Toppavaatteet testissä ensilumessa

22.10.2019

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Polarn O. Pyretin kanssa.

Meidän syysloman Oulun reissulla saatiin kokea jotain, mikä sai lapset kiljumaan riemusta: ensilumi! Ja vieläpä reissun vikana päivänä. Lunta oli luvattu jo heti alkureissusta, mutta lopulta lapset pääsivät lumileikkeihin vasta pari tuntia ennen kuin lähdettiin takaisin kohti kotia. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, vai mitä? Kaikista hauskinta tästä teki se, että samaan aikaan mulle tuli FB:n muistoissa kuva tasan kahden vuoden takaa, jossa meidän kuopus tutustui ensimmäistä kertaa elämässään lumeen 8 kuukauden ikäisenä, mun tädin pihalla. Ensilumi satoi silloin Oulussa samana päivänä ja kuopuksella oli silloinkin päällä Polarn O. Pyretin huiput tekniset toppavaatteet, kuten elämänsä jokaisena talvena tähän asti.

Silloin hän ei vielä ollut erityisen ihastunut lumeen, mutta tänä vuonna hän hihkui innosta ja heitteli puuterilunta joka suuntaan. Oli ihana katsoa lasten riemua ulkona. Lunta satoi yllättävän paljon, maa oli ihan kunnolla valkoisena. Oli hyvä, että lapset saivat purkaa pari tuntia energiaa pihalla ennen kotimatkaa, se sujui nimittäin todella leppoisissa merkeissä.

Polarn O. Pyret on ollut meidän luottomerkki ulkovaatteissa jo vuosien ajan ja näin on myös tänä talvena. Jotain uuttakin kuitenkin on tapahtunut, sillä Polarn O. Pyretin ulkovaatteet on uudistettu PO.P Weather Pro -mallistoksi. PO.P Weather Pro-merkki tarkoittaa sitä, että vaatteissa on aina vähintään nämä ominaisuudet:

  • Kulutuksenkesto väh. 5 000 kierrosta, 180 grit, 12 kPa.
  • Vedenpitävä materiaali, jonka vesipilariarvo väh. 10 000 mm.
  • Teipatut saumat, jotka tekevät vaatteesta täysin vedenpitävän. 
  • Täysin tuulenpitävä materiaali. 
  • Hengittävyys vähintään 5 000 g/m2/24 h. 
  • BIONIC-FINISH® ECO -vedenpitävyyskäsittely, joka on saatu aikaan ilman PFAS-yhdisteitä. 
  • Primaloft-vanu kaikissa toppavaatteissa. 
  • Muotoonommellut polviosat ja hihat, jotka takaavat erinomaisen istuvuuden ja liikkuvuuden. 
  • 3M-heijastimet 360° näkyvyydellä. 
  • Irrotettavaksi ja turvalliseksi suunniteltu huppu. 
  • Korkealaatuiset YKK-vetoketjut. 

Sana vähintään tässä yhteydessä tarkoittaa sitä, että osassa vaatteista ominaisuudet ovat vielä tätäkin paremmat, vaikka nämäkin ovat jo aivan huippuluokkaa. Tuo Primaloft Black ECO insulation -vuori on muuten myös ihan huippu. Se on nimittäin 100 % polyesteriä, jonka materiaalista 80 % saadaan kierrätysmuovipulloista. Yhdessä Polarn O. Pyret -ulkovaatteessa käytetään uudelleen noin seitsemän 0,5 litran pulloa. Ihan mahtavaa! Primaloft-vuori on superohut, mutta silti todella lämmin ja joustava. Lisäksi pienten synteettisten kuitujen vuoksi materiaali on vedenkestävä, joten kosteus ei mene vaatteiden läpi sateella tai loskassa. Vanuvuori eristää ja lämmittää myös silloin kun se kastuu. Primaloft-materiaali on kehitetty alunperin armeijan käyttöön, joten se on suunniteltu kestämään karujakin olosuhteita. 

Vaikka vaatteet on nyt uudistettu, se ei tarkoita että vanhat PO.Pin vaatteet olisivat huono vaihtoehto nekään. Meillä keskimmäinen sai esikoisen vanhat Polarn O. Pyretin toppahousut viime talvelta, jotka olivat hänelle sopivat ja edelleen ihan loistokunnossa. Lisäksi hän sai isosiskon viimevuotiset Polarn O. Pyretin tekniset hanskat. Isosiskon vanha takki sen sijaan jäi vielä kokoa suurempana odottamaan, että keskimmäinen kasvaa, koska se oli vielä liian valtava hänelle. Hänen oma viime vuotinen takki taas oli jo liian pieni, joten tälle talvelle hän sai uuden takin tästä PO.P Weather Pro -mallistosta.

Esikoinen hujahti reippaasti viime talvesta ja silloin reiluina saadut toppavaatteet olivat nyt jo liian nafteja. Hän valitsi itselleen turkoosin PO.P Weather PRO -parkatakin sekä PO.P Weather PRO -toppahousut. Uudet vaatteet otettiin jälleen reilussa koossa, mutta luulen, että ensi talvena nekin ovat liian pienet, kun koululainen tuntuu kasvavan niin nopeasti, eikä kasvu näytä hidastuvan yhtään. Mutta hyvähän se on, että kasvaa ja kehittyy.

Kuopus oli myös uuden haalarin tarpeessa, sillä viime vuoden haalari oli auttamattomasti liian pieni.  Hänkin halusi samanvärisen PO.P Weather PRO -toppahaalarin kuin isosiskojen takit ja näin meillä on nyt turkoosi kolmikko. Yritin ehdotella isommille, että toinen ottaisi edes harmaan takin, niin eivät olisi joka aamu sekaisin siitä kumpi on kumman, mutta molemmat halusivat ehdottomasti juuri turkoosin. Mikäs minä olen siis väriä heidän puolestaan päättämään, jos toiset haluavat samistella. Kaikki valitsivat sentään erilaiset pipot, niin heidät erottaa ulkona. Polarn O. Pyretissä on iso valikoima erilaisia pipoja, niin heijastavia, tuulenpitäviä kuin nauhallisiakin versioita. Fleece-vuorillisissa pipoissa vuori on valmistettu kierrätetystä polyesterista tai kierrätetystä polyamidista.

Helsingissä on nyt vielä liian lämmintä toppavaatteille, mutta sitten kun talvi alkaa niin meillä on ainakin vaatteiden osalta kaikki kunnossa. Löytyy hyvät merinovillakerrastot alle, pipoja ja hanskoja on joka lähtöön ja ihanat ohuet merinovillakaulurit, jotka suojaavat kaulaa. Kengät sitä vastoin pitää ostaa vielä koko poppoolle, joten kysyisinkin teiltä suosituksia parhaista talvikengistä näiden huippujen toppavaatteiden kaveriksi!

Oli ihanaa nauttia ensilumesta hetken aikaa, ennen paluuta sateiseen syys-Helsinkiin. Oulussa oli jo ihan talvitunnelmat, ainakin sinä päivänä. Voi kunpa me saataisiin upea ja luminen joulu tänä vunna ja päästäisiin jouluaattona pulkkamäkeen!

Tsekkaa myös:

Liikkuvan vauvan talvivaatteet

Psst! Kannattaa suunnata Instagramin puolelle mun @iinalaura -tilille, siellä on arvonta Polarn O. Pyretin kanssa, jossa voi voittaa vapaavalintaisen toppatakin Polarn O. Pyretin valikoimasta.