Kokkikoulussa huippukokin opissa

02.07.2019

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Maldonin ja Tabascon kanssa.

Sain aloittaa tämän kesän yhdellä hauskimmista ja opettavaisimmista illoista hetkeen, nimittäin Maldonin ja Tabascon järjestämällä kokkikoulu-illalla Gohan Wine Barissa. Gohan sijaitsee Sofiankadulla Helsingissä, ja oli ihan älyttömän siistiä päästä bloggaajakollegoiden kanssa kokkaamaan huippukokki Marcos Goisin johdolla, sekä tekemään drinkkejä baarimestari Juri Kautton opeilla.

Ilta oli täynnä kuplivaa naurua, kokkailua ja ennen kaikkea herkullista ruokaa. Meidät jaettiin kolmen hengen ryhmiin ja mä sain olla samassa ryhmässä itselleni entuudestaan tuttujen ihanan Nadjan ja Juulian kanssa. Me valmistettiin alkuruuaksi Marcos Goisin reseptillä lammas- tai punajuuritartar Tabascolla, sekä isomaksaruohoa, samettikukkamajoneesia ja rapeaa lehtikaalia. 

Saatiin muuten Nadjan ja Juulian kanssa aikaiseksi aika älyttömän herkullinen alkuruoka koko porukalle, vaikka kukaan meistä ei koskaan aiemmin ollut tehnyt mitään sellaista (jauhanut lihaa tai valmistanut itse majoneesia). Marcos oli itse poiminut meidän alkuruoka-annokseen villiyrtit aamuisella meditointireissullaan ja ruuasta tuli siis aivan käsittämättömän herkullista. Kun me tuijoteltiin siinä niitä meidän annoksia valmiina, ei voitu käsittää, että me oltiin tehty ne itse! Illassa oli mukana enimmäkseen ruokabloggaajia, sekä muutama meitä lifestylebloggaajia. Oli hauskaa kun Marcos kysyi meiltä lifestylebloggaajilta, jotka aloitettiin ekalla kokkausvuorolla, että ollaanko me niitä ruokabloggaajia. Olin aika otettu!

Mä pääsin myös itse tekemään kastikkeen, ”pleittaamaan” eli asettelemaan ainekset lautaselle ja esittelemään annosta Nadjan ja Juulian kanssa. Saatiin siitä valtavasti kehuja ja kuulemma annoksessa maistui juuri sopivasti Tabasco, sekä laadukas Maldon-suola.

Kokattiin useammassa eri vuorossa, ja meidän aloituksen jälkeen oli ruokabloggaajien vuoro tehdä meille pääruokaa, ja toinen ruokabloggaajaporukka pääsi tekemään drinkkejä. Me saatiin sillä aikaa istuskella Gohanin upealla terassilla kauniissa kesäisessä illassa Nadjan ja Juulian kanssa höpöttämässä. Oli niin kivaa vaan jutella ja heittää läppää ja vaihtaa kuulumisia.

Pääruoka oli todella herkullista myös, siinä oli Jalotofu-täytteisiä tortellineja, Pecorino-lientä, fermentoitua tomaattia ja karhunlaukkaa, sekä hiillostettua makrillia kera uuden sipulin, mätimajoneesin ja villiyrttisalaatin. Mielettömiä ruokia!

Pääruuan jälkeen me siirryttiin sisätiloihin tekemään yhdessä baarimestari Juri Kautton kanssa jälkkäridrinkkejä, yksi porukka valmisti jälkkäreitä ja yksi porukka sai vuorostaan chillailla ihanalla kesäterassilla. Hot Rubarb -drinkkejä valmistaessa mä pääsin eka kertaa sheikkaamaan shakerilla drinkkiä (kuten me kaikki). Meitä nauratti, kun baarimikko kysyi meiltä ollaanko me koskaan ennen sheikattu ja vastattiin kuorossa pyllyt heiluen, että ”OLLAAN!”. Niin huono, mutta niin hyvä läppä just siihen tilanteeseen.

Jälkiruuaksi meillä oli Crack-buns –tuulihattuja, raparperi-Tabasco“froyo” sekä ketunleipää ja keto-orvokkia. Ja tietty niitä meidän tekemiä super herkullisia Hot Rubarb -drinkkejä. Tosin se meidän osuus drinkin teossa oli aika helppo, miksattiin vaan ainekset sekaisin ja lisättiin jättimäiset jääpalat. Juri eli Jykke oli aiemmin jo valmistanut niihin sirkulaattorissa hyvät maut tuoreesta raparperista, Tabascosta, chilistä, seljankukkamehutiivisteestä triple secista ja KWV Kruxland Ginistä. 

Kaikissa ruuissa ja drinkeissä maistuivat Tabascon ja Maldonin hienostuneet maut. Vuodesta 1868 asti Louisianan Avery Islandilla valmistettua Tabascoa voi käyttää yllättävän moneen eri ruokaan ja juomaan ja se on kyllä meilläkin sellainen kastikehyllyn klassikko. Sillä voi maustaa niin grilliherkut kuin talven ihanat padat ja keitotkin. Drinkeissä en itse olisi sitä keksinyt käyttää, mutta se sopii niihin aivan loistavasti! Maldonista olen oppinutkin tässä vuosien aikana jo, että se on juuri se suola, jota huippukokit ympäri maailman käyttävät, koska siinä on niin puhdas maku. Ja niin käytän mäkin!

Opin illan aikana ainakin aika monta uutta hienoa hifistely-ruoka- ja juomatermiä sekä sen, että pystyn valmistamaan oikeasti tosi hienon ja näyttävän alkupalankin, eikä se edes ole kovin vaikeaa. Toki multa puuttuu täysin se tietotaito ja luovuus fine dining- annosten suunnitteluun ja yhdistelyyn, mutta valmiin reseptin pystyn valmistamaan ja sekin on jo jotain. Oli ihan uskomaton kokemus saada niin paljon neuvoja ja kokeilla ihan käytännössä lahjakkaiden ihmisten ohjauksessa.

Ilta oli ihan mieletön kokemus ja meillä oli niin hauskaa, että ei olisi tehnyt mieli lähteä nukkumaan ollenkaan! Kiltisti silti lähdettiin Nadjan kanssa samalla metrolla. Kiitos vielä ihan superisti Maldonin ja Tabascon mahtaville tyypeille tästä illasta, Marcosille ja Jurille kärsivällisyydestä ja hyvistä neuvoista ja opetuksesta sekä tietty ihanimmille blogikollegoille ja Indieplacen tyypeille huippuseurasta! Niin paras kesäilta!