Helpot laineet hiuksiin arkeen ja juhlaan

20.10.2019

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Gigantin ja Indieplacen kanssa.

Hiukset on mulle tärkeä osa mun omaa ulkonäköä, mutta olen silti melko laiska laittamaan niitä. Mulla on klipsipidennykset hiuksissa, koska koen, että pitkä tukka on enemmän mun juttu, mutta mun oma hiusten kasvu ei ole mun kanssa ihan samaa mieltä. Olen käyttänyt pidennyksiä enemmän tai vähemmän siitä asti kun olin 16-vuotias.

Laitan kyllä hiuksiani myös arjessa, mutta pyrin aina siihen, että tukka pysyisi nättinä mahdollisimman pienellä vaivalla. Klipsit on siitä kivat, että kun ne voi riisua yöksi, myös niihin tehty kampaus pysyy yleensä nättinä pidempään kun vain yhden päivän. Jos esimerkiksi kiharran ne laineille, samat laineet voivat pysyä niissä pari viikkoakin nättinä, kun vaan välillä harjaa takut pois. 

Sain testiin Gigantista Remingtonin uuden Curl & Straight Confidence -muotoiluraudan, jolla voi siis sekä kihartaa että suoristaa hiukset. Toki niin voi tehdä myös tavallisella suoristusraudalla, mutta en itse ole siinä kovin taitava. Siksi olinkin innoissani tästä raudasta, koska se on nimenomaan suunniteltu mahdollisimman helppokäyttöiseksi molempiin tarkoituksiin. 

Curl & Straight Confidence -muotoiluraudan levyt ovat kierteellä ja niitä ympäröivät minikokoiset kampamaiset piikit, jotka ohjailevat hiuksia oikeaan suuntaan ja tekevät muotoilusta tosi helppoa. Kierrettyjen levyjen ansiosta hiukset myös viilentyvät nopeammin.

Muotoiluraudassa on kätevä digitaalinen näyttö ja säädettävä lämpötila 150-230 asteen väliltä. Esimerkiksi hopeashampoolla sävytetyn vaalennetun tukan kanssa on hyvä käyttää matalampaa lämpötilaa, jotta lämpö ei polta sävyä pois hiuksista. Muotoiluraudan keraamiset levyt on käsitelty antistaattisella turmaliinilla, jotka suojaavat hiuksia ja estävät niitä sähköistymästä. Rauta kuumenee käyttövalmiiksi 30 sekunnissa.

Käsi ylös kuka on joskus polttanut sormensa tai jonkun kehon osan kihartaessaan hiuksia? Minä ainakin! Sormien lisäksi olen polttanut kerran mm. kaulan ja korvalehden. Curl & Straight Confidence -muotoiluraudassa on viileät kärkiosat, joista pystyy pitämään kiinni kihartaessa ilman, että sormet palaa. 

Lisäksi sen mukana tulee hyvä silikoninen suoja, jonka kanssa raudan voi pakata, vaikka sitä olisi juuri käyttänyt. Mä olen nimittäin just se pakkaaja, joka muistaa laittaa hiukset vasta just ennen lähtöä ja sitten tuskailee, että mitä tehdä tulikuuman raudan kanssa, joka pitäisi saada matkalaukkuun mukaan. Jos taas raudan jättää kotiin, siinä on automaattinen virrankatkaisu 60min kuluttua. Ei siis tarvitse enää panikoida ja palata takaisin katsomaan, että onko raudan vahingossa jättänyt päälle kotona, kun se sammuu automaattisesti viimeistään silloin. Mä olen kerran teininä jättänyt raudan päälle kun lähdin johonkin ja siinä olisi voinut käydä tosi pahasti, mutta onneksi ei käynyt.

1. Kun mä kiharran mun hiukset, laitan niihin ensin lämpösuojasuihketta kauttaaltaan.

2. Sitten käsittelen hiukset kerroksisttain. Aloitan alimmista hiuksista ja kiharran isoissa osioissa. 

3. Ekaksi laitan hiukset tyven läheltä raudan väliin. Sitten käännän rautaa 180 astetta ja vedän hellästi loppuun asti. Kun avaan raudan, sieltä tulee täydellisiä isoja laineita.

4. Etenen samalla tavalla loppuun asti, tosin päällimmäisiä hiuksia kiharran vähän vähemmän, jotta saan laineista loivat ja luonnolliset. 

5. Lopuksi suihkutan päälle (omiin hiuksiin) kevyesti hiuslakkaa. Valmista tuli! 

Mulla kestää tällä tekniikalla n. 10 minuuttia kihartaa hiukset laineille. Se on tosi helppoa ja nopeaa ja aika pieni vaiva, jos laineet saa pidennyksissä kestämään tällä tavalla parin viikon ajan. Mikäli hiukset haluaa suoristaa, rautaa käytetään kuten tavallista suoristusrautaa, eli liu’utetaan vaan rautaa hiuksissa ylhäältä alas, eikä käännellä ollenkaan. Jos taas haluaa pienempää kiharaa, kihartaa pienemmissä osioissa samalla tavalla kun tein kuvissa olevat laineet. 

Mun Instagram -tilillä @iinalaura on vielä videomuotoinen tutoriaali kiharoiden tekemisestä, käykää kurkkaamassa jos kiinnostaa! Lisätietoa Remington Curl & Straight Confidence -muotoiluraudasta löytyy Gigantin sivuilta

ALEKOODI GIGANTTIIN REMINGTON CURL & STRAIGHT CONFIDENCE-MUOTOILURAUTAAN:

Koodilla REMINGTON2 saatte nyt 20€ alennuksen Remington Curl & Straight Confidence -muotoiluraudasta Gigantin verkkokaupassa (huom koodi pitää kirjoittaa isolla). Koodi on voimassa 31.10. asti. Tää rauta on ihan huippu, koska sillä saa niin helposti ja nopeasti tehtyä niin tiukkaa kiharaa, lainetta kuin ihanan sileää ja suoraakin. Suosittelen sitä, koska itsellä on päivittäisessä käytössä ainoana muotoilurautana.


Mun työpäivä tunti tunnilta | Surface Pro 6 Testissä

21.03.2019

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Gigantin kanssa.

Mä olen saanut suuren kunnian toimia Gigantin brändilähettiläänä ja testailen siis uusia tuotteita tänä vuonna ja kerron kokemuksistani teille! Tää on ihan huippusiisti juttu mulle ja vielä enemmän ehkä Otolle, joka nauttii kaikesta elektroniikkahifistelystä vielä tuhat kertaa enemmän kuin minä. Testaillaan siis yhdessä täällä ihan innoissamme.

Ihan ekaksi mä sain testilainaan Microsoft Surface Pro 6 Tabletin sekä tyylikkään Type coverin, jolla Surface pro muuntuu tabletista läppäriksi. Tässä on käytössä Windows 10 Home eli ihan täysi Windows. Tehoakin riittää, sillä Surface Pro 6 sisältää 8. sukupolven Intel Core -prosessorin. Loistavista spekseistä huolimatta Surface Pro on ultrakevyt ja helppo ottaa mukaan. Se painaa vain n. 1,7kg!

Tässä postauksessa mä kerron mun yhdestä kokonaisesta työpäivästä (eli eilisestä keskiviikosta) tunti tunnilta, ja pääsette näkemään, miten hyvin Surface Pro 6 kulki päivän ajan mun mukana. Millainen on yhden bloggaajan (tai vaikuttajan) yksi työpäivä vuonna 2019? 

Keskiviikko 20.3.2019 – Mun työpäivä

Klo: 07.00 Herätys, suihku, omat ja lasten aamutoimet ja aamupala.

Klo: 8.45 Lapset lähtevät Oton kanssa päivähoitoon & kouluun. Aloitan työnteon käymällä aamun aikana tulleet sähköpostit & kommentit läpi. Mä teen töitä aina seisten kotona, koska se on mun niskalle ja hartioille parempi.

Klo: 9.15 Päivää aiemmin otettujen kuvien editointia Lightroomilla. Surface Pro 6 jaksaa hyvin pyörittää raskaita ohjelmia, kuten Lightroomia, Photoshopia ja Adobe Premiereä prosessorin ansiosta. On tosi tärkeää, että kuvien editointi on sujuvaa eikä ohjelma töki koko ajan. Toinen tosi tärkeä juttu kuvia editoidessa on tarkka ja realistisesti värit toistava näyttö. Surface Prossa on korkearesoluutioinen PixelSense kosketusnäyttö, joka näyttää kuvat juuri sellaisina, kuin ne on otettu.

Klo: 10.00 Lisään kuvat maanantaina kirjoitettuun postaukseen ja suoritan hakukoneoptimoinnin postaukselle valmiiksi. Ajastan postauksen illaksi.

Klo: 10.15 Käyn läpi kampanjaohjeet myöhemmin ilmestyvää kampanjapostausta varten. Kirjaan itselleni ajatuksia ylös ranskalaisilla viivoilla ennen kuin alan kirjoittamaan.

Klo: 10.30 Alan kirjoittaa kamppispostausta valmiiksi. 

Klo: 12.00 Kamppispostaus on viittä vaille valmis: Loput tekstistä lisään, kunhan saan kuvat otettua ja editoitua. Teen kauppalistan kamppiskuvia varten.

Klo: 12.30 Syön lounasta. Samalla luen blogeja ja selaan instafeedin läpi.

Klo: 12.45 Käyn läpi kalenteria ja suunnittelen tulevien viikkojen postausaikataulua. Ehkä n. 2/3 postausten aiheista suunnittelen aina valmiiksi ja 1/3 jätän tilaa spontaaneille ajatuksille ja ajankohtaisille aiheille. Usein postauskalenteri päivittyy ja muuttaa muotoaan, mutta mun mielestä on tosi hyvä, että on sellainen runko jota seuraan. Se auttaa hyvin välttämään myös tyhjän paperin syndroomaa. Kun on aina takataskussa valmiiksi monta ideaa, ei tule sitä hetkeä, että ei yhtään tietäisi mitä kirjoittaa. Haluan myös pitää huolen, että sisältö on tarpeeksi vaihtelevaa. Suunnittelemalla sitä ennakkoon pystyn vaikuttamaan siihen, että sisältö on tarpeeksi monipuolista.

Klo: 13.15 Editoin Photoshopilla blogille uutta bannerikuvaa. 

Klo: 14.15 Korjaan meikit, vaihdan vaatteet koska en jaksakaan laittaa farkkuja ja pakkaan tavarat. Nappaan Surface Pro 6:n mun käsilaukkuun mukaan, koska sillä on tosi hyvä tehdä muistiinpanoja tapahtumassa. Käsilaukkukokoinen  super ohut ja kevyt läppäri on best, koska en yhtään tykkää  kantaa mukana useampia kasseja. On ihanaa, kun se mahtuu kätevästi käsilaukkuun.

Klo: 14.30 Lähdetään Oton kanssa kohti keskustaa ottamaan asukuvia. Tsekkaan matkalla sähköpostit ja instagramin DM:t ja vastailen viesteihin.

Klo 14.55 Ollaan asukuvauspaikalla ja todetaan, että sää on keskustassa aivan kammottava. Päätetään jatkaa suoraan Allas Sea Poolille. Vaikka ylläolevassa kuvassa näyttää niin seesteiseltä, niin todellisuus oli aivan toinen. Lämmintä +4 astetta, räntää satoi vaakasuoraan ja tuulta oli 10 metriä sekunnissa. Olin aivan litimärkä päästessäni sisälle, vaikka seisoin ulkona n. 2 minuuttia.

Klo: 15.05 Saavun Allas Sea Poolille, jossa on PING Studio -tilaisuus. Aiheena on Faktaa vai Fiktiota, eli luotettava tieto. Miten somevaikuttajat voisivat omassa työssään olla edelläkävijöitä ja toimia vastuullisemmin kuin jopa suuret mediatalot? Aihe on aivan super mielenkiintoinen, ja tosi kiva päästä isompaan tilaisuuteen tapaamaan kollegoita sankoin joukoin, kun alkuvuosi on ollut enemmän täynnä pieniä tapahtumia. 

Klo: 15.30 Ohjelma alkaa ja nappaan Surface Pro 6:n esiin. Siinä on edelleen hyvin akkua jäljellä, vaikka en laittanut johtoa kiinni kun irrotin sen lounaalla. En pakannut johtoa edes mukaan, sillä Surface Pro 6:n akkukesto on 13,5 tuntia. Ihan huoletta voi siis unohtaa johdon kotiin vaikka olisi perus 8h työpäivän  verran pois kotoa. Tällainen muutaman tunnin koulutustilaisuus sujuu siis Surfacelta aivan leikiten ja akkua riittää hyvin vielä kotonakin. Mä en itse saanut testiin Surface Peniä, jollainen tähän settiin myös on saatavilla. Sillä on varmasti ihan super kätevää tehdä muistiinpanot lennosta.

Klo: 18.00 PING Studio loppuu ja mä lähden kävelemään Allas Sea Poolilta kohti metroasemaa. Metrossa vastailen viesteihin ja tsekkaan vielä sähköpostit läpi.

Klo 18.45 Kotona! Äkkiä ruokaa naamariin, Otto oli onneksi tehnyt ison satsin niin mullekin riitti ja jäi vielä lounastakin. Lasten kanssa hengailua ja leikkimistä, satujen lukemista ja iltatoimet, sekä iltapala.

Klo 20.30 Lapset nukkumassa. Postauksen julkaisu ja jakaminen Facebookissa ja Instagramissa. Kommenttien julkaisu ja vastaus muutamaan DM:n.

Klo 21.00 Työpäivä ohi. Katsotaan Oton kanssa Temppareita (meidän ei-niin-salainen pahe) sohvalla. Ruutu+ ei jostain syystä toiminut telkkarilla, joten katsottiin vielä kaksi jaksoa Temppareita Surface Pro 6:lla, ilman johtoa. Akkua näytti edelleen olevan jäljellä yli 40% siinä vaiheessa kun toka jakso Temppareista loppui. Laitoin silti yöksi lataukseen. Surface Pro 6 on kiva, kun sitä voi käyttää sekä tabletti- että läppäritilassa. Siinä on viihdekäytössä se tabletin helppous, mutta kuitenkin läppärin teho ja myös jalusta, jolla se pysyy paikallaan, niin ei tarvitse kädessä pidellä, jos ei jaksa.

Työpäivän tunnit yhteensä: 10h15min matkoineen keskustaan ja takaisin, matkat vähennettynä 8h45min. 

Tämän testijakson jälkeen olen kyllä todella vakuuttunut Surface Pro 6 Tabletista, ja harmittaa palauttaa se! Se sopii niin hyvin mun työtarpeisiin, että mielelläni jatkaisin testijaksoa pidempäänkin, heh. Surface Pro 6 on tosiaan saatavilla Gigantista ja siellä voi käydä myös tutustumassa siihen paremmin, jos kiinnostuit tämän kokemuksen perusteella.

Sellainen oli mun yksi työpäivä tällä viikolla. Jokainen päivä on tietysti erilainen sisällöltään ja se on just se, mitä mä mun työssä rakastan. Koskaan ei ehdi tylsistyä eikä työpäivät tunnu tasapaksulta, kun kaikkea pääsee tekemään ja kokemaan niin monipuolisesti.