Mitä häälahjaksi?

31.01.2014

Meidän kutsussa, tai no hääinfossa, lukee että häälahja ei ole mikään edellytys juhlaan osallistumiselle ja sitä mieltä olen todellakin! Mun mielestä kaikkein tärkeintä on että me saadaan nauttia vieraiden kanssa elämämme tärkeimmästä päivästä, ja että kaikilla on kivaa ja siihen pyritään kaikissa järjestelyissä. Moni kuitenkin haluaa tuoda lahjan, ja siksi me ajateltiin että olisi helpompaa jos heille on valittavana joko mahdollisuus osallistua häämatkakassaan, tai lahjalista jossain liikkeessä niille jotka mieluummin haluavat tuoda jonkin ihan fyysisen lahjan.

Me muutettiin Oton kanssa aika pikapikaa yhteen silloin kun alettiin odottamaan esikoistamme, ja ollaan haluttu satsata eniten lastentarvikkeisiin, tyytyen siinä samalla itse vähän vähempään. Pussilakanat ovat muutamia lukuunottamatta perintöä lapsuudenkodeista, Teema-astiastosta puuttuu puolet, pyyhkeet ovat markettikamaa ja kattilat ovat perintöä tai Ikean jo vähän kärsineitä malleja jotka olisi kiva vaihtaa. Siksi meillä onkin vielä tilaa laadukkaille astioille, pyyhkeille ja pussilakanoille eli näille perinteisille häälahjoille, kun ollaan ennemmin panostettu tuplarattaisiin, pesukoneeseen ja kivoihin lastenhuoneen kalusteisiin.

Valitsimme listalle perinteisiä suomalaisia merkkejä; Iittalaa, Arabiaa, Marimekkoa ja Hackmania, sillä niistä olemme kuulleet hyvää palautetta, merkkien tuotteiden muotokieli miellyttää omaa silmää ja toivomme niiden olevan kestäviä ja hyviä valintoja niin arkeen kuin juhlaankin. Tuotteet ovat laajassa hintahaarukassa, halvimmat mukit ja muut maksoivat muistaakseni kympin verran ja kalleimmat jutut taisivat olla Marimekon tasaraita-pussilakanat.

häälahjalistansisältöMitä te olette toivoneet häälahjaksi? Iskeekö Marimekko ja Iittala vai tykkäättekö enemmän ulkomaisista tuotteista, kuten Villeroy & Bochista tai Riedelin laseista?