Vauva perhepedistä omaan sänkyyn nukkumaan

21.07.2022

Meidän 11-kuinen on nukkunut koko elämänsä äidin kainalossa, tissi kaverinaan perhepedissä yöt. Se on toiminut meillä tosi hienosti alusta asti ja tämä on ollut meille paras tapa saada nukuttua. Itse olen voinut nukahtaa heti uudelleen tarjottuani rintaa ja vauva ei ole avannut öisin edes silmiä syönnin ajaksi, vaan ollaan nukuttu läpi yön eivätkä yösyötöt ole rasittaneet tai valvottaneet juurikaan. Toki väliin on mahtunut niitä sekoiluöitäkin, mutta onneksi ne voi laskea kahden käden sormilla. Pääosin ollaan saatu levättyä oikein hyvin, eikä arjessa ole ollut väsynyt olo.

Iltaisin nukutin vauvan pitkään ensin rinnalle ja hän sai olla siinä nukkumassa siihen asti, että itsekin mentiin nukkumaan. Keväällä,  vauvan ollessa n. 8-9 kuukautta, aloimme rinnalle nukutuksen jälkeen nostaa hänet nukkuvana omaan sänkyyn nukkumaan. Tämä sujui vaihtelevalla menestyksellä ja nyt kesä ollaan menty aika pitkälti taas sillä tyylillä, että hän on nukkunut illan mun sylissä, tai sitten olen nukuttanut patjalle olkkarin lattialle ja nostanut hänet siitä nukkumaan meidän kanssa sitten kun ollaan itse menty nukkumaan.

Me tajuttiin tässä kuitenkin, että kesäloma alkaa olla loppusuoralla ja tämä itsenäisen nukahtamisen opettelu sujuu mukavammin kuitenkin kesäloman rennoissa meiningeissä kuin meidän suurperhearjen keskellä, joten haluttiin aloittaa harjoittelu hyvissä ajoin. Päätettiin toimia samalla hyväksi havaitulla taktiikalla kuin viimeksi meidän 2017 vauvan kanssa.

Tässä mun pian 11 vuoden ja neljän lapsen vanhemmuuden aikana nukkumisasioissa on ollut valloillaan todella monta erilaista trendiä ja tapaa ja vauvan unesta on tullut tärkeä ja iso aihe somessa (ainakin omassa somekuplassani). Itse en kuitenkaan ole mitään unijuttuja seurannut, enkä tiedä mitään hienoja nukkumiseen liittyviä termejä. Ei olla koskaan noudatettu mitään unikouluja tai muitakaan juttuja orjallisesti, vaan menty intuition varassa, testattu mikä milloinkin on toiminut. Mä olen vähän sellainen ainakin itse, että tieto lisää tuskaa, enkä halua maalata piruja seinille. En siis ole halunnut seurata myöskään mistään appeista, että xx-ikäisenä vauvalla on punainen ajanjakso ja huonot yöt. Ollaan menty päivä ja yö kerrallaan.

Esikoinen oppi meillä vajaat 11 vuotta sitten nukkumaan heti alusta asti omassa sängyssä tosi helposti, mutta hän oli meidän vauvoista ainoa joka ei ollut täysimetyksellä. Muut meidän vauvat ovat nukkuneet suurimman osan ekasta vuodesta perhepedissä, kuka mitenkin. Jokaisen kanssa ollaan toimittu oman parhaan tietomme ja kokemuksemme mukaan ja jokainen meidän lapsi tähän mennessä on nukkunut rauhallisesti täysiä öitä viimeistään 1-vuotiaana. Huomaan myös, että jokaisen lapsen myötä on ollut vaikeampaa ja vaikeampaa luopua niistä ihanista kainalokkain nukutuista öistä vauvan kanssa ja nelosen kanssa siinä kestikin kaikkein pisimpään, että alettiin edes harkita omassa sängyssä nukkumista.

Meidän nelonen on alusta asti ollut jotenkin sellainen tyyppi, että häntä ja hänen viestejään on tosi helppo lukea. Ja nyt meillä oli sellainen viba, että saattaisi olla hyvä hetki opetella tätä itsenäistä nukahtamista. Hän on viimeisen kuukauden aikana kehittynyt tosi paljon ja ymmärtää jo ihan älyttömän paljon puhettakin. Otto sanoi jo raskausaikana kun puhuttiin perhepedistä, että sitten kun musta tuntuu siltä, että sekä minä että vauva ollaan valmiita, on Oton vuoro ottaa vastuu nukutuksesta. Tämä on toiminut meillä aiemminkin parhaiten tissivauvojen kanssa, että sitten kun vauva halutaan opettaa nukkumaan itse, äiti tisseineen ei ole nukuttamassa. Ja valehtelisin jos väittäisin etten luovuta tätä vastuuta ilosta kiljuen Otolle 11 kuukauden jälkeen, vaikka toki samalla tuntui myös ihan älyttömän haikealta!

Meidän tavoitteena on hiljalleen hyvin lempeästi siirtyä täysin perhepedissä nukkumisesta täysin itsenäiseen omassa sängyssä täyden yön nukkumiseen asteittain seuraavien viikkojen aikana. Alkuun vauva saa edelleen tulla meidän sänkyyn nukkumaan loppuyöksi sitten kun me itse mennään nukkumaan myös ja harjoitellaan vain sitä itsenäistä nukahtamista ja ensimmäisen unipätkän nukkumista pinnasängyssä. Sitten kun se sujuu hyvin, harjoitellaan sitä, että hän nukkuisi omassa sängyssä aamuyöhön asti. Ja sitten kun se alkaa sujumaan, lopulta jätetään se viimeinenkin aamuyön syöttö pois – ja näin meillä on täydet yöt. Mutta nyt ollaan siis vasta siinä vaiheessa, että hän nukkuu omassa sängyssä sen aikaa kun me ollaan vielä hereillä alakerrassa.

Ensimmäisenä iltana oltiin valmistauduttu siihen, että nukutus voi kestää vaikka kuinka kauan, joten yllätys oli suuri, kun 15 minuutin jälkeen vauva nukkui rauhallisesti omassa sängyssään, ensimmäistä kertaa elämässään. Seuraavana iltana sama tapahtui seitsemän minuutin jälkeen. Kolmantena iltana, uskomatonta kyllä, vauva nukahti jo kolmen ja puolen minuutin jälkeen. Naurettiin vauvan nukahtamisen täsmällisille puoliintumisajoille. Hän on täsmällinen tyyppi.

Joka ilta ollaan tehty samat iltarutiinit jotka ollut jo pitkän aikaa, sitten olen syöttänyt hänet hämärässä niin, että hän on edelleen hereillä syönnin jälkeen, ja sitten sanonut hänelle hyvää yötä. Sitten olen mennyt pois meidän makuuhuoneesta ja jättänyt vauvan Oton syliin. Otto on ensin toivottanut vauvalle hyvää yötä ja laittanut hänet sitten omaan sänkyyn. Jos vauva on alkanut itkemään, Otto on nostanut hänet syliin ja rauhoitellut sylissä, mutta ei kuitenkaan nukuttanut syliin. Sitten kun vauva on rauhoittunut, Otto on laittanut hänet takaisin omaan sänkyyn ja paijannut siellä. Tätä Otto on toistanut niin monta kertaa, että lopulta vauva on nukahtanut. Ensimmäisenä iltana vauva kävi sylissä rauhoittumassa neljä kertaa sen vartin aikana ja sitten nukahti sänkyynsä rauhallisena. Toisena iltana kaksi kertaa. Ja kolmantena iltana vain yhden kerran, ennen kuin nukahti rauhallisena ja tyytyväisenä.

Tämä tapa tuntuu meille kaikkein lempeimmältä ja luonnollisimmalta. Sitten kun vauvalla on taito nukahtaa avustettuna omaan sänkyyn hallussa, voidaan alkaa harjoitella kokonaan itsenäistä nukahtamista. Mutta siihen meillä ei vielä ole kiire. Kaikki aikanaan. Nyt tuntuu tärkeältä, että vauva saa harjoitella yhdessä aikuisen kanssa, eikä hänen tarvitse vielä osata olla yksin.

Näiden kolmen illan aikana vauva on heräillyt muutaman kerran sängyssään ennen kuin me ollaan menty itse nukkumaan. Tällöin Otto on käynyt rauhoittelemassa vauvaa samalla tavalla kuin nukuttaessaankin, eli ottanut syliin ja rauhoitellut, muttei nukuttanut syliin, ja sitten laittanut omaan sänkyyn ja paijannut. Joka kerta havahtuessaan vauva on nukahtanut 1-5 minuutissa uudelleen. Me ollaan itse menty nukkumaan puolen yön maissa ja olen ottanut vauvan sitten nukkumaan mun kainaloon, kun hän on herännyt ekan kerran niin, että ollaan jo itse nukkumassa. Yleensä n. klo 01-02 aikaan. Loppuyön hän on nukkunut mun vieressä ihan yhtä hyvin kuin ennenkin, esimerkiksi tänään aamulla hän heräsi 9.30.

Miten me saatiin imetetty vauva perhepedistä omaan sänkyyn nukkumaan?

1. Selkeät iltarutiinit, joihin vauva tottunut jo perhepedissä nukkuessaan. Meillä iltapala, iltapesut ja hammaspesu, tuttu iltasatu, imetys hämärässä makkarissa omaan tuttuun peittoon käärittynä. 

2. Jos vanhempia kaksi, nukutusvastuussa se vanhempi, joka EI imetä. Näin vauva ei haista maitoa, eikä yritä saada nukahtaa tissille kuten on aiemmin tottunut. 

3. Vauva hereillä olevana (mutta riittävän väsyneenä) sänkyyn oman tutun peiton kanssa. Jos kovin itkuinen, syliin ja rauhoittelu. Heti kun rauhoittuu, takaisin sänkyyn ja paijaus sängyssä. 

4. Toistetaan kolmosvaihetta siihen asti, että vauva nukkuu.

5. Jos vauva havahtuu kesken unen, otetaan taas syliin ja rauhoitellaan, sitten rauhallisena sänkyyn. Rauhoittelun tekee sama tyyppi joka nukutti vauvan, ettei vauva hämmenny ja luule pääsevänsä tissille.

Me jatketaan nyt tällä tyylillä jonkin aikaa. Tavoitteena olisi saada tuo ensimmäinen unipätkä mahdollisimman pitkäksi niin, että vauva ei heräilisi. Katsotaan miten sujuu. Jossain vaiheessa (kenties sitten, kun meillä on enää se aamuyön syöttö jäljellä), siirretään vauva nukkumaan 5-vuotiaan huoneeseen, missä hän saa ensin harjoitella nukkumista itsekseen ja sitten lopulta he saavat nukkua siellä yhdessä 5-vuotiaan kanssa kokonaisia öitä. Meidän 5v nukkuu muutenkin kesälomalla melkein joka yö isosiskojen huoneessa yökylässä, niin häntä ei haittaa, että vauva saa sitten harjoitella nukkumista ensin yksin. Mutta tämä on edessä vasta sitten, kun nämä ekat pätkät sujuvat.

Olen kyllä tosi kiitollinen, että tämä on sujunut näin kivuttomasti. Ajoitus taisi olla hyvä ja tietenkin se on myös helpottava tekijä, että meitä on kaksi vanhempaa tässä jakamassa öitä ja vastuuta. Otolle oli itsestäänselvyys, että hän ottaa nukutusvastuun heti kun mahdollista. Ja voin kertoa, että onpa ollut ihanat kolme iltaa, kun olen itse saanut vaan olla rauhassa, eikä ole kertaakaan tarvinnut rauhoitella vauvaa, vaan Otto on rampannut ylhäällä tarvittaessa. Onneksi vain muutaman kerran yhteensä.

Ollaan saatu tällä viikolla niin ihanasti kahdenkeskistä aikaa. Tästä alkaa taas mun lempivaihe parisuhteessa: se kuherruskuukausi kun yhtäkkiä illat on vauvavuoden jälkeen taas vain meidän kahden ja meillä on kaikki aika toisillemme. Aikaa pitkille rauhallisille keskusteluille, läheisyydelle, kahdestaan saunomiselle tai poreissa chillailuun ja sarjojen keskeytyksettömälle bingettämiselle. Ihanaa! Kyllä sitä on ollut ikävä, vaikka onkin ollut maailman ihaninta kun on ollut pieni suloinen tuhisija rinnalla nukkumassa ja tankkaamassa läheisyyttä. Kaikelle on oma aikansa ja tästä alkaa taas uusi ihana aika.

Jokaisella perheellä on ne omat tavat miten toimitaan ja mun mielestä mikään tapa ei ole toista parempi tai huonompi. Tärkeintä on, että jokainen perheenjäsen saa levättyä mahdollisimman hyvin ja jaksaa arjessa, oli vauvan nukkumapaikka ja tyyli mikä tahansa. Meillä on toiminut tällä kertaa tämä, mutta ei varmasti sovi kaikille eikä tarvitsekaan. <3


Miten yöheräilyt jakautuivat meillä

04.11.2019

Bongasin vähän aikaa sitten YLEltä artikkelin siitä, kuinka yöheräilyt ja lasten kanssa valvominen kasaantuu usein vain toisen vanhemman, yleensä äidin, harteille. YLE oli kerännyt 1500 vanhemman vastauksia aiheesta kyselyllä ja 74% vastaajista kertoi, ettei lasten hoitovastuu jakaudu vanhempien välillä tasaisesti. Vastaajista ylivoimainen enemmistö kertoi, että heteroparisuhteessa äiti on se, joka pääsääntöisesti hoitaa lapsia öisin. Sateenkaariperheiden osalta vastauksia oli niin vähän, ettei johtopäätöksiä voitu tehdä. 

Nämä vastaukset eivät yllättäneet mua, sillä tällaista vibaa mäkin olen saanut ja monessa perheessä se menee näin myös pakon edessä ainakin jonkin aikaa. Meillä on kolme lasta ja kolme erilaista kokemusta yöheräilyistä vauvavuosina, sekä kolme erilaista kokemusta yöheräilystä ja aamuheräilystä yli kahdeksan vuoden ajalta. Kuten taannoisessa vauvavuoden kustannukset x3 -postauksessa, myös tässä on todettava, että meillä kaikki on mennyt jokaisen lapsen kanssa tosi eri tavalla ja toisaalta tosi samalla tavalla. Samaa on ollut ainakin se, että ollaan puhuttu kaikesta avoimesti ja jaettu vastuuta tasan niin paljon kuin se kulloinkin on ollut mahdollista. Erilaista on ollut eri lasten tarpeet ja aikataulut sekä elämäntilanne.

Esikoisen kanssa korvike ja tuttipullot mahdollistivat sen, että Ottokin pystyi ottamaan koppia yöheräilyistä ihan alusta asti. Me jaettiin niin, että toinen otti toisen yösyötön ja toinen toisen ja mä sitten nousin vauvan kanssa yleensä aamuisin. Olen meistä se aamuvirkumpi, joten se tuntui luontevalta. Esikoinen nukkui aivan yliluonnollisen hyvin, joten näistä yösyötöistä luovuttiin kokonaan 3-4kk iässä, kun hän rupesi nukkumaan 8-9h kerrallaan. Puolivuotiaana hän veteli jo 12h unta putkeen, joten hänen kanssaan ei kovin pitkään tarvinnut jakaa yöheräämisiä. Meidän esikoista ei koskaan  nukutettu, joten kummallakaan ei ollut nukutusvastuuta, hän vaan nukahti itsekseen sänkyyn. Iltatoimet tehtiin aina yhdessä.

Keskimmäisen kanssa sitten taas vastuu yöheräilyistä oli heti alusta asti mulla. Mä imetin, eikä keskimmäinen suostunut syömään pullosta ollenkaan. Niin kauan kuin hän söi öisin, mä heräilin hänen kanssaan öisin. Mä nousin ylös hänen kanssa myös aamuisin (tai aamuöisin), koska Otto teki silloin yleensä 2x  kuussa 7 päivän työviikon ja 2x kuussa normityöviikon tai kuuden päivän työviikon. Otto oli ihan tarpeeksi väsynyt jo töistä, joten mä otin mielelläni vastuun yöheräilystä. Muuten jaettiin kyllä lasten hoitovastuuta ihan tasan silloin kun Otto vaan oli kotona. Menin yleensä itse samaan aikaan sänkyyn vauvan kanssa ja nukutin hänet. Joskus hän nukahti ja pääsin vielä viettämään omaa aikaa ja joskus ramppasin nukuttamassa koko illan kun itku alkoi aina uudelleen jostain lattian narahduksesta.

Otto antoi mun levätä aina kun vain sitä pyysin, mutta mulla oli aika paljon päällä myös sellainen ”kyllä minä pärjään” -selviytymismoodi ja koin tärkeimmäksi sen perheen yhteisen ajan omien lepohetkien yli. Olinkin silloin aika väsynyt. Kahdeksan kuukauden iässä siirrettiin keskimmäinen nukkumaan isosiskon huoneeseen ja silloin hän alkoi nukkumaan osan yöstä siellä ja vähän paremmin jo. Silloin myös nukutukset jäivät, kun hän sai nukahtaa siskon kanssa yhdessä sinne ihan itsekseen ja se sujuikin melko hyvin. Loppuyöstä hän usein tuli kuitenkin vielä meidän viereen.

Ekan vuoden jälkeen meidän keskimmäinen alkoi nukkumaan ihan todella hyvin ja perus 12h yöunia, kuten isosiskonsakin. Pari vuotta mentiinkin sillä tyylillä, että kukaan ei heräillyt öisin, iltatoimet tehtiin yhdessä ja arkiaamuisin mä heräsin lasten kanssa (koska Otto lähti jo ennen meidän heräämistä töihin). Toki nyt satunnaisia yöheräilyjä oli joskus esim. kipeänä, mutta niistä huolehdittiin yhdessä.

Viikonloppu-aamuisin heräiltiin vuorotellen, ihan maltillisesti siinä 8-9 aikaan aamulla. Joskus viikonloppuisin lapset saattoivat ottaa itsekin kaapista leipää tai banskua ja leikkivät omia leikkejään ennen kuin tulivat edes herättämään meitä. Se onnistui hyvin kun oltiin kuitenkin melko pienessä yksitasoisessa kerrostaloasunnossa ja nukuttiin Oton kanssa ovi auki. Havahduttiin kyllä aina kun lapset heräsivät ja oltiin noin suunnilleen perillä siitä, mitä he puuhastelivat.

Kuopuksen synnyttyä yöheräilyt vauvan kanssa jäivät mulle, koska mä imetin ja vauva nukkui mun vieressä. Mä sain tosi hyvin  nukuttua perhepedissä hänen kanssa ensimmäiset kuukaudet. Vauva vaan söi ja jatkoi unia, eikä aina edes herännyt syödessään. Otto taas otti tällöin vastuun isompien satunnaisista yöheräilyistä ja lisäksi saattoi nousta isojen kanssa, jos me vielä vauvan kanssa nukuttiin. Sitten kun yöt alkoivat 6kk-1v iässä muuttua kuopuksella vähän rauhattomammiksi ja samalla hän alkoi jo syödä muutakin kuin pelkkää tissiä, Otto saattoi alkaa aamuisin heräilemään vauvan kanssa ja mä sain nukkua silloin, vaikka en aina yöllä saanut.

11kk iässä meidän kuopus muutti omaan huoneeseen ja mä lopetin yöimetyksen samalla. Tällöin yöheräilyt ja nukutukset siirtyivät Oton vastuulle ihan kokonaan. Se auttoi yöimetyksen lopetuksessa, kun sitten mä en mennyt maidolta tuoksuvana sinne yrittämään nukuttaa, vaan Otto hoiti sen puolen kokonaan. Ja sille tielle ollaan jääty. Otto hoitaa lähes aina meidän kuopuksen iltatoimet ja vie hänet sänkyyn. Otto myöskin ramppaa hänen luona, jos hän huutelee sängystä tai heräilee. Yleensä hän nukahtaa melko nopeasti, mutta kyllä näitä ramppailuiltojakin välillä on. Kuopus nukkuu yöt tosi hyvin normaalisti. Ja isosiskot tietty nukkuu yöt edelleen hyvin, se ei ole muuttunut kun ikää on tullut lisää.

Aamuisin mä herään yleensä lasten kanssa ainakin viikonloppuisin ja ehkä neljänä arkipäivänä. Mä olen tosi aamuihminen muutenkin, niin tykkään nousta. Yleensä kaikki meidän lapset herää siinä 7.30-8.30, mikä on myös mulle luontainen aika herätä, niin ei ole ongelmaa nousta. Ehkä n. kerran viikossa tai kahdessa käy niin, että Otto herää ennen mua lasten kanssa ja laittaa vaan oven kiinni ja mä jatkan nukkumista vielä tunteroisen.

Me ei olla mitenkään päätetty, että Oton pitää yksin hoitaa nykyäänkin kuopuksen iltatoimet ja satunnaiset ramppailut, siinä on vaan käynyt niin. Toki ne multakin sujuu jos Otto ei ole kotona ja kyllä mäkin luen esim. iltasatuja tai pesen hampaita ja toivotan kaikille hyvät yöt. Mutta yleensä Otto vie lapset sänkyyn ja hoitaa ne ramppailut jos niitä tulee, koska mulla on monesti samaan aikaan esim. illan blogipostauksen julkaisu ja muut työjutut, jotka ovat aikaan sidonnaisia. Tällä hetkellä toimii siis hyvin tämä, että Otto hoitaa iltapalat, iltapesut ja iltasadut ja mä taas sitten hoidan aamupalat, aamupesut ja aamun puuhat, kuten vaatteiden ja tavaroiden laittamisen valmiiksi ynnä muut. Katsellaan, miten tilanne muuttuu sitten tulevaisuudessa, nyt ainakin tää on tosi jees.

Miten teillä on mennyt yöheräilyt? Kumpi vanhemmista on heräillyt öisin vauvan kanssa? Entäs aamuisin? Jakautuuko vastuu yöheräilyistä tai aikaisista aamuista tasaisesti?


Apua nukahtamisvaikeuksiin

08.04.2019

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä ratiopharmin kanssa.

Vaikka mä itse nukun 99% ajasta kuin tukki ja nukahdan iltaisin heti kun laitan silmät kiinni, meidän perheessä on toinen aikuinen, joka on kärsinyt univaikeuksista lapsuudesta asti. Otolle nukahtaminen on ollut hankalaa vuosien ajan, myös meidän suhteen aikana. Muutama vuosi sitten hän onneksi löysi avun, joka lyhentää nukahtamisaikaa ja tekee nukkumisesta hänelle helpompaa. Annetaan kuitenkin Oton kertoa itse oma tarinansa:

”En ole koskaan ollut hyvä nukahtamaan. Kaukana siitä, itse asiassa. Olen yhtä taitava nukahtamaan, kuin Iina on pysymään hereillä. Iina nukahtaa puolessa välissä ensimmäistä elokuvaa, kun itse taas siirryn toisen ja kolmannen elokuvan välissä sänkyyn jatkamaan. Jos vaikka se uni tulisi. Spoilerivaroitus, ei se tule.

Unen laadussa ei siis ole oikestaan valittamista, nukun kuin tukki ja kuorsaan kuin keskiverto miesflunssapotilas, kunhan vain saan unta. Nukahtamattomuudessa on vain se ikävä haittapuoli, että mitä pidempään pyörii sängyssä, sitä sielua raastavammaksi se käy. Ensin on kuuma. Sitten menee hartiat jumiin. Seinäkello kuulostaa panssarilasiin iskeytyvältä lekalta. Sitten tulee pissahätä, kolmatta kertaa. Sitten on taas kylmä, mutta peitto onkin ylläripylläri hiestä kostea ja nahkea. Tässä vaiheessa seinänaapurin rannekellokin kuulostaa jo tiineeltä mursulta.  Mutta kun uni ei vain tule.

Muutama vuosi taaksepäin löysin melatoniinin. En siis maasta, vaan ihan kävin apteekista kysymässä apua ja minulle suositeltiin ravintolisää nimeltä melatoniini. Tabletti naamaan iltatoimien yhteydessä, noin puoli tuntia ennen nukkumaanmenoa, niin johan läks. Silloin tällöin onnistun jopa nukahtamaan ennen Iinaa, eikä yksikään tikittävä kello ehdi kuulostamaan minkään valtakunnan safarilta. Melatoniinillä on ollut mun elämänlaatuun yhtä merkittävä vaikutus, kuin hammastahnalla suuhygieniaan.”

Ja melatoniinilla on ollut merkittävä vaikutus myös meidän arkeen ja mun omaan jaksamiseen. Vaikka ne kerrat kun itse olen ottanut melatoniinia on laskettavissa kahden käden sormilla, se on vaikuttanut suuresti meidän koko perheeseen Oton kautta. Otto nukkuu ilman melatoniinia hyvin ainoastaan aamuyöstä aamupäivään, jolloin hänen rytminsä on aivan erilainen kuin koko muulla perheellä. Jos siis ennen halusin nukkua pitkään itse vaikka viikonloppuna, siitä oli palkintona väsynyt ja kärttyinen mies.

Ei ihan se, mitä viikonlopulta toivoisi. Hyvin ymmärrettävää kuitenkin, koska tiedän itse miten raskaalta jo yksi yö nukahtamisvaikeuksien kanssa tuntuu. Ajatuskin siitä, että nukahtaminen kestäisi joka ilta monta tuntia, on kertakaikkiaan hirveä. Otolle se oli pitkään todellisuutta. Hän oli siitä huolimatta päättäväinen siitä, että ei halunnut turvautua nukahtamis- tai unilääkkeisiin. Melatoniini ei kuitenkaan ole lääke vaan ravintolisä ja siksi hän suostui sitä kokeilemaan.

Melatoniini on yöhormoni, jota erittyy luonnollisesti aivoissa sijaitsevasta käpyrauhasesta pimeällä. Melatoniini auttaa elimistön sisäistä kelloa pysymään ajassa säätelemällä vuorokausirytmiä ja edistämällä nukahtamista. Melatoniinia erittyy eniten yöllä pimeän aikaan ja kaikkein eniten keskiyön jälkeisinä tunteina. Melatoniinin vaikutukselle on tärkeää säännöllisyys, joten sitä suositellaan otettavan aina samaan aikaan iltaisin (klo 20-23 välillä), noin puoli tuntia ennen itselle sopivaa nukahtamisaikaa.

Elimistön oma melatoniinin tuotanto vähenee iän myötä ja valo estää melatoniinin erityksen. Siksi varsinkin näin kevätaikaan kun valoisien tuntien määrä vain lisääntyy, melatoniiniin saattaa joutua turvautumaan, vaikka ei muuten uniongelmista kärsisikään. Melatoniini auttaa myös aikaeron vaikutusten tasaamisessa. Aikaerorasitusta voi vähentää tahdistamalla omaa sisäistä kelloa auringonvalon ja liikunnan avulla. Melatoniini helpottaa nukahtamista ja parantaa yöunen laatua.

Mä muistan kun Otto alkoi ottamaan iltaisin melatoniinia. Silloin mulla itse asiassa taisi tulla itselläkin ne pari yötä, kun turvauduin melatoniiniin. Otto alkoi tuhisemaan tasaisesti ennen mua ja mä en osannut nukahtaa. Olin tottunut siihen, että olin joko a) yksin sängyssä menossa nukkumaan tai b) Otto valvoi mun vieressä katsomassa animea ja mä nukahdin. Ja sitten yhtäkkiä joku tuhisikin joka ilta mun korvan juuressa. Kesti hetki tottua siihen, että Ottokin saattoi nukahtaa ennen mua, eikä aina toisin päin.

Melatoniini tulee aina meidän mukaan kun lähdetään reissuun. Reissuun otettavaksi sopii hyvin esimerkiksi Melatoniini Travel ratiopharm, joka on nopea ja helppo. Se on mintun makuisella kalvolla päällystetty tabletti, joka liukenee kielellä täysin ilman nestettä. Se on siis helppo ottaa mukaan, koska sen voi ottaa milloin vain tarpeen vaatiessa ilman vettä. Esim. ulkomailla hotellihuoneessa, jossa ei ole juomakelpoista hanavettä ja alkaa väsyttää sopivasti, eikä jaksaisi enää hakea aulasta erikseen juotavaa, on aika iisi turvautua tähän. Vaikka tämä nyt oli aika spesifiikki ongelma, se on juuri jotain sellaista, mitä mulle voisi käydä.

Melatoniini Travel ratiopharmia myydään 30 ja 60 kappaleen pakkauksissa ja se on vahvuudeltaan 1,9Mg. Toki ratiopharmilta löytyy melatoniinia myös tavallisessa tablettimuodossa, mikäli siitä tykkää enemmän. Melatoniini Extra Vahva ratiopharm 1,9 mg valmistetta löytyy jopa 100 kappaleen pakkauksessa.

LUKIJAKILPAILU: VOITA MELATONIINI TRAVEL 60 LIUSKAN TUOTEPAKKAUS!

Oletko sinä kärsinyt nukahtamisvaikeuksista? Jaa oma kokemuksesi kommenteissa ja osallistut Melatoniini Travel ratiopharm 60 liuskan tuotepakkauksen arvontaan! Pakkauksia arvotaan kolme kappaletta ja osallistumisaikaa on 15.4. klo 23.59 asti. Arvonnan tarkemmat säännöt löydät TÄÄLTÄ. Muista jättää sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään, sillä voittajalle ilmoitetaan voitosta henkilökohtaisesti. Onnea arvontaan kaikille!


Tänään sanottiin pinnasängylle heipat

21.01.2019

Kerroin eilen, kuinka taapero ei pitkästä valmistautumisesta ja suuresta innostuksesta huolimatta halunnutkaan nukkumaan isojen sänkyyn. No, tänä iltana hän yllättäen halusikin. Ei puhuttu koko sänky-asiasta mitään päivän aikana, eikä ennen nukkumaanmenoakaan. Pinnasänky oli vielä paikallaan huoneessa, siellähän hän nukkuikin viime yön. Nukkumaan mennessä taapero ilmoitti, että ”Minä haluan nukkua tuolla.” ja osoitti isojen sänkyä. Ja sinne hän jäi nukkumaan, kerrossängyn alasänkyyn. Ensin kuului hillitön höpötys ja kikattelu, mutta hetken päästä tulikin jo ihan hiljaista. Odoteltiin hetki ja tajuttiin, että voi pylly, me unohdettiin laittaa patja siihen sängyn viereen, että jos hän turvalaidasta huolimatta putoaakin sängystä.

Sitten kun oltiin varmoja, että tyyppi nukkuu, hiippailtiin patjan kanssa yläkertaan ja avattiin turvaportti ja ovi niin hiljaa kuin mahdollista, ja sängystä kuului ”ISI!”. No, ei nukkunutkaan. Onneksi Otto pelasti tilanteen sanomalla, että ”Pappa bara kom och säga gonatt.” Olin ihan varma, että vaikeutettiin tätä iltaa huomattavasti meidän liian aikaisella patjavisiitillä, mutta ei, hän tyytyi siihen, ja nyt siellä on taas ollut ihan hiljaista. Patjaa tosin ei saatu vieläkään perille. Nyt odotellaan vielä vähän aikaa ja pidetään sormet ristissä, että taapero pysyy sängyssä. Sitten viedään ihan super-hipihiljaa patja siihen sängyn viereen, ja katsotaan mistä tyyppi aamulla herää.

Tuntuu, että tämän vuoden aikana (jota ei tosiaan ole kuin se kolme viikkoa takana) on taapero kasvanut ainakin kilometrin niin senteissä kuin taidoissakin, ja yhtäkkiä hän alkaa oikeasti olla jo niin paljon enemmän 2- kuin 1-vuotias. Haikeaa, mutta ihanaa. Tämä isojen sänkyyn vaihtaminen on ainakin iso askel, jota varsinkin meidän 5v on odottanut tosi kovasti, koska hän nukkuu yläsängyssä ja nyt sai sitten alasänkyyn kaverin. Ja sekin toki helpottaa, kun saa pinnasängyn pois heidän yhteisestä huoneestaan, niin sinne tulee paljon enemmän leikkitilaa.

Jännä nähdä miten tämä yö ja aamu menee. Ainakaan mitään sängystä pois ramppaamista ei ollut, mutta sitä ei kyllä ole ollut esikoisella tai keskimmäiselläkään. Mä jo eilen ajattelin, että ei voi kolmatta kertaa mennä super helposti tämä sängyn vaihto, kun on jo kaksi kertaa mennyt. Mutta tämä ilta taas puhuu sen puolesta, että iisisti meni tälläkin kerralla. Uskaltaako tässä vielä nuolaista ennen kuin tipahtaa? Ainakin saa fiilistellä sitä, mitä hienosti tämä ilta meni. Lapsen kasvuhan on erilaisia vaiheita täynnä. Jos ei iloitse niistä helpoista ja ihanista jutuista tai vaiheista silloin kun niitä tapahtuu, koska pelkää iloitsevansa liian aikaisin, voi missata ne ilot kokonaan. Eli kyllä: nyt fiilistellään sitä, että yksi ihana vaihe on päättynyt ja yksi ihana vaihe on alkanut.  Ja ollaan ylpeitä meidän mahtavasta tyypistä, joka niin reippaasti jäi tänään nukkumaan. <3

PS: Jos joku on kiinnostunut ostamaaan Stokken Home Bedin (ja/tai siihen kuuluvan kehtosetin) niin saa laittaa viestiä esim. instassa DM tai sähköpostia. Ne on tosi hyvässä kunnossa ja patjan päällä aina ollut patjasuojus joten sekin tosi siisti. Ja ne saa hakea vaikka huomenna! 


”Saadaanhan me nukkua yhdessä vielä pliis!”

20.04.2018

Jaa-a, niin siinä sitten kävi, että tilapäisjärjestely muuttui ainakin toistaiseksi pysyväksi ratkaisuksi. Kuopus siirtyi mun äidin vierailun ajaksi omasta huoneestaan nukkumaan isosiskojen huoneeseen, jotta mun äiti sai hänen huoneestaan siksi aikaa ”vierashuoneen”. Isosiskot olivat ihan super innoissaan tästä yökyläilystä jo etukäteen, ja kuopus ei ihan tajunnut mistä oli kyse. Kun sitten ekana iltana Otto vei kaikki tytöt kerralla nukkumaan, taapero jäi iloisena sänkyyn höpöttelemään siskoilleen.

Parin minuutin päästä kuului vaan ”Nova shhhh.” Ja sitten koko kolmikko olikin hiljaa aamuun asti, vain tasainen tuhina kuului, kun kävin katsomassa. Seuraavana iltana ei kuulunut edes hyssyttelyä, kaikki vaan nukahtivat samantien. Mun äiti lähti jo maanantaina, ja kun hän lähti, niin tytöillä oli ensimmäisenä mielessä vain se, että ”eihän pikkusiskon tarvitse mennä omaan huoneeseen nukkumaan, saadaanhan me olla yhdessä vielä?”. Ja me tietenkin luvattiin, että saa. Koska aww, en kestä!

Tähän asti siis Otto on yleensä nukuttanut taaperon iltaisin, ja siinä on mennyt n. 5-15 minuuttia. Mutta nyt hän sitten nukahtaa vaan sinne omaan sänkyynsä ihan itsekseen, toki isosiskojen turvallisen tuntuisessa seurassa. Kaikki kolme tyyppiä ovat ahtautuneet samaan huoneeseen nukkumaan, ja kerrossängyn ja ison pinnasängyn lisäksi sinne ei sitten juuri muuta mahdukaan kuin vaatekaapit. Ja he ovat tyytyväisiä näin. Meidän ihanat pienet, niin tärkeitä toisilleen. Osasin tavallaan odottaa tätä, koska meidän tytöt on vaan niin super läheisiä keskenään, ja yleensä viettävät kaiken ajan yhdessä päivisinkin. Mutta silti se, että isommat oikein pyysivät, että pienimmäinenkin saa nukkua heidän kanssa, oli niin suloista.

Kyllä täytyy ajatella, että ainakin jotain on mennyt oikein, kun he niin kovasti välittävät toisistaan. Vaikka nahistelevat välillä, niin silti haluavat olla yhdessä aina kun mahdollista. Se on jotain sellaista, mitä en osannut edes etukäteen odottaa, sillä mulla ei ole omista sisaruksista mitään kokemusta. Mun kokemukset muista ihmisistä sisaruksineen ovat olleet monenkirjavia, mutta tietysti ulkopuolisena en koskaan ole päässyt seuraamaan sisarussuhdetta niin läheltä kuin äitinä. Varmasti aika monella äidillä on se tunne, että juuri se omien lasten sisarussuhde on ainutlaatuisen läheinen ja ihana, ja niin myös mulla. On kyllä mielettömän suuri rikkaus päästä seuraamaan lasten kasvua yhdessä.

Mennään tällä järjestelyllä niin kauan kuin tytöt haluavat, ja toinen tyhjä makkari saa toimia sitten leikkihuoneena, kuten myös olohuone. Meille vanhemmille se on ihan sama miten he huoneensa haluavat jakaa, kunhan heillä on hyvä olla.

Yhtenä iltana, kun toinen isommista tytöistä näki kuulemma ikävää unta, ja tuli kertomaan asiasta kesken unien, hän totesi itse, että ”ei se haittaa että näin pahaa unta, ei meidän huoneessa silti ole mitään pelottavaa, siellä on vaan paljon sänkyjä ja rakkaita tyttöjä.”. Enpä olisi osannut itse paremmin sanoa. Paljon sänkyjä ja paljon rakkaita tyttöjä,  kuulostaa ihan just meiltä. Sinne ne taas menivät nukkumaan tänäkin iltana, yhdessä ja tyytyväisenä.

Rakastan näitä vaan niin paljon <3