Maailman siistein festarikampaus & freesattu tukka

26.07.2019

Kaupallinen yhteistyö Salon Pepe Åhmanin & BPHairin kanssa.

Kävin keskiviikkona kampaajalla ennen Ed Sheeranin keikkaa. Edellisestä käynnistä ehtikin vierähtää älyttömän pitkä tovi, viimeksi kävin helmikuussa. Tämä lähinnä siksi, että puhuttiin viimeksi kampaajani Raisan kanssa, että voisin tällä kertaa sinnitellä niin pitkään kuin pystyn, jotta mun hiukset saisivat levähtää. Ja mähän sinnittelin. Alkukesästä jo tukka näytti siltä, että voisi kaivata pientä freesausta, mutta sinnittelin vielä ja vielä. Heinäkuun alussa päätin, että sinne keikalle mä haluan hiukset kuntoon ja sovittiinkin Raisan kanssa sitten kampaaja-aika Lauttasaaren Salon Pepe Åhmaniin samalle päivälle keikan kanssa.

Halusin reippaasti vaaleampaa, koska mulle oli kasvanut niin pitkästi omaa maantienväristä juurta. Raisa vaalensi mun hiuksia raidoittamalla, kuten aina. Raitaa tuli aika tiheästi ja mä oon tosi tyytyväinen vaalentuneeseen ilmeeseen! Kuten viimeksi, tälläkin kertaa käytimme pelkästään hajusteettomia tuotteita ja niillä sai juuri sellaisen lopputuloksen kuin toivoinkin. Salon Pepe Åhmanille on tullut myös uusi täysin hajusteeton Optima-värisarja, jonka viileän vaalealla sävyllä me vähän vielä taitettiin tätä vaalennettua kuontaloa kylmemmäksi.

Sain lisäksi BPHairilta uudet Multiway-pidennykset, jotka kiinnitetään siis klipseillä tai vaihtoehtoisesti teipeillä. Mä itse suosin edelleen klipsejä niiden helppouden ja hiusystävällisyyden vuoksi. Saatan välillä olla viikon tai kaksikin kokonaan ilman lisähiusta, mutta sitten taas välillä on aivan ihana laittaa ne paikoilleen. Parasta on se, että ne saa aina yöksi pois eikä ole mitään ylimääräistä päässä kun käy nukkumaan. Edelliset pidennykset kestivät hyvänä viime vuoden marraskuun alusta asti mun käytössä eli n. 9 kuukautta. Nyt ne vanhat pidennykset lähtivät taas Salon Pepe Åhmanille hiusväri-testailujen ja muiden juttujen kohteeksi, eli vieläkään eivät onneksi menneet hukkaan.

On kuitenkin ihanaa kun on uudet freesit ja vaaleat pidennykset! Raisa kevensi pidennyksiä latvasta ja leikattiin niitä mun toiveesta lyhyemmäksi, niin sai vähän luonnollisempaa lopputulosta. Nyt oon tosi tyytyväinen mun hiuksiin ja lisäksi oon tyytyväinen nyt myös mun omiin karvoihin, koska niitäkin vähän tasoitettiin. Nyt mun hiukset näyttää ilmankin pidennyksiä mielestäni tosi kivalta, saattaa olla, että innostun välillä olemaan ihan vaan omalla tukalla jopa hiukset auki. Katsellaan kuinka kauan tällä kertaa pärjäilen tällä tukalla, ehkä saan pidettyä samanlaisen melkein puolen vuoden tauon?

Raisa teki mulle ihanan ”festarikampauksen”. Ed Sheeranin keikka oli tietysti vain keikka, mutta miljöö ruokakojuineen ja upean helteinen kesäsää sekä useampi mahtava artisti tekivät kuitenkin kokemuksesta vähän festarimaisen. Siksi halusin itselleni mun kesän ainoalle ”festarille” myös ihanan tukan! Raisa letitti hollantilaiselle letille mun päällimmäiset hiukset ja sitten teki mulle space bunit eli nutturat päälaelle. Jakaukseen käytettiin Glitternistin ekoglitteriä, jota kävin ostamassa Ruohonjuuresta. Ekoglitter maatuu täysin, eli on paljon parempi vaihtoehto kuin tavallinen muoviglitter. Sitäkään ei saa kuitenkaan päästää vesistöön, vaan mä poistin glitteristä suurimman osan rapsuttelemalla suoraan roskikseen mun hiuksista.

Raisa osasi tehdä mulle just sellaisen tukan kuin mä halusinkin, jälleen kerran. En ole ikinä noussut Raisan penkistä ilman, että olisin ollut 100% tyytyväinen. Vaikka mä teen Salon Pepe Åhmanin kanssa yhteistyötä jo kolmatta vuotta, myös Otto on alkanut käymään (omakustanteisesti) Raisalla asiakkaana. Ennen Raisaa Otto ei antanut kenenkään muun kuin mun koskea tukkaansa, mutta nykyisin Otto käy parturissa mielellään ja tosi usein entiseen verrattuna. Raisalla on loistava kyky ymmärtää täysin mitä asiakas haluaa, vaikka ei osaisi edes kertoa niin selkeästi. Kuva on toki aina hyvä olla siitä mitä haluaa.

Suuri kiitos vielä Raisalle ja Salon Pepe Åhmanille ihanasta uudesta tukasta, sekä BP-Hairille ihanista ja laadukkaista pidennyksistä!


Glitterii, tiikerii ja farkkumini

11.05.2018

Olin tiistaina elämäni ensimmäistä kertaa PING Festivalilla, johon mut tänä vuonna kutsuttiin ensimmäistä kertaa. Tapahtuma oli ihan mahtava, ja voin kertoa, että tulette toivottavasti huomaamaan kaiken tapahtumasta ammentamani inspiraation täältä blogista tämän vuoden aikana positiivisina juttuina. Jotenkin musta tuntuu että tiistaina mä koin aika montakin valaistumista, ja uskon että siitä voi seurata pelkkää hyvää tänne. Se pointti miksi kirjoitan PINGistä on, että siellä oli myös Elina K. -glitter- ja siirtotatuointipiste, ja kävin siinä ottamassa itselleni mahtavat festariglitterit ohimoille, ja siirtotatuoinnin ranteen sisäpuolelle.

Mullahan ei ole yhtään oikeaa tatuointia, joten tällainen parin päivän siirtotatska ranteessa on mulle jännittävä kokemus ja ajatusleikki siitä, osaisinko olla pysyvän kuvan kanssa. Otolla on paljon tatuointeja, ja tykkään hienoista tatuoinneista iiiiihan sikana. Olen monta vuotta mietiskellyt tatuointeja, ja uskon että tulen joskus ottamaan ainakin yhden. Imetysaikana en tietenkään ole menossa tatuoitavaksi, mutta ehkä sitten kun imetys on päättynyt? Mun haaveissa siintää sellainen tatuointi, johon yhdistäisin tyylikkääksi kokonaisuudeksi kaikki rakkaat ihmiset ja asiat. Kuulostaa massiiviselta ja täyteen tungetulta, mutta mulla on siihen sellainen kiva idea, jolla uskon että saisin sen toteutettua oikeasti hienosti, eikä siitä niin jättisuurta tulisi.

Mulla on suuri halu ikuistaa iholle lasten syntymät ja kaikki muu merkittävä mitä elämässä on, mutta omalle iholle en osaa sellaisia perinteisiä lapsitatuointeja kuvitella, vaikka monet niistä muilla hienoja ovatkin. Mutta katsotaan milloin ja miten se tapahtuu. En myöskään usko että tulen koskaan ottamaan kovin montaa tatuointia, mutta eihän sitä ikinä tiedä. Otolla tykkään tatuoinneista ja oikein toivon ja odotan että hän ottaa niitä lisää, kun ne on niin siistejä. Siirtotatuointi ei omalla iholla ainakaan häirinnyt, mutta ei kyllä pysynytkään kovin kauaa. Musta tuntuu että ranne ei ole kovin hyvä paikka tatuoinnille sellaisella, joka vaihtaa vaippaa monta kertaa päivässä ja muutenkin joutuu pesemään käsiä jatkuvasti.

Palataanko takaisin asuun? Mä ra-kas-tan tätä Björn Borgin toppia, joka on kiva farkkuhameen tai muiden korkeavyötäröisten alaosien kanssa. Se on ihanan yksinkertainen, hyvin istuva ja jotenkin tuntuu niin omalta. Farkkuhame on ihan mun lemppari myös! Muistatteko, kun kirjoitin etsiväni nahkatakkia, joka olisi mahdollisimman eettisesti ja ekologisesti tuotettu? Sain teiltä hyviä ajatuksia ja kommentteja aiheesta.

En ehtinyt vielä edes alkaa kuitenkaan selvityspuuhiin täydellä vauhdilla, kun törmäsin mallikappaleena kevään ajan showroomilla käytettyyn tekonahkatakkiin, jolle etsittiin uutta omistajaa. Malli oli mulle täydellinen, koko juuri sopiva ja mä rakastuin siihen heti! Takki on Lindexin mallikappale, ja se on siis ollut käytössä kuvauksissa ja esittelykappaleena. Ja niin musta sitten tuli sen uusi onnellinen omistaja. Ja se on musta myös ihan hyvä eettinen ja ekologinen valinta, että ottaa käytetyn vaatteen itselleen, ja antaa sille uuden kodin.

Takki Lindex | Toppi Björn Borg | Farkkuhame Gina Tricot | Kengät Vans | Vyö Gucci | Kello Daniel Wellington* | Korvakorut H&M |

Tässäpä oli nyt paljon asiaa näin perjantain kunniaksi, taattua Iinan sillisalaattia eikö! Mä rakastan vaan höpötellä ilman mitään sen kummempaa päämäärää ihan yhtä paljon kun rakastan kirjoittaa tiukkaa asiaakin. Vaihtelu on best!

Ihan mahtavaa viikonloppua kaikille <3