Luukku 6. Mitä toivon itsenäisyyspäivältä 2021?

06.12.2020

Huh, tätä vuotta on jäljellä enää reilut kolme viikkoa. O-n-n-e-k-s-i. Tämä itsenäisyyspäivä on monellakin tapaa erilainen kuin yleensä. Me vietetään suurin osa päivästä autossa, kun ajellaan Oulusta kotiin Helsinkiin. Tänä vuonna ei ole perinteisiä linnan juhlia, eikä muitakaan isompia tilaisuuksia. Voi olla, että tämän vuoden itsenäisyyspäivän juhlinnat jää meidän osalta minimiin, kun suuri osa päivästä menee autossa. Senpä kunniaksi haluankin tässä itsenäisyyspäivän luukussa keskittyä siihen, millainen toivon itsenäisyyspäivän vuonna 2021 olevan! Tästä nyt on jätetty kaikki itsestäänselvyydet pois, kuten se, että toivon meidän kaikkien olevan terveitä ja voivan hyvin ja toivon, että kaikki läheisetkin ovat terveitä ja hyvinvoivia yms. Keskitytään näihin kevyempiin aiheisiin, sillä joulukalenteri on juuri sitä varten.

Itsenäisyyspäivänä 2021 haluaisin:

– Lukea kirjaa jostain tärkeästä suomalaisesta henkilöstä. Ensimmäisenä tulee mieleen Tarja Halonen, Minna Canth ja Miina Sillanpää. Mutta ai että, tätähän voi tehdä tänäkin itsenäisyyspäivänä, ei tarvitse edes odottaa vuotta! Ehkä luen automatkalla BookBeatista e-kirjana jostakin upeista ja inspiroivista naisista.

– Järjestää ystäville tai sukulaisille Suomi-teemaisen brunssin! Vitsit miten ihanaa olisi juhlia Suomen itsenäisyyttä rakkaiden ihmisten kanssa, eikä vaan keskenään kotona. Tekisi varmasti niin hyvää saada herkutella hyvällä ruualla ja juhlistaa päivää porukalla. Jos vuoden päästä joulukuussa se vain on turvallista ja sallittua, aion ehdottomasti järjestää itsenäisyyspäiväbrunssin – isolla porukalla! Brunssilla voisi herkutella kotimaisella riistalla tai kalalla ja muutenkin kaikilla kotimaisilla herkuilla. Ja kenties voisi yrittää imitoida sitä kuuluisaa linnan juhlien boolia, jos löytäisi netistä reseptin! Näin muuten kaupassakin viime viikolla, että ”linnan boolia” on myynnissä pullotettuna! Kenties sitäkin voisi maistella brunssilla, jos se on hyvää.

– Katsella kotona lasten kanssa linnan juhlia telkkarista, ihan kuten aina ennenkin. Linnan juhlat kättelyineen ovat meidän oma hassu suomalainen perinne ja me odotetaan aina innolla lasten kanssa, että saadaan nähdä upeita ja kauniita pukuja. Lapsesta asti linnan juhlat pukuineen ovat olleet mulle tärkeä juttu. Olen piirtänyt lukuisia kertoja linnan juhlien pukuja ja suunnitellut, mitä itse laittaisin päälle (heh!), jos minut kutsuttaisiin.

Harva linnaan oikeasti pääsee, mutta hauskaa joskus vitsillä kuitenkin miettiä, että mitä itse laittaisi päälle. Kenties jonkun kierrätysmateriaaleista valmistetun upean puvun, jossa olisi tiukka yläosa ja jotain liehukkeita. Väriksi valitsisin ehkä jonkun ihanan pastellivärin, tai sitten jotain metalliväriä. Ja kenkiin panostaisin. Ehkä ostaisin ne lapsesta asti haaveilemani Jimmy Choot tai Charlotte Olympiat, jos olisi niin ainutkertainen tilaisuus.

Hienoa, että tänäkin vuonna linnan juhlat kuitenkin järjestetään, vaikka ovatkin ilman vieraita. Pitää kurkata illalla telkkarista millainen meno juhlissa on!

– Että olisi lunta. Sitä ihanaa kaunista valkeaa lunta, jota omassa lapsuudessani tuntui olevan aina itsenäisyyspäivänä(kin). Nykyisin tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus, että lunta ei ole pysyvästi maassa ennen tammikuuta, jos silloinkaan. Toivon siis ihan älyttömän kovasti, että itsenäisyyspäivänä 2021 meillä olisi kaunis vaalea lumipeite maassa. Ehkä ensi vuosi olisi se vuosi, kun lunta on niin paljon, että saa tehdä kotipihalla kunnolla lumitöitä ja lumiukkoja.

– Saunoa! Koska onko mitään suomalaisempaa kuin sauna? Ehkä me tänäkin vuonna ehditään itsenäisyyspäivänä sentään illalla vielä lämmittää sauna, kun ollaan tultu Oulusta kotiin. Saunominen on ihanaa ja rentouttavaa.

Oi jos nämä viisi toivetta täyttyisivät ensi vuoden itsenäisyyspäivänä, niin se olisi varmasti paras itsenäisyyspäivä ikinä. Niin ihania ja niin tavallisia asioita, joita ei todellakaan saa ottaa itsestäänselvyytenä! Eipä varmasti kukaan olisi viime itsenäisyyspäivänä uskonut, että tänä vuonna itsenäisyyspäivänä ei tule kuuloonkaan järjestää brunssia ystävien kanssa tai katsella kättelyitä linnan juhlista. Mutta niin se vain on. Siitä huolimatta, haluan toivottaa ihanaa itsenäisyyspäivää kaikille! Jaksetaan vielä yhdessä <3

PS: Postauksen kuvituksena vanhoja kuvia aiempien vuosien Tuomaan markkinoilta. Ensi vuonna sitten taas sinnekin joulun aikaan <3