Viimeisen vuoden aikana olen lainannut kaikki gaala-asuni, paitsi viime syksyisen yksisarvismekon koska mistään ei löytynyt sopivaa. Tiedän jo asua suunnitellessa, että luultavasti tulen käyttämään sitä vain yhden kerran, ja siksi en mielelläni osta sitä vaan lainaan. Tälläkin kertaaa aloitin asun etsinnän Polhemin showroomin valikoimista hyvissä ajoin, ja löysin ihanan BCBGenerationin haalarin johon rakastuin. Myös viime syksynä mulla oli samaisen merkin vähän erilainen haalari lainassa toisessa blogigaalassa. BCBGenerationia myy Suomeen ainakin Zalando, ja Zalandon valikoimasta oli tämä kyseinen haalarikin.
Mua mietitytti ensin että olenko liian värikäs jos yhdistän sähkönsinisen haalarin tähän pastelliviolettiin kuontaloon (niinkuin mua mietityttää joka kerta jotain muuta kuin harmaata, mustaa tai valkoista yhdisteltäessä), mutta päädyin siihen että sininen ja violetti ovat kavereita.
Haalarin leveät lahkeet olivat mulle ihan uusi juttu, sillä olen viimeiset kymmenen vuotta käyttänyt pelkkiä pillejä. Mutta toisaalta ne toivat sellaista naisellisempaa muotoa mulle, mistä tykkään, ja ehkä tämän haalariasun myötä nyt uskallan ostaa itselleni jotkut leveämmät pöksyt. Olen vartalonmalliltani tosi pötkö, koska mulla on kapea lantio ja kapeat olkapäät, eikä rintamuskaan päätä huimaa. Siksi on hauskaa aina välillä luoda itselleen enemmän muotoja vaatteiden avulla, sitä pitäisi harrastaa useamminkin.
Iltalaukun kanssa oli sellainen hassunhauska sattuma, että mun piti ottaa mukaan musta Michael Korsin crossbody, mutta unohdin sen kotiin, ja niinpä ainoa mukana ollut pikkulaukku oli tuo kirkkaanpunainen Rebecca Minkoffin Mini Love jonka olin tarkoittanut alunperin ainoastaan päivätapahtumaan punaisen hameen kaveriksi. Tämä oli varmaan siis värikkäin gaala-asuni hetkeen.
Haalari BCBGeneration (lainattu) / Kengät Zara / Laukku Rebecca Minkoff Mini Love / Korvakorut Gina Tricot / Kello Marc by Marc Jacobs* / *saatu blogin kautta
Mä en ota gaala-asuja turhan vakavasti, koska mulle ne on tilaisuuksia kokeilla jotain uutta ja vähän repäistä. Tilaisuuksia pitää vaatteilla hauskaa ja leikitellä eri tyyleillä.
Otto tuli eilen illalla myöhään kotiin, ja me ollaan täällä ihan onnemme kukkuloilla kun saadaan olla kaikki yhdessä viikonloppu. Nyt vappuaaton viettoon ja munkin paistoon. Aivan ihanaa vappuviikonloppua kaikille <3