Mä lähdin eilen pitkästä aikaa ulos viettämään tyttöjen iltaa meidän äitiporukan kanssa, ja meillä oli aivan huippu ilta! Kyseessä on porukka johon olen tutustunut äitiyden ja äitiblogien myötä, ja tämä ihana porukka on kyllä yksi niistä suurimmista rikkauksista joita blogimaailma on mulle antanut kaiken muun lisäksi. On ihanaa kun on iso joukko kavereita joiden kanssa voi jutella ihan mistä vaan ja vaikka ei nähdä niin usein, ainakaan isolla porukalla, jatkuu juttu aina siitä mihin se on viimeksi jäänyt. Ja tietenkin on whatsapp-ryhmä missä lentelee välillä mitä mielenkiintoisempaa settiä, hah ollaan kunnon kanalauma!

Juhlat pidettiin Jemmin luona, ja meille tarjosi mielettömät herkut Jemmin äidin omistama ihana konditoria Pink Lemon. Tarjolla oli niin suolaisia kuin makeitakin herkkuja minipitaleivistä ihan ylisuperherkullisiin leivoksiin, joissa oli mantelikrokanttia ja suklaasta tehty ”kuppi”, aijaijai kun vain muistelenkin sitä niin herahtaa vesi kielelle. Ihan huippuhauska ilta, ja pääsin vihdoinkin tanssimaan! Mä olen tanssinut viimeksi Indiedays Awardseissa viime lokakuussa, että vähän oli ehtinyt tulla jo ikävä! Otto sanoikin eilen päivällä mulle kun mä kotona vaan tanssin että ehkä ihan hyvä että olen lähdössä ulos niin saan purettua mun tanssivimmaa edes pikkuisen.

Jemmin luota ilta jatkui keskustaan Bakersiin, jossa viihdyttiin vielä muutama tunti villisti tanssien. Tyttöjen illoissa (joista mulla on harmillisen vähän kokemusta) on etenkin se hyvä puoli että kaikki haluavat tanssia. Mulle tanssi on se juttu miksi ylipäänsä edes haluan baariin lähteä, siinä on vaan sitä fiilistä kun pääsee tanssilattialle pyörimään hyvällä porukalla ja musiikki pauhaa kovalla.

Pieni breikki arjesta teki kyllä hyvää, ja mä haluan vielä kiittää kaikkia ihania kanalaumalaisia eilisestä. Kiitos Sofia, Jemmi, Karde, Julia, Essi, Demi, Veera ja Jenina, oli ihan parasta!

Tänään me ollaan vähän virvottu ja varvottu, syöty suklaamunia ja käyty kaupassa, ihana perus sunnuntai. Tuntui silti tosi hämmentävältä kun kelloja siirrettiin viime yönä ja nukuin aamulla pidempään kuin varmaan kahteen vuoteen! Tämä päivä meni tosi nopeasti ohi ja nyt kello on jo noin paljon. Tytötkin menivät tuntia myöhemmin nukkumaan kuin yleensä, koska heräsivät aamulla myöhemmin eikä kumpaakaan näyttänyt väsyttävän normaaliaikaan. Mutta eiköhän ne rytmit taas tästä ala löytymään pikkuhiljaa!

Huomenna luvassa kuvia meidän pienistä pupusista ja tästä päivästä, sekä höpötystä ihan muuten vaan. Hyvää yötä ja ihanaa alkavaa viikkoa kaikille<3

Ystävänpäivä lähestyy ja kerhossa oli tänään tehty maailman hienoimmat ystävänpäiväkortit vanhoista kirjankansista ja metsän aarteista, jotka lapset saivat antaa tärkeälle ihmiselle. Meidän neiti halusi antaa korttinsa äidille ja isille, mikä on musta ihanaa, vaikka en tietenkään olisi pitänyt yhtään vähemmän ihanana jos hän olisi halunnut antaa sen kivalle kerhokaverille. Uskon että syy siihen, että me vanhemmat saimme kortin kaverin sijaan, on siinä että hän tykkää muutenkin tehdä kortteja meille vanhemmille melkein joka viikko, ihan vain koska askartelu on mukavaa ja hänestä on kiva ilahduttaa meitä. Ehkä ei käynyt mielessä, että kortin voisi antaa jollekin muullekin kuin meille.

Tiedän että siitä ei ole kyse ettei hänellä olisi ystäviä, sillä joka kerta kun menen häntä kerhosta hakemaan, on mukavat leikit kesken tai juuri päättymässä jonkun kaverin kanssa. Me ollaan opetettu, että kaikkien kanssa leikitään, vaikka ei hän sitä kyllä koskaan ole kyseenalaistanutkaan. Myös kerhossa sosiaalisia taitoja on harjoiteltu, ja tänäänkin oli teemaan sopivasti juteltu ystävyydestä ja tehty toisille ystävällisiä juttuja. Hänen ryhmässään on ollut aina tosi hyvä henki ja kaikki ovat saaneet olla yhtä lailla mukana.

En voi olla miettimättä, miten surullista olisi jos olisi toisin. Luin tänään pysähdyttävän artikkelin 6-vuotiaasta tytöstä, joka esikoulun aikana oli jätetty ainoana kutsumatta jo viisille synttäreille, joille kaikki muut ryhmäläiset oli kutsuttu, ja tämän lisäksi häntä oli vielä pilkattu ja huudeltu päin naamaa. Kukaan opettajista tai vanhemmista tytön äitiä lukuunottamatta ei ollut tähän puuttunut mitenkään. Luin useamman keskustelun aiheesta, ja vastaan tuli myös toinen ikävä ääripää – jonkun lapsi on järjestänyt synttärit, kutsunut ryhmäläisiään juhliin, ja kukaan ei ole tullut paikalle. Molemmat yhtä ikäviä tilanteita, joita samat lapset saattavat joutua käymään läpi, kerta toisensa jälkeen.

Tuntuu ihan uskomattomalta, että eskariryhmäläisten vanhemmista ei löytynyt yhtäkään joka ymmärtäisi, miten heidän välinpitämättömyytensä voi vaikuttaa tuon pienen tytön itsetuntoon, elämänkatsomukseen ja koko tulevaisuuteen. Vielä uskomattomampaa on eskarin ohjaajien kykenemättömyys puuttua tilanteeseen. Miten se on edes mahdollista, että yksikään heistä ei välitä? Mä väitän, että työkaluja tilanteen parantamiseksi heiltä ei puutu, mutta halua kyllä. Tietenkin päävastuu on vanhemmilla, kasvatuksen perusta luodaan kotona, kuten myös ennakkoasenteet. Valta siihen tuleeko lapsesta kiva vai ilkeä, on pääosin vanhemmilla. Mutta päiväkodin työntekijöiden vastuulla on että edes se aika kun ollaan eskarissa, olisi jokaisella lapsella mukava olla.

Mä toivon, että kyseisten lasten vanhemmat lukivat artikkelin, ja että edes joku heistä tunsi piston sydämessään, ja ymmärsi mitä on tehnyt. Epäilen, sillä ennakkoasenteet istuvat tiukassa ja omaa ylpeyttään on vaikea niellä. Kuusivuotiaat eivät ole oletukselta ilkeitä. He eivät ajattele, että ujous, hiljaisuus tai erilaisuus on virhe, ellei heitä ole opetettu ajattelemaan, että kaikkien ihmisten pitäisi olla samasta muotista veistettyjä ja osoiteltu erilaisuutta sormella.

Mä peilaan kaikkea tietenkin vain omiin kokemuksiini. Muistan ja tiedän sekä omasta lapsuudesta että kokemistani tilanteista omien lasten kanssa, että se että kaveri on vähän ujompi tai hiljaisempi, ei ole este leikille. Silloin tämmöinen vähän suulaampi tyyppi niinkuin esimerkiksi minä, voi ottaa vähän ohjaksia leikissä ja vaikka ehdottaa jotain kivaa tekemistä toiselle. Yleensä se kaverikin siitä rohkaistuu kun pääsee mukaan leikkiin, ja alkaa höpötellä, ja vaikkei alkaisikaan niin kyllä se leikki sujuu ihan hyvin vähemmälläkin puheella.

Lapset ovat uteliaita, kiinnostuneita kaikesta ja kovia kyselemään. He ihmettelevät, ja kasvaessaan huomaavat myös erilaisuuden. Mutta heille ei pidä antaa vääriä vastauksia, ei muutenkaan, mutta ei etenkään silloin kun on kyse siitä, miten muita ihmisiä kohdellaan. Jos lapsi kysyy ”Äiti, miksi toi Martti-Ursula ei puhu koskaan mitään” ja vastaus on ”Emmä tiiä, anna sen vaan olla ja leiki toisten kanssa”, lapsi antaa olla. Kun kaikki muutkin vaan antavat olla, on Martti-Ursula ilman kavereita, koko porukan ulkopuolella. Jos vastaus on ”Ehkä sitä vähän jännittää, käy pyytämässä sitä mukaan leikkiin” saattaa lopputulos olla toinen. Jos lapsi ymmärtää että erilaisuus on normaalia, ja hyväksyy sen, on lopputulos toinen.

Synttärikutsuja jaellessa on vastuu vanhemmalla. Mun mielestä kaikkia ei tarvitse kutsua, ymmärrän että kaikilla ei siihen ole resursseja. Mutta koskaan ei saisi tehdä niin että yksi jää ulkopuolelle. Joissain päiväkodeissa on ilmeisesti sääntönä, että pitää kutsua joko koko ryhmä, tai sitten kaikki ryhmän tytöt tai kaikki ryhmän pojat. Mun mielestä nuo ovat aika hyviä ohjenuoria, silloin kukaan ei jää yksin ulkopuolelle. Tämä ei tietenkään poista sitä ongelmaa, jos kukaan kutsuttu ei tule paikalle. Tottakai joskus on este, ettei oikeasti pääse syntymäpäiville koska on jotain menoa tai on vaikka kipeänä. Mutta harvoinpa kaikilla on yhtäaikaa menoa tai flunssaa.

Se on kaikkien yhteisen hyvän mukaista, että toisista pidetään huolta, ja toisia kunnioitetaan. Synttärikutsuille saapuminen tai kutsuminen on pieni vaiva, mutta sillä on iso merkitys. Ystävyys on hienoimpia ja ihanimpia asioita elämässä, ja kaikilla pitäisi olla yhtäläinen mahdollisuus ja oikeus kokea se.

Luitteko te kyseistä artikkelia? Millaisia ajatuksia se herätti? Miten te toimitte kaverisynttäreiden ja kutsujen kanssa?

Viikonloppu on käynnistynyt rennoissa merkeissä. Mun äiti tuli eilen meille joulunviettoon, ja toi mukanaan mun kaikki vanhat duplot ja pikkulegot, sekä lisää barbien tavaroita, vaatteita ja barbeja. Tytöt olivat arvatenkin innoissaan mutta kyllä täytyy sanoa että kaikkein eniten innoissaan taisin olla minä itse. Pakko myös ylistää täät nykyaikaa sen verran, että on se google vaan niiiin kiva kaveri!

En ollut kasannut Lego Belville -settejäni vuosikausiin, siis silloinkaan kun niillä vielä aktiivisesti leikin. Nyt kuitenkin kirjoitin vaan googlehakuun ”Lego Belville Ice cream bar” etc. ja heti löytyi ohjeet. Olipa hauska nähdä  kasattuna nuo lapsuuden lempparit, joista silloin meni heti ohjeet hukkaan ja päädyin rakentelemaan mitä mielikuvituksellisempia omia systeemejä. Ei sillä että nuo rakennelmat olisivat kauan pysyneet kasassa meidän neitien käsittelyssä, eikä tarvitsekaan. Oli vaan hauska kerran testata.

Tämä aamu alkoi rennosti kuopuksen kanssa, kun hän heräsi kaksi tuntia ennen kaikkia muita. Kuunneltiin Puuha-Pete ainakin kymmenen kertaa, ja 1v8kk ikään ehtinyt ikiliikkujamme istuskeli mun sylissä koko aamun. Oli ihana pitää tyyppiä sylkyssä, kun hän yleensä suhaa ympäri kämppää touhuten kokoajan eikä juuri viihdy paikallaan. Vähän ennen Tiaran heräämistä alkoi tulla jo kova ikävä, jatkuvasti piti käydä ovella huutelemassa ”Yhki, kahki, komme, nejjä, viivi, kuui, seihtemän, kahkehkan, yhkehkän, kyppeppe, avaa ovii! Ähtööön! Tiawaaa! Hetätyyy!”. Ihana pieni<3

Päivällä ollaan ulkoiltu, ja pian meille on tulossa vähän kummitonttuja kylään tuomaan lasten joululahjoja ja hengailemaan. Lähdetään illan päälle juhlimaan Oton kaverin Akun 25v-synttäreitä ja pidetään hauskaa. Otetaan vähän tälläinen varaslähtö lomailuun! Otolla ei ole enää kuin kaksi päivää töitä ennen joululomaa, ja ne ei onneksi tunnu enää juuri missään kun voi starttailla rauhassa jouluaaton valmisteluja ja ottaa rennosti. Lapset jäävät mummun hellään huomaan mielellään, ja kortti synttärisankarille on piirretty hienosti valmiiksi. Tiara piirsi siihen kakun, 25 kynttilää, ja hienon krokotiilin joka sanoo Grattis!

Mä oon täällä ihan fiiliksissä, nyt alkaa tulla se rento olotila jota olen kaivannut alkutalven ajan. Stressi on hellittänyt ja kaikki alkaa olla reilassa. Ihana tunne! Iso kiitos siitä kuuluu kyllä Otolle, joka on ollut mun tukena, ja joka on fiilistellyt lomaa mun kanssa tässä ja tsempannut silloin kun väsy on meinannut iskeä. Aamun ulkoilukuvissa on meikitön nassu, mutta tällä hetkellä näyttää tältä:

Ihanaa viikonloppua kaikille! Huomenna ilmestyy neljänneksi viimeinen joulukalenteriluukku! 🙂

Palataan vielä hetkeksi viikonlopun tunnelmiin, kunnes blogi pysyttelee ihan Suomen maan kamaralla ainakin loppuvuoden. Eilen keskityin vähän enemmän itse laivaan ja sen tarjontaan, tänään vuorossa niitä muita tunnelmia viikonlopulta.

Tukholmassa pyörimistä tosiaan siivittivät lasten kyselyt laivalle palaamisesta, mutta oli meillä silti oikein mukava päivä länsinaapurin pääkaupungissa. Edellisviikonloppuna oltiin shoppailtu ihan tarpeeksi meidän aikuisten tarpeisiin, ja lauantain reissu aloitettiinkin käymällä BR-lelukaupassa Gallerianissa. Gallerianin BR on kyllä jotain aivan erilaista kuin Suomen vastaavat, iso, tilava ja hyvin järjestelty. Kassoja on useampi, ja valikoimat kattavat. Ainakin tuo Itiksen BR tuppaa olemaan aivan täyteen ahdettu, pieni ja sotkuinen, ja vain yhdellä kassalla varustettu.

Koska joulu on tulossa pian ja silloin saa lahjoja, me sovittiin lasten kanssa että he saavat valita tällä kertaa vain yhdet pienet jutut mukaansa. Zelda halusi pienen sementtiauton, ja Tiara halusi Disneyn Palace Pets -pandan. Lisäksi ostettiin kolme Littlest Petshop -hahmoa, ja harjoitussaksia Tiaralle, joilla voi siis leikata ainoastaan paperia. Tytöt olivat oikein tyytyväisiä saamisiinsa, ja siinä lelukauppaa rauhassa tutkiessa saimme lapsilta aika selkeät joululahjatoiveetkin selville, niistä lisää joulukalenterissa.

Pyörittiin Gallerianissa aamun ensimmäiset pari tuntia, minkä jälkeen lähdettiin katsomaan Åhlensin joulukoristetarjontaa. Sieltä tytöt saivat valita mukaansa yhdet haluamansa koristeet oman huoneensa joulukuuseen. Tiara valitsi ihanan, yllättäen pinkin, robotin ja Zelda halusi ehdottomasti pienen punaisen auton. Tyttöjen joulukuusesta taitaa tänä vuonna tulla aikamoisen blingbling, ja ilon ja värien täyteinen, juuri niinkuin pitääkin.

Loppuiltapäivä me kierreltiin kävelemässä ja nauttimassa auringosta, käytiin kurkkaamassa kuninkaanlinnaa ja vanhaa kaupunkia pitkästä aikaa, niissä ei olekaan tullut käytyä vuosikausiin kun shoppailu on aina vetänyt pidemmän korren lyhyillä reissuilla. Seuraavalla kerralla olisi kiva viettää Tukholmassa vähän pidempi aika, vaikka muutama päivä, ja käydä lasten kanssa katsomassa Skansen, Junibacken, Wasa-museo ja muut oman lapsuuden suosikit.

Sain reissun aikana tavata paljon kivoja, uusia ja ennestään tuttuja kollegoita, ja viettää enemmän aikaa Magicpoksin Majn kanssa, johon tutustuin viimekevään minimuotikirppiksellä. Meidän Tiara ihastui ikihyviksi diskokaveriinsa Rebekkaan, ja Zeldakin yritti pysyä isompien perässä! Meillä taas oli Majn kanssa oikein mukavaa perjantaina, kun miehet menivät lasten kanssa nukkumaan ja me käytiin lasillisella Atlantiksessa.

Meidän ”rauhallisen” kahdenkeskisen juttutuokion aikana saatiin mm. banaani lahjaksi, ja eräs herra kutsui meitä ”vanhemmiksi naisiksi” vaikka oli itse samanikäinen kuin minä! En kestä, niin hauska ilta! Oli vähän surkuhupaisaa  kerta toisensa jälkeen toistella että joo kiitos me nyt haluttaisiin vain rauhassa jutella kahdestaan, kun joku yritti istua pöytään. Mutta kieltämättä ihan imartelevaa, paitsi se ”vanhemmat naiset” -osuus, joko me muka näytetään vanhalta, hahah! Kiitos Maj ihanasta seurasta!

Nyt taitaa olla aika sanoa Tukholmalle vähäksi aikaa heipat, vaikka se ihana kaupunki onkin, ja keskittyä ihan vaan Helsinkiin. Ihanaa olla kotona taas, ja ihanaa kun kiireet alkavat parin viikon päästä ehkä vähän jo helpottaa. Ensi viikonloppu tekee varmaan paljon, kun saadaan vain olla kotona, eikä tarvitse lähteä minnekään ensimmäistä kertaa kuukauteen.

Kirjoittelin perjantaina itseasiassa postausta kuluneiden viikkojen tunnelmista, mutta en jostain syystä vaan sitten halunnutkaan sitä julkaista. Tiivistettynä niin, että kiirettä on piisannut, vastoinkäymisiä sitäkin enemmän, ja hieman väsyttää. Mutta fiilis on kuitenkin hyvä ja odottava, ehkä mä avaudun vielä enemmän teille kunhan saan rauhassa miettiä sanojani!

Ihanaa tiistai-iltaa kaikille <3

Eilen vietettiin ihanaa iltapäivää monen äidin ja mukulan kesken, kun kokoonnuttiin meille viettämään Halloweenjuhlia! Näitä pirskeitä oltiin odotettu, ja kyllä oli vilinää kun kymmenen mamia mukuloineen kerääntyi yhteen paikkaan. Otto kertoi että kun tuli töistä kotiin, tuntui kuin olisi astunut saunaan. Kieltämättä meidän kämpässä taisi olla vähän kuuma, olihan meitä yli kaksikymmentä täällä pörräämässä!

Mä pukeuduin itse Zeldan kanssa noidaksi, ja Tiara halusi olla keijukaisprinsessa, yllättävää! Zelda suostui yllättäen pitämään noidanhattua päässään melkein koko juhlien ajan, vaikka olin ihan varma että se lentäisi nurkkaan heti ensimmäisenä! Juhlista löytyi myös ainakin White Trash, Black Eyed Pea, kissoja, dino, leijona, norsu, norjalainen kalastaja ja Draco Malfoy, sekä monta muuta huipputyyppiä. Tällä porukalla ollaan nähty säännöllisen epäsäännöllisesti jo pitkän aikaa, ja jutusteltu Facebookin ryhmässä. Ihanaa kun on lähellä tälläisiä ystäviä, joiden kanssa voi sekä järjestää ihania yhteisiä kokemuksia lapsille, että pitää itsekin hauskaa!

Ruokailut hoidettiin nyyttärimeiningeillä, ja tarjottavaa olikin reippaasti yli tarpeiden lopulta! Mutta ei se mitään, ainakaan ei loppunut kesken, mikä on pääasia. Mä kokkailin itse feta-parsakaalipiirakkaa ruispohjalla, sekä Kinderpiirakkaa makeaksi. Karde oli leiponut meille ihan huipun silmämuna-juustokakun, joka oli aika karmivan näköinen mutta hurjan hyvän makuinen. Juhlien järjestämisestä ei tarvinnut ottaa yhtään stressiä kaiken kiireen keskellä, kun kaikki osallistuivat järjestelyyn, mitä nyt itse ripustin muutaman koristeen esille ja askartelin meille Halloween-teemaisia photobooth-propseja.

Lapset herkuttelivat, leikkivät kaikki nätisti yhdessä, ja kiljuivat riemusta kun iltapäivä huipentui valotikkureiveihin ja sammutettiin valot. Smurffit raikasivat ja taidettiin me äiditkin vähän intoutua bailaamaan. Yritettiin saada napattua kunnon yhteiskuvat lasten kanssa, ja ilman, mutta ei siitä hirveästi tullut tässä pimeydessä enää mitään. Oli hauskaa yrittää sulloutua kuvaan kaikki kerralla! Kiitos Sofia, Veera, Karde, Essi, Julia, Jenina, Laura, Klara, ja Demi ihan huipusta iltapäivästä! Näitä lisää!

Näiden bileiden jälkeen on hyvä lähteä hetkeksi nauttimaan vain Oton seurasta laivalle, ja olla rauhassa. Lapsilla on viikonlopuksi mukavaa ohjelmaa mummun kanssa, ja meillä taas ei ole mitään ohjelmaa eikä yhtä ainuttakaan suunnitelmaa, muuta kuin vaan olla, ja tehdä mitä huvittaa. Puolentoista vuorokauden täydellinen irtautuminen tietokoneesta tulee olemaan ihan parasta! Tukholmassakin on lauantaina pyhäinpäivä, joten ei varmaan kauheasti ole kauppoja auki (vai onko?), joten me varmaan vaan käveleskellään, käydään syömässä rauhassa ja hengaillaan. Ihanaa!

Ihanaa viikonloppua kaikille!<3