerran laitoin päikkäreille haalari+lämpöpussi ja toi neiti oli kyl semmonen hikipesäke herätessään että huhhuh! En laita toista kertaa näin lämpimällä, mut toi on kyllä kans siitä hyvä et tietää että sit kunnon talvipakkasilla on ainaki lämmin ku pukee haalarin ja sit viel heittää lämpöpussin siihen päälle ja vaikka viltin jos on oikeen kylmä.
                           Mutta tosiaan, Otolla on tällä viikolla iltavuoroviikko ja se pääsee aina vasta kuuden aikoihin kotiin. Mut ihana kyl ku aamulla ehtii yhessä rauhassa juoda aamukahvit ku duunit alkaaki myöhemmin. Tänään Otolla oli kans ihania tuliaisia töistä tullessaan, niiden duunipaikka oli nimittäin tänään jakanu työntekijöilleen joululahjat ja tämmönen musta laatikko murulla oli mukanaan: 

Ton paketin ideana on niinku skandinaaviset tapakset eli paljon kaikkee pohjoismaista pientä hyvää♥

Aijaijai niin paljon kaikkee nannaa!

Neljä ihanaa tanskalaista design-mukia

Ihania konvehteja!

Ruotsalaista alkoholitonta luomuomenasiideriä

Jotain mustikkaisia karkkeja

Luomulakkahillo ja luomuomena-ruusunmarjahillo

Nää on jotai tosi hassun näkösii snacksei, ei olla viel uskaltauduttu maistamaan 😀

Joku ihana kermanen kylmänä tarjoiltava tomaattikeitto, sit tuol oli lisänä vielä juuressipsejä ja kaikkee♥

Mä rakastan Oton duunii! Toivottavasti se pysyy siel aina ku kerran saa noi ihanii joululahjoja!

Tässä ois vielä vähän kuvia viikonlopulta meidän ihanasta neitokaisesta♥

Pallero venyttelee♥

Ja vielä vähän piti venytellä♥
Sitten oli hyvä jatkaa unia kädet yhdessä♥
”Oon aika kovis, älä ala mulle!!!!”
”Oon äitin pallomasi♥”


Tiara on nyt jo melkeen viikon ajan nukahtanu nätisti ja nukkunu joka yö vähintäänki kuuden tunnin mittasen pätkän ilman heräilyjä, eli suunnilleen yhdellä (yö)syötöllä ollaan menty nyt yöt, aika jees, yleensä se yösyöttö on ajottunu silleen et oon jo itekki saanu nukuttuu ihan hyvän määrän ja sit syötän Tiaran ja loppu”yö”n torkun vaa ja sit herään kunnol keitteleen kahvia.  Toivottavasti jatkuis nyt näin hyvänä nää meidän yöunet, se on varmaan se kaikkein eniten merkkaava asia lapsiperheen arjessa ja on se mukava herätä aina pirteenä uuteen päivään! Mutta nyt alan tästä pikkuhiljaa hipsimään nukkumaan itekkin, hyvää yötä ihanat ja mahtavaa alkuviikkoa♥ Ajatella et ens viikolla on JOULU! Mut joo nyt niitä öitä! 😀

Ihana perjantai

09.12.2011

Tänään on ollu niin kiva päivä vaikkei mitään niin erityistä ookaan tullu tehtyä, on nimittäin maailman ihaninta olla sisällä maailman ihanimman vauvan, miehen ja äidin kaa ja katella ku ulkona myrskyää oikein olan takaa. Kiitos Oton mun ei tarvinnu tänään pistää nenää ovesta ulos tiskirätin kokosten räntäpisaroiden kskelle kun tuo ihana muru kävi kaupassa töistä tullessaan. Ollaan vaan oltu ja nautittu ihanista jouluvaloista, glögistä ja tuon ihanan pikkumurusen naurusta ja juttelusta. Mikään ei voita sitä ihanaa kikatusta ja kurlutusta mikä tostä tytöstä lähtee♥ Toinen ilon aihe mulle oli ku sain vihdoinkin pukea Tiaralle farkkuleggingsit, kesällä ostin noi ja oon siitä asti oottanu et saan laittaa ne sille päälle! Pienet on ilot mulla mutta eipä se varmaan haittaa jos tuun noinkin pikkusesta jutusta iloseksi! Tässä meidän iso pieni Tikru farkkuleggingssit jalassa:

”Hähää sylkäsenpäs tutin pois ku naurattaa!”

”Ei vitsi tuol on kamera, pakko vähä poseeraa”

”Mullapa onki maailman paras isi!”

”Isin selän päällä on hyvä makoilla ku voi samalla potkia isin pyllyä, hahhah!”

”Kattokaa ku mul on ison tytön housut!”

”Hmm.. Pitäisköhän tässä alkaa nukkumaan, noeii laskin leikkiä, en mä aio nukkua ollenkaan!”

Mutta unipas vei voiton ja Tiara sammu ku saunalamppu päikkäreille♥

Ihana uninen Tikru♥

On kyl ollu niin ihanaa ku äiti on taas ollu meillä, kyllä se vaan on maailman ihanin äiti ja paras mummu Tiaralle! On ihana kattoo miten iloseksi Tiara ja äiti tekee toisensa, molemmat selittää taukoamatta ja naureskelee vaan toisilleen. Mullekki isovanhemmat on aina ollu tärkeitä ja tottakai äiti myös nii mä haluan että Tiaralla on yhtä läheiset välit omaan mummuunsa kun mullakin on. Ja vaikka äiti onkin parantunu tosi hyvin kaikista sairauksistaan niin kyllä mä oon huomannu vielä huikean piristymisen äidin olemuksessa sen jälkeen kun se ekan kerran näki tuon ihanan  palleron. Se on kyllä tehny meidän kaikkien elämästä niin mielettömän paljon ihanampaa.♥

Oon myös huomannu toisenkin asian jonka haluan omasta lapsuudesta siirtää Tiaralle; kirjojen lukemisen. Äiti on aina lukenu mulle paljon ja mä oon kunnon lukutoukka ollu aina, parhaimpina lukuaikoina luin kolmesta neljään normaalimittasta romaania päivässä. Mutta tosiaan, on niin ihanaa kun toi pallero on alkanu kiinnittämään niin paljon huomiota asioihin ja tänäänkin me luettiin pitkän aikaa. Se on ihan mieletöntä miten noin pieni jaksaa keskittyä jo kirjojen katseluun niin hyvin. Kaikki katselu- ja lorukirjat tuli kahlattua läpi ennen kun  Tiaralle tuli nälkä, muuten ois varmaan luettu vieläkin pidempään. Tykkäättekö te lukea vauvoillenne/lapsillenne? Millaisia lapsuudesta opittuja tapoja teillä on joita haluaisitte siirtää lapsillenne?

Aamulla Tiara nukkui pitkään ja mulla oli tylsää niin väkersin itelleni kiharat päähän. Onneksi en lähteny ulos ku ne ois menny pilalle sillä sekunnilla ku oisin astunu ovesta ulos 😀 Mut nyt meni hyvät kiharat hukkaan ku hengasin vaan kotona mutta ei se oo niin vakavaa 😀

Sellanen perjantai meillä, mites teillä? Ihanaa viikonloppua kaikille teille♥